Suomi kaaokseen alle kolmessa tunnissa

Taitolaji

Ylipäällikkö
BAN
Olen tälläkin saitilla saanut moitteita siitä, että olen toistuvasti ottanut esille sähkönjakeluun liittyvät ongelmat, jos vihollinen päättäisi hyökätä maahamme. Väitän yhä, että hyökkäys alkaisi iskuilla sähkönjakelujärjestelmäämme vastaan, jonka seurauksista oheinen sinänsä ansiokas juttu antaa vain kalpeam kuvan. Ja miksi ei alkaisi, iskut olisi mahdollista tehdä ensi yönä vaikka kaukohjattavilla helikoptereilla ja ilman omia tappioita. Poliitikkomme ja Eduskuntamme, joita asia ei tunnu kiinnostavan, nostaisivat kätensä alta aikayksikön. Sähköriippuvuutemme ei häivy minnekään, vaikka kuinka ummistaisimme silmämme ongelmalta.

http://www.hs.fi/sunnuntai/Suurhäir...aokseen+alle+kolmessa+tunnissa/a1411184210683
Suurhäiriö sähkön kantaverkossa saisi Suomen kaaokseen alle kolmessa tunnissa
Kuvitellaan, että sähkön kantaverkko kaatuisi ja koko Suomi pimenisi. Se on hyvin epätodennäköistä, mutta esimerkkejä löytyy. Tehtaat pysähtyisivät, bensa loppuisi ja kodit kylmenisivät. Seuraisi sekasorto.

Kuvaako sotilaiden suhtautmista aiheeseen oheinen Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessorin lausahdus (annettu jo ennen jutussa mainitun MOT- ohjelman lähettämistä TV:ssä). Näinkö meillä on varauduttu muihinkin uhkiin? Panee miettimään! "Tuskin yhteiskunta kaatuu, jos ihminen ei pääse kahteen tuntiin Facebookiin (maanpuolustus.net - sivuille :cool: )".

Sotilasprofessori tyrmää: Suomi nousee tunnissa

Julkaistu: 11.3.2013 16:11
Illan MOT-ohjelma väittää, että Suomi lamautuisi vartissa. Sotilasprofessori tyrmää: Jos joku väittää, että me odotetaan täällä kuin hölmöläiset, se ei pidä paikkaansa.

Suomea ei saataisi pysyvästi polvilleen, jos maan energiahuoltoon tehtäisiin strateginen isku, sanoo sotilasprofessori Mika Hyytiäinen Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Ylen MOT-ohjelma kertoo illalla arvioista, jonka mukaan Suomi saataisiin jopa 15 minuutissa polvilleen, jos vihollinen esimerkiksi ohjusiskulla laittaisi Helsingin seudun energiahuollon sekaisin.

Hyytiäisen mukaan Suomi on varautunut sähkönjakeluhäiriöihin hyvin. Jos Suomi saataisiin 15 minuutissa polvilleen, maa nousisi professorin mukaan tunnissa ylös.

- Sähköverkko on silmukoitu, koska häiriöitä tapahtuu koko ajan. Jos joku väittää, että me odotetaan täällä kuin hölmöläiset, se ei pidä paikkaansa.

Hyytiäinen huomauttaa, etteivät kaikki arjen asiat ole kriisimielessä oleellisia.

- Tuskin yhteiskunta kaatuu, jos ihminen ei pääse kahteen tuntiin Facebookiin.

Hyytiäinen muistuttaa, ettei strategiseen iskuun varautuminen ole Suomessa uutta.

- Melkein 1950-luvulta lähtien uhkakuva on ollut yllätyshyökkäys. Strategista iskua on terminä käytetty 1990-luvun lopulta lähtien, sitä ennen se oli kaappauksen omainen hyökkäys.

STT
 
Hankalaa, vaikeaa ja kurjaa mutta ei kestämätöntä - paitsi poliitikoille. Jos niidenkin jääkaapista sammuu valo: :) Varmaan kannattaa nostaa tassut pystyyn ajoissa.

Meillä on joka jeesuksen syys- ja talvimyrskyn jälkeen 20 000 - 150 000 ihmistä ilman sähköä joskus kokonaisia vuorokausia. Pitääpä kysyä, oliko sekasorto päällä ja antautumishalua tilanteessa.

Onko NATO joku sähköntoimittaja?
 
Vonka, kirjoituksesi on lapsellinen! Ilman ongelman tietoisuutta ongelmasta ja siitä kirjoittelua, ei seuraavan tyyppisiä harjoituksia ja testejäkään tehtäisi. Fingrid ja turvallisuusviranomaisemme tarvitsevat herätteitä, kannustusta ja varoja!

http://www.hs.fi/sunnuntai/Rovaniemi+pimenee+tiistaina/a1411184111314

Rovaniemi pimenee tiistaina
Sunnuntai 21.9.2014 2:00
Helsingin Sanomat

------------------------------------------

Oheinen mielipidekrjoitus on lainattu netistä (HS). Toivon totisesti, että kirjoittaja latelee omiaan, mutta varma siitä en voi olla!

Tämän takia reserviläiset ovat nähneet ihmisiä liikkumassa muuntajien luona. Iso osa muuntajista on metsissä. Metsäisten muuntajien luokse ei ole jostain syystä asennettu kameroita valvomaan aluetta muuntajan ympärilä, ainoastaan aidan sisäpuolta. Myöhemmin on käynyt ilmi, että muuntajien luona ykisin kulkeneet miehet ja naiset, ovat muuttaneet Venäjältä Suomeen 1990-luvun alussa. Nykyään he ovat toimistötöissä. Mielenkiintoista on, että joillain naisista on erikoisjoukkojen koulutus. Mitä he täällä tekevät?
 
Vonka, kirjoituksesi on lapsellinen! Ilman ongelman tietoisuutta ongelmasta ja siitä kirjoittelua, ei seuraavan tyyppisiä harjoituksia ja testejäkään tehtäisi. Fingrid ja turvallisuusviranomaisemme tarvitsevat herätteitä, kannustusta ja varoja!

http://www.hs.fi/sunnuntai/Rovaniemi pimenee tiistaina/a1411184111314

Rovaniemi pimenee tiistaina
Sunnuntai 21.9.2014 2:00
Helsingin Sanomat

------------------------------------------

Oheinen mielipidekrjoitus on lainattu netistä (HS). Toivon totisesti, että kirjoittaja latelee omiaan, mutta varma siitä en voi olla!

Tämän takia reserviläiset ovat nähneet ihmisiä liikkumassa muuntajien luona. Iso osa muuntajista on metsissä. Metsäisten muuntajien luokse ei ole jostain syystä asennettu kameroita valvomaan aluetta muuntajan ympärilä, ainoastaan aidan sisäpuolta. Myöhemmin on käynyt ilmi, että muuntajien luona ykisin kulkeneet miehet ja naiset, ovat muuttaneet Venäjältä Suomeen 1990-luvun alussa. Nykyään he ovat toimistötöissä. Mielenkiintoista on, että joillain naisista on erikoisjoukkojen koulutus. Mitä he täällä tekevät?

Perusasiasta olen samaa mieltä. Sävy, jolla herätteesi teet, on toki pienen kuitin arvoinen. Niissä on sellainen "vartissa häviämme" ja "kolmessa tunnissa polvilleen" meininki.

Kyllä meillä täällä kaikenlaisia toimijoita on. Olisi kiinnostavaa tietää, seuraavatko turvallisuusviranomaisemme vähillä resursseillaan lähinnä kotiutuvia muslimeja vai myös valtiollista suoran pintatason toiminnan suunnittelua ja toimijoita.
 
Olen erimieltä tuosta että jos kantaverkkoon isketään niin tunnissa noustaan ylös...

Arvioista ja vuoden ajasta riippuen 10-30% sähköstä tulee naapurista... jonkin verran tulee norjasta ja ruotsista. 30% tuotetaan ydinvoimaloissa ja loppu sitten muutoin...

Ulkoatuleva sähkö tipahtaa ensin pois ja helpoiten sitten muutama voimalaitos sopivassa solmukohdassa niin kotinmaiset ydinvoimalat tipahtavat pois koska ne on pakko ajaa alas jos ei sähköä saada toimitettua perille... ainoat mitkä käytännössä jäävät toimintaan ja jauhamaan sähköä on paikallisesti toimivat pien voimalaitokset.... ja sanoisin että jos kantaverkkoa vastaan isketään niin ei se kyllä tunnissa ylös nouse... vahingoista riippuen puhutaan viikoista ja kuukausista...
 
Muistaakaa sitten se, että meilläkin on kyky iskeä satojen kilometrien säteelle rajastamme. Vastalahjaksi pimeä pietari?
 
Oikeasti tämä on liioiteltu juttu. Suoritetaan LKP, suojataan keskeiset solmukohteet vaikka varusmiehillä (255 vrk:n ja 347 vrk: miehiä on aina jonkin verran) ja maakuntajoukoilla. Estää tehokkaasti sabotöörien toimintaa ja mahdollistaa korjausten aloittamisen. Ilmavoimat pyrkivät vähentämään täsmäaseiden aiheuttamaa uhkaa ja tarvittaessa alueella voinee majailla Crotale, joka sekin voi olla riittävästi venäläisten täsmäaseiden laadun ja määrän huomioon ottaen.
 
Perusasiasta olen samaa mieltä. Sävy, jolla herätteesi teet, on toki pienen kuitin arvoinen. Niissä on sellainen "vartissa häviämme" ja "kolmessa tunnissa polvilleen" meininki.

Kyllä meillä täällä kaikenlaisia toimijoita on. Olisi kiinnostavaa tietää, seuraavatko turvallisuusviranomaisemme vähillä resursseillaan lähinnä kotiutuvia muslimeja vai myös valtiollista suoran pintatason toiminnan suunnittelua ja toimijoita.

Sävy johtuu juttujen omista otsikoista, joista vastaavat toimittajat. Itse ymmärtäisin ne niin, että polvilleen meno tai kaaos käynnistyisi 15 minuutissa tai vaikka kolmessa tunnissa. Lopputulema riippuu sitten paljolti siitä, miten olemme varautuneita. Nyt rauhan aikana varautuminen on tietysti eri juttu kuin sotilaalliseen iskuun varautuminen. Mutta jotta myös innokkaat reserviläiset olisivat tyytyväisiä voin tietysti hieman työstää otsikkoa :cool: :

Suurhäiriö sähkön kantaverkossa olisi haasteellinen
Kuvitellaan, että sähkön kantaverkko kaatuisi ja Eduskunta pimenisi. Se on hyvin epätodennäköistä, eikä sillä olisi suurempaa merkitystä, sillä puolustusministeriön Santahaminassa sijaisteva edustussauna lämpiää puilla, kertoo vastanimitetty vassarivihreiden puolustusministeri Hymy P Kasakka.
 
NATO-maat keräävät aggregaatteja lähetettäväksi Suomeen

Suomen pitkään jatkuneet sähkökantaverkon viat ovat edelleen arvoitus. Suomen sisäministeriön mukaan jatkuvassa sabotaasissa on mahdollisesti jokin valtiollinen toimija. Venäjä on kiistänyt osallisuutensa ja sanoo kunnioittavansa Suomen suvereniteettia. Todennäköisesti iskujen tekijöinä ovat ympäristöanarkistit. Lisäksi on koottu erillinen rauhankomennuskunta, jossa on muiden muassa 3000 insinööriä, auttamaan naapurimaata paikallisissa lämmitys- ja sähkönjakeluongelmissa.

NATO-maat ovat vuorostaan keränneet dieselgeneraattoreita lähetettäväksi Suomeen. Suomi on ollut hyvä kumppanuusmaa, ja sitä voi senkin vuoksi tukea tällä tavoin, sanoo NATO-summitista tavoitettu Rasmussen ja sanoo myös olevansa "deeply concerned".

Lähde: Suomi vartissa nurin -järjestö

@Taitolaji

Miksi sinä teet jatkuvasti uusia avauksia samasta ohjelmasta? Eikö näitä voisi laittaa yhteen ketjuun?

Linkissä on kyse Helsingin Sanomien usean aukeaman kirjoituksesta tämänaamuisessa aviisissa, johon ilmeisesti seuraa jatkoa parin päivän kuluttua. Uskoisi sen olevan oman ketjunsa väärti, mihin muuhun ketjuun sen sitäpaitsi liittäisi?

Mutta hyvä JOKO, mikä sinua tässä sähkönjakelussa niin kaivelee? Anna kunnon kontribuutio, selitä vaikka miksi kansalaisilla ei ole syytä huoleen ja että sähköähän saa seinästä jos se sattuisi loppumaan kaupasta.
 
Aivan. Jos juttu on itsessään HESARISSA, tuossa valtakunnan luotettavimmassa lehdessä joka on tunnettu kiihkottomasta, neutraalista ja asiantuntevasta tavastaan lähestyä maanpuolustusasioita, niin ilman muuta sille pitä perustaa ketju ellei parikin.

Mun puolesta voi perustaa vaikka oman foorumi osionkin mutta onhan aihe vakava ja laaja... tosin sitä on sivuttu useammassakin ketjussa mutta toisaalta tehdään täällä monesta muustakin aiheesta/asiasta useampia ketjuja...
 
Hankalaa, vaikeaa ja kurjaa mutta ei kestämätöntä - paitsi poliitikoille. Jos niidenkin jääkaapista sammuu valo: :) Varmaan kannattaa nostaa tassut pystyyn ajoissa.

Meillä on joka jeesuksen syys- ja talvimyrskyn jälkeen 20 000 - 150 000 ihmistä ilman sähköä joskus kokonaisia vuorokausia. Pitääpä kysyä, oliko sekasorto päällä ja antautumishalua tilanteessa.

Onko NATO joku sähköntoimittaja?

Todennäköisesti on, koska otan-nato-mies näitä postaa tihkipäiseen. Kai tässä on alettava uskoa, että Natosta löytyy vastalääke kaikkeen. Mm. perätilasynnytykset ja huonot hampurilaispaikat jäävät historiaan heti Liiton synnyttyä.
 
Artikkeli on ainakin sinänsä väärässä että useimmat vessat voi muuten ladata myös manuaalisesti ämpärillä. Täällä syrjäkylillä pidempi sähkökatkos on SNAFU.
 
Viimeksi muokattu:
Artikkeli on ainakin sinänsä väärässä että useimmat vessat voi muuten ladata myös manuaalisesti ämpärillä. Täällä syrjäkylillä pidempi sähkökatkos on SNAFU.
Tottakai voi mutta jos vesilaitoksen pumput ei pelaa niin ainakin kaupungissa paine on äkkiä poissa ja sitä vettä saa kantaa kuka mistäkin... talvella tietysti vähän hankalampaa sekin...
 
Viimeksi muokattu:
Todennäköisesti on, koska otan-nato-mies näitä postaa tihkipäiseen. Kai tässä on alettava uskoa, että Natosta löytyy vastalääke kaikkeen. Mm. perätilasynnytykset ja huonot hampurilaispaikat jäävät historiaan heti Liiton synnyttyä.

Moden huonoille perätilavitseille ei edes Natosta löydy vastalääkettä, mutta on mielenkiintoista havaita, että lähinnä samat tahot, jotka vähättelevät Venäjän roolia Ukrainassa, syyllistävät USA:n kaikesta, alkan Kain veljesmurhasta, myös vähättelevät sitä mahdollisuutta, että Suomi saattaisi joutua pulaan esimerkiksi sähkönjakeluongelmiin liittyen. Itse olen aiemmin maininnut, että sähkönjakelu on vain eräs esimerkki yhteiskuntaamme kohdistuvista potentiaalisista riskeistä. Riskit on nyt tiedostettu, on aika tehdä korjaavia toimenpiteitä!

PS. En ole sähköinsinööri, minulle on riittänyt tietous siitä, että vastus on yhtä kuin oomi kertaa käämi!
 
Kukaan ei varmaan usko että Suomen sähköverkko olisi häiriövapaa mutta minulla tulee ainakin aloituksestasi mieleen ensimmäisenä että tietämyksesi sähkönsiirtojärjestelmästä on samaa tasoa kuin noissa sensaatiohakuisissa lehtijutuissa. Juttujen otsikot ja sisältö on täysin riippuvainen siitä ketä haastatellaan ja toimittajilta ei tunnu monestikaan löytyvän mitään tietämystä/kiinnostusta juttuaiheeseen. Eli jos oikeaa keskustelua ja "herättelyä" haluaa saada aikaiseksi niin kannattaa paneutua aiheeseen ja tuoda asiaa esille hiemän syvemmin, jonka jälkeen omien argumenttien vakavuus voidaan paremmin hyväksyä.

Fingridin nettisivuilta löytyy melko runsaasti dataa varavoimalaitoksista ja kantaverkon rakenteesta kannattaa erityisesti keskittyä niihin PDF-dokumentteihin. Häiriöhin varaudutaan varsinaisilla varavoimaloilla, mutta myös kysyntäjoustolla ja irtikytkettävällä kuormalla ja monella muulla keinolla. Tuo "asiantuntijan" maininta että Facebookkiin ei pääse on hyvin oikean kaltainen, kun kotitalouksien sähkönkulutuksesta 90-95% on tositilanteessa täysin turhaa niin jos nyt joku valtiollinen toimija haluaa meidän sähkönjakelua häiritä silloin tilanne on vakava sähkönkäyttöä tulee jokaisen rajoittaa ja sinne bensapumpullekaan ei pitäisi ihan heti olla tarvetta päästä.
 
Oheinen mielipidekrjoitus on lainattu netistä (HS). Toivon totisesti, että kirjoittaja latelee omiaan, mutta varma siitä en voi olla!
Tämän takia reserviläiset ovat nähneet ihmisiä liikkumassa muuntajien luona. Iso osa muuntajista on metsissä. Metsäisten muuntajien luokse ei ole jostain syystä asennettu kameroita valvomaan aluetta muuntajan ympärilä, ainoastaan aidan sisäpuolta. Myöhemmin on käynyt ilmi, että muuntajien luona ykisin kulkeneet miehet ja naiset, ovat muuttaneet Venäjältä Suomeen 1990-luvun alussa. Nykyään he ovat toimistötöissä. Mielenkiintoista on, että joillain naisista on erikoisjoukkojen koulutus. Mitä he täällä tekevät?
Onko antaa tarkempaa lähdettä tälle, jotta voisi lukea koko kirjoituksen?!?
 
Kukaan ei varmaan usko että Suomen sähköverkko olisi häiriövapaa mutta minulla tulee ainakin aloituksestasi mieleen ensimmäisenä että tietämyksesi sähkönsiirtojärjestelmästä on samaa tasoa kuin noissa sensaatiohakuisissa lehtijutuissa. Juttujen otsikot ja sisältö on täysin riippuvainen siitä ketä haastatellaan ja toimittajilta ei tunnu monestikaan löytyvän mitään tietämystä/kiinnostusta juttuaiheeseen. Eli jos oikeaa keskustelua ja "herättelyä" haluaa saada aikaiseksi niin kannattaa paneutua aiheeseen ja tuoda asiaa esille hiemän syvemmin, jonka jälkeen omien argumenttien vakavuus voidaan paremmin hyväksyä.

Fingridin nettisivuilta löytyy melko runsaasti dataa varavoimalaitoksista ja kantaverkon rakenteesta kannattaa erityisesti keskittyä niihin PDF-dokumentteihin. Häiriöhin varaudutaan varsinaisilla varavoimaloilla, mutta myös kysyntäjoustolla ja irtikytkettävällä kuormalla ja monella muulla keinolla. Tuo "asiantuntijan" maininta että Facebookkiin ei pääse on hyvin oikean kaltainen, kun kotitalouksien sähkönkulutuksesta 90-95% on tositilanteessa täysin turhaa niin jos nyt joku valtiollinen toimija haluaa meidän sähkönjakelua häiritä silloin tilanne on vakava sähkönkäyttöä tulee jokaisen rajoittaa ja sinne bensapumpullekaan ei pitäisi ihan heti olla tarvetta päästä.

Heittosi on ala-arvoinen, voisit ensin vaikka tutustua HS:n jutun taustatietoja antaneiden listaan, sen jälkeen lukea puolustusministeriön raportin "Pitkä sähkökatko ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen, käydä läpi ketkä ovat osallistuneet sen kirjoittamiseen ja vielä lopuksi lukea netistä MOT-ohjelman kässärin ohjelmalle "Suomi polvilleen 15 minuutissa" ja tutustua ohjelmassa haastateltujen taustoihin. Jos vielä tämän jälkeen löydät paremmat asiantuntijat, laita tänne lista. Yritän ottaa heihin yhteyttä! Näiden juttujen pointti on, että tilanteen korjaamiseen on panostettava aikaa, vaivaa ja rahaa! Vähättelijöiden on tuotava esiin omat näkökantansa ja nimettävä omat asiantunjiansa - tuleeko niitä nimiä?

Hessukessulle: Lainaus löytyy HS:n artikkelin yleisönosastokirjoittelujen alkupäästä (Robert95). En antaisi sille paljoakaan painoarvoa, mutta teoriassa tietenkin totta.

Taustatietoja HS:n jutulle antoivat: Fingridin käyttötoiminnan johtaja Reima Päivinen, MTK:n kehitysjohtaja Markus Lassheikki, Huoltovarmuuskeskuksen perustuotanto-osaston johtaja Jyrki Hakola, Kuntaliiton pelastustoimen kehittämispäällikkö Jussi Rahikainen, Huoltovarmuuskeskuksen energiahuolto-osaston johtaja Risto Leukkunen, Huoltovarmuuskeskuksen infrastruktuuriosaston johtaja Sauli Savisalo ja Suomen Vesilaitosyhdistyksen Vesihuoltopoolin valmiuspäällikkö Riina Liikanen.
Lähteet: Pitkä sähkökatko ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaaminen, Puolustusministeriön raportti 2009. Laitinen Jaana & Vainio Suvi: Pahasti poikki – näin selviät pitkästä sähkökatkosta, Puolustusministeriö 2008. Yhteiskunnan turvallisuusstrategia – Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010, Puolustusministeriö 2011.
 
Back
Top