Syväjohtaminen ja pv-uudistus
- Viestiketjun aloittaja Tvälups
- Aloitus PVM
Leppis
Luutnantti
PV:n lypsämisestä on tullut vuosien saatossa maantapa niin isojen yritysten, kuin paikallisten pienyrittäjien toimesta ja varsinkin niiden. Toki summat ovat tietysti pienempiä. Ja se jatkuu niin pitkään, kunnes joku sanoo stop, ainoa vain ettei semmosta stopin sanojaa näytä löytyvän.Tvälups kirjoitti:
Näitä asioita tosiaan koulutuksessa hoettiin mutta eivät ne kyllä kenellekkään yhtään mitään tarkoittaneet. Fiksuinta olisi jos tällaiset mitään tarkoittamat termit heitettäisiin helvetiin ja puhuttaisiin asioista niiden oikealla nimellä.
Nuo termit on ihan kuin jostain politikon puheesta.
Touhottaja
Majuri
RDF kirjoitti:
Kai minä olen vanha, tai poliitikko, mutta:
luottamuksen rakentaminen:
- rakennetaan luottamus joukon ja kouluttajan/esimiehen välille, joukon kesken, joukon kykyihin toimia oikein tilanteessa, ja yksilön kykyihin toimia joukossa.
inspiroiva tapa motivoida:
- tarkoittaa jotain muuta kun pässiäksiisiä, kun menee vituiksi. Poppoo (ja yksilöt) tarttis saada moitivoitua tekemään tehtävä niin, että he samalla inspiroituvat hoitamaan sen paremmin ja osaavat soveltaa. Lippaan kiinnityksessä ei oikein toimi niin hyvin kuin vaikka tuliasemien etsimisessä ja valmistelussa. Eli isommissa kokonaisuuksissa toimii mielestäni paremmin.
älyllinen stimulointi sekä
- jokaisen pitää pysyä ajattelemaan itse, ei pyritä pureskelemaan kaikkea valmiiksi, vaan haastetaan koulutettavan (tai alaisen) käsitys tilanteesta, ja kysytään miksi hän valitsee tietyn toimintatavan. Sitten vihjataan mikä siinä menee pieleen, jos menee.
ihmisen yksilöllinen kohtaaminen
- jokainen räkäposki on erilainen, joiullekin riittää pienenmpi ohjeistus ja toiminta on pitkälti itsenäistä. Jotkut vaatii sitä pässiäksiisiä muutamankin tunnin. Nämä erot pitäisi ottaa joustavasti huomioon. Toiset myös oppii eri metodein.
Nämä siis typistettyjä ja ei missään nimessä kattavia esimerkkejä siitä, miten minun aivoni nuo asiat mieltävät. Ne ovat isoja kokonaisuuksia, ja niiden hanskaaminen ja huomioiminen joka tilanteessa joka kerta lienee mahdotonta.
Kertokaa nyt joku viisas, olenko edes pikkusen raottanut oikeaa asiaa, vai iskinkö käteni kakkendaaliin.
Suurempia kokonaisuuksia
No haaste on siinä, että ellei kyseessä ole pinkka, punkka tai kaappi, on tuo opastaminen hieman abstaktimpaa kuin "asioiden puhuminen niistä niiden oikeilla nimillä".
On koulutusta (mm. koirakoulut), opetusta (mm. peruskoulu) ja sivistystä (mm. elämänkokemus ja jotkut ohikiitävät lyhyet sekunnin yliopistomaailmassa).
Se, onko viesti koodattu sivistyksen, opetuksen tai koulutuksen merkein, riippuu asiakokonaisuudesta.
Mitä suurempia kokonaisuuksia ajatellaan, sitä vähemmän on johtamista ja sitä enemmän on hallinnoimista ja suunnittelua. Ongelma on siinä, että mitä enemmän hallinnoi ja suunnittelee, sitä vähemmän sankarilta näyttää joukon edessä verratuna siihen, että johtaisi ja käskisi sen sijaan, että saa alaisensa toimimaan suunnilleen päämäärien suuntaan.
Eversti Hannu Arovaaralla oli tupa, kaappi- ja siisteystarkastusta tehdessään tapana kertoa asiasta sen oikealla nimellä: saappaan ja varsikengän pohjalliset pitää nostaa puoliksi ilmaan kuivumaan. Hän teki itse tarkastuksia nuoren saapumiserän osalta.
RDF kirjoitti:
No haaste on siinä, että ellei kyseessä ole pinkka, punkka tai kaappi, on tuo opastaminen hieman abstaktimpaa kuin "asioiden puhuminen niistä niiden oikeilla nimillä".
On koulutusta (mm. koirakoulut), opetusta (mm. peruskoulu) ja sivistystä (mm. elämänkokemus ja jotkut ohikiitävät lyhyet sekunnin yliopistomaailmassa).
Se, onko viesti koodattu sivistyksen, opetuksen tai koulutuksen merkein, riippuu asiakokonaisuudesta.
Mitä suurempia kokonaisuuksia ajatellaan, sitä vähemmän on johtamista ja sitä enemmän on hallinnoimista ja suunnittelua. Ongelma on siinä, että mitä enemmän hallinnoi ja suunnittelee, sitä vähemmän sankarilta näyttää joukon edessä verratuna siihen, että johtaisi ja käskisi sen sijaan, että saa alaisensa toimimaan suunnilleen päämäärien suuntaan.
Eversti Hannu Arovaaralla oli tupa, kaappi- ja siisteystarkastusta tehdessään tapana kertoa asiasta sen oikealla nimellä: saappaan ja varsikengän pohjalliset pitää nostaa puoliksi ilmaan kuivumaan. Hän teki itse tarkastuksia nuoren saapumiserän osalta.
Kaikkein hauskinta tässä löyhötyksessä on se, että jos mistä niin noista asioista suomalaista reserviupseeria kiitettiin edellisen sodan jälkeen.
Luottamus - jokainen foorumilla tietää mitä se tarkoittaa sotilaselämässä
Inspirointi ja motivointi - ole ensimmäinen tai älä vaadi alaiseltasi mitä et itse tohdi tehdä
äly - käyttökelpoinen tapa silloin, kun stimuloitavalla on mitä stimuloida
yksilöllinen kohtaaminen - suomalaiset tässä mainettaan 120 prosenttia parempia, olen siitä varma
Ihan suoraan sanoen, olen monta kertaa johdatellut syväjohtamista ja sen teorioita toiseen maailmansotaan ja suomalaisiin. Mikä on uutta tässä?
Ehkä syväjohtamisen teorian paras anti onkin se, että sotajohtamisen kannalta omaksutut hyvät käytännöt saivat jatkumoa, kun asioiden termistö uusittiin ja asioita lähestyttiin hmmmm, modernimmalla tavalla, kielellä, jota nykyihmiset ymmärtävät paremmin? Eli tuliko mitään uutta, luotiinko ja kehitettiinkö mitään vai korostettiinko jo "syväosattuja" metodeja ja käytäntöjä?
Näin minä olen tämän funtsinut. Jos näin on, silloin Nissinen on tehnyt oivallista työtä: antanut hyville käytännöille mahdollisuuden tulla ymmärretyksi vuoden 2000 kielellä. Ja toiseksi: dogmi sai virallisen statuksen ja ehdottoman jatkumon.
Luottamus - jokainen foorumilla tietää mitä se tarkoittaa sotilaselämässä
Inspirointi ja motivointi - ole ensimmäinen tai älä vaadi alaiseltasi mitä et itse tohdi tehdä
äly - käyttökelpoinen tapa silloin, kun stimuloitavalla on mitä stimuloida
yksilöllinen kohtaaminen - suomalaiset tässä mainettaan 120 prosenttia parempia, olen siitä varma
Ihan suoraan sanoen, olen monta kertaa johdatellut syväjohtamista ja sen teorioita toiseen maailmansotaan ja suomalaisiin. Mikä on uutta tässä?
Ehkä syväjohtamisen teorian paras anti onkin se, että sotajohtamisen kannalta omaksutut hyvät käytännöt saivat jatkumoa, kun asioiden termistö uusittiin ja asioita lähestyttiin hmmmm, modernimmalla tavalla, kielellä, jota nykyihmiset ymmärtävät paremmin? Eli tuliko mitään uutta, luotiinko ja kehitettiinkö mitään vai korostettiinko jo "syväosattuja" metodeja ja käytäntöjä?
Näin minä olen tämän funtsinut. Jos näin on, silloin Nissinen on tehnyt oivallista työtä: antanut hyville käytännöille mahdollisuuden tulla ymmärretyksi vuoden 2000 kielellä. Ja toiseksi: dogmi sai virallisen statuksen ja ehdottoman jatkumon.
koponen
Kenraali
No, Nissisen kanssa olen jokusen kerran ollut tekemisissä. Ylivoimaisesti suurimman vaikutuksen teki hänen ampumataitonsa rynnäkkökiväärillä. Siihen ei tällaisella diletantilla ole huomautettavaa. Johtamisen ja ihmisen kohtaamisen puolella en ole yhtä rikkumattomasti puolellaan.
KorpiSISSI
Kenraali
RE: Juuri näin
http://users.utu.fi/mikpen/sotilas.html
Suomalaisen sotilassosiologina klassikkona voidaan pitää Knut Pippingin vuonna 1947 Åbo Akademissa julkaisemaa II-maailmansodan aikaista konekiväärikomppaniaa ja sen sosiaalisia suhteita kuvaavaa väitöskirjaa Kompaniet som samhälle: iakttagelser i ett finskt frontförband 1941-1944. Pippingin tutkimus ilmestyi uudelleen suomeksi käännettynä vuonna 1978. (Pipping 1947, 1978.). Pippingin teos on valitettavasti jäänyt kuitenkin yksittäiseksi ilmiöksi Suomalaisessa sosiologiassa. Pippingin jälkeen ei ole tietääkseni ilmestynyt sosiologisia tutkimuksia, jotka olisivat kuvanneet sotilasyhteisöä ja sen sosiaalisia suhteita yhteisön sisäisestä näkökulmasta.
Pippingin väitöskirja jäi ilmestyessään suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Tämä johtui luultavasti siitä, että Pipping julkaisi tutkimuksensa Åbo Akademissa ja ruotsin kielellä, jota suurin osa suomalaisista ei 1940-luvulla osannut. Pippingin tutkimus tuli varsinaisesti esille 1950-luvun puolivälissä, jolloin Väinö Linnan kaunokirjallinen teos Tuntematon Sotilas ilmestyi. Väinö Linnan ja Knut Pippingin kuvaamat yhteisöt muistuttavat varsin suuresti toisiaan. Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan lisäksi on myös ilmestynyt useita muita sota-aikaa ja rintamaoloja koskevia teoksia, jotka ovat usein lähinnä eri joukko-osastojen historiikkeja (ks. esim. Örmark 1991).
Eiköhän se perustausta löytyne ihan suomaisestakin (Suomen-Ruotsalaisesta) tutkimuksesta (Knut Pipping):jokiranta kirjoitti:
http://users.utu.fi/mikpen/sotilas.html
Suomalaisen sotilassosiologina klassikkona voidaan pitää Knut Pippingin vuonna 1947 Åbo Akademissa julkaisemaa II-maailmansodan aikaista konekiväärikomppaniaa ja sen sosiaalisia suhteita kuvaavaa väitöskirjaa Kompaniet som samhälle: iakttagelser i ett finskt frontförband 1941-1944. Pippingin tutkimus ilmestyi uudelleen suomeksi käännettynä vuonna 1978. (Pipping 1947, 1978.). Pippingin teos on valitettavasti jäänyt kuitenkin yksittäiseksi ilmiöksi Suomalaisessa sosiologiassa. Pippingin jälkeen ei ole tietääkseni ilmestynyt sosiologisia tutkimuksia, jotka olisivat kuvanneet sotilasyhteisöä ja sen sosiaalisia suhteita yhteisön sisäisestä näkökulmasta.
Pippingin väitöskirja jäi ilmestyessään suurelle yleisölle tuntemattomaksi. Tämä johtui luultavasti siitä, että Pipping julkaisi tutkimuksensa Åbo Akademissa ja ruotsin kielellä, jota suurin osa suomalaisista ei 1940-luvulla osannut. Pippingin tutkimus tuli varsinaisesti esille 1950-luvun puolivälissä, jolloin Väinö Linnan kaunokirjallinen teos Tuntematon Sotilas ilmestyi. Väinö Linnan ja Knut Pippingin kuvaamat yhteisöt muistuttavat varsin suuresti toisiaan. Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan lisäksi on myös ilmestynyt useita muita sota-aikaa ja rintamaoloja koskevia teoksia, jotka ovat usein lähinnä eri joukko-osastojen historiikkeja (ks. esim. Örmark 1991).
Uuttakin sosiologiaa on. Tosin juttua ei ole nimetty tutkimukseksi, vaan se on edelleen kertomustasolla.
http://www.simoterho.com/intti225.html
Tässä mielestäni näkyvät mm. epärealistiset ja ihanteelliset palvelusodotukset: hyvä maanpuolutushenki, toisaalta pennalismi, virkamieskiekko ja alemman tason näkemyksettömyys tilanteessa, jossa olisi tarvittu "suurempaa sydäntä".
Tuosta henkisestä puolesta on ollut melko kiinnostunut julkisuuden henkilöksi Persianlahden sodan kommenttaattorina tullut ev res Erkki Nordberg:
”Kaiken koulutuksen lähtökohta on, että Te olette täysivaltainen Suomen kansalainen ja Teitä kohdellaan sen mukaisesti sekä ehdottoman tasapuolisesti. Valmiusyhtymässä ei ole yksinkertaisesti varaa eikä tapana simputtaa sotilaita. Palveluksen ja kohtelun suhteen Teillä ei siten ole mitään pelättävää.”
Nordberg poliittisesti puhuu kansallisen eheyden puolesta. Tässä mielessä hän on varmaan Nissisen veroinen uudistaja tai ainakin uudistusten puolestapuhuja.
https://www.google.com/search?q=Erkki+Nordberg&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official
Aikaisemmin joissain yksiköissä korostettiin sitä, että alikersantti johtaa ja saa käyttää kansanomaista kieltä, jotta väki ymmärtäisi. Upseerikokelaan sen sijaan piti olla erittäin hillitty ja johdonmukainen.
Jossain tämä johti tulokseen: järjestykseen ja oppimiseen lähes ilman nulikkamaisia törkeyksiä.
Olen jotenkin sitä mieltä. että Karjalan Prikaati on hyvä, sillä on kunnollisia välineitä ja että se on kansakunnan ylpeys joukkotiedonvälityksessä.
Sen sijaan pitäisi sosiologisesti tutkia, onko se liian suuri joukkoyksikkö, johon muodostuu saarekkeita, joita eivät kaikki kestä. On ilmeistä, että siellä tehdään itsemurhia enemmän kuin Kainuun Prikaatissa tai Porin Prikaatissa eikä se selviä esimerkiksi tykistönsä osalta koulutustarkatuksista niin kuin Kainuun Prikaati.
Rakenneratkaisuilla voidaan luoda sosioogisia olosuhteita, joita ei enää komentaja-, päällikkö-, joukkueenjohtaja- ja ryhmänjohtajatasolla eikä "tuvissa" kyetä oikaisemaan.
On kuitenkin niin, että ilmeisesti Karjalan Prikaati on niin pyhä karelianismin ja transatlanttisen iskuvoiman tyyssija, että siihen ei pureuduta mielikuvatappioiden pelossa länsimaisella tieteellisyydellä.
Kainuun Prikaatista jää leppoisa tunnelma. Marssiminen on hieman löysää niin kuin ylisuuret palveluspuvun housutkin, mutta porukka tuntuu jännittämättä osaavan asioitaan.
Kainuun Prikaatissa on myös huolto pitkällä. Siellä on varusvarastolla ostoskärryt toiminnan nopeuttamiseksi ja varustavarastolla ISO 9001-laatujärjestelmä. Kuopion pataljoona on todennäköisesti ajatellut armeijaa rationaalisesti eikä halua enää 2000-luvulla raahauttaa varustesäkkiä lattialla ja hidastaa sotilasammattihenkilöstön toimintaa. Kainuun Prikaatista jää melko hyvä vaikutelma monin puolin.
http://www.simoterho.com/intti225.html
Tässä mielestäni näkyvät mm. epärealistiset ja ihanteelliset palvelusodotukset: hyvä maanpuolutushenki, toisaalta pennalismi, virkamieskiekko ja alemman tason näkemyksettömyys tilanteessa, jossa olisi tarvittu "suurempaa sydäntä".
Tuosta henkisestä puolesta on ollut melko kiinnostunut julkisuuden henkilöksi Persianlahden sodan kommenttaattorina tullut ev res Erkki Nordberg:
”Kaiken koulutuksen lähtökohta on, että Te olette täysivaltainen Suomen kansalainen ja Teitä kohdellaan sen mukaisesti sekä ehdottoman tasapuolisesti. Valmiusyhtymässä ei ole yksinkertaisesti varaa eikä tapana simputtaa sotilaita. Palveluksen ja kohtelun suhteen Teillä ei siten ole mitään pelättävää.”
Nordberg poliittisesti puhuu kansallisen eheyden puolesta. Tässä mielessä hän on varmaan Nissisen veroinen uudistaja tai ainakin uudistusten puolestapuhuja.
https://www.google.com/search?q=Erkki+Nordberg&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls=org.mozilla:fi:official
Aikaisemmin joissain yksiköissä korostettiin sitä, että alikersantti johtaa ja saa käyttää kansanomaista kieltä, jotta väki ymmärtäisi. Upseerikokelaan sen sijaan piti olla erittäin hillitty ja johdonmukainen.
Jossain tämä johti tulokseen: järjestykseen ja oppimiseen lähes ilman nulikkamaisia törkeyksiä.
Olen jotenkin sitä mieltä. että Karjalan Prikaati on hyvä, sillä on kunnollisia välineitä ja että se on kansakunnan ylpeys joukkotiedonvälityksessä.
Sen sijaan pitäisi sosiologisesti tutkia, onko se liian suuri joukkoyksikkö, johon muodostuu saarekkeita, joita eivät kaikki kestä. On ilmeistä, että siellä tehdään itsemurhia enemmän kuin Kainuun Prikaatissa tai Porin Prikaatissa eikä se selviä esimerkiksi tykistönsä osalta koulutustarkatuksista niin kuin Kainuun Prikaati.
Rakenneratkaisuilla voidaan luoda sosioogisia olosuhteita, joita ei enää komentaja-, päällikkö-, joukkueenjohtaja- ja ryhmänjohtajatasolla eikä "tuvissa" kyetä oikaisemaan.
On kuitenkin niin, että ilmeisesti Karjalan Prikaati on niin pyhä karelianismin ja transatlanttisen iskuvoiman tyyssija, että siihen ei pureuduta mielikuvatappioiden pelossa länsimaisella tieteellisyydellä.
Kainuun Prikaatista jää leppoisa tunnelma. Marssiminen on hieman löysää niin kuin ylisuuret palveluspuvun housutkin, mutta porukka tuntuu jännittämättä osaavan asioitaan.
Kainuun Prikaatissa on myös huolto pitkällä. Siellä on varusvarastolla ostoskärryt toiminnan nopeuttamiseksi ja varustavarastolla ISO 9001-laatujärjestelmä. Kuopion pataljoona on todennäköisesti ajatellut armeijaa rationaalisesti eikä halua enää 2000-luvulla raahauttaa varustesäkkiä lattialla ja hidastaa sotilasammattihenkilöstön toimintaa. Kainuun Prikaatista jää melko hyvä vaikutelma monin puolin.