Suunnistaminen, kartat, kompassit, satelliittipaikantaminen ja -laitteet

#1
Satelliitit tarkkailevat sotilaiden liikkeitä

Puhelin tai luvaton paikannuslaite voi vaarantaa sotilasoperaation turvallisuuden, mutta paikkatiedoilla voidaan myös parantaa palvelusturvallisuutta ja antaa sotilaille palautetta reaaliajassa. Tulevaisuudessa eurooppalainen Galileo voi korvata yleisen GPS-paikannusjärjestelmän.

Etenkin alokasaikana varusmiehiä muistutetaan tiuhaan tahtiin matkapuhelinten käyttökiellosta palvelusaikana. Puolustusvoimien ohjeistuksen mukaan paikkatiedon jakaminen operaation tai harjoituksen aikana on aina kiellettyä. Matkapuhelin tai muu paikannuslaite voi pahimmassa tapauksessa vaarantaa sotilasoperaation turvallisuuden paljastamalla joukkojen sijainnin viholliselle. Asia ei ole kuitenkaan mustavalkoinen – paikkatietoa voidaan myös hyödyntää sotilaskoulutuksessa.

GPS on lyhenne sanoista Global Positioning System. Kyseessä on Yhdysvaltain hallinnoima satelliittipaikannusjärjestelmä, joka kehitettiin sotilaskäyttöä varten. Yhdysvaltain asevoimat ottivat GPS-järjestelmän käyttöön jo 1970-luvulla, mutta täysimittaisesti se tuli siviilikäyttöön vasta vuonna 2000 silloisen Yhdysvaltain presidentti Bill Clintonin päätöksellä. Sitä ennen siviilihenkilöiden käyttämää GPS-signaalia heikennettiin tahallisesti, jotta Yhdysvaltain viholliset eivät olisi päässeet hyötymään tarkemmista paikkatiedoista.

Amerikkalaisen järjestelmän lisäksi käytössä on venäläinen GLONASS. Tänä päivänä myös Kiina ja Eurooppa kehittävät omia paikannusjärjestelmiään, koska riippuvuutta muiden maiden satelliiteista ei pidetä hyvänä. Sen nähdään vaikuttavan valtion tai maanosan turvallisuuteen.

– Euroopan kehittämä paikkatietoja antava järjestelmä on nimeltään Galileo. Suomalaisten näkökulmasta suurin etu on, että se on eurooppalaisten hallussa, kommentoi satelliittipaikannuksen tutkimusprofessori Heidi Kuusniemi Maanmittauslaitokselta.

Joskus signaalissa voi esiintyä virheitä eikä paikkatieto ole silloin täysin erehtymätöntä. Esimerkiksi suurten rakennusten takia paikkatieto voi vääristyä, kun signaali heijastuu.

– Paikannuslaitteiden maailmanvalloitusta hidastaa se, että sisätiloissa satelliittien heikkotehoiset paikannussignaalit eivät toimi kunnolla. Ehkäpä korkeampien 5G- tai 6G-taajuksien esiintulo muuttaa tätä kehitystä, Kuusniemi ennakoi.

Paikkatietoa antavien laitteiden merkitys maailmassa ei ole ainakaan vähentymään päin, sillä paikkatietoa tarvitaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan. Sekä siviili- että sotilaskäytössä paikannusjärjestelmiä hyödynnetään myös jatkossa.

– Euroopan Galileo-järjestelmää varten perustettu GNSS-virasto on arvioinut, että vuonna 2020 maailmassa on kahdeksan miljardia satelliittipaikannukseen perustuvaa paikannuslaitetta, valaisee Kuusniemi.

Paikannuksen toimintaperiaate GPS-signaalissa perustuu vähintään neljään paikannuslaitteen hyödyntämään satelliittiin. Satelliitissa on radiolähetin ja atomikello, jotka synnyttävät paikantimella luettavan signaalin. Radiolähetin lähettää signaaleja, joista tulee esille sekä tarkka kellonaika että satelliitin sijainti. Sitä kautta maankamaralla toimiva paikannuslaite voi arvioida oman sijaintinsa.

Puolustusvoimien käyttämä KASI-taistelukoulutusjärjestelmä käyttää hyödykseen satelliittien mahdollistamaa paikkatietoa. Kun sotilaat kulkevat taistelualueella simulaattoriliivi päällään, tieto heidän olinpaikastaan kulkeutuu harjoituksen keskusyksikölle. Silloin taistelijoiden liikettä voidaan seurata kartalta reaaliaikaisesti.

Pohjois-Karjalan rajavartioston rajajääkärikomppaniassa paikantimia käytetään ajoittain varusmiesten koulutuksessa. Nykyiset GPS-laitteet ovat testikäytössä ja niiden käyttöä sotilaskoulutuksessa arvioidaan. Koska harjoitusalue on laaja ja henkilökuntaa rajallinen määrä, paikantimet parantavat kouluttajan tilannetietoisuutta.

– Paikannuslaitteiden käytöllä on merkitystä erityisesti varusmiesten palvelusturvallisuudelle, mainitsee rajajääkärikomppanian päällikön sijainen, kapteeni Markus Tuomisto.

Rajajääkärikomppaniassa ajatus paikannuslaitteiden hyödyntämisestä heräsi, kun varusmiespalvelus rajalla sisälsi paljon siirtymis- ja liikkumiskoulutusta. Kun sotilaiden sijainti tiedetään, evakuointi on helpompi toteuttaa ja kouluttaja voi antaa palautetta osastolle siirtymisen jälkeen. Laitteiden käytössä on kyse ennen kaikkea varusmiespalveluksen turvallisuudesta ja kouluttajien tiedonsaannista.
 
#2
Suunnistaminen, kompassin ja kartan lukeminen/käyttö on aivan oleellinen osa sotilaan ja varsinkin johtajan taitoja.
Itse olen sitä mieltä, että vaikka nykyään on hienoja GPS-paikannuslaitteita ja älykännyköitä, on tavallisen kompassin ja kartan käyttö osattava hyvin.
GPS-laitteet ja kännykät ovat elektronisia laitteita jotka saattavat vioittua, akut loppua ja niitä pystytään häiritsemään.
Näitä laitteita voi mielestäni käyttää apuna jos jostain syystä tiedä missä kohtaa kartalla ollaan.
Laite hetkeksi auki, paikan tsekkaus, vertailu karttaan ja laite takas kiinni.

Suunnistamiseen tuo johtajalle lisää painetta se, että jos on oltava tietyssä paikassa ja tiettyyn aikaan. Muuten operaatio kusee.
Painetta lisää tietysti myös jos aletaan olemaan jo väsyneita. Jos väsyneenä vielä suunnistaa harhaan alkaa vitutuskäyrä kasvamaan entisestään kun tekisi mieli olla jo perillä ja levossa.
Tai jos ilma on surkea ja paikan päällä olisi tiedossa suojaa kurjalta ilmalta.

- Minkälaisia kompasseja ja paikannuslaitteita teillä itsellänne on?
- Mitä laitteita käytätte retkeillessä, vaelluksella ja kertausharjoituksissa?
- Itselläni on Suunnon A-30 kompassi, ja Savotan silikoninen karttalaukku joka ei pienillä pakkasillakaan jäykisty. Erillistä GPS-laitetta ei ole, mutta älykännykässä on tietysti paikannusmahdollisuus ja kartat

Kartat muuten kannattaa ladata kännykkään jo valmiiksi ennen kuin lähtee vaikkapa lappiin vaellukselle. Opin tämän itse kantapään kautta. Kun tuli lapissa tarve tsekata kännykän kartalta missä ollaan, niin karttaa ei kännykässä ollukkaan ja ei ollut muuten kenttääkään, jotenka lataus ja paikantaminen jäi siihen

- Oletteko itse eksynyt tai harhautunut pahasti? Olikos tilanne jo niin hankala, että piti alkaa jo tosissaan miettimään kuinka tästä oikein selvitään? Millainen tilanne oli ja kuinka se loppuen lopuksi ratkesi?
 

peelo

Ylipäällikkö
#3
Täällä on ennestään jo käsitelty aihealueita eli yritä mieluummin löytää sopiva olemassaoleva ketju mihin viestejä laitat. Myös olisi ihan fiksua laittaa linkki alkuperäiseen tekstiin, kun nyt kuitenkin ilmeisesti muiden kirjoituksia kokonaisuudessaan tänne lainasin.
 
#5
Täällä on ennestään jo käsitelty aihealueita eli yritä mieluummin löytää sopiva olemassaoleva ketju mihin viestejä laitat. Myös olisi ihan fiksua laittaa linkki alkuperäiseen tekstiin, kun nyt kuitenkin ilmeisesti muiden kirjoituksia kokonaisuudessaan tänne lainasin.
En löytänyt entuudestaan sopivan kattavaa otsikkoa jotenka loin uuden ketjun.
Aloitustekstistä tosiaan jäi vahingossa alkuperäisen tekstin linkki pois.
Tässä linkki:
https://ruotuvaki.fi/-/satelliitit-tarkkailevat-sotilaiden-liikkeita
 
#6
Jaahas. Taas yksi. Saas nähdä kuinka käy.

Viime vuonnahan katosi UKK-puiston Kemihaarassa pariskunta joista mies löydettiin viikkojen päästä kuolleena.
Naisen ruumista ei ole vieläkään löydetty.

Nainen katosi Urho Kekkosen kansallispuistossa
Naista etsittiin tuloksetta illan ja yön ajan. Hän lähti hakemaan seurueesta erkaantunutta henkilöä. Hänellä ei ole mukanaan mitään varusteita.

https://yle.fi/uutiset/3-10344336

https://yle.fi/uutiset/3-9860777
 
#7
Itse olen aikanaan opetellut suunnistamaan ja sen jälkeenkin aina rakastanut karttoja. PV:n kilpailuissa pärjäsin hyvin vaikka mukavinta kilpailussa olikin mustikoiden syönti matkan varrella.
Mulla ei edelleenkään ole metsäreissuille navigaattoria vaan taitaa olla enimmäkseen itse tehtyjä karttoja (palaprinttejä Retkikartta.fi ) joilla etenen.
Paperiset kartat on hyvä päällystää kirjakaupasta saatavalla muovilla, se jossa on se liimapinta.
Old school meininkiä joo mutta ikinä en pulaan joudu kun kartalla pysyy ..... eikä lopu akku mistään ...heh...heh...

Niin ja ilman karttaa en edes mene mihinkään metsään.

.
 
Viimeksi muokattu:
#8
Suunnistaminen on minulle rakas harrastus. Säännöllisesti kuljen (juoksen) metsässä kartan ja kompassin kanssa. Kompassina on WOL Rapid. Pulaan ei tosiaan joudu, kun kartalla pysyy. Kiintopisteiden ja suunnanoton avulla reitin löytää.
 
#9
Itse olen aikanaan opetellut suunnistamaan ja sen jälkeenkin aina rakastanut karttoja. PV:n kilpailuissa pärjäsin hyvin vaikka mukavinta kilpailussa olikin mustikoiden syönti matkan varrella.
Mulla ei edelleenkään ole metsäreissuille navigaattoria vaan taitaa olla enimmäkseen itse tehtyjä karttoja (palaprinttejä Retkikartta.fi ) joilla etenen.
Paperiset kartat on hyvä päällystää kirjakaupasta saatavalla muovilla, se jossa on se liimapinta.
Old school meininkiä joo mutta ikinä en pulaan joudu kun kartalla pysyy ..... eikä lopu akku mistään ...heh...heh...

Niin ja ilman karttaa en edes mene mihinkään metsään.

.
Tunnistan itseni tuosta sinun tekstistä. Voin uppoutua karttan tutkimiseen hyvinkin syvälle ja lopulta emäntä ottaa multa kartan pois. Kun tutkin karttaa, niin pystyn ajatuksissani hahmottamaan aika hyvin miltä oikeasti luonnossa paikan päällä oikein näyttää. Sen verran on tullut retkeiltyä karttojen kanssa maastossa.
Jos olen menossa mielenkiinnosta tutustumaan johonkin uuteen luonnonkohteeseen, en osta karttaa vaan tulostelen kartat netistä kotona tai töissä. Sitten teippaan sivut yhteen ja päällystän muovilla.
Isommille Lapinvaelluksille haluan ostaa kunnon kartan.
 
#10
Pulaan ei tosiaan joudu, kun kartalla pysyy. Kiintopisteiden ja suunnanoton avulla reitin löytää.
Samaa mieltä. Joskus on tullut mentyä harhaan ja en ole aivan tarkasti osannut hahmottaa kartalta missä kohtaa ollaan. Tällaisissa tapauksissa auttaa rauhallisuus ja järki. Otetaan iisisti. Rinkat alas, lepäillään ja haukataan evästä. Rauhassa mietitään missä varmasti viimeksi oltiin, verrataan maastoa karttaan ja kompassisuuntaan. Ajan hahmottaminen on myös tärkeää. Se, että tietää minkälainen vauhti suurinpiirtein on kyseissä maastossa ja niillä kantamuksilla mitä on. Loppuen lopuksi aina ollaan selvitty.
Eksyminenhän on aivan eri asia. Eksynyt ei kertakaikkiaan tiedä missä on. Ei osaa hahmottaa itseään kartalle ei tunne maastoa. Kaikki tuntuu vieraalta. Ei tiedä mihin suuntaan pitäisi lähteä ja minne kulkea. Paniikki iskee.
Tätä ei ole minulle koskaan käynyt.
 
#11
Hyvin kävi. Nainen löytyi elossa ja hyvässä kunnossa.

Kansallispuistossa kadonnut nainen löytyi
Nainen oli hieman kylmettynyt mutta muuten kunnossa.

https://yle.fi/uutiset/3-10344836
 

Sardaukar

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
#12
Ittelle kävi erikoisesti kerran oikein väsyneenä.

Oli kartta ja kompassi...kilometrin jälkeen mietin että "mitä vittua"...ei nää maisemat ole lähellekkään karttaa...

Sitten tajusin, että olin pitänyt karttaa väärinpäin :D
 
#13
Ittelle kävi erikoisesti kerran oikein väsyneenä.

Oli kartta ja kompassi...kilometrin jälkeen mietin että "mitä vittua"...ei nää maisemat ole lähellekkään karttaa...

Sitten tajusin, että olin pitänyt karttaa väärinpäin :D
Suunta on joskus mennyt väsyneenä ja kartta taiteltuna aluksi päin p.....ttä myös sen vuoksi, että kompassin suunnan oon ottanut päinvastoin. Eli pohjoista kohti kartalla suunnattava hahlo onkin tullut asetettua etelää kohti ja silloin suunta menee just päinvastaiseen aiotusta suunnasta. Aika äkkiä tulee sitten tuo olo, että maisemat ei vastaa lainkaan kartan merkintöjä.
 
#14
Ittelle kävi erikoisesti kerran oikein väsyneenä.

Oli kartta ja kompassi...kilometrin jälkeen mietin että "mitä vittua"...ei nää maisemat ole lähellekkään karttaa...

Sitten tajusin, että olin pitänyt karttaa väärinpäin :D
Vähän samaan henkeen, yhdessä harjoituksessa taannoin kyseenalaistin ryhmäni suunnan. Kävi ilmi ettemme ollut siellä missä pitäisi. Suunnistajalla oli "kompassi väärinpäin" eli rynnäkkökivääri kaulalla häiritsi kompassin neulaa pahasti. Rynkky suunnistajalle selkään ja johan löytyi oikea suuntima ja määränpää. Metsäisessä maastossa kartta voi olla petollinen.
 
#15
Nuorena opin kantapään kautta seuraavanlaisen "suunnistus kikan" jota olen sen jälkeen noudattanut ja se on mukavasti aina auttanut.
Oltiin isäni kanssa Lemmenjoen kansallispuistossa kahden viikon vaelluksella ja rinkassa oli reippaasti nuorelle miehelle painoa. Muistaakseni 30kg hujakoilla.
Oli helteinen kesäpäivä ja tuollaisen kantamuksen kanssa alkaa vitutuskäyrä kuumassa helposti kasvamaan ja väsymys iskee. Jotenka hirveän paljon ei viitsisi harhaan suunnistaa kun nopeasti alkaa ylimääräisiä kilometrejä tulla.
Vaelluksen puolessa välissä oli melkein kuuden kilometrin pituinen suunnistusosuus erittäin samannäköisessä maastossa jossa selviä kiintopisteitä ei ollut. Tarkoitus oli löytää erämaakämpälle joka sijaitsee puron varrella. Otimme kartalta suoran suunnan kämpälle. Oletimme, että siihenhän me osutaan. Aika äkkiä kävi selväksi, että kun kaikkialla näyttää samanlaiselta, niin ei osattukkaan niillä taidoilla sanoa, että missä kohtaa karttaan ollaan. Varmaankin suunnistusta harrastavat olisivat osanneet, mutta me ei. Suunta oli kyllä oikea. No tuntien kuluttua, hikisinä ja väsyneinä saavuttiin purolle ja mielellään oltaisiin kyllä tultu suoraan kämpälle, mutta kämppää ei näy missään. Samanlaista tasaista suota ja pensaikkoa silmänkantamattomiin. Noh. Onko mökki oikella puolellamme vaiko vasemmalla? Ja miten kaukana? Paljonko ollaan tultu harhaan? Lähettiin puroa seuraamaan vasemmalle? Noin kilsa käveltiin ja mökkiä ei näy. Vai pitäiskös sittenkin vielä hetken matkaa mennä eteenpäin? Pääteltiin kuitenkin, että ei me olla voitu kilometriä harhaan mennä kun uskollisesti oltiin kompassin suuntaa noudatettu. Eli mökki olisikin ollut meidän oikealla puolella. Ja sitten lähdettiin seurailemaan puroa oikelle. Ja lopulta se sieltä löytyikin. 200 metrin päästä meidän ensimmäisestä paikasta. Eli suht lähelle oltiin alunperinkin tultu.
Tuon jälkeen päätettiin, että jos joutuu suunnistamaan pitkän matkan pieneen kohteeseen (mökki, silta, kahluupaikka, nuotipaikka jne), niin jo etukäteen suunnistaa joitakin satoja metrejä kohteen vasemmalle tai oikelle puolelle. Sitten kun saapuu järven tai joen rantaan, tiedetään, että varsinainen kohde on oikella taikka vasemmalla puolella. Jää turhat kohteen hakulenkit pois.
Tämä kikkahan nyt ei ole mitenkään välttämätöntä jos koko ajan osaa ja pystyy kartasta katsomaan missä kohtaa tarkalleen ottaen on.
 
#16
Kun tutkin karttaa, niin pystyn ajatuksissani hahmottamaan aika hyvin miltä oikeasti luonnossa paikan päällä oikein näyttää.
Sama täällä. Fiilis kuin ennakkoon kattelis Google street view.

tulostelen kartat netistä kotona tai töissä. Sitten teippaan sivut yhteen ja päällystän muovilla
1533829161154.png

.
 

Woodsman

Eversti
Lahjoittaja
#17
Jostain muistan lukeneeni, että suuntavaisto on ihan samanlainen taito kuin autolla ajaminen. Sitä kun harjoittaa, niin osaa paremmin kulkea. Muistaakseni perustui siihen, että pääkoppa osaa muodostaa harjoituksen perusteella ympäröivästä alueesta "karttoja" näkemän perusteella. Itselle ainakin on siunattu tuo taito ja tietysti on tullut myös suht paljon harjoiteltua. Mutta silti on aina mukana karttakeskukselta tilattu "vakstuuki"-kartta ja suunnon perinteinen marssikompassi vaikka liikkuisin tutuissakin paikoissa. Kannattaa kurkkia noita karttakeskuksen palveluja, sieltä saa tilattua käytännössä ihan sellaisen kartan kuin tarvitsee, vielä niin, että voi lisätä omia merkintöjään kartalle.
Kuten tuossa aiemmin mainittiin, kannattaa katsella sitä karttaa jo etukäteen, on jo jonkinlainen käsitys siitä, että mihin on menossa ja millaista maasto on. Ja vaikka olis tuttuakin maastoa, niin ihan harjoituksen vuoksi kannattaa treenailla sen kartan kanssa. Tosiasiahan on kuitenkin se, että jos tiputetaan nuo Lapin erämaa-alueet pois, niin tervepäisen ihmisen on pirun vaikea eksyä yhtään mihnkään jos on kompassi mukana, niin tiheässä on kuitenkin metsäautoteitä, että kun kulkee sen 5-10km yhteen suuntaan, niin varmasti tulee tie vastaan. Ja ei se käsigepsi taikka kännykän navigaattorin käyttö syntiä ole, hämärän tullen tai lumisateessa on ne tututkin paikat aika oudon näköisiä ;)
 
#18
Jostain muistan lukeneeni, että suuntavaisto on ihan samanlainen taito kuin autolla ajaminen. Sitä kun harjoittaa, niin osaa paremmin kulkea. Muistaakseni perustui siihen, että pääkoppa osaa muodostaa harjoituksen perusteella ympäröivästä alueesta "karttoja" näkemän perusteella. Itselle ainakin on siunattu tuo taito ja tietysti on tullut myös suht paljon harjoiteltua. Mutta silti on aina mukana karttakeskukselta tilattu "vakstuuki"-kartta ja suunnon perinteinen marssikompassi vaikka liikkuisin tutuissakin paikoissa. Kannattaa kurkkia noita karttakeskuksen palveluja, sieltä saa tilattua käytännössä ihan sellaisen kartan kuin tarvitsee, vielä niin, että voi lisätä omia merkintöjään kartalle.
Kuten tuossa aiemmin mainittiin, kannattaa katsella sitä karttaa jo etukäteen, on jo jonkinlainen käsitys siitä, että mihin on menossa ja millaista maasto on. Ja vaikka olis tuttuakin maastoa, niin ihan harjoituksen vuoksi kannattaa treenailla sen kartan kanssa. Tosiasiahan on kuitenkin se, että jos tiputetaan nuo Lapin erämaa-alueet pois, niin tervepäisen ihmisen on pirun vaikea eksyä yhtään mihnkään jos on kompassi mukana, niin tiheässä on kuitenkin metsäautoteitä, että kun kulkee sen 5-10km yhteen suuntaan, niin varmasti tulee tie vastaan. Ja ei se käsigepsi taikka kännykän navigaattorin käyttö syntiä ole, hämärän tullen tai lumisateessa on ne tututkin paikat aika oudon näköisiä ;)
Mielenkiintoista pohdintaa. Samanlaisia juttuja olen itsekkin miettinyt.
Sanoit, että pääkoppa osaa muodostaa harjoituksen perusteella ympäröivästä alueesta "karttoja" näkemän perusteella.
On hienosti sanottu. Jotakuinkin noin se varmaankin menee.
Tervepäisen ihmisen on pirun vaikea eksyä yhtään mihnkään jos on kompassi mukana, niin tiheässä on kuitenkin metsäautoteitä, että kun kulkee sen 5-10km yhteen suuntaan, niin varmasti tulee tie vastaan.
 

Woodsman

Eversti
Lahjoittaja
#19
Mielenkiintoista pohdintaa. Samanlaisia juttuja olen itsekkin miettinyt.
Sanoit, että pääkoppa osaa muodostaa harjoituksen perusteella ympäröivästä alueesta "karttoja" näkemän perusteella.
On hienosti sanottu. Jotakuinkin noin se varmaankin menee.
Tervepäisen ihmisen on pirun vaikea eksyä yhtään mihnkään jos on kompassi mukana, niin tiheässä on kuitenkin metsäautoteitä, että kun kulkee sen 5-10km yhteen suuntaan, niin varmasti tulee tie vastaan.
Tässä taitaa olla se juttu minkä lueskelin:
https://yle.fi/uutiset/3-8981082
 
#20
Jostain muistan lukeneeni, että suuntavaisto on ihan samanlainen taito kuin autolla ajaminen. Sitä kun harjoittaa, niin osaa paremmin kulkea. Muistaakseni perustui siihen, että pääkoppa osaa muodostaa harjoituksen perusteella ympäröivästä alueesta "karttoja" näkemän perusteella. Itselle ainakin on siunattu tuo taito ja tietysti on tullut myös suht paljon harjoiteltua. Mutta silti on aina mukana karttakeskukselta tilattu "vakstuuki"-kartta ja suunnon perinteinen marssikompassi vaikka liikkuisin tutuissakin paikoissa. Kannattaa kurkkia noita karttakeskuksen palveluja, sieltä saa tilattua käytännössä ihan sellaisen kartan kuin tarvitsee, vielä niin, että voi lisätä omia merkintöjään kartalle.
Kuten tuossa aiemmin mainittiin, kannattaa katsella sitä karttaa jo etukäteen, on jo jonkinlainen käsitys siitä, että mihin on menossa ja millaista maasto on. Ja vaikka olis tuttuakin maastoa, niin ihan harjoituksen vuoksi kannattaa treenailla sen kartan kanssa. Tosiasiahan on kuitenkin se, että jos tiputetaan nuo Lapin erämaa-alueet pois, niin tervepäisen ihmisen on pirun vaikea eksyä yhtään mihnkään jos on kompassi mukana, niin tiheässä on kuitenkin metsäautoteitä, että kun kulkee sen 5-10km yhteen suuntaan, niin varmasti tulee tie vastaan. Ja ei se käsigepsi taikka kännykän navigaattorin käyttö syntiä ole, hämärän tullen tai lumisateessa on ne tututkin paikat aika oudon näköisiä ;)
Sanoit myös, että:
Tervepäisen ihmisen on pirun vaikea eksyä yhtään mihnkään jos on kompassi mukana, niin tiheässä on kuitenkin metsäautoteitä, että kun kulkee sen 5-10km yhteen suuntaan, niin varmasti tulee tie vastaan.
Samaa mieltä. Lapissakin vaellusretkellä ollessani, mietin aina valmiiksi, että missä ilmansuunnassa on lähin tie. Yleensä katson lähimmän valtatien. Eksymistapauksessa jos vain rinkassa ruokaa riittää ja pitää kompassisuunnan tiukasti kohti tuota valtatietä, niin kyllä 2-3 päivän kuluttua tielle viimeistään pitäisi tulla jos ei ole loukkaantunut. On vain pidettävä kompassisuunnasta tiukasti kiinni ja hermot kurissa.

Tämä oli mielenkiintoinen juttu, kiitoksia: https://yle.fi/uutiset/3-8981082

Siinä sanottiin mm. näin:
Tutkimuksissa on saatu viitteitä myös muun muassa siitä, että miehet pärjäisivät suuntavaistoon liittyvissä testeissä keskimäärin naisia paremmin.
Tämä voi osaltaan edesauttaa käsitystä suuntavaistosta osin synnynnäisenä ja muuttumattomana ominaisuutena.

Tuo suuntavaisto on jännä asia. Olen vaimoni ja muidenkin naispuolisten henkilöiden kanssa juteltu asiasta. Heidänkin havaintojen mukaan naisilla olisi heikompi suuntavaisto kuin miehillä (ei tietenkään kaikilla).
mm. vaimo ja anoppi menevät uudessa kaupungissa vieraillessa hyvin nopeasti sekaisin ja eivät löydä takaisin hotellille. Itse usein hölmistyn ja sanon, että tuonne päin täytyy mennä.
Ollaan pohdittu, että olisikos miehillä parempi suuntavaisto johtuen luolamiesajoista. Leirille jäi naiset, lapset ja vanhukset kun miehet lähtivät metsästämään välillä hyvinkin kauas leiripaikalta. Ja kun saalista tuli, niin piti osata suunnistaa/taivaltaa saaliin kanssa takaisin leirille pitkänkin matkan päästä, muuten koettaa tiukat ajat leiriin jääneille.
 
Top