Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi

  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Huomiona: Ei Natoon kansalaisaloite on kerännyt 14642 allekirjoitusta ja Suomen liittyminen Natoon on CNN:llä isojen uutisten joukossa.
Olisiko Suomella/hallituksella pokkaa julkaista Nato-hakemus voiton päivänä? Ihan sattumalta.
Päivää aikaisemmin, niin tietävät minkä kunniaksi paraatia on. ;)
 
Mitähän nuo Väinö Linnan tuntemattoman hahmot olisivat mieltä nykytilanteesta jossa ollaan Natoon menossa?
Tuskinpa ihmeitä.
Ruotsin suunnalta asiantuntijat kommentoivat Pm:n ulkonäköä/ vaatetusta ruotsalaiseen tyyliin.
Meneekö tässä suomimedian huomio pelkästään jankkaukseen kysyn vaan.
Poikkeuksellisesti Tuntemattoman sotilaan hahmot ovat antaneet lausuntonsa julkisuuteen

Kaarna ”mennään tuon prosessin läpi nii että heilahtaa”

Lammio ””Kolmen kuukauden päästä liitytään. Ne, joilla ei ole natoyhteensopivaa nenäliinaa, hankkikoon sellaisen.”

Kariluoto – ”Niin, pojat. Siinä se Nato nyt on. Norjan Islannin ja Tanskan joukot ovat tiensä sinne ohjanneet. Niin kävi, että me emme saaneet sitä tehdä. Mutta marssikoon sinne ensimmäisenä kuka tahansa, niin tosiasia on, että me sinne olemme tien aukaisseet...Meidän armeija oli ensimmäinen, joka tappeli venäjää vastaan. Tarkoitan ensimmäinen täälläpäin olevista joukoista.”

Koskela- ”Ois paree että liitytte. Meinaan se on se pienimmän riesan tie”
- ”Hätäillen tekemällä ei tule kuin kus’päitä mukuloita

Rokka ”Mie oon kahtont tuot saksmanniin touhuu, täst ei meil hyvä heilu. Hyö ku kopisuttaat liikaa noit saappaitaan yhteen”

Hietanen -”kyl mä maar uutisil voin tulla, mut natol annan hitot, noille perkeleen itikoille ne kuitenka mittään voi”
- ” En mä tässä Nato’ kaipa yhtikäs. Konekivärii ja Lahtist’ mä kaipasi”

Lahtinen -”Natoon vaan niin että nuppi tutisee”
- ”On, on perkelettä. Tulis kuula ja tappais. Kyllä sitten pitää olla Nato sitä Nato tätä. Ja valtakunnanpösöt istuu keinutuolissansa ja laskee viljantrokausrahojaan saatana! Minä sanon, että jos jostakin tulis vielä semmonen ihminen, jonka päätä ei olis ihan kokonansa tällä Nato koohotuksella sekotettu. Meinaan ettei se ymmärtäs mailman menosta muuta kun sen mikä on järjellistä ja tarpeellista, niin sanon minä että se ihmettelis. Kun isot miehet lentää pitkin maita ja mantuja tämmöstä perkeleen revohkaa säätämässä pitkin mantereita edestakasin... Vois se ny jotakin aatella noista artikla vitosista ja sopimuksista ja kysyä: -Menettekö te maailmanrauhaa tekeen taikka taloutta hoitaa? Mitämä siihen sanosin? Mitäs muuta kun; heheei, niilla täytyy sopia missä kaivetaan ittensä maan sisään ettei tapeta. . Isänmaata ku ei ole, uskonto jäi rippikouluun. Koto ny jonkinnäkönen on, mutta huoneet on yhtiön. Viroa Norjaa ja Baltiaa tars puolustaa sano Stoltenberg. Mutta, jos ryssä jollain Baltialla luulee jotakin tekevänsä niin vieköön perkele...”

Lehto- ”Kuolemaa pahempaa ne ei voi tarjota ja sen kanssa kyllä pärjää”
-”Pelkää kai tässä nyt jokainen, mutta luulis sitä saatana osata kantansa sanoa”
- ”Painu helvettiin siitä hokemasta”

Vanhala - ”Pohjois-Atlantin sotilaallinen puolustusliitto voitti, mutta hyvänä kakkosena maaliin tuli pieni mutta sisukas Suomi”
- ”NATOn potkukelkkapataljoona”

Riitaoja -”Ei soa liittyä. Väyryselläkin ves’ silimässä”

Määttä -”Nattoon tai ej samanpa tuo tekköö”

Honkajoki - ”Huomioon ottaen nopean kehityksen aseistuksen ja teknillisten varusteiden osalta nykyään käytävässä suursodassa, katson maanpuolustuksen kannalta tarpeelliseksi siirtyä Pohjois-Atlantin puolustusliiton täysivaltaiseksi jäseneksi.”

Asumaniemi -”yhtä puuttuu sano piru kun natomaita luki”

Hyväntahtoinen Putin katseli heitä. Se ei missään tapauksessa ollut heille vihainen. Kenties tunsi jotain myötätuntoa. Aika velikultia.

Edit: Tätä haastattelua tehdessä miehistöstä kuului ”Koskela NATOn pääsihteeriksi!”
 
Viimeksi muokattu:
Olisiko Suomella/hallituksella pokkaa julkaista Nato-hakemus voiton päivänä? Ihan sattumalta.
Voiton päivää seuraavana aamuna. Tänä vuonna kukaan ei selviä Venäjällä tuosta päivästä ilman tukevaa vodka annostusta, tuskin Putinkaan. "Suomi jätti NATO hakemuksen" ja krapula... tappavampi yhdistelmä kuin Novichok.
 
Minkä takia Sanna Marin ja Magdalena Andersson pitivät yhteisen tapaamisen ja lehdistötilaisuuden?
Aivan ensimmäisenä sen tarkoitus oli saada ruotsalaisia sossareita NATO-kannalle.
Tämä oli sisarpuolueiden kesken käsikirjoitettu operaatio.
Suomessa koko Sauli Niinistön presidenttiaikana ollaan menty kohti NATOa, mutta Ruotsissa sellaista ei ole ollut vaan tämä on tullut hyvin nopeasti.
Sanna Marinin Tukholman vierailu oli enemmän ”catwalkkia”. Kyllä ne setämiehet olivat hoitaneet suhteet valmiiksi.
Marin on Lipposlaisella linjalla.

Ruotsissa ja miksei Suomessakin ydinase on rauhanörkkien keskuudessa melkein yhtä ruma sana kuin ”natsi” ja ydinsateenvarjo(kärnvapenparaply) on aika lähellä sitä.
Mielenkiintoista että Sanna Marinin ydinsaateenvarjo-lausuntoa ei löytynyt suomen kielisestä mediasta. SVT:lle asia tuli vasta puoliyöstä.

Natos kärnvapenparaply​

I Sverige har motståndet mot Nato bland annat handlat om kärnvapen. Det finns ett starkt kärnvapenmotstånd och statsminister Magdalena Andersson (S) har betonat att “Nato är en allians med med kärnvapen”.

Finlands statsminister Sanna Marin anser att Natos kärnvapen fungerar som en säkerhetsgaranti.

– Inom Nato finns ett kärnvapenparaply vilket ger den sortens säkerhet, sade Marin.

– För Finland är det uppenbarligen mycket viktigt att komma in under kärnvapenparaplyet och därmed inte vara lika sårbar för kärnvapenutpressning och kärnvapenhot från rysk sida, säger Robert Dalsjö vid FOI.

– Det borde också vara den svenska synpunkten. Men i Sverige har vi odlat en viss beröringsångest vid kärnvapen, avslutar han.

Marin: Kärnvapenparaplyet ger säkerhet​

Både för- och nackdelar med Nato diskuterades under presskonferensen med de båda statsministrarna. Sanna Marin var tydlig med att säga att Natos säkerhetsgarantier är en fördel.

– Skillnaden mellan att vara medlem och inte medlem är tydlig. Ingen ger säkerhetsgarantier till den grad som Nato gör det, säger hon.

I Sverige har motståndet mot Nato bland annat handlat om kärnvapen. Det finns ett starkt kärnvapenmotstånd i landet och Magdalena Andersson har lyft upp att “Nato är en allians med kärnvapen”. Sanna Marin lyfte upp Natos kärnvapen som en säkerhetsgaranti.

– Inom Nato finns ett kärnvapenparaply vilket ger den sortens säkerhet, säger Marin.
 
Poikkeuksellisesti Tuntemattoman sotilaan hahmot ovat antaneet lausuntonsa julkisuuteen

Kaarna ”mennään tuon prosessin läpi nii että heilahtaa”

Lammio ””Kolmen kuukauden päästä liitytään. Ne, joilla ei ole natoyhteensopivaa nenäliinaa, hankkikoon sellaisen.”

Kariluoto – ”Niin, pojat. Siinä se Nato nyt on. Norjan Islannin ja Tanskan joukot ovat tiensä sinne ohjanneet. Niin kävi, että me emme saaneet sitä tehdä. Mutta marssikoon sinne ensimmäisenä kuka tahansa, niin tosiasia on, että me sinne olemme tien aukaisseet...Meidän armeija oli ensimmäinen, joka tappeli venäjää vastaan. Tarkoitan ensimmäinen täälläpäin olevista joukoista.”

Koskela- ”Ois paree että liitytte. Meinaan se on se pienimmän riesan tie”
- ”Hätäillen tekemällä ei tule kuin kus’päitä mukuloita

Rokka ”Mie oon kahtont tuot saksmanniin touhuu, täst ei meil hyvä heilu. Hyö ku kopisuttaat liikaa noit saappaitaan yhteen”

Hietanen -”kyl mä maar uutisil voin tulla, mut natol annan hitot, noille perkeleen itikoille ne kuitenka mittään voi”
- ” En mä tässä Nato’ kaipa yhtikäs. Konekivärii ja Lahtist’ mä kaipasi”

Lahtinen -”Natoon vaan niin että nuppi tutisee”
- ”On, on perkelettä. Tulis kuula ja tappais. Kyllä sitten pitää olla Nato sitä Nato tätä. Ja valtakunnanpösöt istuu keinutuolissansa ja laskee viljantrokausrahojaan saatana! Minä sanon, että jos jostakin tulis vielä semmonen ihminen, jonka päätä ei olis ihan kokonansa tällä Nato koohotuksella sekotettu. Meinaan ettei se ymmärtäs mailman menosta muuta kun sen mikä on järjellistä ja tarpeellista, niin sanon minä että se ihmettelis. Kun isot miehet lentää pitkin maita ja mantuja tämmöstä perkeleen revohkaa säätämässä pitkin mantereita edestakasin... Vois se ny jotakin aatella noista artikla vitosista ja sopimuksista ja kysyä: -Menettekö te maailmanrauhaa tekeen taikka taloutta hoitaa? Mitämä siihen sanosin? Mitäs muuta kun; heheei, niilla täytyy sopia missä kaivetaan ittensä maan sisään ettei tapeta. . Isänmaata ku ei ole, uskonto jäi rippikouluun. Koto ny jonkinnäkönen on, mutta huoneet on yhtiön. Viroa Norjaa ja Baltiaa tars puolustaa sano Stoltenberg. Mutta, jos ryssä jollain Baltialla luulee jotakin tekevänsä niin vieköön perkele...”

Lehto- ”Kuolemaa pahempaa ne ei voi tarjota ja sen kanssa kyllä pärjää”
-”Pelkää kai tässä nyt jokainen, mutta luulis sitä saatana osata kantansa sanoa”
- ”Painu helvettiin siitä hokemasta”

Vanhala - ”Pohjois-Atlantin sotilaallinen puolustusliitto voitti, mutta hyvänä kakkosena maaliin tuli pieni mutta sisukas Suomi”
- ”NATOn potkukelkkapataljoona”

Riitaoja -”Ei soa liittyä. Väyryselläkin ves’ silimässä”

Määttä -”Nattoon tai ej samanpa tuo tekköö”

Honkajoki - ”Huomioon ottaen nopean kehityksen aseistuksen ja teknillisten varusteiden osalta nykyään käytävässä suursodassa, katson maanpuolustuksen kannalta tarpeelliseksi siirtyä Pohjois-Atlantin puolustusliiton täysivaltaiseksi jäseneksi.”

Asumaniemi -”yhtä puuttuu sano piru kun natomaita luki”

Hyväntahtoinen Putin katseli heitä. Se ei missään tapauksessa ollut heille vihainen. Kenties tunsi jotain myötätuntoa. Aika velikultia.

Edit: Tätä haastattelua tehdessä miehistöstä kuului ”Koskela NATOn pääsihteeriksi!”
Eversti Karjula- "Jumalauta Tuomioja. Kapinaa, vihollisen tahallista auttamista"
 
Suomessa koko Sauli Niinistön presidenttiaikana ollaan menty kohti NATOa, mutta Ruotsissa sellaista ei ole ollut vaan tämä on tullut hyvin nopeasti.
Sanna Marinin Tukholman vierailu oli enemmän ”catwalkkia”. Kyllä ne setämiehet olivat hoitaneet suhteet valmiiksi.
Marin on Lipposlaisella linjalla.
En tiedä onko sulla vain jokin arkuus käsitellä nuorta naista päättäjänä tai ylipäätään. Marin on pääministeri ja valtuuksiltaan presidenttiäkin merkittävämpi. Toki turvallisuuspolitiikassa hieman toisin ja jonkinsortin sosialisti, mutta kyllä Marin on hyvin johdonmukaisesti tuominnut jyrkästi Venäjän toimet ja tuonut esiin Natojäsenyyden keskeisen edun vaikkakin ilmoittamatta omaa kantaansa. Marin ei sortunut runollisiin soperruksiin vaiheessa jossa Natojunaa vasta käynnistettiin.
 
Tietoakin alkaa löytyä kun hakusanat ovat oikeita. Olisi pitänyt käyttää sanaa ydinasepelote eikä ydinsateenvarjo.
Ei siitä silti kovin paljoa löydy keskustelua.

Poimittu selonteosta

”Yhteisen puolustuksen vahvistaminen on korostunut Naton toiminnassa viime vuosina. Tämä näkyy puolustuksen ja ennaltaehkäisevän vaikutuksen kokonaisvaltaisessa kehittä- misessä. Nato on näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa ainoa yhteisen puolustuksen jär- jestö. Sen kyky toimeenpanna yhteinen puolustus perustuu integroituun sotilaalliseen komentorakenteeseen, yhteiseen puolustussuunnitteluprosessiin, operatiivisiin suunnitel- miin ja yhteisiin harjoituksiin. Yhteisellä puolustuksella Nato pyrkii nostamaan hyökkäyk- sen kynnyksen mahdollisimman korkeaksi. Naton ennaltaehkäisevä vaikutus perustuu viime kädessä Yhdysvaltojen sotilaalliseen kykyyn ja ydinasepelotteeseen.

Tämän aamun juttu YLE-Svenskasta.
Sen mukaan Suomen selvitys heikentää Ruotsin(Sossarien) vastarintaa NATO-hakemukselle.
Ruotsalaiset(Sossarit) ovat yllättyneitä että Suomi on päätynyt päinvastaisiin näkemyksiin eräissä kohdissa.

Jutussa mainitulla B61-ydinaseella voidaan myös meidän F-35 hävittäjät aseistaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta mutta aika kaukainen tilanne todellisuudessa.
Juuri tämän ydinasekyvyn takia Saksa hankkii 35 kpl F-35 hävittäjiä ikääntyneiden ydinasekykyisten Tornadojen tilalle.
Yle 2.4.2022

B61 on painovoimalla toimiva ase
1649919861937.jpeg

Euroopassa uskotaan olevan noin 100 B61 ydinasetta, joista 20 Incirlik:n tukikohdassa Turkissa(Aasian puolta).
 
Katso liite: 60149

Euroopassa uskotaan olevan noin 100 B61 ydinasetta, joista 20 Incirlik:n tukikohdassa Turkissa(Aasian puolta).
Just hiljan yksi kaveri jankkasi mulle, että Pariisin rauha kieltää meiltä ydinaseet, joten emme voi liittyä NATO:on. Lisäksi hän vakaasti tiesi, että F-35 on ydinase, koska sillä voi ampua B61:n, jonka Suomi voi vuokrata NATO:lta. Ja tuo B61 lentää rakettimoottorillaan kohteeseen.
Toivottavasti muistin kaverin "totuudet" ihan oikein.
🤔
 
Tälläinen asia on jo vuosia mietityttänyt kun olen kuvitellut Suomen liittymistä Natoon. Silloin olemme (tai siis jotkut meistä) monen eri luottamuksellisen tiedon äärellä. Ilman Natoakin mm F-35:n liittyy monta eri salattavaa tietoa: koneen päivitystiedot, tehtävätiedot, tekniikkaa, häivettä jne. Näihin toki rakennetaan pv:n toimesta käytännöt ja huoltoon samoin jolloin korkeankaan aseman poliitikolla ei ole auktorisointeja näihin tietoihin.

Mutta Natojäsenenä edelleen salattavaa tietoa olisi alueen puolustussuunnitelmista ja näistä laajemminkin. Samoin tietoa venäläisistä tai tiedustelutietoa ylipäätään vihollisen/agressiivisen tahon toimista, soluttautumisista jne. Nytkin jo mm hybridikeskuksen ja Supon tai sotilastiedustelun asioista.

Miten Natossa jaetaan auktorisoinnit jäsenmaan helkilöille jotka pääsevät tälläisiin tietoihin. Onko siellä ns turvallisuusselvitykset ylikansallisia vai päättääkö niistä jäsenmaa itse. Ja varmasti on monen tason valtuutuksia. Jos ajatellaan vaikka Tuomiojaa, Kanervaa, Vanhasta tai heidän opetuslapsiaan, niin jenkeillä kun on mm Stasin arkistoja niin tuleeko hylky kun Tuomioja hakee lupaa ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtajana jotakin tietoa omasta puolustuksestamme joka on Nato järjestelmän takana.

Toki näitä dinosauruksia on yhä vähemmän, mutta edelleen luulen, että jäsenyyden vastustaminen on johtunut monella syystä, että siinä oma perse palaisi. Erroria tulisi kun pitäisi hakea lupaa strategisiin papereihin.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top