Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi

  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Nyt sitten loppuu SDP:n ja Tuomiojan suunnittelema Suomen ulkopolitiikka, kun presidentti vaihtuu. Täysin epäonnistuneet turvallisuujakkaramallit ja venäjään luottaminen loppuu nyt viimeinkin. Tuurilla selvittiin, toivottavasti tulevaisuudessa, ei enää pelkkään tuuriin tarvitse luottaa.

Minun mielestä tämä on hyvä hetki uuden presidentin aloittaa.

Toivottavasti historia ei tule muistamaan Niinistöä Suomeen Natoon viejänä, koska mikään ei voisi olla kauempana totuudesta.
Realiteeti on yksi juttu mikä kannattaa muistaa. Sellaiset realiteetit joita ei voi ohittaa.

Luettelen nyt muutaman realiteetin, jotka olivat liittymisen esteenä. Siis umpiseinänä.

Vas
Vihr
SDP
Kepu
Suomen kansa

Niinistö mahdollisti Suomen liittymisen NATOon. Se pienikin oljenkorsi, joka sattumalta veti, olisi ollut kovin helppo silputa taitamattomalla politiikalla. Jos Niinistö olisi lähtenyt ajamaan liittymistä, olisi edellä mainitsemani tahot haudanneet, suorin vartaloin ja silmää räpäyttämättä, ne vähäisetkin mahdollisuudet niin syvälle, että 2022 ei oltaisi löydetty edes hautakiveä, josta lähteä tonkimaan.

Kyllä syyllisiä oltiin sinä ja minä, ja Hentun Liisa. Äänestettiin sellaiset puolueet ja poliitikot valtaan, jotka pitivät huolen siitä että vakaa pohjola ja erityisasema ja muu turvaa meidät, eikä imperialistisen lännen kelkkaan pidä lähteä.

Jos viittaat siihen galluppiin, jossa 51 prosenttia olisi kannattanut liittymistä jos valtiojohto olisi sitä suositellut, niin kannattaa muistaa että valtiojohto ei ole pelkästään TP. Ei sinne päinkään, sanoi mustalainen kun nimeä kysyttiin.
 
Siis minullahan ei ole ollut mitään Niinistöä vastaan. Eikä ole edelleenkään.
Mutta on aikansa tuotos. Ehkä ei vaan mitenkään pystynyt rimpuilemaam ulos SDP:n paaluttamasta ulkopolitiikasta. Jota siis toki tuki nuo mainitsemasi puolueet. Ja osa muidenkin puolueiden kansanedustajista.

Nurmi toki maalailee taas isolla pensselillä, mutta tuo kaveruus Tuomiojan kanssa on kyllä totta.

Nurmi toki maalailee taas isolla pensselillä, mutta tuo kaveruus Tuomiojan kanssa on kyllä totta.
Kaveruudesta riippumatta tuo liikku ei vain olisi ollut mahdollinen.

Me oltiin ihan helvetin suomettuneita 24.2.2022 asti. Jokainen merkittävä poliitikko tiesi, että jos lähtee NATO-lippu kourassa vaaleihin, niin jää henkilökohtainen etu saavuttamatta. Ja mukaan valituista valikoitui puolueiden johto.

Kun valtion päämies tietää realiteetit, että jos hakemus otetaan oikeaan keskusteluun, nousee sellainen vastarinta ettei tosikaan, mitä voi tehdä? Itänaapuri olisi tarjonnut sivustatukea pyytämättä vaan ei yllätyksenä. Niinistön kaudella raha virtasi itärajan yli, ja pikku vinkit Fortumin ja Finnairin asemasta, kaasukaupasta, Saimaan kanavasta, pakolaisvirrasta rajan yli olisi tukenut meidän kotimaista idänkuoroa.

Pekkariset, Heinäkuormat, Vanhaset, Lehtomäet ja Tuomiojat eivät olisi pitäneet agendaansa sordiinolla, vaan me oltaisiin julistettu yksipuolinen YYA, jossa NATOlla ei olisi ollut mitään sijaa.

Joku tarina turvallisuuskehyksestä piti olla, vai olisiko Presidentin pitänyt todeta ääneen, että ihan armoilla ollaan.
 
Me oltiin ihan helvetin suomettuneita 24.2.2022 asti.

Naton kannalla oli vain me, russofoobikot ja sotahullut. Tärkeintä oli, ettei venettä keikuttamalla haitata kauppaa. Sotaa ei muutenkaan voi koskaan tulla, ja jos tuleekin, niin ei meitä natomaat auta ja vaikka jos auttaisikin, niin naapuri voi aina nappulaa painaa, ja silloin meistä jokainen on mutantti tai vainaa jne. Keskustelu oli sitä, että Naton kannattaja yritti perustella ja vastustaja heitti tuollaisen onelinerin. Kansa nyökytteli ja jatkettiin seuraavaan aiheeseen.
 
Sotaa ei muutenkaan voi koskaan tulla, ja jos tuleekin, niin ei meitä natomaat auta ja vaikka jos auttaisikin, niin naapuri voi aina nappulaa painaa, ja silloin meistä jokainen on mutantti tai vainaa jne.
Ja meidän pojat viedään maailmalle kuolemaan imperialistisen USAn etujen vuoksi
 
Kaveruudesta riippumatta tuo liikku ei vain olisi ollut mahdollinen.

Me oltiin ihan helvetin suomettuneita 24.2.2022 asti. Jokainen merkittävä poliitikko tiesi, että jos lähtee NATO-lippu kourassa vaaleihin, niin jää henkilökohtainen etu saavuttamatta. Ja mukaan valituista valikoitui puolueiden johto.

Kun valtion päämies tietää realiteetit, että jos hakemus otetaan oikeaan keskusteluun, nousee sellainen vastarinta ettei tosikaan, mitä voi tehdä? Itänaapuri olisi tarjonnut sivustatukea pyytämättä vaan ei yllätyksenä. Niinistön kaudella raha virtasi itärajan yli, ja pikku vinkit Fortumin ja Finnairin asemasta, kaasukaupasta, Saimaan kanavasta, pakolaisvirrasta rajan yli olisi tukenut meidän kotimaista idänkuoroa.

Pekkariset, Heinäkuormat, Vanhaset, Lehtomäet ja Tuomiojat eivät olisi pitäneet agendaansa sordiinolla, vaan me oltaisiin julistettu yksipuolinen YYA, jossa NATOlla ei olisi ollut mitään sijaa.

Joku tarina turvallisuuskehyksestä piti olla, vai olisiko Presidentin pitänyt todeta ääneen, että ihan armoilla ollaan.
Ja 2014 jälkeen en usko, että ennen kuin Ukraina jumiutti koko ryssän sotavoimat lihamyllyynsä niin sitovasti, että Kremliltä ei löytynyt enää mihinkään muuhun rahkeita sotilaallisesti, että (huomioon ottaen kuinka kauan ratifiointiin meni + se että edes päästiin tarkkailijajäseneksi Turkin venkoilun takia) olisimme kerenneet hakea saatika päästä NATO:n jäseneksi ennen kuin ryssä olisi jonkun rajaselkkauksen keksinyt ja saanut aikaan. Otetaan huomioon, että meillä meni 11 kuukautta NATO:n jäsenhakemuksesta NATO:n jäsenyyteen. Tuota lyhyemmässä ajassa ryssä keräsi parisataatuhatta maavoimien solttua Ukrainan rajalle ja passitti ne rajan yli.

Niiltä, jotka vinkuu ja monkuu, että 2014-2021 vuosina ei haettu NATO:n jäseneksi, kertokaa nyt ihmeessä kun olette salattuun tietoon käsiksi pääsevän valtionjohtoakin tietävämpiä ja taitavampia kansakunnan ylimmäksi TurPo-kuiskaajiksi itsenne mieltävät, että mikä se teidän työkalupakin taikameisseli on, jolla kaikki nuo riskit oltaisiin minimoitu ja menty heittäen NATO:on?
 
Siis hetkinen. Nythän on kyse siitä että tuollaista ei edes mietitty ennen eikä jälkeen 2014. Eihän tuollaista nimenomaan edes saanut miettiä ja koko asiasta sai heti poltinmerkin jos edes mainitsi asian. Se oli se linja ja jos muuta yritti, se oli poliittinen ura käytännössä ohi. Näin oli Halosen aikana ja tämä sama jatkui Niinistön aikana. Siitä tässä on kysymys. Koskaan ei ole Suomessa ollut oikea aika Natolle.

Jos Ahtisaari olisi istunut toisen kauden, se olisi Suomen Natoon viennyt. venäjä ei olisi silloin sitä pystynyt estämään. Mutta kun tuli punanoita, siinä meni heti 12 v ja siihen perään Niinistö 12 v , se oli sitten siinä.
 
Ja meidän pojat viedään maailmalle kuolemaan imperialistisen USAn etujen vuoksi

Kuolevat USA:n sytyttämissä öljysodissa, josta vain inhat USA:n kapitalistit hyötyvät. Ystävällinen naapurimme, rauhanohjuksineen, voisi tästä myös pahoittaa mielensä ja olisi pakoitettu käyttämään täysin ylivoimaista armeijaansa, estääkseen suurimmat maailman vääryydet.
 
Ukrainallakin on turvatakuut ja silti kävi kuten kävi.

Suhtaudun kovin epäileväisesti Suomen kykyyn vastata Venäjän agressioon aikana ennen Nato-jäsenyyden hakemista. Suomi sai turvatakuita mm JEF-allianssilta. Yhtä kaikki Suomelle Venäjän agressio olisi ollut elämän ja kuoleman kysymys, apujoukoille kysymys on sen hetkisestä rahatilanteesta ja kunkin maan poliittisesta tahdosta. Tilanteen vyöryessä päälle, monikansallisten valmiusjoukkojen organisointi ja logistiikka vievät aikaa vähintään viikkoja. Ukrainaa autetaan kyllä, mutta verkkaisesti. Miksi apu Suomelle olisi ollut yhtään sen kiireellisempää? Toisaalta eipä Venäjäkään salassa saisi kokoon 100k-200k joukkoja Suomen rajan pintaan.
 
Jätetään hieman Nato syrjään ja mietitään näitä muita Niinistön tekemisiä venäjän suuntaan. Väitän että kun arkistot joskus avautuu, Niinistön kausi ei näyttäydykkään niin kovin positiivisessa valossa.

Kaikkihan muistaa hänen touhotuksen Arktisen neuvoston asioista. Tämähän oli Niinistön yksi lempilapsista. Minusta tässäkin presidenttiä uunotettiin aika pahasti tuolta idän suunnalta. venäjällä oli ihan omat strategiset tarpeet, mihin sopi hyvin tuo puuhasteleva ja hyvin sinisilmäinen asenne arktista aluetta kohtaan.

Tästä enemmän tämän keskustelun loppupuolella:
 
Tsiisus, äänestys oli lähinnä muodollisuus tuossa vaiheessa kun kansan mielipide oli niin vahva:

"Merja Kyllösen mukaan joillakin kansanedustajilla – niin Nato-jäsenyyden vastustajilla kuin kannattajillakin – päätösstressi kasvoi niin kovaksi, että he tukeutuivat nukahtamislääkkeisiin."

"– Jokaisen piti tulla ulos Nato-kannallaan. Niiden, jotka tulivat sillä myönteisellä, ei tarvinnut perustella sen enempää. Ne harvat, jotka olivat kriittisiä, ihan himmeät perustelut piti olla. Niitä valmisteltiin päivätolkulla. Joka pilkun paikka tarkastettiin."

Tietysti siellä oli myös paine koska haluttiin näyttää että Suomi on yhtenäinen!
 
Back
Top