Suomen sisäinen turvallisuus

Minusta kyllä, jos tuollainen innostaa ja inspiroi jonkun klanipäisen PVL:n natsin tai odinin yrittämään jonkinlaista poliittista väkivallantekoa. Edelleen nostan länsinaapurin esimerkiksi. Vaikka murhakeissi on ja pysyneekin ratkaisematta, ei voi kiistää etteikö yhteiskunnallinen ilmapiiri olisi ollut myrkyttynyt ja vihaa täynnä.

Katso liite: 31262
Juu, voihan se johtaa vielä maailmanloppuunkin. Jos maailmanloppu siitä tulee niin vaikuttaahan se Suomen turvallisuuteen.

Maalaisten elämänkoululaisten pelleilyt ei kyllä kovin vakava asia ole. Tuosta on todella pitkä matka mihinkään oikeasti huolestuttavaan.
 
Hiljaiseksi vetää. Ja tätä ihmissaastaa istuu eduskunnassa asti

Ainakin vielä viime vuoden lopulla pj Jussi Halla-aho oli sitä mieltä että ne PS:n paikallisjärjestöjen jäsenet joilla on noita äärioikeistokytköksiä vastaavat itse omien toimiensa laillisuudesta.

Poliisien keskuudessa kiehuu, kun matka-aika työtehtäviin muuttui ministeriön päätöksellä vapaa-ajaksi: "Kun virkamies on virkavermeissä, kyllä se on työaikaa"

Mutta kun tässä poliisien keississä he matkustavat työvaatteissa työarusteisiin sonnustutuneena ja työautolla. Miten ihmeessä saavat sen olemaan vapaa-ajan matkustamista?
Yleensä kukaan virkamies ei ole sanut käyttää virka-autoa yksityiseen ajoon.
 
Yleensä kukaan virkamies ei ole sanut käyttää virka-autoa yksityiseen ajoon.

Työmatka ei ole yksityisajoa. Ei siis tarkoiteta kotoa virkapaikalle tehtävää matkaa vaan työnantajan määräämää virkamatkaa.

Tuollainen virkamatka ei ole muillakaan virkamiehillä palkallista työaikaa ajoipa virka-autolla tai ei.

Aika moni virkamies reissaa esim. Brysseliin jo sunnuntai-iltana kun maanantaina pitää olla kokouksessa. Ei ole työaikaa vaikka palaa puolet pyhäpäivästä. Ei lisiä, ei plussasaldoa työaikapankkiin, ei mitään muutakaan.

Ei, koska virkaehtosopimuksessa niin lukee.
 
Mutta kun tässä poliisien keississä he matkustavat työvaatteissa työarusteisiin sonnustutuneena ja työautolla. Miten ihmeessä saavat sen olemaan vapaa-ajan matkustamista?
Yleensä kukaan virkamies ei ole sanut käyttää virka-autoa yksityiseen ajoon.

Aarniokin taisi saada 300e napsun käytettyään virka-autoa siviiliajuihin.
 
Saako vapaa-ajalla edes pitää poliisinvarusteita? Eikös tuossa ole helposti pistoolitkin vyöllä.
Siinä on kaikki varusteet mukana ja mennään tunnuksellisella virka-autolla. Eli jos jotain poliisille kuuluvaa sattuu matkalka, niin siihen tulee luonnollisesti puuttua. Ei se ole mitään junassa business-luokassa matkustamista siviileissä.
 
Siinä on kaikki varusteet mukana ja mennään tunnuksellisella virka-autolla. Eli jos jotain poliisille kuuluvaa sattuu matkalka, 6niin siihen tulee luonnollisesti puuttua. Ei se ole mitään junassa business-luokassa matkustamista siviileissä.

Älä nyt viitsi väittää, että "jos jotain poliisille kuuluvaa" -asioihin noilla virkamatkoilla puututtaisiin.

Aina kun tulee auto vastaan pohan puuttumiskynnyksen ylittävää vauhtia eli vaikkapa 11 km/h vastaan niin ei muuta kuin auto ympäri ja paperihommiin. Mahtaa matka jostakin Oulusta Hesaan kestää ikuisuuden jos noin toimittaisiin.

Se nyt lienee selvää, että todella vakavat rikokset asia erikseen. SPJL:n aktiivit tuskin niihinkään puuttuisivat.

Voisivat poliisit tietysti kertoa, kuinka moneen aidosti ja vakavasti henkeen ja terveyteen kohdistuvaan tapahtumaan noilla Hesan reissulla keskimäärin ovat puuttuneet. Sitä tuskin tullaan kuulemaan, koska lukema lienee tasan nolla useimpien kohdalla ja tulee sitä olemaankin.

Ay-toiminnalla on sijansa, mutta kohtuu se on itkuvirsissäkin.
 
No älkää valittako jos ajavat morjestaen onnettomuuspaikan ohi.
 
Työoikeushan on todennut, että kun tulli lähtee virka-autolla ja virkakamoissa tekemään alustarkastusta, niin se on työaikaa vaikka työnantaja olikin toista mieltä. Mutta ei tosiaan oikein kuulu oikein tämän otsikon alle tai ylipäätään tämän foorumin aihepiiriin.
 
OT, mutta sen vain sanon tästä poliisin kulkemisten syynäämisestä, että kaiken nyhertämisen suuntaan sitä resurssia ja aikaa viitsitäänkin kuluttaa, vaikka yhteiskunnassa olisi ihan oikeita asioita, joita pitäisi tehdä. Onko ministeriössä liikaa väkeä hommissa vai mistä tämä santa nahkan välissä on peräisin? Onko tämä hybridivaikuttamista vai mitä, sitä tiedä en, mutta heikentää kyllä luottamusta järjestelmään ja sen toimintaan. Kivestä se hiekkakin on murentunut.

Maallikon näkökulmasta kotoaan virka-autolla työpaikalleen tai toiseen suuntaan liikkuva poliisi on ihan samalla tavalla töissä kuin varsinaisena työaikana jos poliisin apua tarvitaan. Ei kai maijoissa mitään kotiinkuljetuskylttiä kotikyytejä varten ole?
 
Niin seetana! Onko nyt sitten niin että näihin pakolaisiin menee niin paljon rahaa että pitää poliiseiltakin leikata jo vai mistä kiikastaa? Ei niille poliiseille niin paljon rahaa luulisi menevän etteikö valtiolla varaa olisi.
Veikkaan kuten Sarek että jollain joka ei tykkää poliisista on mennyt hiekka esinahan alle tai pimperoon.
 
Minusta kyllä, jos tuollainen innostaa ja inspiroi jonkun klanipäisen PVL:n natsin tai odinin yrittämään jonkinlaista poliittista väkivallantekoa. Edelleen nostan länsinaapurin esimerkiksi. Vaikka murhakeissi on ja pysyneekin ratkaisematta, ei voi kiistää etteikö yhteiskunnallinen ilmapiiri olisi ollut myrkyttynyt ja vihaa täynnä.

Katso liite: 31262
Tuon miehen setä, myös Olof Palme, kuoli Tampereella valkoisten riveissä vapaaehtoisena taistellen 3.4.1918. Paikalle on pystytetty muistokivi yleisesti ruotsalaisille vapaaehtoisille. Sijainti on heti oikealla Kalevantieltä Kalevankankaan hautumaan pääportille mennessä.
Ja jos menee samalla vielä sisään hautausmaalle, on pääportin liki vieressä Väinö Linna, Veikko Sinisalo ja Juice Leskinen. Näkee nekin haudat samalla kierroksella.
 
Työoikeushan on todennut, että kun tulli lähtee virka-autolla ja virkakamoissa tekemään alustarkastusta, niin se on työaikaa vaikka työnantaja olikin toista mieltä. Mutta ei tosiaan oikein kuulu oikein tämän otsikon alle tai ylipäätään tämän foorumin aihepiiriin.
Minusta mielenkiintoista keskustelua eikä yhtään liikaa OT.
 
Back
Top