Suomi, Ruotsi ja USA allekirjoittavat kolmenvälisen aiejulistuksen puolustusyhteistyöstä

Noh jos Nato-jäsenyys ei mene läpi kun ei haluta tunnustaa tosiasioita niin turvatakuut Yhdysvalloilta olisi se toiseksi paras juttu eikä ollenkaan paha asia. Itänaapurimme kun kunnioittaa ainoastaan voimaa ja mikään pelote ei ole niin väkevä kuin ydinpelote siinä hommassa. Tuskin tuo sitä tarkoittaa mutta ainahan saa toivoa. ;)
 
Siinä vaiheessa kun oikeasti liittoudutaan niin voitte olla varmoja että siitä kuulutetaan toreilla.
Olisi ihan helvetin vaarallista jos USA olisi liittoutunut meidän kanssa mutta Venäjä ei tiedä sitä.
Vastaava sekoilu aiheutti ensimmäisen maailmansodan.
 
Ei se niin mene. Voit olla varma, että Venäjä tietää ja tiedustelee kaikki sopimukset mitä olemme esim jenkkien kanssa tehneet olkoonkin, että rivisuomalaiset eivät niitä tunne. Ja jos jokin puolustuksellinen seikka halutaan heille tiedoksi niin riittää kun sen kertoo esim suomessa määrätyille tahoille (esim Tuomioja). Nyt voidaan vapaammin valita mitä vuodetaan kun aiemmin esim Halosen aikakaudella tiedettiin, että kaikki vuotaa.

Sitten on se informaatiovaikuttamisen syvempi manipulaatio. Venäläisille voidaan vaikka vuotaa, että Suomeen hankittaviin F35 hävittäjiin tulee tehtaalta mukaan ohjelmat ja asetukset jotka mahdollistavat hävittäjille ydinkärjellä varustettujen täsmäohjusten kannon ja laukaisun. Venäjä toki pyrkii asian varmistamaan ja miten ollakaan koulutuksessa siivooja näkee tähän viittaavia papereita.

Hieman populistisempi versio tästä on reserviläiskirje joka oli melkoinen brandinrakennustempaus. Jalkaväenmiinan korvaava hanke saattaa olla samaa sukua. Ainakin sen tiedotus on sitä.

Samaten jos jotakin on todella salattavaa niin kyllä silloin parlamentaariudesta tingitään.
 
Tuosta sopimuksesta ei usan puolelta lödy netistä oikeastaan mitää. Tai sitte en osaa englanniksi ettiä.
Osumat tulee lähinnä tuon palsternakin kirjoitteluihin kun onnessaan kirjoittelee.

Ruotsin puolesta tämmönen.

Published 07 May 2018

Minister of Defence Peter Hultqvist will make a working visit to Washington on 7 to 10 May 2018. He will meet the United States Secretary of Defense James Mattis and Finland’s Minister for Defence Jussi Niinistö.
The ministers will sign a trilateral Statement of Intent (SOI). In 2016 Sweden and Finland signed bilateral SOIs with the United States to improve defence relations.
Based on the bilateral Statements of Intent, the USA, Finland and Sweden intend to complement and reinforce the defense relationships by formalizing and enhancing the defense relationship concerning issues such as exercise activities and increased interoperability.
http://www.government.se/press-rele...-defence-peter-hultqvist-to-visit-washington/

Joko tuo sopimus on niin salainen että siitä ei rapakontakana hiiskuta tai sitte se on mitäänsanomaton julistus johonka on lounaan kunniaksi lyöty puumerkit.

Epäilen jälkimmäistä
 
Ei se niin mene. Voit olla varma, että Venäjä tietää ja tiedustelee kaikki sopimukset mitä olemme esim jenkkien kanssa tehneet olkoonkin, että rivisuomalaiset eivät niitä tunne. Ja jos jokin puolustuksellinen seikka halutaan heille tiedoksi niin riittää kun sen kertoo esim suomessa määrätyille tahoille (esim Tuomioja). Nyt voidaan vapaammin valita mitä vuodetaan kun aiemmin esim Halosen aikakaudella tiedettiin, että kaikki vuotaa.
No bluffikin parempi kuin ei mitään mutta katsoivat kortit jo Ukrainan kohdalla.

Sitten on se informaatiovaikuttamisen syvempi manipulaatio. Venäläisille voidaan vaikka vuotaa, että Suomeen hankittaviin F35 hävittäjiin tulee tehtaalta mukaan ohjelmat ja asetukset jotka mahdollistavat hävittäjille ydinkärjellä varustettujen täsmäohjusten kannon ja laukaisun. Venäjä toki pyrkii asian varmistamaan ja miten ollakaan koulutuksessa siivooja näkee tähän viittaavia papereita.
Ihan kuin Suomi ei saisi NATO yhteensopivia koneita.
Tottakai ne käyvät mutta niitä ei ole tulossa kun olemme itse kieltäytyneet.

Samaten jos jotakin on todella salattavaa niin kyllä silloin parlamentaariudesta tingitään.
Kyllä mutta suurvalta politiikassa ei ruveta riskeeraamaan kolmatta maailmansotaan Suomen sisäpolitiikan vuoksi.
 
Tottakai ne käyvät mutta niitä ei ole tulossa kun olemme itse kieltäytyneet.
No ei ne automaattisesti koneisiin tule minkään Natosopivuuden myötä vaan kyllä se vaatii päivityksiä JASSMin tapaan (pre-evaluointia). Eikä valtiosopimuksemme kiellä ohjelmistotason valmiutta asiassa.
 
Kolmikantayhteistyösopimus on selkeä signaali, samoin jenkkien kanssa tehtävät yhteistoimintaharjoitukset meikäläisissä ympäristöissä, kuten parhaillaan tulilla oleva suomalais-amerikkalainen partioleiri. Nämä toimet eivät ole provokaatio, vaan vahvistavat olemassa olevaa asetelmaa.

On hyvä pohtia sitä, miksi sopimuksessa osallisina ovat juuri Suomi, Ruotsi ja USA. NATO ei suoranaisesti ole mukana (ok, USA on suurin osa ko. pumpun suorituskykyä), mikä on järkevää ainakin tässä vaiheessa.
Read my lips:
Türkiye.​

(Ertokaani on hiekkaa NATOn rattaissa, vaikka eivät voi sitä suoraan myöntää. Pienempikin koira voi aiheuttaa ilkeän tilanteen, jos sen hampaat ovat pallien ympärillä. Capiche?)
 
Ei tämä uusi aiejulistus (SOI = Statement of Intent) mitään turvallisuustakuita tuo, eikä se myöskään ole valtiosopimus (jota et väittänytkään)
 
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005672963.html?ref=rss
Iltasanomat:
Jussi Niinistö kehui lähes kuninkaallista vastaanottoa Yhdysvalloissa – kysymys salailusta sai hermostumaan

PUOLUSTUSYHTEISTYÖ
– Minä ainakin nautin täysillä, puolustusministeri Jussi Niinistö sanoi amerikkalaisten järjestämästä harvinaisesta sotilasparaatista.
Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) sanoi tiistaina Yhdysvaltojen ja Ruotsin kanssa allekirjoitetun aiejulistuksen allekirjoittamisen jälkeen olevansa tyytyväinen maiden suhteiden syvenemiseen.
  • Ylläolevalla videolla kuvaa Suomelle ja Ruotsille järjestetystä paraatista sekä ministeri Jussi Niinistön kommentit tilaisuuden jälkeen.
Tapaamisessa Yhdysvaltain puolustusministerin James Mattisin ja ruotsalaiskollega Peter Hultqvistin kanssa välit olivat silmin nähden lämpimät. Mattis jopa totesi julistuksen vievän maiden välisen sotilaallisen yhteistyön kokonaan uudelle tasolle.

– Nähtäväksi jää, miten tässä kirjoitettiin suomalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan historiaa. Vasta myöhemmät polvet tietävät sen. Tässä luodaan kyllä täydet edellytykset Suomen, Ruotsin ja Yhdysvaltojen monipuoliselle puolustusyhteistyön kehittämiselle yli hallintojen vaihtumisen, Niinistö myhäili suomalaistoimittajille Washingtonissa myöhemmin iltapäivällä.

Yhdysvaltain puolustusministerin James Mattis vastaanotti puolustusministeri Jussi Niinistön ja Ruotsin puolustusministerin Peter Hultqvistin Washingtonin-vierailulle näyttävin menoin.(KUVA: US Army / Zuma / MVPhotos)

Yhä iso paraati vain naapureille
Jos paperilla oli merkitystä Suomelle, niin näytti olevan myös amerikkalaisille. Suomen ja Ruotsin ministerejä tervehdittiin puolustusministeriö Pentagonin pihamaalla niin sanotulla täydellä kunniaparaatilla, johon osallistui sata sotilasta Yhdysvaltojen asevoimien eri osastoilta. Soittokunnan soittamien kansallishymnien lisäksi pohjoismaisia ystäviä tervehdittiin yhdeksällätoista tykinlaukauksella.

Näin näyttävä seremonia on puolustusministerin vieraille perin harvinainen. Enemmän kunnialaukauksia ammutaan yleensä vain kuninkaallisten vieraillessa.

– Mattisin ministeriaikana tällainen on järjestetty vain kerran, Meksikon ja Kanadan puolustusministerien vierailun yhteydessä, Niinistö tiesi kertoa.

Paraatista ja amerikkalaisten juhlapuheista syntyi vahva käsitys siitä, että Washingtonissa julistus nähdäänkin huomattavasti tärkeämpänä asiana kuin Suomessa. Niinistöä kysymys asia tuntui kiusaannuttavan.

– Eikös näyttänytkin hyvältä? Minä ainakin nautin täysillä, hän tyytyi vastaamaan.

Ennen tiistain tilaisuutta Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak arvioi IS:lle, että aiejulistuksessa on todellisuudessa kyse isommista asioista kuin puolustusministeriö on Suomessa antanut ymmärtää.

– Se on varmastikin hänen mielipiteensä, Niinistö kommentoi arviota.

Puolustusministerit Peter Hultqvist, James Mattis ja Jussi Niinistö allekirjoittivat aiesopimuksen Washingtonissa.(KUVA: Mandel Ngan / AFP / Lehtikuva)

Eduskunnassa kuohuu
Eduskunnassa vasemmiston kansanedustajat Paavo Arhinmäki ja Markus Mustajärvi ovat lisäksi ehtineet nostaa metakan siitä, että kansanedustajat saivat kuulla julistuksesta vasta maanantaina virka-ajan jälkeen. Ulkoasiain- ja puolustusvaliokunnille tieto annettiin 19. huhtikuuta, mutta jäsenet eivät päässeet ottamaan kantaa asiaan.

Heinäkuussa 2016 Suomessa syntyi kohu, kun eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenet lukivat lehdestä Suomen aikeista allekirjoittaa samanlainen asiakirja Britannian kanssa. Tuolloin valiokunnan puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk) sanoi odottavansa Niinistöltä jatkossa parempaa tiedonkulkua.

Eilen Washingtonissa Niinistö osallistui Atlantic Councilin järjestämään paneelikeskusteluun, jossa hän korosti Suomen puolustuspäätösten takana olevaa vahvaa parlamentaarista tukea.

Keskustelun jälkeen Niinistö kiisti, että kommentti olisi ristiriidassa esimerkiksi sen kanssa, että nyt tehdystä julistuksesta kerrottiin eduskunnalle alle kolme viikkoa sitten eikä keskustelua käyty.

Niinistön mukaan koko asia ei oikeastaan edes kuulu eduskunnalle.

– Suomessa, niin kuin yleensä länsimaisissa demokratioissa, on vallan kolmijako-oppi, eli eduskunta ei draftaa (valmistele) tämäntyyppisiä aiejulistuksia vaan se on hallituksen tehtävä. Missään maassa ei eduskunta draftaa aiejulistuksia, Niinistö vastasi IS:n kysymykseen.

– Luulisi toimittajankin tämän tietävän, hän lisäsi
 
Ilman "edes" tätä meillä olisi? Lissabonin turvalauseke, joo-o.

Niin kauan kuin amerikkalaisilla on joku intressi esiintyä tällä tavoin nukun hyvin. En keksi mitään moitittavaa.

Mun mielestä tässä on olennaisinta se, että Suomi ja Ruotsi esiintyy yhdessä ja allekirjoittaa sopimuksen yhdessä. Rivien välistä voi tyhmempikin tavata, että meillä on länsinaapurin kanssa selkeä intressi pitää yhdessä puoliamme. Ja tietysti kun kirjoitetaan tämä soppari jenkkien kanssa, niin on se yhden sortin signaali itänaapurille.
Tietysti nyt kannattaa nauttia kun Suomen edustajille suodaan tällainen huomio, jos seuraava hallitus on mallia SDP-Vihr-Vas, niin silloin ei juuri Pentagoniin tms päästä kättelemään :rolleyes:
Mutta tietysti sillä vaihtoehdolla voidaan taas kääntää pv:n hankinnat itään, laitetaan vaikka puolustusministeriksi Markus Mustajärvi :oops:
 
Toivottavasti tässä tapaamisessa lujitettiin entisestään USA-yhteistyötä. Tie NATO-jäsenyyteen on pitkä ja kivinen, mutta yritän säilyttää lapsenomaisen uskon, että joskus se vielä toteutuu.

180508-D-SH953-1045C.JPG

"Defense Secretary James N. Mattis walks with Finnish Defense Minister Jussi Niinisto, left, and Swedish Defense Minister Peter Hultqvist at the Pentagon, May 8, 2018. DoD photo by Navy Petty Officer 1st Class Kathryn E. Holm" // https://www.defense.gov/Photos/Photo-Gallery/igphoto/2001914268/
 
PAK FA T-50 on ensiluokkainen hävittäjä, joka tulee todennäköisesti osoittautumaan erittäin kilpailukykyiseksi vaihtoehdoksi F-35 -hävittäjälle vintimarkkinoilla. Mikäli ilmoitetut ominaisuudet pitävät paikkansa, saattaa T-50 olla ilmataisteluominaisuuksiltaan huomattavasti parempi suhteessa F-35A -koneeseen varsinkin ketteryydeltään ja nopeudeltaan. Mikäli yksikköhinta pysyisi alle 80 miljoonassa eurossa ja käyttökustannukset alle 25 000 eurossa, sopisi kone Suomelle hyvin torjuntahävittäjäksi. Vaikka Ilmavoimat todennäköisesti tuleekin painottamaan NATO-yhteensopivaa hävittäjää, on PAK FA vahva vaihtoehto loppukilpailuun ainakin ilmailullisessa mielessä.
VV

Hyviä kokemuksia kun on jo menneiltä ajoilta...niin...
Suomen ilmavoimat hankki 1960-luvulla neuvostohävittäjän pikavauhdilla – MiG-21 osoittautui kovaksi raudaksi, joka nosti suomalaislentäjät kerralla kaksinkertaiselle nopeudelle

Tilaajalle
Kun ilmavoimat etsi itselleen uutta hävittäjää 1960-luvulla, valinta tehtiin vauhdilla ja kokeilematta. Ensin lähti Kekkonen Novosibirskiin ja kohta kauppavaltuuskunta Moskovaan. Pian ilmavoimien komentajalle esiteltiin torjuntahävittäjä MiG-21. Yllätyskone palveli lopulta ilmavoimia 35 vuoden ajan.
https://www.lapinkansa.fi/kotimaa/s...ralla-kaksinkertaiselle-nopeudelle-200560751/
 
Toivottavasti tässä tapaamisessa lujitettiin entisestään USA-yhteistyötä. Tie NATO-jäsenyyteen on pitkä ja kivinen, mutta yritän säilyttää lapsenomaisen uskon, että joskus se vielä toteutuu.

180508-D-SH953-1045C.JPG

"Defense Secretary James N. Mattis walks with Finnish Defense Minister Jussi Niinisto, left, and Swedish Defense Minister Peter Hultqvist at the Pentagon, May 8, 2018. DoD photo by Navy Petty Officer 1st Class Kathryn E. Holm" // https://www.defense.gov/Photos/Photo-Gallery/igphoto/2001914268/

Kahdenvälinen paperi olisi vielä kovempi.
 
Back
Top