Suomi ja Sveitsi sopimukseen Hornetien ylläpidosta

Tvälups

Ylipäällikkö
27.1.2014 klo 13:52
Suomi ja Sveitsi sopimukseen Hornetien ylläpidosta
Yhteistyösopimuksella pyritään edistämään maiden välistä yhteistyötä ja lisäämään kustannustehokkuutta

Suomen ja Sveitsin puolustusministeriöt ovat sopineet yhteistyöstä, jolla tähdätään Hornet-hävittäjien loppuajan käytön tehokkuuteen ja taloudellisuuteen.

Patrian ja ilmailu- ja puolustusteknologiaan erikoistuneen, kansainvälisen RUAG-konsernin allekirjoittama yhteistyösopimus koskee F/A-18 Horneteja. Palveluita tullaan tarjoamaan myös muille Hornet-käyttäjämaille eli Yhdysvalloille, Kanadalle, Australialle, Espanjalle, Kuwaitille ja Malesialle.

Patrian mukaan teollisuuden keskinäisellä yhteistyösopimuksella pyritään edistämään maiden välistä yhteistyötä sekä kustannustehokkuutta vaihtamalla kokemuksia ja tietoa.

- Patrian ja RUAGin välinen yhteistyö luo vahvan perustan ikääntyvän Hornet-kaluston ylläpitoon ja käyttää kummankin yhtiön resurssit ja hankitus osaamisen asiakkaittensa hyväksi maksimaalisella tavalla, sanoo Patria Aviationin liiketoiminnanjohtaja Lassi Matikainen tiedotteessa.

Suomen ja Sveitsin Ilmavoimat ovat jo käynnistäneet yhteistyöhankkeita, kuten asiantuntija-apua. Laitekorjauksia on puolestaan jo tehty siellä, missä niihin on parhaat edellytykset.

  • Yle Uutiset
 
Back
Top