Suurpeto keskustelu

Metsästäjien ”perseilyn” vika on että, susien metsästystä kokevia säätöjä on tiukennettu.
Kannattaisi ottaa jo opiksi, että omaan pesään ei kannata k….

baika

Supreme Leader​


"Silloin vielä kun Maa- ja metsätalousministeriö oli asioiden päällä näissä asioissa säilyi kutakuinkin tolkku. Kun Suomen Luonnonsuojeluliitto koroitettiin ansiokkaimmaksi lausunnonantajaksi ja Ympäristöministeriö oli"


Muistelepa minkälaisia kuvia susijahdista esitettiin ennen noita päätöksiä. :facepalm: :facepalm:
Metsästäjät kuvittelivat vielä tuolloin olevansa ”kuninkaita”.

Ja siksi taistelu susiluvitta hävittiin.

He eivätkä huomanneet maailman muuttuneen ympärillään.
Nyt kyllä esität oman mutun faktana.
Kohtuu tarkasti tullut seurattua susipolitiikkaa viime vuodet ja syyt on ihan muualla kuin mitä väität.
Laita muutama linkki jossa väitteillesi lihaa luiden päälle.
 
Hah, no nyt alkaa koirasusia ilmestymään jo neljännessä polvessa... kesti Lukella vähän aikaa kyllä nieleskellä tätäkin dataa, jos hukat olivat yli kaksi vuotta pakastimessa odottamassa "tuloksia"!
Reserviläisveli @baikal , olit oikeassa tässä asiassa, aika odotetusti.

Saataisiinkohan nyt vihdoin ne dna-kannat julkisiksi Suomen "susi"-populaatiosta?

 
Elikkä ei ollut lihaa luiden päälle.
Metsästäjien maineella ja menneiden vuosien edes ottamuksilla ei ole mitään tekemistä kannahoidollisen metsästyksen sallimisen kanssa. Eriskummalista olisi jos asioita tältä pohjalta päätettäisiin.
Luke on nykyään miehitetty viherkommunisteillä ja Luke on ylin asiantuntija elin Suomessa susi asiassa. Huono on lähteä Matti Meikäläisen haastamaan niiden lausuntoja.
Lukeen on valkaantuneet ne onnettomat joilla ei pää ole riittänyt lukemaan mitään "oikeita" aineita yliopistoon. Samoin kuin nuoret likat nykyään leipäpappeina.
Muutaman Luken tohtorin väitöskirja materiaalia ole katsonut ja niin ohutta, että ei juuri kehtaisi kuin kahvipöydässä spekuloida niiden pohjalta.

Mielenkiintoinen on nähdä Luken uus susikanta arvio joka tulee ens kesäkuussa. Oma vahva veikkaus on, että laskenta mallia on jälleen kerran muutettu, jotta saadaan taas se 220kpl sutta Suomen kannaksi.
Olen viimeisimmänkin tänne pari krt postannut, mutta tuskin monikaan on sitä jaksanut lukea. Tai monellakaan ei ole kosketus pintaa sen "totuutta" haastaa.

Surullista on että joku tuollainen Ronkainen idealisti mikä tarkoittaa varmasti hyvää, on sudelle suurin uhka.

Kannanhoidollinen metsästys olisi parasta mitä susien hyväksi voitaisiin tehdä. Uskallan jopa väittää, että sitä kautta saataisiin Suomeen mahtumaan helposti suurempi susi kanta.
Montako lajia on sotien jälkeen sukupuuttoon tapettu metsästäjien toimesta ja monenko kannat toipuneet metsästäjien toimesta?
Ei ihmistä ole tuotu avaruudesta. Ihmisellä on erittäin suuri velvollisuus petona ravintoketjun huipulla.
 
Kannanhoidollinen metsästys olisi parasta mitä susien hyväksi voitaisiin tehdä. Uskallan jopa väittää, että sitä kautta saataisiin Suomeen mahtumaan helposti suurempi susi kanta.
Montako lajia on sotien jälkeen sukupuuttoon tapettu metsästäjien toimesta ja monenko kannat toipuneet metsästäjien toimesta?
Ei ihmistä ole tuotu avaruudesta. Ihmisellä on erittäin suuri velvollisuus petona ravintoketjun huipulla

Tismalleen. No, nyt kun lkm-esitys on vakiintunut kohilleen alkaa dna-tieteistäminen. Siinä ei ole mitään vikaa, epäilen vain, että parametrit asetetaan vastaamaan Kertomusta. Mukavasti haetaan neljän sukupolven takaisia tietoja....ööö, miksiköhän? No, en ole tiedemies, enkä suin surmin halua kyseenalaistaa toimintaa.

On kyllä fantastista, jos koko Suomen kattava populaatio arvioidaan vielä luokkaan noin kaks ja puolsataa yksilöä. Tai kevätkantahan on jopa 300 ja risat, mutta se kuolleisuus, se kuolleisuus.
 
Välillä tuntuu että kiilusilmäiset fanaatikot ja idealistit hoitavat agendansa mukaisesti aika montaa muutakin asiaa kuin tätä susi-asiaa. Ainakin liikenne, ilmasto ja koulutusasiat tuntuisi olevan tällaisia osa-alueita. (Ja yksi muukin asia hyvin vahvasti mutta se ei ehkä kuulu tämän ketjun aiheeseen)
 
Viimeksi muokattu:
IMG_20210509_154217.jpg
Kuva Granlundin kirjasta Suden Pohjola.

Muutamilla jutuilla koko kalliksi tuleva ongelma olisi nopeasti hoidettu. Ilmailun harrastajana joskus minäkin kuvassa näkyvän kaltaisia raatoläjiä katsellut. Voin sanoa, ettei noita katsellessa mieli mettä keitä.

@baikal mainitsema pari parin viikon ravakkaa vetoa/vuosi, missä hölmöimmät otetaan pois ja muihin istutetaan ihmispelko.

Voin taata, ettei niitä noissa aikarajoissa yhdettömiin ammuta.

Haaskojen täydellinen kielto. Noilla ne opetetaan ihmisen hajuun. Yhdistävät jopa ihmisen hajun ruokaan.

Ongelman ratkaisu ei lainkaan hankalaa eikä Eu kiellä. Omasta poliittisesta tahdosta tämä on kiinni koko ajan.
 
Voin taata, ettei niitä noissa aikarajoissa yhdettömiin ammuta.

Haaskojen täydellinen kielto. Noilla ne opetetaan ihmisen hajuun. Yhdistävät jopa ihmisen hajun ruokaan.

Ongelman ratkaisu ei lainkaan hankalaa eikä Eu kiellä. Omasta poliittisesta tahdosta tämä on kiinni koko ajan

Juuri näin se vaan on. Eipä tämä kyllä ainoa asia ole, joka kansallisessa vatveloinnissa on saatu peherrettyä monimutkaiseksi. Haaskat ja ruokinnat tasastaan kautta linjan seis, koskemaan niin riistalintuja kuin petojakin.
 
Sillävälin bisnesmaailmassa...

Saahan niitä suurpetoja kuvata, mutta enpä tiedä, onko se kuvaajallekaan mädäntyneitä ruhoja katsellessa ja haistellessa niin ihmeellinen elämys.

Lisäksi kuva pitäisi saada odetuksi niin, että siinä ei näy viittäkymmentä sian raatoa. Haastehan sekin tietysti on.
 
Viimeksi muokattu:

Verta on kaivettu nokasta noiden kanssa jo pitkään. Ihmeen pitkälle päästykin ilman mitään pahempaa.

Edit: Onkohan saatu lupa laskea tuolta ilmat pihalle?
Petoyhdysmies arveli suden olevan ”sairas”. Mahtoikohan petoeläinlääkärimme tehdä kyseisen etädiagnoosin suden fysisestä vai psyykkisestä tilasta? Eiköhän tällekin käytöshäiriöiselle luontokappaleelle järjestetä hoitoa ja psykoterapiaa suojelun lisäksi... :p

Entäpä jos tilanteessa olisivat olleet aikuisten miesten sijasta lapset?

Muuten olen sitä mieltä, että lapualainen on hyvä patruuna.
 
Mitähän tuossa tilanteessa jos olisi sattunut olemaan oikeaa tulivoimaa mukana? Tietty ilmaan ampuminen on se ensimmäinen vaihtoehto, mutta jos olisikin sattunut hätäpäissään lasauttamaan kohti. Lähinnä julkisuuden jälkikäteisreaktiota mietin, että olisiko hukan hengenlähtö mennyt "ihan ok tällaisessa tilanteessa" vai kaverit päätyneet pahnoille kolmannen asteen kuulusteluihin.
 
Mitähän tuossa tilanteessa jos olisi sattunut olemaan oikeaa tulivoimaa mukana? Tietty ilmaan ampuminen on se ensimmäinen vaihtoehto, mutta jos olisikin sattunut hätäpäissään lasauttamaan kohti. Lähinnä julkisuuden jälkikäteisreaktiota mietin, että olisiko hukan hengenlähtö mennyt "ihan ok tällaisessa tilanteessa" vai kaverit päätyneet pahnoille kolmannen asteen kuulusteluihin.
Ok tuossa tilanteessa. Kuitenkin ampujalta kaikki pyssyt pois, tutkinta joka kestää minkä kestää, tuskinpa tulevalle jahtikaudelle olisi aseita saanut takaisin.

Laki pitäisi olla seuraava: itseään, toista ihmistä tai omaisuuttaan saa puolustaa ilman että roikkuu siitä vähintään puoli vuotta löysässä hirressä.

Edit: jos ryntää 20 metrissä täysillä kohti, varoituslaukaukset ei enää tule kyseeseen, niihin ei aika riitä.
 
Viimeksi muokattu:

Verta on kaivettu nokasta noiden kanssa jo pitkään. Ihmeen pitkälle päästykin ilman mitään pahempaa.

Edit: Onkohan saatu lupa laskea tuolta ilmat pihalle?
Ei tällä menolla tarvii odotella enää kauaa että joku onnekas päätyy suden "ruokalistalle"..
 
Back
Top