Vonka
Supreme Leader
Finavia päätti luopua kentästä. Helsingin valtuusto päätti lakkauttaa kentän.
Maanpuolustukselle asia ei ole samantekevä.
Malmin lentoasema on Rajavartiolaitoksen tärkein lentotukikohta. Valtio modernisoi Malmin tukikohtaa miljoonien markkojen investoinnilla vuonna 1995. Kentän siirron uusinvestoinnille ei tunnu edes löytyvän budjettivaroja.
Malmin lentoasema on Helsingin pelastuslaitoksen lentotoiminnan päätukikohta ja on palvellut erinomaisesti myös lääkärikopteri Medi-Heliä. Malmi on tukikohta myös poliisikopterille, jonka merkitys vääjäämättä kasvaa tieliikenteen kasvun myötä. Ilmailulaitoksen lentoturvallisuushallinnon vuosikertomus 2002 toteaa puolestaan: "Malmin lentoasemalla koulutetaan puolet koko maan lentäjistä ja ammattilentäjistä lähes kaksi kolmasosaa. Kentällä onkin näin ollen keskeinen rooli ilmailun koulutustoiminnassa ja tulevien lentäjäpolvien kasvattamisessa. Kaikki esillä olleet vaihtoehdot Malmin ilmailutoimintojen siirtämisestä muualle heikentäisivät merkittävästi koulutustoiminnan ja yleisilmailun toimintaedellytyksiä"
Poikkeusolojen monitahoisuudesta:
Malmin lentoasema on pääkaupunkiseudun ainoa varakenttä. Helsinki-Vantaan ollessa syystä tai toisesta suljettuna ei henkilö- ja rahtilentoliikenne pääse pääkaupunkiseudulle ja sieltä pois mitään muuta kautta kuin Malmilta. Viimeksi näin on tapahtunut vuoden 1986 virkamieslakon aikana, jolloin kotimaan lentoliikenne hoidettiin sujuvasti kevyemmällä kalustolla Malmin kentältä. Malmi toimii myös Hernesaaren helikopterikentän ja Helsinki-Vantaan kevyemmän liikenteen varakenttänä sääolosuhteiden niin vaatiessa.
Myös kriisiajan huoltovarmuusnäkökohdat puoltavat Malmin kentän säilyttämistä. Esimerkiksi Tukholmassa on viisi lentokenttää 30 km säteellä keskustasta. Erityisesti viranomaislentoja varten tarvitaan maan pääkaupungissa paikka, jonka kautta voidaan liikennöidä ilmateitse, vaikka Helsinki-Vantaan lentokenttä tai sinne johtavat liikenneväylät olisivat käyttökelvottomia esim. onnettomuuden, katastrofin, sodan tai lakon takia.