Kurdistanin kolme kovaa: PYD, PKK ja KRG
6.3.2016 11:02
ilmari schepel
PYD:n, PKK:n ja KRG:n toimialueet (keltaisella uudet valloitukset)
KRG-alueen johtaja, KPD-puolueen Masud Barzani
PYD:n johtajat Asya Abdullah ja Salih Muslim
PKK:n ideologi, jo pitkään vangittu Abdullah Öcalan
En taida olla ainoa, jolla on selvät sympatiat kurdeille. Toivon, että jossain vaiheessa tämäkin kansa saisi enemmän itsenäisyyttä ja jopa oman valtion. Valitettavasti kurdien yhtenäisyys on kaikkea muuta kuin hyvä, ainakaan tässä vaiheessa. Koska Suomen mediassa turhan harvoin näkee kunnollista taustatietoa kurdien tämänhetkisestä tilanteesta, kirjoitan tämän blogikirjoituksen, jonka tärkeämpänä lähteenä on toimittaja Rob Vreeken:in tuore artikkeli "
Op de grens van broederschap en rivaliteit"/Veljeyden ja keskenäisen tappelun rajamailla (de Volkskrant, 19.2.2016).
Ensi alkuun on tärkeätä huomauttaa, että kurdit ovat järjestäytyneet aivan eri lailla eri naapurimaissa. Syyriassa heidän katto-organisaationsa on PYD, Turkin kuuluisin järjestö lienee PKK (vaikka on myös olemassa lailliset HDP sekä Oikeuksien ja vapauksien puolue, HAK-PAR) kun taas Irakissa vuorostaan on voimassa KRG (jonka pääpuolue on Masud Barzanin KPD). Näistä kolmesta PYD ja PKK ovat liitoutuneet, mutta varakas ja vaikutusvaltainen KRG kulkee omaa tietä. Myös näiden kurdijärjestöjen kiinteät suhteet ulkomaihin eroavat mielenkiintoisella tavalla:
- PYD: EU, USA ja Venäjä
- PKK: ei minkälaisia (virallisia) suhteita; myös Venäjä on kysymysmerkki
- KRG: EU, USA, Turkki ja Venäjä
PKK:n yksinäisyys johtunee siitä, että se on kansainvälisesti luokiteltu terroristijärjestöksi, Turkin aktiivisellä myötävaikutuksella. Terroristinimitys on monen itsenäisyystaistelijan valitettava kohtalo, kuten tiedämme.
Kurdien jakaantunut nykytilanne käy parhaiten ilmi Pohjois-Irakin ja Pohjois-Syyrian rajajoella (Tigris), jossa Semalka-lossin länsirannalla elätään köyhissä ja kovissa sotaoloissa kun taas Irakin puollella vallitsee vauraus ja kohtuullinen rauha. Tärkeä rooli tässä kuviossa pelaa Turkki, joka pyrkii ylläpitämään kurdien keskenäistä erimielisyyttä. Syyrian kurdit (PYD) ovat PKK:n liittolaisia ja kunnioittavat sen vankilassa istuvaa johtajaa, Abdullah Öcalan:ia. Irakin kurdit ovat sitä vastoin hyvässä väleissä Turkin kanssa ja muun muassa Turkin avulla Erbil- ja Duhok-kaupungeista on tullut vauraat ostoskeskukset sekä koko seudusta eräänlainen kapitalistinen öljyvaltio. Masud Barzani ja Turkin presidentti Tayyip Erdogan tiedetään olevan hyviä ystäviä. Viimeisen kahden vuoden aikana öljyn alhainen hinta ja KRG:n peshmergan sota isis:tä vastaan on hieman vaikeuttanut alueen hyvinvointia, mutta edelleen ero Syyrian kurdeihin on kuin yö ja päivä. Yhteenvetona voidaan todeta, että Pohjois-Irakissa hallitsevat kurdien perinteiset klaanit kun taas Syyriassa ja Turkissa kyse on enemmän ideologiasta ja ideologeista.
Pääseminen Pohjois-Syyrian kurdialueelle riippuu kokonaan Irakin kurdien myötävaikutuksesta. Kun toimittajat halusivat päästä PYD:in hallitsemaan Rojavaan, piti siitä käydä kuukausikaupalla neuvotteluja Erbil:issä ennen kuin päästiin ruosteisella lossilla rajajoen yli. Myös aseiden kuljetus kurdiveljeille on tiukan valvonnan ja kiusanteon alla. Näin voidaan sanoa, että Tigris-rajajoki kuvaa liiankin hyvin kurdien veljesriitaa...
Mistä moinen skisma sitten johtuu? Pohjois-Syyrian kurdit ottivat vuonna 2011 ohjat omiin käsiinsä kun huomasivat, että presidentti Bashar al-Assad ei enää pystynyt hallitsemaan koko maata. Pohjois-Syyria on aina ollut kurdien luonnollinen asuinalue, kuten näkee oheisesta kartasta. Uudessa tilanteessa kaksi kurdiryhmittymää taistelivat vallasta: KDPS, joka on aina ollut Syyrian kurdien tärkein puolue (ja jolla on hyvät suhteet Irakin KDP-puolueeseen, Barzanin "Kurdin demokraattinen puolue"), sekä Partiya Yekitiya Demokrat (PYD), jolla on varsin tiivit suhteet PKK:hon ja jolla oli valmiina loistavan tehokas YPG-militiansa. Juuri YPG antoi tavalliselle väestölle parhaat takeet tehokkaasta, aseellisesta suojelusta ja pääosin sen ansiosta PYD voittikin taistelun Pohjois-Syyrian kurdien herruudesta. KDPS jäi oppositioon ja itse asiassa täysin sivuraitteilla. Pohjoissyyrialaisten kurdien ongelmana onkin eräänlainen eristäytyneisyys ja yhden puolueen ideologia/diktatuuri. Seurauksena siitä roikkuvat nyt kaikkialla Pohjois-Syyrian kurdialueella Abdullah Öcalan:in viiksikuvat. Voidaan sanoa, että juuri nyt, isis-taistelun aikana, PYD on varsin hyvissä väleissä suurvaltojen (EU, USA, Venäjä) kanssa, mutta suhteet Turkiin ovat täysin poikki. Turkin epäluulo ja venäläisen hävittäjän alasampuminen juuri sillä alueella olivat eräs osoitus siitä.
Toimittaja Rob Vreeken:in johtopäätös nykytilanteesta on se, että tässä (valitettavassa) veljesriidassa kyse on kahden, poliittisen mallin eroista: PYD:n ja PKK:n alueella vallitsee nyt vasemmistolainen näkemys, johon kuuluu voimakkaasti (ja oikeutetusti) miesten ja naisten samanarvoisuus, kun taas KRG/KPD:n alueella vallitsee markkinatalous ja suora kapitalismi.
New Yorkin Columbia-yliopiston David Philipsin mielestä on kuitenkin aivan liian suoraviivaista leimata Masud Barzania Turkin sylikoiraksi. "
Tiukan paikan tullen, kurdit pitävät yhtä", sanoo Philips. Se nähtiin muan muassa Kobani-kaupungin valloittamisen yhteydessä. Kun vuonna 2014 näytti siltä, että isis valloitta Kobanin KRG:n peshmergat tulivat apuun. Hehän olivatkin hyvin tervetulleita silölä ehdolla, että lähtisivät heti taistelun jälkeen. Vaikka Turkki olisi antanut Kobanin rauhallisesti kiehua omassa sopassaan, niin Pohjois-Irakin kurdeille kehitys oli yksinkertaisesti sietämätön, näkemyseroista huolimatta. Samanlainen kuvio nähtiin Sinjar-kaupungin kohdalla, jossa PYD:n YPG-militia, yhdessä KRG:n peshmerga-taistelijoiden kanssa ajoivat isiksen pois alueelta. Tärkeätä on myös huomata, että Barzani sallii PKK:n pakolaisten leirit Pohjois-Irakin alueella, vaikka hänkin joutuu surullisesti toetamaan, että Turkin ilmavoimat tekevät jatkuvasti iskuja näitä leiriä vastaan. "
Barzani ei yksinkertaisesti voi sallia sen, että hänetkin pantaisiin vastuulle Qandilin kurdien kuolemiin; vaikka hän onkin hyvä pata Turkin kanssa", toteaa tutkija Phillips. Näin monimutkaista on reaalipolitiikka...eikä pelkästään joskus, vaan lähes aina. Onko meissä ihmisissä aina enemmän eriäviä kuin yhdistäviä tekijöitä?
.
