Suomi ja III maailmansodan enteet

Einomies1

Respected Leader
Kun katselin tänään erään ilatapäivälehden otsikkoa jossa Nokian sanottiin muuttuvan pian pohjois-amerikkalaiseksi yritykseksi, mieleeni palautuivat viimeisen 15 vuoden aikana tapahtuneet muutokset suomen politiikassa, talouselämässä ja kulttuurissa.
Muistellaan hetki 1990-lukua: Suomessa elettiin nousukautta ja maassamme oli vino pino vakavaraisia, perinteikkäitä suomalaisia pankkeja, tehtaita ja "perheyrityksiä", jotka olivat pääosin suomalaisomistuksessa. Merita/SYP, Leonia/Postipankki, KOP, ENSO Gutzeit, Kymmene, Raisio, Sonera/Tele ym.ym. Kaikkien näiden ja monien muiden menestyvien suomalaisyritysten johto, suunnittely ja tuotanto tapahtui kotimaassa. Suomalainen pääasiassa työllisti oikeasti suomalaisen.

Mitä tapahtui 2000-luvulla? Tuli Globalisaatio...

Mitä meillä on täällä nyt? Katsotaanpa, Meritasta tuli lopulta Nordea=ruotsalainen, Leoniasta tuli IFF=Tanskalaisten omistama, KOP silputtiin, ENSOsta tuli Stora=ruotsalainen, Raisio myi kemikaalipuolensa Ciballe=Sveitsiläinen, Sonerasta tuli Telia=ruotsalainen (suomen pomot nykyään poissa), Suomen Sokerin omistaa Dansukker=tanskalainen, sähköverkkoa hallinnoi ainakin länsi-suomessa Vattenfall, Tikka-haulikosta tuli Marocchi ja jumankauta Turun Sinappikin meni ruotsalaisille ja nyt se tehdään Puolassa! Jopa katsastuskonttorit on ulkomaalaisomistuksessa (A-katsastus Amerikkalaisella sijoitusyhtiöllä ja K1-Brittiläisellä vastaavalla). Lista senkun jatkuu ja jatkuu!

Meidät omistavat Tanskalaiset, Ruotsalaiset, Brittiläiset ja Amerikkalaiset sijoittajat. Ja nyt Kiinalaiset änkeävät tänne ja varastavat ideat hölmöiltä, varomattomilta ja herkkä-uskoisilta suomalaisilta! Tähän asti ollaan jotenkin selvitty vaikka huoria ollaankin (kansantaloudellisesti), mutta nyt panokset on oikeasti isoja. Nyt on liiipaisimella Nokia (puhelimet ym.), meidän pyhä lehmä jonka suojissa suomi nousi ja menestyi 1990- ja 2000 luvuilla.

Nokian merkitys on suomalaisille suuri sekä kansantaloudellisesti että symbolisesti. Nokian kyläpahasesta lähtenyt nykyajan jättiläinen on suurin suomalaisyritys kautta aikain ja sen menestystarinasta on syntynyt kansallisia tuhkimotarinoita. "Nokia-miljonääri" on vieläkin sana joka on luonut käsitteen nykyajan suomalaiselle jupille ja liikemiehelle.

Onko suomalaiset Nokia-pomot siis lyöneet päänsä taas Karjalanmäntyyn kuten kollegansa Sonerassa aikoinaan? Onko näistä Stephen Elopheista SUOMALAISEN yrityksen pelastajiksi ja kansallisen omaisuuden säilyttäjiksi? Epäilen vahvasti kun tiedossa on etenkin Jenkkien vahva patriotismi ja amerikan lippujen liehuttelu ja "piilomainonta" joka purkissa ja purnukassa. Onko Amerikkalaisesta johtajasta pitämään Nokia tai joku muu, menestyvä suomalaisyritys tulevaisuudessakin suomalaisbrändinä ja panostamaan siihen koko sydämmensä, näinä vaikeina aikoina? Liehuuko siniristilippu Elopin sydämessä vai ehkä jotkin muut värit?

Miksi Amerikkalainen tai Ruotsalainen tekee jonkun asian aina paremmin kuin suomalainen? Eikö meillä ole enää uusia Olliloita, vai uskommeko vain niin? Onko tässäkin aistittavissa jonkinlaista alemmuskompleksia vai ovatko suomalaisjohtajat menettäneet isänmaanrakkautensa vieraalle rahalle?

Onko siis eduskunnan puhemiehen, Sauli Niinistön ennustus käymässä toteen siitä että "kolmas maailmansota taistellaan markkinatalouden keinoin"?
Olemmeko markkinavoimien hyökkäyksen kohteena vai onko kaikki vain puhdasta bisnestä? Miksi sitten esim. ruotsalaisilla ja tanskalaisilla sijoittajilla on niin paljon omistusosuutta suomalaisyritysten pääomasta? Miksi Venäläiset ostavat kiihtyvällä vauhdilla tyhjiäkin tontteja suomesta? Miksi suomelle tärkeät telakat ovat edelleen ulkomaalaisomistuksessa? Jos ne ovat meille niin tärkeitä, eikö kannattaisi varmistaa että ne toimivat vastaisuudessakin suomessa?

Osaavatko suomen yritysjohtajat, politiikot ja valtakunnan vaikuttajat pelata markkinatalouden maailmassa nykyajan säännöillä, vai yllättikö taas "aikainen talventulo suomalaiset"?

Meille hoetaan päivittäin samaa mantraa: kansainvälisyys, kansainvälisyys ja kansainvälisyys. Eikö edes yhden noista kolmesta sanasta voisi korvata sanalla "kansallinen"? Joskushan voisi ajatella jopa ensin omaa kansallista etua ja omia kansalaisiaan ennen muita. Se ei ole nurkkakuntaisuutta vaikka näin varmasti joku väittää, se on tervettä itsekkyyttä ja itsekunnioitusta! Ei täällä maailmassa pärjää ne kansat ja valtiot jotka loputtomasti asettavat jonkun muun keksimän strategian tai suunnitelman oman etunsa edelle. Se vaan on niin että elämä on kovaa joskus ja silloin on pidettävä oma pesä kunnossa eikä toimia aina "sijaishautojana" muille.

Meidän pienen ja sisukkaan kansan on alettava oppia ottamaan kohtalo omiin käsiinsä, eikä mennä aina ruotsin tai isompiensa perässä joka paikkaan. On pikkuhiljaa alettava uskomaan itseensä eikä hakea aina viisautta muualta kun sitä olisi usein enemmän täällä kotona.

Omavaraisen tulevaisuuden eteen on tehtävä suunnitelmia monilla aloilla ja mentävä rohkeasti eteenpäin tai muuten hukka meidät perii....
 
Ihan hyvä pohdinta Einomieheltä.
Nokian osalta voidaan todeta, että vaikka ylin johto ja pääkonttorin sijainti pitivätkin pitkään firman "suomalaisena",
on omistuksen eli määräysvallan enemmistö ollut ulkomailla jo pitkälti toistakymmentä vuotta.
 
Einomies kirjoiti
Mitä meillä on täällä nyt? Katsotaanpa, Meritasta tuli lopulta Nordea=ruotsalainen, Leoniasta tuli IFF=Tanskalaisten omistama, KOP silputtiin, ENSOsta tuli Stora=ruotsalainen, Raisio myi kemikaalipuolensa Ciballe=Sveitsiläinen, Sonerasta tuli Telia=ruotsalainen (suomen pomot nykyään poissa), Suomen Sokerin omistaa Dansukker=tanskalainen, sähköverkkoa hallinnoi ainakin länsi-suomessa Vattenfall, Tikka-haulikosta tuli Marocchi ja jumankauta Turun Sinappikin meni ruotsalaisille ja nyt se tehdään Puolassa! Jopa katsastuskonttorit on ulkomaalaisomistuksessa (A-katsastus Amerikkalaisella sijoitusyhtiöllä ja K1-Brittiläisellä vastaavalla). Lista senkun jatkuu ja jatkuu!

On se saatana:@.....omistaako Suomi ulkomailla "företaagia" ?

Siis voi sanoa että sama homma on puolustuksessa Suomi hoitaa joku toisen maan ja joku maa hoitaa suomen puolustus :D
 
Einomies1 kirjoitti:
Muistellaan hetki 1990-lukua: Suomessa elettiin nousukautta ja maassamme oli vino pino vakavaraisia, perinteikkäitä suomalaisia pankkeja, tehtaita ja "perheyrityksiä", jotka olivat pääosin suomalaisomistuksessa. Merita/SYP, Leonia/Postipankki, KOP, ENSO Gutzeit, Kymmene, Raisio, Sonera/Tele ym.ym. Kaikkien näiden ja monien muiden menestyvien suomalaisyritysten johto, suunnittely ja tuotanto tapahtui kotimaassa. Suomalainen pääasiassa työllisti oikeasti suomalaisen.

Mitä tapahtui 2000-luvulla? Tuli Globalisaatio...

Mitä meillä on täällä nyt? Katsotaanpa, Meritasta tuli lopulta Nordea=ruotsalainen, Leoniasta tuli IFF=Tanskalaisten omistama, KOP silputtiin, ENSOsta tuli Stora=ruotsalainen, Raisio myi kemikaalipuolensa Ciballe=Sveitsiläinen, Sonerasta tuli Telia=ruotsalainen (suomen pomot nykyään poissa), Suomen Sokerin omistaa Dansukker=tanskalainen, sähköverkkoa hallinnoi ainakin länsi-suomessa Vattenfall, Tikka-haulikosta tuli Marocchi ja jumankauta Turun Sinappikin meni ruotsalaisille ja nyt se tehdään Puolassa! Jopa katsastuskonttorit on ulkomaalaisomistuksessa (A-katsastus Amerikkalaisella sijoitusyhtiöllä ja K1-Brittiläisellä vastaavalla). Lista senkun jatkuu ja jatkuu!

Kyllä, näin kävi. Mutta tämän "kehityksen" myötä maahamme, siis suomalaisille, virtasi muutama miljardi euroa.
Vastaamaton kysymys on, mihin tai keille nuo rahat joutuivat ja miten niillä edistettiin tai tuettiin suomalaisten asiaa ?
 
vehamala kirjoitti:

"Meille" tarkoittaa muutamia yhtiöiden johtokuntien herroja. Ok, ehkä verojakin valtio peri ja vähän rahua jos oli omistajana. Nuo miljardit on tosin kevyttä kauraa 10-20 vuoden päästä ja niillä ei pitkälle pötkitä jos niitä ei ole viisaasti sijoitettu kasvavaan pääomaan tai investoitu johonkin kansantaloudellisesti hyödylliseen!

Tästä olen juuri käärmeissäni, koska epäilen vahvasti että ne kauppasummat ei hyödytä suomen kansaa ja kansantaloutta pitkällä aikavälillä tosin kuin vakavaraiset yhtiöt joita kehitetään.

Ne kaupoista hyötyvät ovat pieni ja muutenkin rahassa rypevä eliitti joka viis veisaa suomi-nimisen kansakunnan tulevaisuudesta ja heidän omasta velvollisuudestaan yhteiskunnan tukemiseen.
 
Tässä keskustelussa on hyvin esillä syy miksi olen tavattoman pettynyt kokoomukseen. Suomen "ainoana" kykypuolueena olisin odottanut hallituksen kokkari ministereiltä oikeita pelin avauksia, siitä mistä löydettäisiin uudet innovaatiot/alat jotka nostaisivat Suomea.

Karmein esimerkki löytyy puolustusministeri Häkämiehestä joka meni myymäänhyvin menestyvän lannoitebisneksen kemiralta norski-Yaralle parilla sadalla miljoonalla. Ei siinä mitään mutta samalla meni Soklin kaivosalueen 10 miljardin raaka-ainevarannot, jonka arvo kasvaa sitä muka kun fosforilannoitevarat maailmalla ovat hupenemassa.

Tulevan hallituksen toivoisin panostavan rohkeasti ja sinivalkoisesti uusiin kasvaviin alihin kuten kaivosalaan, biojalostukseen sekä uusiin energiaratkaisuihin. Jos poliitikot vaikkapa jättäisivt ne serkun kaiman pesukonet rauhaan ja oikeasti ryhtyisivät töihin siten, että tavallisille suomalaisille riittäisi työtä...

http://www.boy.fi/stu/uutiskommentti13.php

EDIT: linkki lisätty

EDIT2: Ei nyt ehkä täysinHäkämiehen moga, mutta hän allekirjoitti kauppakirjat
 
Caveman kirjoitti:
Tulevan hallituksen toivoisin panostavan rohkeasti ja sinivalkoisesti uusiin kasvaviin alihin kuten kaivosalaan, biojalostukseen sekä uusiin energiaratkaisuihin. Jos poliitikot vaikkapa jättäisivt ne serkun kaiman pesukonet rauhaan ja oikeasti ryhtyisivät töihin siten, että tavallisille suomalaisille riittäisi työtä...

Joskus olisi mielenkiintoista saada määritelmä termille "kykypuolue" !
 
Hitsi, Veli Vehamala, ehdit taas ensiksi... :a-smiley:
 
Suomen johtajat (sekä markkina- että poliittisen puolen) menivät taas innolla globalisaation kelkkaan dollarin kuvat silmissä pyörien kuin takametsien Einari korttihuijarien pokkapöytään. Maksajan rooliinhan siinä joutuu ja hyvä on jos edes vaatteet päällä pois leikistä pääsee.
Mitä tulee Nokiaan niin viime aikojen aneminen esitys ei ole mitään siihen alamäkeen mikä alkaa kun se siirtyy tähtilippu vetoiseksi. Pienen aikaa saattaa näyttää positiiviselta, mutta katselkaapa miltä näyttää amerikkalaisten yhtiöiden tilanne pääsääntöisesti tällä hetkellä. Nokian pelastaja olisi saattanut tulla Aasian suunnalta, jos ei omin voimin olisi junaa saatu käännettyä, mutta jenkkivetoisena ei kauaa kukko laula. Kyllä punaniskojen johtajuus maailman markkinoilla on jo historiaa. Vain muutama yritys pitää enää tähtilippua pystyssä ja sinikaulusväki täyttää kortistoja.

My hair's turning white,
my neck's always been red,
my collar's still blue,
Yes you could say
we've always been,
Red, White, and Blue
 
Nokia oli 91% ulkolaisomistuksessa kun viimeksi tarkistin.

Björn ja muut ovat ruotsalaisia ja suomen kansalaisia..veri vetää viemään omaisuus ulos jos siitä saa pari latia. Kauppa on kauppaa..Björn ja muut ovat muutoinkin erikoisia kommunisteja...ainostaan pääoma ja muut rahansiirtojutut kiinnostaa.

Björn osti jonkun vanhan kartanon hiljattain...Alvar ja muut modernit jutut ei kiinnosta pätkääkään. Ei sillä eikö vanhojen kartanoiden saneeraaminenkin ole tärkeää.
 
Nyt muistin...Suomi omistaa Ruotsin Mynt Ab joka tekee ruotsin rahat......
Ja Sampo osti lisää osakeita nytten ruotsin Nordeapankista.

Samaa asia on ruotsissakin.....Vin % Sprit AB omistaa ranskalainen yhtiö ja Volvo, SAAB on ulkomaisten vallassa.
 
Tuosta omistuksen siirtymisestä omakohtainen tarina.
100 % omistamaani yhtiötä yritettiin viime vuonna ostaa ulkomaille. Kauppa kaatui ilmeisesti ostajan talouden heikkenemiseen. Ostajaehdokas oli maailman 50 suurimman yksityisen työnantajan joukossa. Minä olen patriootti ja erittäin isänmaallinen. Olisin silti myynyt firmani pois etenkin jos hinta olisi ollut mieleinen. Kyllä minä suomalaisellekin tämän voisin myydä jos jollain olisi kiinnostusta ja rahaa. Koskaan kukaan suomalainen ei ole ilmaissut haluavansa ostaa firmaani. Myyntihalukkuuteni johtui perheen kärsimisestä kun isä on aina töissä, eikä minuakaan haittais jos tuntis lapset edes nimeltä. Olisi myös kiva, jos olisi saanut talovelan maksettua ja ostettua mökin ja paatin. Töissä olis vielä myynnin jälkeenkin käytävä, mutta olis lomat ja viikonloput ja yöunet.

Helppo on muiden moittia omistajia ja yrittäjiä omistuksen myynnistä ulos. Yhtä lailla voidaan moittia muita siitä, etteivät he ota miljoonavelkoja ja hirveätä työtaakkaa ja vastuuta estääkseen ulosmyyntiä.
 
Tässä vähän lisää pohdiskelua tuosta GrowHow -kaupoista.

http://pseudonyymi.blogspot.com/2008_09_13_archive.html

"GrowHow-kaupasta, jossa jopa 30 miljardin omaisuus myytiin 207 miljoonalla"

Aika sanomaksi vetää, aivan käsittämätöntä.
Jotenkin näyttää siltä, että poliitikot ajattelevat pelkkää rahaa ja voittoa. Rahalla myydään mitä vain kunhan annatte rahaa niin tilanne on win-win situation.
 
ukkopekka kirjoitti:

Parasta (eli pahinta) tässä kaupassa oli se, että yara sai monopoliaseman Suomen lannoitemarkkinoilla ja yllätys yllätys lannoteiden hinta pompsahti kolmanneksen...
 
KIM kirjoitti:
Tuosta omistuksen siirtymisestä omakohtainen tarina.
100 % omistamaani yhtiötä yritettiin viime vuonna ostaa ulkomaille. Kauppa kaatui ilmeisesti ostajan talouden heikkenemiseen. Ostajaehdokas oli maailman 50 suurimman yksityisen työnantajan joukossa. Minä olen patriootti ja erittäin isänmaallinen. Olisin silti myynyt firmani pois etenkin jos hinta olisi ollut mieleinen. Kyllä minä suomalaisellekin tämän voisin myydä jos jollain olisi kiinnostusta ja rahaa. Koskaan kukaan suomalainen ei ole ilmaissut haluavansa ostaa firmaani. Myyntihalukkuuteni johtui perheen kärsimisestä kun isä on aina töissä, eikä minuakaan haittais jos tuntis lapset edes nimeltä. Olisi myös kiva, jos olisi saanut talovelan maksettua ja ostettua mökin ja paatin. Töissä olis vielä myynnin jälkeenkin käytävä, mutta olis lomat ja viikonloput ja yöunet.

Helppo on muiden moittia omistajia ja yrittäjiä omistuksen myynnistä ulos. Yhtä lailla voidaan moittia muita siitä, etteivät he ota miljoonavelkoja ja hirveätä työtaakkaa ja vastuuta estääkseen ulosmyyntiä.

En tiedä sinun firmasi kokoa, mutta lähtökohtaisesti kai tässä on arvosteltu noiden suurten pörssiyhtiöiden ja valtion yhtiöiden / valtion osaomistusten myymistä ulkomaille. Pienyrittäjien firmoja saa myydä ulos aika lailla ennenkuin niiden kauppojen vaikutus heilauttaa maan menoa vakavasti -tietenkin joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.
Syksyllä oli juttua lehdessä kuinka muutamat menestyvät yritykset eivät ole vielä menneet pörssiin. Kovasti yrittivät sitä perustella muka ainoaksi mahdolliseksi järkeväksi ratkaisuksi. Kyseisten yhtiöiden omistajat taas ykskantaan totesivat, etteivät tarvi sitä nopeaa pääomaa jota pörssiin vieminen lupaisi ja pitävät mielummin talouden tasapainoisena antamatta pörssikurssien sitä heilautella ja päätösvallan itsellään ja päätösten perusteet tuotannollisissa syissä pörssikurssien vaikuttamisen sijaan.
 
noska kirjoitti:

Firmani on hyvin pieni. Kuitenkin isommassa firmoissa omistajilla on lienee samanlaista. Olen omistanut isojakin firmoja kuten Nokiaa, Stora-Ensoa, Nokian Renkaita, Ponssea, Soneraa yms. (tietysti "vähän" pienemmin osuuksin). Pörssiosakkeita myydessä ei edes tiedä mistä maasta ne ostetaan. Eikä tosiaankaan ole edes tullut mieleen, että kuka ne osakkeet osti (jottei menis pelkäksi kehumiseksi niin keskimäärin mulle on tullut takkiin pörssissä). Tottahan nyt omistustaan saa myydä, eikä ole myyjän vika jos ei ole suomalaisia ostajia.

Oikeastaan maakaupat on sellainen, että siinä teoriassa en myisi ulkomaisille. Tuo on todellakin vain teoriaa, koska en ole koskaan myynyt maata. Olen ollut vain ostajana tai ostoa yrittävänä. Tuokin periaate varmaan romuttuisi äkkiä jos jostain maapalasta pitäisi saada rahat äkkiä pois ja suomalaista ostajaa ei ole ja ryssä tarjoaa tuplahinnan pyyntiin nähden.

ELKÄÄ SYYTTÄKÖ PELKÄSTÄÄN MYYJIÄ! Yhtä paljon on vikaa niissä suomalaisissa jotka eivät osta. Hyvähän se on persaukisten (persujen) huudella kun ei oo mitään myytävää. Ottakoot velkaa suomalaisista pankeista ja ostakoot suomea.

Valtion omistuksen ulkomaille myyntiä en ymmärrä enkä hyväksy. (tai kai sekin riippuu vähän tapauksesta)

KIM
 
Jos maa kauppoja ajatellaan, niin maanomistus on itseasiassa vain maankäyttöoikeutta. Kruunu eli valtio tässä tapauksessa säätelee käyttöoikeutta ja käyttöoikeuden haltijan velvollisuuksia lailla ja säännöillä, mutta loppukädessä valtio silti voi lunastaa omaisuutesi (laillistetun väkivallan monopoliasemalla).

Joten en ole suuremmin huolissaan siitä, että maata ja yrityksiä myydään ulkomaalaisille. Tietenkin valtion tulisi omistaa tai muuten hallinnoida aktiivisesti valtiolle ja yhteiskunnan toimivuudelle strategisesti tärkeitä kohteita. Nykyisen trendin voisi kuitenkin kiertää ottamalla käyttöön pakkolunastuslain, jolla määrättäisiin tietyillä strategisesti tärkeillä alueilla vähintään 51% omistusosuus....

Kaikki lait voidaan kumota ja perustaa uusia lakeja, koska valtiovallalla on yksinoikeus pakkokeinoihin, joita edustaa oikeuslaitos ja viime kädessä armeija. Saattahan se lyhyellä aikajäänteellä aiheuttaa ongelmia, jos kansallistamiseen ryhdytään.

Näillä eväillä se seuraavan maailmansodan siemen onkin sitten kylvetty.
 
KIM kirjoitti:
noska kirjoitti:
KIM kirjoitti:
Tuosta omistuksen siirtymisestä omakohtainen tarina.
100 % omistamaani yhtiötä yritettiin viime vuonna ostaa ulkomaille. Kauppa kaatui ilmeisesti ostajan talouden heikkenemiseen. Ostajaehdokas oli maailman 50 suurimman yksityisen työnantajan joukossa. Minä olen patriootti ja erittäin isänmaallinen. Olisin silti myynyt firmani pois etenkin jos hinta olisi ollut mieleinen. Kyllä minä suomalaisellekin tämän voisin myydä jos jollain olisi kiinnostusta ja rahaa. Koskaan kukaan suomalainen ei ole ilmaissut haluavansa ostaa firmaani. Myyntihalukkuuteni johtui perheen kärsimisestä kun isä on aina töissä, eikä minuakaan haittais jos tuntis lapset edes nimeltä. Olisi myös kiva, jos olisi saanut talovelan maksettua ja ostettua mökin ja paatin. Töissä olis vielä myynnin jälkeenkin käytävä, mutta olis lomat ja viikonloput ja yöunet.

Helppo on muiden moittia omistajia ja yrittäjiä omistuksen myynnistä ulos. Yhtä lailla voidaan moittia muita siitä, etteivät he ota miljoonavelkoja ja hirveätä työtaakkaa ja vastuuta estääkseen ulosmyyntiä.

Luuletko että muilla ei ole velkaa? Ei tartte olla edes yrittäjä vaan ihan tavan duunari että on velkaa. Velan määrä on suhteellista. Et sinä niitä satoja tuhansia olisi saanut lainaa jos sulla ei olisi riittävästi takaisinmaksukykyä. Jollekkin se 100 tai 200 tuhatta on paljon.

Kyllä ymmärrän tuon perhe-ajattelun, ei siinä mitään. Kyllähän minäkin haluaisin uuden auton ja veneen ja puoli valtakuntaa, mutta toisaalta mitä mä niillä sitten teen jos mun työpaikkani häviää kun firma myydään jollekkin sijoittajalle ja saan kenkää kun firma lähtee Kiinaan tai puolet ystävistäni on työttömänä yrityspaon takia. Nämä asiat on ainakin mulle tärkeitä elinkeinon lisäksi. Tai jos työpaikan ehtona on muutto Intiaan 2 kk sisällä ja uusi elämä siellä. Voiko perhe lähteä? Lapset kouluissa ja vaimo täällä töissä. Lähtisinkö yksin "etä-isäksi" 1-2 kk:n ajaksi kerrallaan ja silloin tällöin viikko, pari täällä? Lähtisitkö sinä? Tämä tilanne on arkipäivää monille suomalaisillekkin ja yhä enemmän tulevaisuutta, globalisaatio=kirosana!
Firmani on hyvin pieni. Kuitenkin isommassa firmoissa omistajilla on lienee samanlaista. Olen omistanut isojakin firmoja kuten Nokiaa, Stora-Ensoa, Nokian Renkaita, Ponssea, Soneraa yms. (tietysti "vähän" pienemmin osuuksin). Pörssiosakkeita myydessä ei edes tiedä mistä maasta ne ostetaan. Eikä tosiaankaan ole edes tullut mieleen, että kuka ne osakkeet osti (jottei menis pelkäksi kehumiseksi niin keskimäärin mulle on tullut takkiin pörssissä). Tottahan nyt omistustaan saa myydä, eikä ole myyjän vika jos ei ole suomalaisia ostajia.

Todistaa pörssikaupan sekopäisyydestä, et tiedä ketä omistat ja kuka ostaa ja kuka myy! Seinähullua toimintaa! Kyllä WinCapitat menestyy kun mammonaa janoavia hölmöjä tunkee ovista ja ikkunoista kun riittää että joku kuka lie tuntematon esittelee sijoitukset niin hienosti että kukaan ei älyä kysellä mitään.
Rahaa ja mammonaa täällä yksinomaan palvotaan!

Ennen iso-isillä oli kerrostalokaksio jossa kasvatettiin mukulat ja mies kävi töissä. Ei ollut mökkiä, autoa tai paljon muutakaan, mutta kaikki mitä oli sitä arvostettiin, ei haikailtu kuuta taivaalta ja oltiin tyytyväisiä. Nykyihminen ei ole tyytyväinen mihinkään. Nurisee vaan nurisemistaan, on mukavuudenhaluinen, kiireinen ja viis veisaa naapureistaan tai kenestäkään muusta. Pääasia on että itellä menee hyvin ja mielummin paremmin kun naapurilla.

Oikeastaan maakaupat on sellainen, että siinä teoriassa en myisi ulkomaisille. Tuo on todellakin vain teoriaa, koska en ole koskaan myynyt maata. Olen ollut vain ostajana tai ostoa yrittävänä. Tuokin periaate varmaan romuttuisi äkkiä jos jostain maapalasta pitäisi saada rahat äkkiä pois ja suomalaista ostajaa ei ole ja ryssä tarjoaa tuplahinnan pyyntiin nähden.

Tuossa meissä on eroa. Sinä väität olevasi patriootti yhdessä lauseessa ja heti perään kumoat sen. Haukkukaa vaan minua jeesukseksi, mutta kun rakensin taloani osin omilla käsilläni, päätin että tästä en lähde vaikka tarjotaan miljoona.
Ja sellasta hintaa ei ole jolla ryssä tämän saa, se on varma! Arvostan nimittäin omaa tekemääni työtä ja isieni maata enemmän kuin rahaa. Jos myyn paikkani pois rahasta, en ole minkään arvoinen. Voin ostaa tai rakentaa uuden mihin vaan mutta olen silti taipunut rahan vallalle jota vastustan elämässäni yhä enemmän!
Voisin myydä autoni hyvästä rahasta tai veneen jos sellainen olisi mutta raja menee siinä.

Jokainen määrätköön rajansa itse. Kunhan se olisi edes maahan sidottu enimmäkseen niin säilyisi jotain kiinteää jälkipolvillekkin.

Sen olen huomannut että raha ei onnea tuo ja se on tutkitustikin totta. Mitään ei kukaan saa mukaansa täältä. Olen kyllä kehno bisnesmies, mutta sitten olen!
ELKÄÄ SYYTTÄKÖ PELKÄSTÄÄN MYYJIÄ! Yhtä paljon on vikaa niissä suomalaisissa jotka eivät osta. Hyvähän se on persaukisten (persujen) huudella kun ei oo mitään myytävää. Ottakoot velkaa suomalaisista pankeista ja ostakoot suomea.

Ketä pitäisi syyttää? Köyhiä suomalaisiako siitä että ei ole rahaa? Tuossa paljastit ideologiasi ja arvostamasi asiat. Persaukiset hävetkööt! Rahaa pitää olla kato kun se on niin vitun coolia! Ymmärrä että ei kaikkea voi ostaa rahalla! Tuo on just sitä amerikkalaista ajattelua että kaikki on rahalla ostettavissa. Toivon että sinun kaltaisiasi on vähemmistö ja ne sukutilat jotka on vuosisatoja olleet suomalaisilla, pysyvät meillä. Vai monenko luulet haluavan mökkinaapurikseen venäläisen?
Valtion omistuksen ulkomaille myyntiä en ymmärrä enkä hyväksy. (tai kai sekin riippuu vähän tapauksesta)
Niinpä niin, poliitikko puhuu...tarviiko ihmetellä että Persut menestyvät kun niillä on esitellä edes jotain periaatteita. Se nähdään onko niistäkään sitten todeksi.
 
Kaipa sitä voisi jonkin yrityksen ostaa tai pistää pystyyn, jos olisi a) edes jonkinlainen yritysidea (yhtä nakkikioskia lisää on turha pistää, varsinkaan huonolle paikalle), b) riittävästi jonkin alan osaamista, jotta pystyisi yritystä pyörittämään (haihattelijoita riittää, yrityksen on kuitenkin tarkoitus menestyä ja siihen tarvitaan osaamista), c) pääomaa, mutta kun ei ole perinnöksi saanut muuta kuin velkaa. Ei ole sukutiloja tai perintömaita, joita myydä, ei sitten kotimaisille eikä ulkomaisille ostajille, ja pankkikaan ei lisää lainaa anna ennenkuin perintönä saadut velat on pois maksettu.
En osaa sanoa paljonko Kimillä tuota omaisuutta on, mutta epäilen, että onko Nokiankaan omistussuhteisiin tullut isoa keikausta hänen myydessään osakkeensa. Loppupelissä kyse kuitenkin on pääomistajien kaupoista. Usein valtio on yksi näistä pääomistajista. Valtio myös sangen usein tekee lähes mahdottomaksi kotimaisten ostajien ostaa yrityksiä. Monessa maassa valtio tukee kotimaista omistusta (vaikka sellaisessa pikkupaikassa kuin Yhdysvallat) mutta Suomi onkin globalisaation mallimaa eikä Suomessa tarvita lainakaan saastuttavaa ja likaista teollisuutta kun suomalaissta kaikista tulee palveluammatin harjoittajia. Tosin minä tyhmänä ihmettelen, että mistä tulee ne palveltavat kun toistensa kesikinäinen palveleminen keirrättää samaa rahaa edestakas eikä luo sitä tulovirtaa lainkaan ja miten näistä tönköistä suomalaisista "asiakaspalvelijoista" yhtäkkiä kehitetään oistavaia palvelun osaajia.
Osakeyhtiön keksiminen oli aikoinaan Hollantilaisilta loistoidea ja skel eteenpäin. Pörssin keksiminen oli viisi askelta taapäin. Pörssiin kuulumattomassa yrityksessä saatetaan vielä tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia ja ajatella yrityksen etua, mutta pörssiyrityksessä tehdään kaikki lyhytjänteisesti osakkeenomistajan voiton maksimoiseksi. Ollaan valmiita tekemään yritykselle vaikka kuinka haitallinen teko jos sillä saadaan seuraava oasvuosikatsaus näyttämään hyvältä ja pörssikurssit ylös, niin osakkeenomistaja voi myydä omistuksensa hyvällä voitolla. Tätä kun vaan ei voi jatkua ikuisesti aina välillä tulee romahdus ja joku huomaa omistaneensa tyhjää eli yritystä, jolla ei ole mitään muuta pörssiarvonsa katteena kuin turhat odotukset.
 
Erittäin hyvin sanottu!
 
Back
Top