Suomen venäläiset huolissaan russofobiasta - keräävät aineistoa

Pistän vielä paremmaksi. Kesällä 89 olin vanhempien matkassa näiden Viipurin reissulla. Mieleen on jäänyt tuolloiselle 6-vuotiaalle tulikomennolle, että kaupungin yleisilme oli ihan kuin tykistökeskityksen jäljiltä. Kaikki rempallaan ja kauppojen hyllyt tyhjää täynnä. Mitään ostettavaa siellä ei ollut. Muistan vain jonkun paikallisen kirjakaupan, jonka näyteikkunassa komeili jotain Gorbatshovin itsensä mukamas kirjoittamia teoksia. Toinen muistikuva on paikallisesta neuvostoliittolaisesta makeisesta. Avasin käärepaperin ja sieltä paljastui sokeripala.
On tämä saatana maa, viinaa pitää juoda! Totesi veli tulikomento.
edit : olisi todennut, jos olisi ollut hivenen vanhempi.:D
 
Oikeille tahoille järjestäjät kertovat taas toisen "paljaan totuuden" ´Tässä artikkelissa KuoRyk:ia uhkaavia kiihkeitä suomalaisia äärikansallisia (jotka kuulemma vainosivat osallistujia) verrataan Länsi-Ukrainan fasisteihin (Banderan kannattajiin)... Onpas hauskaa kun lähellä ei oikeastaan muita suomalaisia ollut kun lenkillä käyneitä. Kuulin että kulkueen järjestäjät ovat pelottaneen ihmisiä kovalla riskillä ja varalla)) Rusofobia varmaan tarvitaan paljon enemmän kun sitä on markkinnoilla joten fiksu myyjä tarjoaa sitä self made- versiona http://katyusha.org/view?id=5911Katso liite: 14817
Tämä "antifasistinen paraati" on agressivinen propagandistinen provokaatio törkeimmästä päästä, kuten myös Eilina Gusatinskyi totesi.
 
suomalaisten olisi pitänyt tehdä suuret kyltit toi Daria vanhan blogiversion kuvista jossa hän näyttää peppunsa Brestin linnalle (yksi 2.Maailman sodan kovia taisteluja nähneestä paikasta). Ja olla vaan kulkueen marssin laidalla näyttämässä. Se olis fiksua ja hauskaa vastapropagandaa! Olis kivaa näyttää kaikille toi kyynikön "paljaan totuuden".
Ei, vaan noin toimiminen olisi ollut aivan lapsellista ja naurettavaa. Edes yläastelaisia et olisi saanut tuolla tavoin liikkeelle, ja he sentään ovat lapsellisten tempausten huipentumassa kasvuvaiheessaan.
Emme noteeraa moisia marsseja, mikä myös käytännössä nähtiin. Oikeaa venäläisvastaisuuttakin on vain Kremlin omassa propagandassa. On vissi ero siinä, että ei pidä Venäjän poliittisesta järjestelmästä ja sitten siinä, kuinka suhtautuu venäläisiin ihmisinä.
 
Juu tässäkin kakussa on monta kerrosta ja täytettä. Saman suvun ja Spektr- lehden toimitusjohtaja Vladimiri Gusatinskyi kommentoi "sisäisessä" venäläisten forumissa kulkuetta myönteisellä tavalla "Kukaan suomalaisista ei ole tuominnut KuolRyk:ia vaan oli suomalaisia jotka siihen osallistui. Se tarkoittaa että ensi vuonna heitä tulee enemmän......" Aika jännä toinen Gusatinskyi-täti tuomitsee ja toinen Gusatinstyi-setä siunaa samaa kulkuetta))) Näköjään lehdistö, kaikenlaiset "tutkijat" ja "asiantuntijat" nauttivat ja hyödyntävät skandaaleja suomalais-venäläisellä rintamalla täydellä tulkitsemalla niitä joka osapuolen haluamalla tavalla. Eilen toi rusofobiayhdistys Rufi (varmaan Russian Fiction) järjesti 1. kokouksen jossa aiheena oli "Rusofobian menneisyys ja nykypäivä)) Vois ennustaa että puhuivat takuulla rusofobian tulevaisuudesta joka heidän ponnistuksien ansiosta näyttää lupaavalta.))
Ai Vladimirkin rupesi ottaa tsekisteita..

Yksi Moskovassa asuva "Ukrainan patrioitti" ja melitopolilaisen Antimaidanin johtohahmo Ekaterina Umanets kertonut hysteerisesti huutamalla venäläisille propagandisteille "1 kanavassa" erittäin "surullisesta" tilanteesta Ukrainassa, vahvistaen tätä ilmoitusta mainitsemalla että että ukrainalaisten rutiköyhyys pakottaa "maksamaan bussimatkat suolalla". Hän kertoi että just saappui Melitopolista, ja ukrainalainen tulli "penkonut hänen matkalaukkua".

Tausta: Umanets auu siis Moskovassa, ja siellä hän rekisteröitynyt järjestön "Sota-historiallisen kllubin "Kuollut rykmentti". Nainen raivoaa videolla, kuten heidän pripagandistisiin valehteluohjelmiin kuuluukin: paljon huutelua, herjaamista ja jopa päällekäymistä.
http://censor.net.ua/video_news/441...aksi_patriotka_ukrainy_iz_melitopolya_v_efire

Eli. Jos menette Melitopoliin, jättäkää rahat, kulta yms kotiin, ottakaa paaljon suolaa!
"Voi perkele, haluaisin maksaa konjakkipullolla, ei ottanut, halusi maksun vain suolassa!
:D
 
4af120c454ae.jpg

Silloin kun tarvitset taksikyydin :D

18664650_231684697326162_3017090989061184449_n.jpg

Vapaasti konvertoitu suola ja bussikuski töiden jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Come on, Ylipäällikkö! Ei tällaista marssia pysty vakavasti suunnittelemaan... Tarkoitan vaan että pelissä on kovat kyyniköt ja kysyntää "rusofobialle" on. Saattaa olla se sopii jopa määrätylle suomalaiselle taholle sillä divide et impera on usein in. Niin Suomessa kuin Venäjällä riittää sisäpolitiikan/talouden vaikeuksia joissa kansojen huomio voi vaimentaa siirtämällä muualle. Toi historian silpominen "olivatko esi-isinne kaatuneet oikean vai väärän takia" aina räjähtää. Samoin toi "isänmaa - poliittinen järjestelmä - sinä/minä itse" ei niin selvästi eroteta tavallisten ihmisten tasolla
Venäläisillä on hirveä tarve kokeilla, että mikäköhän mahtaisi suomalaisia ärsyttää niin paljon, että Venäjän hallinto saisi propaganda-aineistoa meitä vastaan. Voin kertoa, mainittu marssi ei sitä tee. Kuten nyt reaktioista saattoi huomata. Me myöskin tiedämme tasan tarkkaan, minkä puolesta esi-isämme ovat kaatuneet. Sitä ei venäläisten kylttimarssi muuta mihinkään. Itse asiassa, jopa vahvistaa sitä tunnetta. Eli, mikään ei "räjähdä".

Tämä määrätty suomalainen taho, jolle hajoita ja hallitse -taktiikka sopii, kaipaa tarkentamista. Luuletko siis, että Sipilan hallitus haluaa edistää venäläisten kylttimarsseja, jotta suomalaisten huomio siirtyisi pois sisäpoliikasta?
 
1)Poliittinen manipulointi perustuu tyhmähköön taipumukseen tuomita mennyttä historiaa ”moraalin” näkökulmasta. Harvat kuten Aleksanteri Suuri, Attila tai Napoleon voivat nauttia levosta haudoissaan. Ihminen joka puolustaa maata aina (väkisinkin) puolustaa sen poliitista järjestelmää. Ja poliit.järjestelmän jatkuva ja kova kritiikki ulkopuolelta aina koettelee ihmisen isänmaallisuutta. Siinä on meikäläisten ristiinriitoja ja Rufi:n konsepti. 2) Kylttimarssi Suomessa ei tähtänyt propagandaan vaan tuki Venäjän poliittistä sisäjärjestelmää ulkoa. Suomalaisten reaktio siihen oli täysin ennustettavissa 3) ”Venäjä/Putin valmistautuu suursotaan ja ryssien voittorykmentit” tukevat määrättyjä poliittisia suuntauksia, vaikka NATO- jäsenyyden kannattajia. 3) Kuol.Rykmenteissä 9.5 marssivat paikalliset venäläiset ovat yhtä huono asia kuin suomalaisten poissaolo Kaatuneiden muistopäivänä 21.05 Hietsulla. 4) oma mielipide: Venäjän/Suomen vallanpitäjät eivät ole kansallismielisiä joten tarvittaessa kaikenlaisia ristiinriitoja voi käyttää hyväksikin
Olet venäläinen.
Tragediasi on, että olet tullut tänne puolustamaan mätää järjestelmää, joka agressiivisesti yrittää valuttaa mätäänsä rajojensa ulkopuolelle. Epäilemättä koet olevasi rodinan asialla, toivottavasti sitä kohtaan harjoitettu kritiikki ei koettele isänmaallisuuttasi.
Itse asiassa kylttimarssi tähtäsi propagandaan, mutta yksikään tästä kansasta ei langennut ansaan. Toivoitte, että joku ryhmä olisi provosoitunut ja uhannut marssijoita, mutta jouduitte pettymään.
Meillä saa marssia ja olla eri mieltä pelkäämättä, että miliisi käy päälle ja hakkaa, että saisi happoa kasvoilleen tai joisi polonium-teetä. Ja lukemattomia muita pahuuksia, mitä sortava järjestelmänne tekeekään. Tämän ovat muuten huomanneet paikalliset venäläisetkin, siis järjestelmämme paremmuuuden. Heitähän oli kylttimarssilla muutama kymmenen. Marssi ymmärrettiin provoksi, ja eivät lähteneet. Eli hyvin integroituneet, suurin osa. Teidän täytyy kokeilla jotain muita temppuja, jotta saatte heidät liikkeelle. Miten olisi sukulaisten uhkaaminen Venäjällä? Tai väen tuominen busseilla rajan takaa?

Mutta varokaa. Me tiedämme mitä te teette. Jokainen tapa jolla uhkaatte meitä, lisää meidän vastarintaamme. Sellaisia me suomalaiset olemme, emme möyhää julkisesti, mutta taskussa nyrkki puristuu valmiina lyöntiin, jos tarve on.
Ja mitä tulee Kaatuneiden muistopäivän kunnioittamiseen, niin veikkaanpa, että Hietsussa oli isompi joukko suomalaisia kuin venäläisiä kylttimarssilla. Ainakin kotipaikkakunnallani, pienessä pitäjässä, oli. Meidän ei tarvitse käyttää sitä sotapropagandaan ja maan kuvitellun suuruuden pakotettuun mainostamiseen, joten ehkäpä trollit eivät tätä tiedä.
 
Noh noh tuskin Venakko nyt sentään minkään ideologian asialla on muuta kuin rahan. Jollain se vuokra on Pietarissa maksettava ja jos tänne kirjoittelusta muutaman ruplan saa niin työpaikka se on muiden joukossa. Raha ei haise. Toivon toki Venakolle, että hän saisi kunnon työpaikan ja voisi ansaita elantonsa kunnialla eikä tänne ja muihin suomalaissivuatoille kirjoittamalla
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Olet venäläinen.
Tragediasi on, että olet tullut tänne puolustamaan mätää järjestelmää, joka agressiivisesti yrittää valuttaa mätäänsä rajojensa ulkopuolelle. Epäilemättä koet olevasi rodinan asialla, toivottavasti sitä kohtaan harjoitettu kritiikki ei koettele isänmaallisuuttasi.
Itse asiassa kylttimarssi tähtäsi propagandaan, mutta yksikään tästä kansasta ei langennut ansaan. Toivoitte, että joku ryhmä olisi provosoitunut ja uhannut marssijoita, mutta jouduitte pettymään.
Meillä saa marssia ja olla eri mieltä pelkäämättä, että miliisi käy päälle ja hakkaa, että saisi happoa kasvoilleen tai joisi polonium-teetä. Ja lukemattomia muita pahuuksia, mitä sortava järjestelmänne tekeekään. Tämän ovat muuten huomanneet paikalliset venäläisetkin, siis järjestelmämme paremmuuuden. Heitähän oli kylttimarssilla muutama kymmenen. Marssi ymmärrettiin provoksi, ja eivät lähteneet. Eli hyvin integroituneet, suurin osa. Teidän täytyy kokeilla jotain muita temppuja, jotta saatte heidät liikkeelle. Miten olisi sukulaisten uhkaaminen Venäjällä? Tai väen tuominen busseilla rajan takaa?

Mutta varokaa. Me tiedämme mitä te teette. Jokainen tapa jolla uhkaatte meitä, lisää meidän vastarintaamme. Sellaisia me suomalaiset olemme, emme möyhää julkisesti, mutta taskussa nyrkki puristuu valmiina lyöntiin, jos tarve on.
Ja mitä tulee Kaatuneiden muistopäivän kunnioittamiseen, niin veikkaanpa, että Hietsussa oli isompi joukko suomalaisia kuin venäläisiä kylttimarssilla. Ainakin kotipaikkakunnallani, pienessä pitäjässä, oli. Meidän ei tarvitse käyttää sitä sotapropagandaan ja maan kuvitellun suuruuden pakotettuun mainostamiseen, joten ehkäpä trollit eivät tätä tiedä.
:salut:
 
Hetkinen hetkinen :eek::confused: piti oikein lukea läpi nää @Venakko :n postaukset, kun en mä niistä kyllä mitenkään yksioikoisesti saa tuommoista kuvaa, tai siis mikäli nyt ymmärrän tämän kuvan(ja muutkin kuvat) oikein. Mikä on täysin mahdollista tähän la-su yöllä.. siis ymmärtää miten sattuu :rolleyes:.
.. uskoisin, että en kuulu lempeimpiin idänsuhdemiehiin. Mutta mun mielestä noi on ihan kelpo näkemyksiä*, ja hienoa saada myös kommenttia hieman eri vinkkelistä. On ihan perusteltua mm. sanoa näiden marssien olevan vain Venäjän sisäpolitiikkaa, sitähän ne nimenomaan ovat. Ulkopolitiikkana ne on todella huono veto, mutta slobo tietää, kuten kommentoija oivasti toi esille, että esim. pitkä naapuruus ja keskinäinen kisailu suomalaisten kanssa on opettanut venäläisille että suomalaiset reagoivat juuri niin kuin reagoivat. Rauhallisesti ja enempää provosoitumatta. Tajuttoman vihamielistä ja hölmöähän tuommoinen on venäläisiltä, ehkä eivät itse täysin tajua (miten olisi jos mentäisiin vetämään samanlainen marssi vaikka Moskovaan, ottaisivatkohan iisisti siellä) sen mittasuhteita. Mutta slobojen ulkopolitiinen puoli kestää tuon ja sisäpolitiikkaan saavat taas endorfiinia ämpäreittäin.

* osa menee kyllä multa ohi tai yli hilseen... en jaksa lähteä puimaan. Olen näin aamuyöstä suvaitsevaisuuden huuhtelema ja upnnut kansojen välisen veljeyden optimistiseen utopiaan että, antaa olla :)
 
Olinko liian jyrkkä? Hyvinkin mahdollista. Joskus, kun luulen haistavani trollin, eikä minua ole ehditty kahlehtia seinään täysikuun tullessa esiin, saatan muuttua hankalaksi.

Mutta. Minä tulkitsen nuo kirjoitukset kylttimarssin merkityksen tarkoitushakuiseksi kasvattamiseksi. Mitä muutaman kymmenen ihmisen kulkue ei ollut.
Samoin vihjataan, että marsseja tulee lisää ja niihin tulisi lisää osallistujia. Niitä kritisoineen venäläisen sanomisiin tartutaan jne. Kannustetaan edes jonkinlaiseen vastareaktioon marssijoita kohtaan. Rufin toiminnalle luodaan painoarvoa, mitä sillä todellisuudessa ei ole. Kysytään vihjaten, kaatuivatko suomalaiset oikean vai väärän takia ja annetaan kuvaa, ettei Kaatuneiden muistopäivän kunnioittaminen juuri kiinnostaisi suomalaisia.

Etenkin tuo Rufin kokouksen aiheen esille ottaminen mietityttää. Sen edustama taho haluaa kaikin voimin, että aiheesta keskusteltaisiin julkisesti Suomessa, jolloin mukana olevista tulisi toimijoita, joiden siteerattaisiin ja joiden tekemisiä seurattaisiin julkisuudessa. Tätä kautta he pääsisivät syöttämään julkiseen keskusteluun teemoja, jotka eivät oikeasti ole ongelmia, ja jotka palvelevat ainoastaan itäistä tarkoitusperää. Kun mediamme käytännössä vaikenee Rufista, on vain kolme tietä; keskustelupalstat, asian ylläpitäminen ulkomaisessa mediassa sen toivossa, että kotimainen lainaa, ja toiminnan järjestäminen tavalla, joka nousee otsikoihin.
Kaksi viimeksi mainittua on epäonnistunut.
 
No nyt tuli kyllä aikamoista ajatuksenjuoksua. Jos pari selventävää kysymystä saa esittää niin:
1. Olitko itse marssilla?
2. Pyydettiinkö sinua jotakin kautta osallistumaan?
 
Kiva kun palasitte terveenä siitä täyspaatosKuusta jossa puhuitte niin kamalan kauniisti nyrkkiä heristäen sille ainoalle venäläiselle akalle. Yritän vielä kerran seinän takaa hankalaksi reservilaiseksi :camo:muuten joudun russofobian syötiksi. 1) ehdotuksista huolimatta Rufi vaikeni Hietsua, seremonia 21.5 oli hieno 2) kylttimarssilla videon mukaan 160?-180?
. Rufi ilmoitti kaikille 300. Ennen marssia nettiin tul Rufi:n pj:n viestii: RUFI ry on delegoinut "Kuolemattoman rykmentin" järjestämisen Facebook-ryhmälleni https://www.facebook.com/groups/251286518623523/?fref=ts ja blogisivulleni http://dariantotuus.blogspot.fi/ (?) Kumpikin on yhtä huono. Kulkueluvan hän hankki yksityishenkilönä (?). Helsingissä toimii toinenkin virallinen Kuol. Rykmentti(seremonia Porkkalassa) http://moypolk.ru/helsinki . Rufi kieltäytyi liittymästä siihen ja vei väkeä kaupungille. Rufi ”markkinnoi” marssia näyttävästi riidellen ja kiroillen venäläisiäkin! Jos se olisi ajanut asiaa rauhallisella fiksulla tavalla osallistujia olisi ollut 2-3 krt enemmän. Se harmitti monia venäläisia. Tahallisella skandaalilla Rufi haki ”uhkailua”, ilmoituksia poliisille, uutisointia, siis näkevyttä. Väkeä silti tuli 3 krt enemmän (Rufi odotti n.50). Ensi vuonna voi tulla lisää. 3) kylttimarssi Helsingissäkin liittyy etupäässä kaatuneiden palvomiseen Venäjällä. Suuri osa osallistujia ei ajattellut miltä suomalaisilta tuntuu eikä ”puolustanut mätää” tahallaan. Kylttimarssi sinänsä ei kai ole huolestuttava jos kaikki asuvat sovussa ilman vihaista poliitista kiihkoa. Jommankumman osapuolen kiihko iskee vastapuoleen 4) Rufi ajaakin tätä ekstremismia kiihkeästä suomalaisesta kiihkeään venäläiseen päähän (tai päinvastoin) kohti nyrkkisparringia. Siksi Rufi niin tykkää teistä, Ylipäällikkö, :salut: tai Tshizhik-Kinnusesta (kts. viestiketjun alku+luentoRufin kokouksessa).Teidänkaltaiset asuvat divide – maailmassa, jossa meikäläisen pitää aina huutaa jommankumman ”järjestelmän paremmuudesta” tai Backmanin tapaan parjata omaa maata. Te ette hyväksy aitoa rakkautta kumpaakin eronnutta riittelevää vanhempaa kohtaan. 5) meillä saattaa olla sama tragedia muttei ”mätäpuoli”: vaaja syntyvyys maissamme, alkuväestö kuihtuu ja korvautuu työmigranteilla/pakolaisilla (pitää tutkia tilastotietoja) 6)meidän pitää seurata Rufia ja valittaa siitä viranomaisille jos aihetta on. Palaan akkahommiin
Päinvastoin, löydät täältä monta viestiä, jossa totean, että senkun marssivat, Suomi on vapaa maa. Tällainen marssi ei meitä kaada, vaikka siinä olisi miten paljon väkeä. Ja missään tapauksessa ei saa kukaan käydä marssijoiden päälle.
Kaikella kunnioituksella, suomenkielesi ei välttämättä taivu kaikkien kielikuvien ymmärtämiseen. Nyrkki puristuu taskuun -kielikuvalla tarkoitin sitä, että kaikenlainen uhkailu ja painostus pikemminkin lisää suomalaisten halukkuutta vastarintaan kuin pelottaa meidät pois siitä. Itseäni suututtaa kaikista eniten se, että Suomi haluaa tosiaan elää rauhassa kaikkien naapureidensa kanssa. Putinin Venäjä sen sijaan ei halua, ja yksi tämän "mädän" ilmenemismuoto ovat muun muassa trollit ja kaikenlaiset painostusmuodot. Marssistakin sellaista yritettiin. Toinen teema mitä sieltä päin muuten kärkkäästi hyödynnetään, on juuri nuo pakolaiset :rolleyes:.
Marssijoita oli muuten todella paljon vähemmän kuin ilmoitetut luvut. Täällä oli oma tiedustelija paikan päällä.
Rakkaudesta kumpaakin maata kohtaan totean sen olevan silloin aitoa, kun ei yritä tehdä myyräntyötä toisessa maassa toisen maan hyväksi.
 
Back
Top