Taistelu rakennetulla alueella (ent. Asutuskeskustaisteluketju)

Ammuskelu ei ehkä ole järkevää jos ei ole hyvää poistumisreittiä.

Riippuu hermoista, mutta vaijerin saa viritettyä talojen välille. Tikkaita voi käyttää siltana ja maan tasalla on enemmän poistumisvaihtoehtoja. Droneilla voi ehkä mahdollisesti myös huoltaa hoidon, joten korkealle linnottauminen on siten mahdollista, kunhan on teknologiaa mitä hyödyntää kyttäys paikoilla.
 
"Hyvä poistumisreitti" on tietysti suhteellinen käsitys.
Jos kuitenkaan ei ole tarkoitus uhrata osastoa joka tornia miehittää, pitää joku poistumisreitti olla.
 
Kun tuollaiseen hajalle ammuttuun torniin tekee riittävän ison nuotion alle, leviää savu koko rakennukseen. ei tarvita liekkejä. Noissa ei ole enää toimivaa sprinklausta. Toki kun savu on haihtunut voidaan raunita taas käyttää, sodassa kun ei tarvitse välittää joka paikassa olevista myrkyistä jota myös noeksi kutsutaan.
Taitaa samalla vaivalla kantaa alakertaan parikyt kiloa r-ainetta ja säästää purkutyöporukan sodanjälkeistä vaivaa. Jos talo ja ympäristö on muutenkin paskana ja siellä ei enää siviilit asustele. Jos taas on joku vähän asutetumpi alue ja/tai vähemmän totaalinen sota käynnissä, niin sitten sinne varmaan pitää joku poppoo käskeä puhdistamaan rakennus.

Tai antaa olla siellä jos ei niistä suurempaa riesaa ole tarkka-ampujien / tulenjohdon kannalta.
 
Totta tuokin, mutta jos taloa ei ole jo poltettu, ei tarvitse raahata kuin vähän sytykettä.
 
Miten teet sen kaupungissa missä on pilvenpiirtäjiä ja kerroksia enemmän kuin kolme?
 
Miten teet sen kaupungissa missä on pilvenpiirtäjiä ja kerroksia enemmän kuin kolme?
Oliko tämä kysymys minulle?

Jos oli, vastus on helppo.
Tuollainen puhkiammuttu rakennus on mennetänyt rakeenteellisen palosuojauksensa. Savu pääsee siis nousemaan ylös ja etsii itse reittinsä. OSa savusta toki "karkaa" hunnigolle, mutta yleensä tuollaisissa rakennuksissa on sen verran palokuormaa, ettei tuo ole ongelma. Savun jäähtyminen ei oleedes ongelma, koska palokaasut ovat myös hyvin myrkyllisiä ja tätä voi helposti lisätä heittämällä liekkeihin esim. erilaisia muovituotteita, kuten pehmusteita, yms.
 
Samalla muuten saastutetaan oma elinympäristö ja henkilöstö. Palonestoaineet aiheuttavat autismia jälkipolvessa, joten tuota voisi harkita vältettävän.
 
Brittien Basra ottelu juuri ennen Fallujahin leimahtamista. Toisin sanoen Brittien mekanisoitu prikaatti vs Irakin vastarinta. Paperilla Irakilaisilla ei ole mitään jakoa, mutta käytännössä tämä ei toteutunut. Homma alkoi kun he menivät hakemaan uusi-seelantilaista jalkapatikoijaa vankilasta ja poliisiasemalta ulostulessa he ajoivat vastarinnan ansaan päätiellä. Kun tuota vertaa Irakin hommiin Kuwaitin sodassa, on aivankuin vastarinta oli tempaistu toisesta maasta.
 
Viimeksi muokattu:
En ole vielä lukaissut mutta ajattelin että ehkä jotakuta kiinnostaa.

Känäämistä urbaanissa ulottuvuudessa.

En ole vielä lukaissut mutta ajattelin että ehkä jotakuta kiinnostaa.

Känäämistä urbaanissa ulottuvuudessa.

Erittäin hyvä juttu! Tuo esille asioita TRA-toiminnan koulutuksen järkevyydestä. Olen myös näitä jutussa mainittuja seikkoja tuonut esille kouluttaessani.
 
211028-F-PM645-1890-660x440.jpg

Vaikealta näyttää kun suojaa ei ole ollenkaan.

211028-F-PM645-1880-660x440.jpg

211028-F-PM645-2023-660x440.jpg

Israel vaihtoi lyhyempään rynnäkkökivääriin ilmeisesti koska toimii paremmin urbaanissa ympäristössä. Näyttää melkein leikkiaseelta Suomessa käytettyyn verrattuna.

Näyttää melkein leikkiaseelta Suomessa käytettyyn verrattuna.
Heillä on paljon kapeita katuja, ahtaita paikkoja, kun meillä on paljon enemmän tilaa rakennetulla alueella. Wanhoilla alueilla tuo tuppaa olemaan ongelma. Niin iippolassa kuin täällä briteissä.
 
Heillä on paljon kapeita katuja, ahtaita paikkoja, kun meillä on paljon enemmän tilaa rakennetulla alueella. Wanhoilla alueilla tuo tuppaa olemaan ongelma. Niin iippolassa kuin täällä briteissä.
Ja kaupunkiympäristössä tulee paljon tilanteita joissa vihollinen voi ilmestyä yllättävästä suunnasta kulman takaa tms. Lyhyt ase nopeampi kääntää.
 
  • Tykkää
Reactions: ctg

Oli mennyt tämä päivitys välistä. Tämä oli myös kokonaan jäänyt kuvaamatta siinä elokuvassa. Mukana myös kuvaus liivissä räjähtäneestä flashbangistä.
 
Viimeksi muokattu:

Aikaisemmin oli keskustelua Intian operaation yhteydessä, että näitä panttivanki tilanteita ei tapahtuisi SA tilanteessa, mutta kerta toisensa jälkeen ne tulee esille. Ei ne ole yhtään helpompia silloin kuin rauhanaikana.

Back
Top