koponen
Kenraali
ZtH kirjoitti hyvin, ja palaan myös skärdiksen kirjoitukseen sekä muutamaan sivuosumaan.
Oman katsantokantani mukaan näihin tyypillisiin joulukuusen oloisiin organisaatioihin päätyy keskipitkällä aikavälillä suunnilleen sopivia ihmisiä tehtävän vaativuuteen, luonteeseen jne. nähden omimmille paikoilleen. Siksi on ilman muuta selvää, että sotilasoppilaitoksiin ei pidä pyrkiäkään etsimään pelkästään lähinnä tähteä olevia tyyppejä, edes potentiaaliltaan. Niin kauan kuin PV:lla on käytännön rekrytointimonopoli, olkoonkin että varusmiespalveluksen voimakkaasti avustamana, pitää pystyä löytämään siihen yhteen imuriin (muutamalla vaihtoehtoisella reitillä) koko organisaation tarpeiksi väkeä. Mutta.
Myös huippujohtajia tarvitaan, jotta se joulukuusi saadaan oikean malliseksi ja koristeet oikeaan järjestykseen. Nykyjärjestelmässä myös nämä huippujohtajat pitäisi tunnistaa ja saada houkutelluksi kulkemaan samasta tuutista, herkässä 20+ vuoden iässä. Kansliapäälliköksi tai arkkipiispaksi osataan hakeutua, ja taipumukset puhkeavat yleensä varhain. Sen sijaan nykyisessä arvoilmastossa ekonomit ja akateemiset insinöörit taitavat imuroida huomattavan suuren osan mahdollisista huippuosaajista, kun ura markkinataloudessa on korotettu yli muiden. Akateemisiahan nämäkin, joten ei pidä ajatella akateemisuutta yksioikoisesti humanismi silmissä välkkyen. Nykyaikainen tiedekäsitys on hyödyksi hyvin monen asian touhuamisessa.
Entä sitten JOKOn ajatelma siitä, että strateginen pätevyys on älyn ja osaamisen yhdistelmä? Omalla työurallani olen ollut etuoikeutettu, ja saanut kohdata huiman määrän älykkäitä, osaavia tai ainakin jompaa kumpaa lajia vahvasti edustavia yksilöitä. Olen siksi erityisen vakuuttunut siitä, että näiden yhdistelmäkään ei ennusta kovin vahvasti strategista kyvykkyyttä. Niitä molempia tarvitaan, mutta ne eivät yhdessä johda siihen että kykenee hahmottamaan strategioita ja toimeenpanemaan niitä strategisella tasolla. Edelleen joulukuusen yläoksille huimaa kyvykkyyttä, mutta ei strategiaa. Ilman näitä "ei-strategeja" organisaatio ei myöskään toimi. Kun johtamisen todellisuuskuva sisältää vaikkapa vain operatiivisia elementtejä, alkaa johdettava kokonaisuus noudattaa operatiivisen tehokkuuden toimintatapoja ennemmin tai myöhemmin.
Kuinka monta todellista strategikkoa sitten organisaatioon tarvitaan? Lonkalta ammun, että yksi + varahenkilöt per itsenäisiin sotatoimiin kykenevä yhtymä. Tai viisi. Ei missään tapauksessa viisitoista tai viisikymmentä, koska operatiivinen toimeenpano rämettyy jos sitä tehdään moniselitteisin johtamisherättein - kuten liian monen strategin organisaatioissa tuppaa tapahtumaan. Ja vielä jos vaaditaan "kenraaleilta" yhtä aikaa kykyä hyvään strategiseen johtamiseen, operatiiviseen johtamiseen ja henkilöjohtamiseen, niin meillä alkaa olla jo kansakuntana pula aivan ykköstason osaajista.
Niille suomalaisille asevelvollisille, joiden arki sisältää organisaatioiden johtamista, on aina paras mittari se hetki kun kohtaa "sotilasvertaisensa". Kun osastopäällikkö juttelee majurin kanssa tai keskisuuren yrityksen toimitusjohtaja everstin, on mitta-asteikko suurin piirtein kohdallaan. Onko maailmankuva ja ote kuten siviilivertaisella olisi?
Itselleni on tullut todella pahoja pettymyksiä ja erinomaisen iloisia myönteisiä yllätyksiä PV henkilöstöön tutustuessa. Jossakin everstin paikkeilla tuntuu myös "kuona poistuneen" tänä päivänä. Tavallaan huojentavaa on myös se, että monen erinomaisen veikon nimi on sattunut silmään paljon tutustumisen jälkeen männävuosien kadettivääpelien tai priimusten joukosta. Kone siis tunnistaa ja osaa kehittää parhaita potentiaaleja.
Ratkaistavana onkin oikeastaan enää kaksi ongelmaa: miten "kuona" eli juuri sotilaan tehtäviin sopimaton aines valutetaan pois itselleen vääristä tehtävistä esim. sopiviin siviilitöihin vapaille markkinoille, ja miten voidaan tuoda sisään huippuosaamista kun tarve ja tarjonta eivät omassa kasvatusputkessa kohtaa. Jälkimmäiseen on jonkin verran keinoja käytössä erityisesti teknisen osaamisen puolella ja "strategisten kumppanuuksien" kautta muillakin keinoin, ensimmäinen taas jumittaa kuin siili anuksessa. Mainittakoon että pidän tuota "irtisanomissuoja ennen Isänmaata" -politiikkaa kenties pahimpana ammattisotilaiden ajattelun vääristymänä tällä hetkellä.
Oli miten oli, asia pitää ratkaista kunnolla viimeistään silloin kun ns. aatteellinen maanpuolustushenki on menneisyyttä täyspäisten kaksikymmenvuotiaiden piirissä. Eli siis kenties vuosikymmen tai kaksi on peliaikaa, jos sitäkään. Muutoin jää pakasta vain kakkonen kouraan.
Oman katsantokantani mukaan näihin tyypillisiin joulukuusen oloisiin organisaatioihin päätyy keskipitkällä aikavälillä suunnilleen sopivia ihmisiä tehtävän vaativuuteen, luonteeseen jne. nähden omimmille paikoilleen. Siksi on ilman muuta selvää, että sotilasoppilaitoksiin ei pidä pyrkiäkään etsimään pelkästään lähinnä tähteä olevia tyyppejä, edes potentiaaliltaan. Niin kauan kuin PV:lla on käytännön rekrytointimonopoli, olkoonkin että varusmiespalveluksen voimakkaasti avustamana, pitää pystyä löytämään siihen yhteen imuriin (muutamalla vaihtoehtoisella reitillä) koko organisaation tarpeiksi väkeä. Mutta.
Myös huippujohtajia tarvitaan, jotta se joulukuusi saadaan oikean malliseksi ja koristeet oikeaan järjestykseen. Nykyjärjestelmässä myös nämä huippujohtajat pitäisi tunnistaa ja saada houkutelluksi kulkemaan samasta tuutista, herkässä 20+ vuoden iässä. Kansliapäälliköksi tai arkkipiispaksi osataan hakeutua, ja taipumukset puhkeavat yleensä varhain. Sen sijaan nykyisessä arvoilmastossa ekonomit ja akateemiset insinöörit taitavat imuroida huomattavan suuren osan mahdollisista huippuosaajista, kun ura markkinataloudessa on korotettu yli muiden. Akateemisiahan nämäkin, joten ei pidä ajatella akateemisuutta yksioikoisesti humanismi silmissä välkkyen. Nykyaikainen tiedekäsitys on hyödyksi hyvin monen asian touhuamisessa.
Entä sitten JOKOn ajatelma siitä, että strateginen pätevyys on älyn ja osaamisen yhdistelmä? Omalla työurallani olen ollut etuoikeutettu, ja saanut kohdata huiman määrän älykkäitä, osaavia tai ainakin jompaa kumpaa lajia vahvasti edustavia yksilöitä. Olen siksi erityisen vakuuttunut siitä, että näiden yhdistelmäkään ei ennusta kovin vahvasti strategista kyvykkyyttä. Niitä molempia tarvitaan, mutta ne eivät yhdessä johda siihen että kykenee hahmottamaan strategioita ja toimeenpanemaan niitä strategisella tasolla. Edelleen joulukuusen yläoksille huimaa kyvykkyyttä, mutta ei strategiaa. Ilman näitä "ei-strategeja" organisaatio ei myöskään toimi. Kun johtamisen todellisuuskuva sisältää vaikkapa vain operatiivisia elementtejä, alkaa johdettava kokonaisuus noudattaa operatiivisen tehokkuuden toimintatapoja ennemmin tai myöhemmin.
Kuinka monta todellista strategikkoa sitten organisaatioon tarvitaan? Lonkalta ammun, että yksi + varahenkilöt per itsenäisiin sotatoimiin kykenevä yhtymä. Tai viisi. Ei missään tapauksessa viisitoista tai viisikymmentä, koska operatiivinen toimeenpano rämettyy jos sitä tehdään moniselitteisin johtamisherättein - kuten liian monen strategin organisaatioissa tuppaa tapahtumaan. Ja vielä jos vaaditaan "kenraaleilta" yhtä aikaa kykyä hyvään strategiseen johtamiseen, operatiiviseen johtamiseen ja henkilöjohtamiseen, niin meillä alkaa olla jo kansakuntana pula aivan ykköstason osaajista.
Niille suomalaisille asevelvollisille, joiden arki sisältää organisaatioiden johtamista, on aina paras mittari se hetki kun kohtaa "sotilasvertaisensa". Kun osastopäällikkö juttelee majurin kanssa tai keskisuuren yrityksen toimitusjohtaja everstin, on mitta-asteikko suurin piirtein kohdallaan. Onko maailmankuva ja ote kuten siviilivertaisella olisi?
Itselleni on tullut todella pahoja pettymyksiä ja erinomaisen iloisia myönteisiä yllätyksiä PV henkilöstöön tutustuessa. Jossakin everstin paikkeilla tuntuu myös "kuona poistuneen" tänä päivänä. Tavallaan huojentavaa on myös se, että monen erinomaisen veikon nimi on sattunut silmään paljon tutustumisen jälkeen männävuosien kadettivääpelien tai priimusten joukosta. Kone siis tunnistaa ja osaa kehittää parhaita potentiaaleja.
Ratkaistavana onkin oikeastaan enää kaksi ongelmaa: miten "kuona" eli juuri sotilaan tehtäviin sopimaton aines valutetaan pois itselleen vääristä tehtävistä esim. sopiviin siviilitöihin vapaille markkinoille, ja miten voidaan tuoda sisään huippuosaamista kun tarve ja tarjonta eivät omassa kasvatusputkessa kohtaa. Jälkimmäiseen on jonkin verran keinoja käytössä erityisesti teknisen osaamisen puolella ja "strategisten kumppanuuksien" kautta muillakin keinoin, ensimmäinen taas jumittaa kuin siili anuksessa. Mainittakoon että pidän tuota "irtisanomissuoja ennen Isänmaata" -politiikkaa kenties pahimpana ammattisotilaiden ajattelun vääristymänä tällä hetkellä.
Oli miten oli, asia pitää ratkaista kunnolla viimeistään silloin kun ns. aatteellinen maanpuolustushenki on menneisyyttä täyspäisten kaksikymmenvuotiaiden piirissä. Eli siis kenties vuosikymmen tai kaksi on peliaikaa, jos sitäkään. Muutoin jää pakasta vain kakkonen kouraan.
