Suurmoskeija

Kunhan noudattaa Shariaa ja maksaa suojelurahat.

Ja se suojeluraha voi sitten olla ihan mitä vaan mikä juuri sillä hetkellä oikealta tuntuu.

Historiassa se on mennyt yleensä niin, että sen suojelurahan määrää sulttaani, kalifi tai joku muu hallitsija. Siten se on pysynyt edes jotenkin tolkullisena, sillä fiksu sulttaani tajuaa että lypsävää lehmää ei kannata kiskoa kuivaksi. Hallitsija siis on varannut jizya-oikeuden itselleen ja myös valvonut ja tarvittaessa voimatoimin ylläpitänyt järjestelmää, ja suojelurahan maksaminen on ollut, pakon edessä tietysti, jollain lailla hyväksyttyä myös vääräuskoisten keskuudessa.

Jos hallitsijan määrittelemää ja ylläpitämää jizyaa ei ollut, periaatteessa kuka tahansa muslimi sai mennä kenen tahansa vääräuskoisen luo ja vaatia mitä tahansa sillä hetkellä huvitti vaatia. Rahaa, karjaa, tyttäriä, irtaimistoa. Ja sitten tehdä saman seuraavana päivänä uudestaan. Mikäli vaatimuksiin ei suostuttu, oli jizyaa vaativalla muslimilla oikeus pahoinpidellä tai vaikka surmata uppiniskainen kafiiri. Turha selitellä että kaverisi veivät ne jo eilen, joten mitään ei ole jäljellä. Maksa siitä huolimatta, tai...
Tällaisesta seurasi luonnollisesti anarkia ja nopea vääräuskoisten verotettavien köyhtyminen ja lopulta loppuminen. Näinhän kävi aika laajalti ISISin valtaamilla alueilla jokunen vuosi sitten.
 
Punainen vasikka.

Israelilaisen Temple Instituten mukaan Raamatussa mainittu punainen vasikka saattaa olla syntynyt.

Punaisen vasikan syntyminen voi olla arkipäivää. Nyt syntyneen vasikan sanotaan kuitenkin olevan virheetön punainen – ja sellaisena se toteuttaisi mahdollisesti koko maailmaa ravistelevan raamatullisen profetian.

Punaisen vasikan odottaminen tulee Raamatun neljännestä Mooseksen kirjasta jakeesta 19. Se käsittelee papeilta vaadittavia puhdistautumismenoja ennen temppelipalvelusta, ja alkaa näin:

Herra sanoi Moosekselle ja Aaronille: ”Tämä on säädös, jonka minä olen antanut. Sano israelilaisille, että heidän on tuotava virheetön, punaruskea lehmä, jossa ei ole mitään vammaa ja jonka niskaan ei vielä ole pantu iestä. Antakaa se pappi Eleasarille. Lehmä on vietävä leirin ulkopuolelle ja teurastettava hänen edessään. Pappi Eleasar ottakoon sormellaan uhrilehmän verta ja pirskottakoon sitä seitsemän kertaa pyhäkkötelttaan päin. Sen jälkeen lehmän ruho on poltettava hänen nähtensä nahkoineen, lihoineen, verineen ja sisälmyksineen.

https://www.verkkouutiset.fi/tuomiopaivan-airut-2000-vuotta-odotetun-elaimen-sanotaan-syntyneen/
 
Tai väärä profeetta. Toisaalta vaikea sanoa, onko antikristus ihminen vai systeemi, kuka peto on ja käymmekö armageddonia kohti jo, ja onko ennustukset täytettävä vaikka väkisin.
 
Back
Top