Suomi ostaa Yhdysvalloilta satoja Stinger-ilmatorjuntaohjuksia 90 miljoonalla eurolla

Noni, kiitos paljon! Ihmettelinkin että mitä helvettiä. Eli tuolla lämpöparistolla ladataan ohjuksen akut, jotta ohjus toimii - vaiko?
Kyseistä ohjusta tuntematta sanoisin, että ohjuksessa on oma lämpöparisto lennon ajaksi. Ohjuksen lämpöparisto aktivoituu laukaisun yhteydessä. Ohjuksen lentoaika lienee suuruusluokkaa 15s eli ohjuksen lämpöparisto on ehkä 1/4 (15s vs 45s + 15s) siitä mitä sen pitäisi olla, jos laukaisulaitteessa ei olisi erillistä virtalähdettä. Vielä merkittävämpi etu on, että koko ohjus ei mene hylkyyn, jos etsinpää aktivoidaan, mutta ohjusta ei laukaista.

Jäähdytyskaasun osalta ohjuksessa on myös mahdollisesti oma pieni säiliö lennon ajaksi, mutta lyhyen lentoajan vuoksi se ei liene välttämätön.

Lämpöparistoja käytetään ohjusten sähköntuotossa, koska ne kestävät varastointia pitkään ilman että niiden kyky tuottaa sähköä heikkenee. Lisäksi ne ovat suhteellisen halpoja sekä tuottavat suhteellisen suuren tehon painoonsa ja kokoonsa nähden. Suhteellisuus lähinnä suhteessa akkuihin ennen moderneja massatuotettuja li-ion -akkuja.
 
Kyseistä ohjusta tuntematta sanoisin, että ohjuksessa on oma lämpöparisto lennon ajaksi. Ohjuksen lämpöparisto aktivoituu laukaisun yhteydessä. Ohjuksen lentoaika lienee suuruusluokkaa 15s eli ohjuksen lämpöparisto on ehkä 1/4 (15s vs 45s + 15s) siitä mitä sen pitäisi olla, jos laukaisulaitteessa ei olisi erillistä virtalähdettä. Vielä merkittävämpi etu on, että koko ohjus ei mene hylkyyn, jos etsinpää aktivoidaan, mutta ohjusta ei laukaista.

Jäähdytyskaasun osalta ohjuksessa on myös mahdollisesti oma pieni säiliö lennon ajaksi, mutta lyhyen lentoajan vuoksi se ei liene välttämätön.

Lämpöparistoja käytetään ohjusten sähköntuotossa, koska ne kestävät varastointia pitkään ilman että niiden kyky tuottaa sähköä heikkenee. Lisäksi ne ovat suhteellisen halpoja sekä tuottavat suhteellisen suuren tehon painoonsa ja kokoonsa nähden. Suhteellisuus lähinnä suhteessa akkuihin ennen moderneja massatuotettuja li-ion -akkuja.
Hitto että oli hyvä oppitunti, avasi kyllä omia silmiä pirusti, kiitos paljon!

Kysytään nyt vielä kun vastauksia tippuu näin hyvin, että miten ohjus ohjaa itseään? Tätä olen mietiskellyt ja googlestakin aika ajoin katsellut, muttei ole löytynyt vastausta. Onko siinä jotkut kääntyvät siivekkeet vai miten?
 
Hitto että oli hyvä oppitunti, avasi kyllä omia silmiä pirusti, kiitos paljon!

Kysytään nyt vielä kun vastauksia tippuu näin hyvin, että miten ohjus ohjaa itseään? Tätä olen mietiskellyt ja googlestakin aika ajoin katsellut, muttei ole löytynyt vastausta. Onko siinä jotkut kääntyvät siivekkeet vai miten?

Riippuu ohjuksesta. Perinteisesti erilaisilla ohjauspinnoilla, kuten siivekkeillä.

Muistaakseni AIM-9X:ssä eli tuoreimmassa Sidewinderissä käytetään myös thrust vectoring -tyyppistä ratkaisua.
 
Ohjukset ohjaavat lentoaan tyypillisesti kääntämällä siivekkeitä. Siivekkeet voivat ohjuksesta riippuen olla edessä tai takana, lisäksi ohjuksessa voivat olla kiinteät siivet. Siivekkeet kääntävät ohjusta suhteessa ilmavirtaan, jonka johdosta aerodynaamiset voimat muuttavat ohjuksen lentorataa. Kiinteät siivet auttavat tässä.

Siivekkeitä käännetään esim. ruutikaasun paineella (esim. AIM-9M, erillinen kaasunkehitin), painevaraajaan varastoidulla hydraulipaineella (esim. AIM-4 Falcon) tai sähkömoottorilla (esim. AIM-120 AMRAAM). Sähkömoottori on nykyään eniten käytetty.

Edellisessä viestissä mainitun mukaisesti esim. AIM-9X ohjaa itseään myös suihkuvirtauksessa olevilla siivekkeillä, jotka ovat mekaanisesti kytketty ohjuksen takana oleviin varsinaisiin ohjaussiivekkeisiin. Tällä ohjausmenetelmällä ohjuksen suuntaa voidaan muuttaa todella nopeasti, mutta suuret suunnanmuutokset syövät paljon myös ohjuksen energiaa. Suurin hyöty saavutetaankin välittömästi laukaisun jälkeen, jolloin ohjuksen nopeus on vielä suhteellisen pieni. Ohjuksella voi siis ampua konkreettisesti selän taakse, jos se lähtee kääntymään heti laukaisun jälkeen. AIM-9X -ohjuksen ollessa kyseessä, suunnattava suihkuvirtaus ohjaa ohjusta ainoastaan lennon alkuvaiheessa, koska sen rakettimoottori toimii suhteellisen lyhyen ajan. Uudemmissa ohjuksissa suositaan mm. tämän vuoksi säädettäviä tai usealla pulssila toimivia moottoreita, joilla kääntyvä suihkuvirtaus auttaa myös lennon loppuvaiheessa.

Joissakin ohjuksissa käytetään pieniä sivulle suunnattuja räjähteitä tai suihkumoottoreita muuttamaan ohjuksen lentorataa ("piff paff"). Näillä voidaan työntövoima kohdistaa ohjuksen painopisteeseen ja siirtää ohjusta suoraan sivulle eli nopeammin kuin kääntämällä ohjusta.
 
Vähän aihetta ja kysymystä sivuten, varhaiset IP-phjukset, kuten vaikka Strela-1, tietääkseni käyttivät eräänlaista 'verkkosilmää', missä oli patteri kohdistinlinssejä ja ilmeisesti NTC/PTC-vastuksia. Linssiin saapunut lämpösäteily kohdistettiin vastukseen, jonka resistanssi lämpötilamuutoksen vuoksi muuttui, ja muutti virtapiirissä liikkuvan virran suuruutta. Tämä virta ohjasi, jos ei suoraan siivekettä kääntävää sähkömoottoria, niin välillisesti antoi ohjuksen ohjausjärjestelmälle käskyn kääntyä lämpimimmän linssin suuuntaan. Tällainen ohjus etsii jatkuvasti kuuminta kohdetta, koska järjestelmän toiminnalla on viive, ja Strela lentääkin spiraalimaisesti. Tällainen ohjus myös helposti harhautuu, jos sen kohde lentää Auringon editse, eikä tämän polven ohjuksia yleensä voi ampua kuin takaa, moottorin kuumaan pakovirtaukseen. En ole varma käyttikö vaikkapa AIM-9B Sidewinder samaa ratkaisua, mutta voisin kuvitella, kumpikin ohjus suunniteltiin 50-luvulla. Modernimmat IP-ohjukset käyttänevät jonkinsorttista lämpökameraa, ja oliko mm. AIM-9X ja Python-5 myös kuvantunnistusta? All-aspect capability eli kyky ampua IP-ohjus mistä tahansa kulmasta saavutettiin 1980-luvun teknologialla, ja tällä kyvyllä varustettu AIM-9L Sidewinder olikin Sea Harrierin kova nyrkki Falklandin ilmasodassa 1982.

Toveri @mechanicus varmaan korjaa, mikäli olen käsittänyt väärin.

Tässä lyhyt lisäoppimäärä Sidewinder-perheen kehityksestä (se lienee tunnetuin infrapunaohjus): http://www.designation-systems.info/dusrm/m-9.html
 
Nykyään lämpökamera ja tietokone tekee ip-ohjusten etsinpäistä mekaanisesti ja sähköisesti yksinkertaisia. Lähes kaikki tehdään softalla. Tällaiset sovellukset alkoivat kuitenkin tulla käyttöön vasta vuosituhannen vaihteen paikkeilla. Wiki https://en.m.wikipedia.org/wiki/Infrared_homing listaa (kohdassa Scan types) hyvin erilaisia mekaanis-analogisia tapoja toteuttaa hakeutuminen. Tosin kannattaa muualta etsiä samoilla avainsanoilla kuvalliset selitykset, jolloin niiden toimintaperiaatteen ymmärtää helpommin.

Yleistettynä voidaan sanoa, että ennen ip-kameroita käytettiin yhtä sensoria, jonka näkemää pätkitiin tunnetulla kuviolla varustetulla sulkimella ja tästä saatiin muodostetua analoginen ohjaussgnaali.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top