Tagged! Haastettu! Suokeissi

noska

Ylipäällikkö
Juubituubissa on muodissa taggata porukkaa. Tuo hippaleikki ei sinällään ole varmasti akikille ihan selvä, mutta ideana on haastaa väkeä kuin entisten nuorten urojen marssisävellahjaan. Eli annetaan joku tehtävä ja haastetaan joku vastaamaan siihen. Näin ensimmäisen haasteen aloittajana määritän tehtävän. Jos joku haluaa määrittää uuden tehtävän, niin aloittaa siihen uuden ketjun, eli aina yhden haasteen suoirtuksia on yhdessä ketjussa.

Määränä on viedä joukkueellinen miehiä sulan maan aikana aapasuon kautta toimittamaan huoltoa osittain saarroksiin jääneelle omalle komppanialle noin peninkulman matka ja tukea sen vetäytymistä samaa reittiä myöten. Haastetun tehtävänä on määrätä joukkueelle varustautumisohjeet. Haasteen suoritettuaan voi haastaa kolme seuraavaa. Aiemmin haastettua ei saa haastaa uudelleen samaan tehtävään. Toisten suoritteita saa kommentoida ja pyytää tarkenteita. Halutessaan voi myös kertoa miksi haastaa juuri kyseiset henkilöt.

Ensimmäiset kolme haastettua ovat kolme aktiivisinta kirjoittajaa eli ylipääliköt Baikal, Hejsan ja SJ.
 
Jätän myös väliin syystä...koska mulla ei ole minkäänlaista koulutusta......olen hullu :D
 
SJ kirjoitti:
Sori! Jätän väliin syystä, että ei ole johtajakoulutusta.

Ei sillä ole väliä. Ei taida olla Hejsanillakaan. Haastetta ei ole tarkoitus ottaa liian vakavasti ja siksi tehtävänkuvaus onkin sangen väljä. Voit vapaasti määrät vaikka varustukseksi kumisaappaat, uimahousut ja karvalakin, jos se tuntuu sopivalta.
 
Jos Noska sallii niin otetaans vaihe vaiheelta, ei ehdi paneutua millään tähän suonlaitatangoon sillä intensiteetillä, jota se vaatisi:

määräisin luotetun partion etsimään tuon suon laidalta toimivan reitin kohteeseen. Aapasuon määritelmä kannattaa googlettaa, jos sitä ei tunne. Aapasuon ylittäminen on monesti helvettiä, mieluummin virsta väärään kuin vaaksa aapaan, noin sanottuna. Suon laidalta löytyy ainakin rämettynyttä ja kuivunuttakin kuviota, jossa kulkeminen onnistuu. Parhaimmillaan siellä voi kulkea jopa mönkijälläkin....se nostaisi koko tehtävän suorittamisen kokonaan toisenlaiseksi. Pitää ottaa huomioon sekin, että tuosta osittain motitetusta komppaniasta löytyy varmasti sairaita, haavoittuneita ja muutoin huonossa hapessa olevaista väkeä, ei sellaista kulkuetta voi vetää aapasuolle.

Peninkulmaisen aapasuon ylittämiseen kuluu myös aikaa niin paljon, että on paha mahdollisuus joutua esim. heko-hyökkäyksen kohteeksi, taatusti vihollisen kapasiteetti riittää suolla hoippuvan joukon kurmottamiseen....suon laidalla rämeissä ja reunoilla on suojaa eri tavalla.

Eli ihan ensiksi varmistaisin partiolla reitin, vaivihkainen merkkaus ja sitten.

Jatkuu ensi numerossa
 
Sitten varmistus omalle liikkeelle. Kaksi partiota pitämään silmää sivustaan. Jos sivustaan suuntautuu uria niin vaarallisin ura tukkoon miinoituksella, partio kuljettaa kalut ja miinoittaa. Huomatkaa, että nuo partiot pysyvät toiminta-alueellaan koko operaation ajan. Leikisti näihin saa yhteyden pmr-radiolla. Vaikka.

Kun apujoukkue on saanut kontaktin komppaniaan niin ryhmät muodostavat puolikkaan u-kirjasimen muotoisen varmistuksen poistuvan komppanian hännille. Kolme partiota häärää miinoitteita ja hoitaa jälkivarmistuksen. Sama partio, joka etsi reitin toimii myös toisinpäin ykkösenä. Sivustoille lähetetyt partiot otetaan tiiviimmin mukaan kylkeen, toinen etenee suunnilleen kärjen tasalla sopivalla etäisyydellä sivussa, toinen hoitaa edelleen hieman ulompana maaston mukaan sivustaa.

Varustus on kumikengät, M62-maastopuku, sorsa, rk, miinoja, evästä, patruunoita, kompassit kartat puukot puntarit. Ylellisyyttä olisi gps-värkitkin. Ja riittävästi radioita. Ylellisyyttä olisi myös 122-pston tulenjohto toimivalla radiolla, se olis aikamoinen apu, jos suonlaitaa poistuva komppania saisi sivusta kimppuunsa pahiksia. Noh, heittimien tj. olisi jo hyvä.

Tämmöisessä casessa huomaa puuttuvat? jalkaväkimiinoitteet. Siinä sitä sitten ollaan relatiivisia pasifisteja koko rahalla, kun takaovea ei saa tukkoon passiivimiinoilla. Ihan silkkaa höpsöttelyä koko miinakielto. Paitsi tietysti siinä tavoitetila-armeijassa, jota nyt puolen foorumin voimin mainostetaan huomiseksi syntyvän olemattomin rahoin. Onnea.

Noskalle suurkiitos hyvästä avauksesta. Nyt eikun kehitelkää ja kritisoikaa reippaasti.
 
Hejsan kirjoitti:
Jätän myös väliin syystä...koska mulla ei ole minkäänlaista koulutusta......olen hullu :D

Juuri se tekeekin topicin mielenkiintoiseksi. Tulee tuoreita mielipiteitä ja ideoita.
Älkää nyt tappako tätäkin topicia heti siihen että lyötte hanskat tiskiin. Hejsan olet kehunut Lapissa kierrelleesi joten aapasuo on varmasti tuttu. Tiedät mitä moinen vaatii retkeilijältä niin vastaa sillä pohjalla.

Kovasti on oltu murheissaan että foorumi on välillä hiljainen eikä viestejä kerry. Tämän topicin idea on nimenomaan laajeta nopeasti ja kerryttää niitä viestejä. Ei ole tarkoituskaan, että yksi vastaaja antaa täydellisen ratkaisun, vaan jokainen tuo lusiakkansa soppaan ja täydentää vastausta tai hämmentää sitä tai kaataa kokonaan maahan ja tekee uuden liemen.
 
baikal kirjoitti:
Sitten varmistus omalle liikkeelle. Kaksi partiota pitämään silmää sivustaan. Jos sivustaan suuntautuu uria niin vaarallisin ura tukkoon miinoituksella, partio kuljettaa kalut ja miinoittaa. Huomatkaa, että nuo partiot pysyvät toiminta-alueellaan koko operaation ajan. Leikisti näihin saa yhteyden pmr-radiolla. Vaikka.

Kun apujoukkue on saanut kontaktin komppaniaan niin ryhmät muodostavat puolikkaan u-kirjasimen muotoisen varmistuksen poistuvan komppanian hännille. Kolme partiota häärää miinoitteita ja hoitaa jälkivarmistuksen. Sama partio, joka etsi reitin toimii myös toisinpäin ykkösenä. Sivustoille lähetetyt partiot otetaan tiiviimmin mukaan kylkeen, toinen etenee suunnilleen kärjen tasalla sopivalla etäisyydellä sivussa, toinen hoitaa edelleen hieman ulompana maaston mukaan sivustaa.

Varustus on kumikengät, M62-maastopuku, sorsa, rk, miinoja, evästä, patruunoita, kompassit kartat puukot puntarit. Ylellisyyttä olisi gps-värkitkin. Ja riittävästi radioita. Ylellisyyttä olisi myös 122-pston tulenjohto toimivalla radiolla, se olis aikamoinen apu, jos suonlaitaa poistuva komppania saisi sivusta kimppuunsa pahiksia. Noh, heittimien tj. olisi jo hyvä.

Tämmöisessä casessa huomaa puuttuvat? jalkaväkimiinoitteet. Siinä sitä sitten ollaan relatiivisia pasifisteja koko rahalla, kun takaovea ei saa tukkoon passiivimiinoilla. Ihan silkkaa höpsöttelyä koko miinakielto. Paitsi tietysti siinä tavoitetila-armeijassa, jota nyt puolen foorumin voimin mainostetaan huomiseksi syntyvän olemattomin rahoin. Onnea.

Noskalle suurkiitos hyvästä avauksesta. Nyt eikun kehitelkää ja kritisoikaa reippaasti.

Hyvä vastaus. Arvasinkin Baikalin huomaavan useamman noista tärpeistä jota tuohon keissiin liittyy jättäen kuitenkin vielä muillekin tilaa vastata.

Vielä kun Baikal haastat kolme seuraavaa.
 
Niin unissaan :D (lappia).......skoijan vaan :)

Mulla on vaan ollu reppu + kalastusvehkeet ja puukko.....ja olen nähny niitä aapasoita tienvarellta :) niin se on vaike tehtä sotilaspäätöksiä miten hyökätään ja puolustaan.

Mutta jos katso histooriakirjoja niin olisin tehnyt "kringgångsrörelse runt kärret" (tähän tehtävän sissejä) ja tykistöpataljoonan vahvuudella ensin ammutta sitä pistettä
 
Ihan mielenkiinnosta on pakko kysyä, että mitä pistettä olisit hulauttanut tykistöpataljoonan voimin?
 
Sitä suota tietenkin (W48), että saadaan kosteudet höyrystymään. On sitten kivampi, kun ei ole kengät läpimärät.

Anteeksi kun piti tulla tännekin trollaamaan.
 
baikal kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Niin unissaan :D (lappia).......skoijan vaan :)

Mulla on vaan ollu reppu + kalastusvehkeet ja puukko.....ja olen nähny niitä aapasoita tienvarellta :) niin se on vaike tehtä sotilaspäätöksiä miten hyökätään ja puolustaan.

Mutta jos katso histooriakirjoja niin olisin tehnyt "kringgångsrörelse runt kärret" (tähän tehtävän sissejä) ja tykistöpataljoonan vahvuudella ensin ammutta sitä pistettä

Ihan mielenkiinnosta on pakko kysyä, että mitä pistettä olisit hulauttanut tykistöpataljoonan voimin?

Vihollista

Ymmärsin että vihollinen on suon toisessa päässä??
Niin aloitetaan pehmettä niitä tykistövoimilla pari vuorokautta ja sitten sissit hyökää sivulta ja takana niin ne leikaa pois niiden huolto ja pakenustiet (skär av fiendens underhålls och reträtt linjer)

Jos ei niin ole (vihollisia) tilaan helikoptereitä että ne vie meidät suon yli.
 
Nyt on pakko kysyä entistä suuremmalla mielenkiinnolla, että minkä valtion asevoimista sinä oikein puhut?
 
Eikös Hejsan asu Ruotsissa? Siellähän puolustusvoimilla on helikopteri tuon kokoista poppoota varten olemassa, kun verrataan sotilaiden ja helikopterien määrää.
 
Tykistövoimia siellä taasen ei ole (24 kpl Archereitä ei kesää tee), joten lienee syytäkin ammuttaa niillä sen parisen vuorokautta...
 
Tvälups kirjoitti:
Tykistövoimia siellä taasen ei ole (24 kpl Archereitä ei kesää tee), joten lienee syytäkin ammuttaa niillä sen parisen vuorokautta...

Mutta jos käyttävätkin JAS-rynnäkköä....? Mikäli pysyvät ilmassa.
 
baikal kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Niin unissaan :D (lappia).......skoijan vaan :)

Mulla on vaan ollu reppu + kalastusvehkeet ja puukko.....ja olen nähny niitä aapasoita tienvarellta :) niin se on vaike tehtä sotilaspäätöksiä miten hyökätään ja puolustaan.

Mutta jos katso histooriakirjoja niin olisin tehnyt "kringgångsrörelse runt kärret" (tähän tehtävän sissejä) ja tykistöpataljoonan vahvuudella ensin ammutta sitä pistettä

Ihan mielenkiinnosta on pakko kysyä, että mitä pistettä olisit hulauttanut tykistöpataljoonan voimin?

Vihollista

Ymmärsin että vihollinen on suon toisessa päässä??
Niin aloitetaan pehmettä niitä tykistövoimilla pari vuorokautta ja sitten sissit hyökää sivulta ja takana niin ne leikaa pois niiden huolto ja pakenustiet (skär av fiendens underhålls och reträtt linjer)

Jos ei niin ole (vihollisia) tilaan helikoptereitä että ne vie meidät suon yli.

Nyt on pakko kysyä entistä suuremmalla mielenkiinnolla, että minkä valtion asevoimista sinä oikein puhut?

ööööööh...vihollinen X ?

Olenko ymmärtänyt noska kysymyksen väärin?...Noska apua!!!
 
Bodyguard kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
baikal kirjoitti:
Hejsan kirjoitti:
Niin unissaan :D (lappia).......skoijan vaan :)

Mulla on vaan ollu reppu + kalastusvehkeet ja puukko.....ja olen nähny niitä aapasoita tienvarellta :) niin se on vaike tehtä sotilaspäätöksiä miten hyökätään ja puolustaan.

Mutta jos katso histooriakirjoja niin olisin tehnyt "kringgångsrörelse runt kärret" (tähän tehtävän sissejä) ja tykistöpataljoonan vahvuudella ensin ammutta sitä pistettä

Ihan mielenkiinnosta on pakko kysyä, että mitä pistettä olisit hulauttanut tykistöpataljoonan voimin?

Vihollista

Ymmärsin että vihollinen on suon toisessa päässä??
Niin aloitetaan pehmettä niitä tykistövoimilla pari vuorokautta ja sitten sissit hyökää sivulta ja takana niin ne leikaa pois niiden huolto ja pakenustiet (skär av fiendens underhålls och reträtt linjer)

Jos ei niin ole (vihollisia) tilaan helikoptereitä että ne vie meidät suon yli.

Nyt on pakko kysyä entistä suuremmalla mielenkiinnolla, että minkä valtion asevoimista sinä oikein puhut?

Eikös Hejsan asu Ruotsissa? Siellähän puolustusvoimilla on helikopteri tuon kokoista poppoota varten olemassa, kun verrataan sotilaiden ja helikopterien määrää.

En asuu...olen....:D.......henki.....(en ande) asun missä vaan....
 
Minäkin annan haasteet.....Tomtom, Ek ja Null....jatkakaa.....
 
Muistakaapa vastata haasteissiinne ja mikäli olette jo vastanneet, niin haastaa seuraavan ja vaikka hiukan potkia takapuolelle haastettua jonka vastaus viipyy.
 
Back
Top