Suuri maatalouskeskustelu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja H.A
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Teki talven hämeen nälkämaille, elikkäs kohtuu rapsakoita yöpakkasia ilmeni myös kammarin ulkopuolella. Kesävesiä meillä löytyy kasvihuoneista, eläinten tarhoista ja vähän muualtakin. Jo perinteeksi muodostunut kesävesien jäädyttäminen yllätti tällä kertaa. Ensimmäisen kerran luultavasti ikinä, se ei ollut pelkästään mun syy. Aikaisempina vuosina ekojen pakkasten aikaan mies on ollut suorittamassa tärkeitä ravinnonhankintatoimia (eli päivät linnustanut ja illat törpötellyt nuotiolla) ja vesien sulku ja tyhjentämättä jättäminen on ollut aivan mun omaa saamattomuutta. Nyt saatiin syytellä toisiamme. Virkistävää vaihtelua. Vain 5 venttiiliä ja yksi putki hajosi.

Joku laki se on siinäkin kun joka kerta kun on asuntonäyttö, tulee joku talotekninen vastoinkäyminen. Viimeksi nuijin patterin säätömutikkaa auki justiin ennen näyttöä kun yksi kammari muuttui saunaksi. Innolla odotan mitä huomenna käy. Etenkin kun yhtäaikaa näytön kanssa on oikomishoitoaika, eli pakkaan tenavien lisäksi autoon pari labradoria. Ajatuksenakin niin kiva reissu että vois käydä vaikka papa-kokeessa samalla. Menis kaikki yhdellä diapamilla.

Mikähän hitto on saanut nyt lokakuussa kansanpaljouden vaeltamaan näille savikoille. Yhtenään saanut petkeleellä hakata savipaakkuja irti parketista ja potkia pilkkihaalareita piiloon piirongin alle

Tein sellaisen perustavanlaatuisen sisustusvirheenkin. Meillä ei voi olla eteisessä mitään tasoa, ei kellään voi olla kenen kotona asuu lauma tenavia ja puuhakas tee se itse-mies. Sellaisen nyt kuitenkin vahingossa eteiseen viritin, ja ai saatana sitä onnea ja autuutta kun siihen alkoi muotoutumaan erittäin silmiähivelevä postmoderni asetelma kaikkea tärkeetä, rälläkkä, mattoveitsi, sähköteippiä, nippusiteitä, termospullo, ruuvareita, putkiosia yhden rivarin verran, puukkosaha ja puolet toyotan moottoria ja takajarrut. Mukavaa kun saa survoa koko vitun kuvaelman johonkin kaappiin piiloon noin kolmesti viikossa kun tätä käy joku katsomassa

Jäätyi saatana mönkijänkin vaihteet. Kumma kun ei nykyään mikään tahdo kestää. 21 vuotta vanha koje, ei todella ole ollut missään sunnuntai-ajelukäytössä vaan sillä on ajettu lumet, heinäkuormat ja kaikki muu tarpeellinen. Mietittiin että oliskohan aika suorittaa se ensihuolto. Tai ainakin raivata autotalliin mönkijän kokoinen reikä että ennen juhannusta voisi ajaa muutenkin kuin etuperin
 
Mielestäni tuo pöytävarustus on ihan normaalia, sitä ei koskaan tiedä mitä tarvii ruveta tekemään, on sitten vermeet käsillä :cool:
 
Kyllähän se vituttaa, että suurimman työn ja riskin ottava osapuoli saa pienimmän siivun. Eli pitäisi purkaa rankalla kädellä tämä meidän duopoli ja sntaa tuottajien neuvotella yhtenä joukkona ostajien kanssa.

Puhutaan kuitenkin veden ohella perushyödykkeistä perustavanlaatuisimmista, kun puhutaan ruoantuotannosta.
Jep. Onneksi Kuopion seudulla on Savo-Karjalan lihakauppa, jonne suurin osa lihoista taitaa tulla suorempaa reittiä.
 
Juu, kyllä se kaupanalan kusetus/ ryöstö tuottajilta näkyy ihan siinäkin kun lähes jokaista kauppaa laajennetaan ihan pienissäkin kunnissa.
Täälläpäin ainakin.
S-markettia laajennettiin vaikka ihan toimivat tilat oli ennenkin sille väestöpohjalle.
Noo, K-kauppa sitten pisti paremmaksi. Rakennetaan ihan uudet isommat tilat.
Rahaa on!
 
Jep. Onneksi Kuopion seudulla on Savo-Karjalan lihakauppa, jonne suurin osa lihoista taitaa tulla suorempaa reittiä.
Ja Savo-Karjalan lihan tuotteita kannattaa jo ihan maunkin takia suosia, koska ne ovat paljon laadukkaampia kuin monet suurten lihatalojen tuotteeet. Mm. jauheliha on niin paljon parempaa, että makuero esim. siitä valmistetuissa lihapullissa ja jauhelihapihveissä on selkeä.
 
Juu, ja kaikki Suurimpien kaupunkien puistot, viheralueet, golfkentät ym. mihin vähänkään sopii jotain viljelystä niin ne pitää ottaa ruuantuotantoon.
Lehmiä nyt voisi laiduntaa näillä alueilla ja mikäpä olisi sen hienompaa kun saada maitoa siltä lähilehmältä suoraan aamukahvin sekaan.
Sitä pjaskaakin sopisi levittää ihan siihen jonkun kerrostalon pihapiiriin, näkisivät mitä se toiminta on.
Siis, mistä ja miksikin näitä aivan järjettömiä ajatelmia tulee?
Nyt jo ennustetaan naudanlihan ja etenkin naudanjauhelihapulan senkun voimistuvan ensivuonna.

Kyllä se hyvin vahvastikkin pitää olla ettei rajoiteta sitä tuotantoa vain etelään.

Tämä on hyvä idea, parvekkeille kanihäkkejä ja kukkaruukkuihin potaattia kasvamaan
 
Poika kun oli ehkä kolmen vanha, käytiin sukuloimassa espoossa. Poika sitten aikansa haahuili siinä filippiiniläisen siivoojan kiillottamassa lasipalatsissa ja katteli akkunoista ulos. Kysyi sitten lopulta että missä teidän kasvimaa, kanat, lehmät ja lampaat on? Kun kuuli ettei sellasia ole, niin kysyi sitten että mitä te syötte?

Näitähän nyt tulee kuin sieniä sateella, kaikenmaan ehdotelmia. Joko aktiiviviljelijät jätettäisiin henkiin tai siirretään helsinkiin, ehkä jos vaikka keskitetään tuet vakavienvaikeuksiennapapiirin ö-tukialueelle ja jätetään muut kuolemaan, tai kaikki laittaa vaan pellot hömpälle ja räkii kattoon niin sitten se joka ehkä jotakin muuta kasvattaa, voi sopimusviljellä banaaneja kyrväskoskella ja mitä näitä ideoita nyt on.

Ilmansuunnasta riippuen joko maksetaan liikaa tai liian vähän, tuotetaan liikaa, liian vähän tai väärää. Se nyt on kuitenkin jokseenkin varmaa että likipitäen kaikki meistä syö ja ne ketkä vähempi syö, juo kuitenkin kaljaa, kossua, sorbusta tai lasolia

Saattaa olla vielä nekin ajat kun puistoissa on perunaa ja verkkokellarissa possu, ollut ennenkin. Vaan jos possut on myyty puolaan ja siemenpottua ei ole, on aivan yhtä nälkä sekä stadissa että vakavienvaikeuksien ö-tukialueella kyrväskoskella.

Toistan taas itseäni, kannattaa keskittyä omavaraisuuteen. Pitää mielessä se että se kenellä on siemenet, maa, tahto, taito ja välineet, ei ole ekana ongelmissa. Ja se on ihan sama onko kyseessä yksittäinen ihminen, kolhoosi tai valtio. Ostosiemenellä ja apulannalla pelkkää rehuohraa hangosta nuorgamiin ei ole kauhean hyvää omavaraisuutta. Toki oluesta ei tule heti pulaa
 
Suomi nousuun akavaoluella, myös rahvaalle ja rosentit tappiin :cool:
 
Back
Top