Suomen sisäinen turvallisuus

En usko sitäpaitsi, että Halla-aho johtaa kovin montaa vuotta puoluetta. Hän ei ole johtaja sanan siinä merkityksessä, mitä puoluejohtaja tarkoittaa.
Näin, kuluneiden esimerkkien kautta antaa enemmän vaikutelman Pauli Joosepista kuin Aatusta. Ja nimenomaan, liian maltillinen H-a maiharoidaan syrjään radikaalien nuorpersujen toimesta.

Jos tulevissa eduskuntavaaleissa ei tule tulosta, niin Halla-aho ei ole varmaankaan seuraavissa perussuomalaisia johtamassa. Kysynpähän vaan, että missä ne vaihtoehdot sen jälkeen ovat?
Vai nouseeko joku uusi lipunkantajaliike, josta idän kätyrit jotenkin ihmeen tavalla saadaan pidettyä poissa?

believebw_sm54353.jpg
 
Kaikilla ei ole joulua..

Ei vielä joulurauhaa Hämeen poliisille – muutamassa päivässä kuusi puukotusta ja muita väkivaltaisuuksia

Hämeen poliisin toiminta-alueella on ollut loppuviikon aikana huolestuttavan paljon vakavia väkivaltarikoksia.

Tiedotteen mukaan Hämeen poliisi otti torstain ja lauantain välillä kiinni neljä puukottajaa ja muita väkivaltaisesti käyttäytyneitä henkilöitä.

Lahdessa epäillään tapahtuneen yhteensä neljä tapon yritystä.

Torstaiaamuna Lahdessa puukotettiin kahta miestä. Epäilty puukottaja saatiin pian tapahtuman jälkeen lähistöltä kiinni ja Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi epäillyn lauantaina.

Toiselle uhreista aiheutui puukotuksesta hengenvaaralliset vammat vatsanseudulle. Molemmat uhrit olivat yhä sunnuntai-iltapäivällä sairaalahoidossa.

Lauantaina 22. joulukuuta hieman ennen puoltayötä lahtelaisen kerrostalon piha-alueella oli syntynyt useiden irakilaismiesten kesken erimielisyyksiä.

Riitelyn päätteeksi kahta paikalla ollutta miestä puukotettiin. Paikallinen poliisi otti paikalta sekä lähistöltä kiinni useita seurueeseen kuuluneita.

Toisen puukotetun miehen vammat ovat hengenvaarallisia.

https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/4...a+kuusi+puukotusta+ja+muita+vakivaltaisuuksia
 
Tuohon ei auta mitään maksimirangaistusten nosto, täytyisi nostaa minimirangaistuksia. Tuomioistuimet eivät voi yht'äkkiä alkaa tuomitsemaan omista käytännöistään poiketen. Eli ongelma on tuomioistuinten ottama löperö linja ja ratkaisu on lakien muuttaminen rangaistusasteikon alapäästä. Vallitseva ilmapiiri on tosin sellainen, että kansan oikeustaju on liian ankara, kehittymätön ja väärä, joten en odota mitään parannusta tilanteeseen.
 
Näinhän tuo menee. Ei voida ajatella, että nyt taposta saa x vuotta ja huomenna y vuotta. Tuomioistuimet ovat itse kämmänneet tuon homman sillä, että suhteellisen vakaviakin juttuja on tuomittu asteikon alapäästä tai keskivaiheilta. Suomessahan esim. murhasta ilmeisen vaikeata saada tuomiota.

Jos nostettaisiin alarajaa niin tällöin tuomioistuimen olisi ja sillä olisi perusteet tuomita kovemmin. halla-aho on tuossa aivan oikeassa. Ylärajan nosto ei yksin auta.
 
Ei riitä rahat vankilakapasiteetin lisäämiseen..
 
Ei riitä rahat vankilakapasiteetin lisäämiseen..
Ei riitä ei. Senhän takia aikoinaan luovuttiin myös sakkovangeista. Joskus sai lusittua niin velat kuin sakotkin. Nykään ei. Tosin tuota sakkovanki juttua ollaan muuttamassa tai muutettiinko sitä jo. Vankipaikkoja ei tosin lisätty joten se siitä pelotteesta.
 
Ollaan sitä vissiin muuttamassa jotta kymmeniä kertoja näpistelystä tms. kiinni jääneet saisivat muutakin kuin vessapaperia. Nythän sen rikossakon voi repiä jos on varaton. Oikeuden antamat sakot sen sijaan joutuu lusimaan jos ei rahaa ole. Ei sekään ihan halpaa valtiolle ole, jotain 220€/vrk...
 
Lainsäädäntövalta on eduskunnalla ja siellä voi poliittisella päätöksellä säätää minimirangaistukset kovemmiksi.
Vankeusrangaistusten kustannusvastaavuutta voisi parantaa työpakolla, sopii siihenkin jos ei muuten ole varaa maksaa sakkoja.
Yleisesti ottaen vankilapaikkoja lisää vaan ja rahat valtiolta. Siltä osin kuin kyse on ulkomaalaisten perseilystä johtuvista rangaistuksista, pitää vaan ajatella että tämä on hintalappu joka pitää maksaa Orpon ja Sipilän politiikan epäonnistumisesta (maahanpäästäminen).
.
 
Sellaisilla joilla ei ole kansalaisuutta, halvinta on kipata heidät ulos EU:sta ja napsauttaa perään maahantulokieltä koko EU:n alueelle.
Luulisi toimivan melkoisena pelotteena.
 
Vankeinhoito tulisi kilpailuttaa tehokkuuden nimissä. Vaikka Venäjälle... Kun olot ovat tarpeeksi kurjat ei kukaan halua joutua sinne enää. Nyt viiden tähden hotelliin täys ylläpidolle joutuminen ei pelota ketään.
 
Back
Top