Suuri Lidl keskustelu

Asioitko Lidlissä?

  • No en helkkarissa

    Ääniä: 4 5.5%
  • Joskus harvoin

    Ääniä: 27 37.0%
  • Totta kai

    Ääniä: 42 57.5%

  • Äänestäjiä yhteensä
    73
Täällä Helsingissä Lidlin taso lähinnä myymälöiden varustelun ja kävijämäärien osalta päättävät sen että kannattaako kyseisessä kaupassa edes käydä.

Oman lähiön "lähin" Lidl on sellainen sekasotku että pyrin välttämään. Sen sijaan vähän eteenpäin mentäessä sitten erään teollisuusalueen Lidl on oikein mukava paikka asioida ja siitä eteenpäin lähin Lidl alkaa muistuttaa pahasti lähimmän Lidl-myymäläni piirteitä huonossa mielessä.

Täytyy myöntää että oman tulotason noustua en käy enää Lidlissä niin usein kuin ennen. Alepasta noudan nykyään suurimman osan elintarvikkeista ja myöskin S-marketeista, mutta toki Lidlissä on paljonkin hyviä ja edullisia tuotteita. Todennäköisesti oma kiireinen elämäntyyli on vain sellainen että olen unohtanut sen miten edullista Lidlissä kuitenkin on useimmiten käydä pitemmän päälle.

Olen kuitenkin sen verran pihi kaveri että pyrin hakemaan tietyt, ei välttämättä elintarvikkeet mahdollisimman halvalla aivan muualta kuin Lidlin myymälöistä. Vaikkapa pesuaineet yms. hygieniatuotteet ja siivoustarvikkeet ovat paljon halvempia muualla kuin Lidlissä.
 
Back
Top