Äänestin Niinistöä presidentiksi ja uskoin pitkään hänen olevan mies paikallaan juuri hankalampiakin aikoja ajatellen. -Perhetragediasta ja tsunamista selvinnyt reservin kapteeni ja ns. "pelimies" olisi varmaan karaistunut ns. kovaakin paikkaa varten.
Intsensiiivisiltä ja lämpimiltä vaikuttavat valtiomiessuhteet rikolliseen diktaattoriin vielä nielin, koska pitäähän ulkopolitiikan päämiehen ajaa kansakunnan etua ennen kaikkea diplomatian keinoin. Tokihan mahdollinen vastustajakin on hyvä tuntea.
Hieman enemmän kitkerästi vastaanotin presidenttimme (ja myös muiden politiikkojemme puheet) siitä että Suomen kansa on sitoutunut "kunnianhimoisiin ilmastotoimiin". Millä mandaatilla hän voi puhua puolestani näin?
Ja edelleen vielä suurempaa vastenmielisyyttä ja jopa suoranaista inhoa olen aina tuntenut siitä, että valtionjohtomme antaa itseään kuvaavia lausuntoja joissa "Suomi on kokoaan suurempi toimija ulkopolitiikassa" ja että Suomella on jokin erityinen asema ja kyky toimia idän ja lännen välittäjänä ja tulkkina, ymmärtäen Putinia paremmin kuin muut maat. Tämä on ollut mielestäni suoraan sanottuna aina hyvin naivia ja katteetonta, sekä älyllisesti ja moraalisesti epärehellistä puhetta (Kuka edes haluaa olla rikollisen murhaajadiktaattorin ymmärtäjä ja "tulkki"?).
Presidenttimme kryptiset ja vuodesta toiseen paikallaan jankkaavat NATO-puheet ovat sitten ottaneet minua jo oikeasti päähän. Olen suoraan sanottuna allerginen termille "NATO-optio", joka nyt vihdoin onneksi joudutaan kuoppaamaan järjellisen asiaan paneutumisen myötä. Meillä ei ole yhtään mitään muista valtioista poikkeavaa optiota. Se termi tarkoittaa pelkästään vain sitä ettemme ole päättäneet mitään NATO:sta. Se ei ole politiikkaa, eikä ulkopolitiikkaa. Se on pelkkää asian vaientamista.
Mutta kaiken tämän epätäydellisyyden tasavallan presidentissämme vielä hyväksyin, koska uskoin, että hänellä on kuitenkin kompetenssia luovia ulkopolitiikan syvissä vesissä ja kantaa vastuuta ns. "kovassa paikassa".
Nyt se kova paikka onkin tullut sitten nähtävästi vastaan jo siinä, että presidentiltämme on otettu pois maailmanparantajan ja Putin-kuiskaajan status ja häntä on pyydetty vastaamaan omista NATO-puheistaan, joissa on aiemmin mennyt kansan selän taakse piiloon. Aiempi poliittinen meriitti ja identiteetti on käytännössä menettänyt merkityksensä. Entinen "kunnian kenttä" on syrjäytynyt kerrankin vakavien ulko- ja turvallisuuspoliittisten kysymysten edessä, joihin pitäisi oikeasti jotenkin reagoida.
Ja miten tämä valtionpäämiehemme nyt käyttäytyy: Puhuu epäselviä, hikoilee harmaana, varoittelee ettei päätöksiä kannata tehdä, koska niillä on seurauksia. Vaikuttaa pelokkaalta ja kyvyttömältä ottamaan selkeä kantaa yhtään mihinkään. Tältä minusta nyt tuntuu ja näyttää. Olen pahoillani ja olen pettynyt.
Kärnän kommentti oli kyllä kerrankin osuva "Putin kuuluu Haagiin, eikä Kultarantaan". Presidenttimmekin saisi tästä eteenpäin rakentaa identiteettinsä ja ylpeytensä jonkin muun varaan. Miten olisi esim. Suomen kansalaisten turvallisuus ja valtion maanpuolustuskyky?
Tässä vain yhden kansalaisen tunnelmat, jotka pakottavasti halusin jonnekin tilittää. Tämä keskustelu on täynnä parempiakin kannanottoja. Kiitos, että pidätte tätä keskustelua yllä!
(Myönnettäköön ettei ne politiikassa aina niin ole).