baikal kirjoitti:
Järjestelmästä koitunee LIIAN PALJON hyötyjä, jotta se voitaisiin sivuuttaa turhakkeena. Mutta kyllä ainakin minä olen näkevinäni melkoisia haasteita tuossa.
Oletteko koskaan yrittäneet sohrata sormella muoviruutuun merkkiä esim. pimeällä tehdyistä havainnoista? Pitääkö tämän sormi-erkin tarkastaa joka hilvatan havainto ihan ite? Kuka on sormi-erkki? Onko se komppanianpäällikkö? Edelleen: toivottavasti jokainen osaa sijoittaa kartalle asiat, osaako?
Nämä jutut vievät sotaväkeä kohti tilannetta, jossa millään muutaman kuukauden koulutuksella ei enää pysy mukana...ammattimaistumiseen tämä johtaa.
"oiskoha se tuossa vai oliko se tuossa, nooh, painetaan tohon"....tätä kun viisi komppaniaa takoo ruutuihin niin ylemmässä portaassa saadaan ennen iltaa melkoisia vatsanväänteitä ja kynnet purra rouskutetaan lustoa myöten.
Hyviä pointteja.
Toki eihän noiden havaintojen erottelu ole sen kummepaa kuin ennenkään, jolloin ne vain välitettiin suullisesti. Nyt se tilanne on ehkä jopa parempi koska (ainakin periaatteessa) voidaan välittää enemmän tietoa nopeammin. Radioitahan on jo pitkään ollut ja niistä on paljon kokemusta, mutta kuten EVK sanoo niin tietotulva on pahimmillaan hirveä ja tiedonkulku on tökkivää kun yksi henkilö voi toistuvalla "lääkintämies"-kutsulla tukkia jopa koko komppanian radioliikenteen. Nämä langattomat laajakaistat vähentävät tätä ongelmaa merkittävästi... Toki tuskin tuokaan laajakaista systeemi on ilman teknisiä ongelmia.
Koulutukselliset vaatimukset on hyvä pointti. Vaikka kouluttaminen tälle järjestelmälle ei olisikaan sen kummempaa kuin radion ja radionliikenteen kouluttaminen, niin tuskin tähän systeemiin voidaan täysin nojautua, eli muutkin johtamistavat ja välineistö täytyy olla hallinnassa... Toki taitaa nykyäänkin aliupseeri-oppilaat harjoitella ilmavalvonta ilmoitusten vastaanottamista, tuntui aika turhalle hommalle... Samoin kuin ne syvällejohtamisen "opinnot". Siis mikäli asiaa tarkastellaan varushenkilö-akselilla.
Minusta Setämies nosti ne pääongelmakohdat esille hyvin, suurimpana uhkana on se että huonot johtajat saavat entistä paremmat työkalut johtaa huonosti. Vaarana on ensinnäkin liiallinen mikromanagerisaatio ja se että uskotaan ennemmin vaikkapa digitaaliseen informaatiotulvaan kuin alaisten ilmoituksiin. Esim singaporelaiset ovat lähteneet (lukemieni uutisten) pohjalta sille tielle että tietotulva on suunnattu ylhäältä alaspäin, eli esim komppaniasta tulee ryhmään tietoa enemmän kuin ryhmästä menee komppaniaan. Tarkoituksena mahdollisesti minimoida johdon kykyä/intoa mikromanageroida ryhmän tai yksittäisten taistelijoiden toimia. Jenkeissä ainakin yhteen aikaan oli aistittavissa että suuntaus on juuri päinvastainen, eli alaiset tuottaa tietoa johtoportaalle, mm kamerakuvaa jos komppapäällikkö niin haluaa. Ilmeisesti systeemin tavoite oli/on vähentää alaisten joutokäyntiä ja "kannustaa" heitä antamaan kovempi panos tehtävän suorittamiseen (eli komppaukko näkee että istuuko ukot tupakilla tai piileskelee taistelun aikana)... Uhkakuvat oli sitten sen mukaiset.
Kummassakin on puolensa, ideaalimaailmassahan Singaporelainen malli on parempi kun alaiset pyrkii suorittamaan annetut tehtävät edes jollakin tapaa tunnollisesti. Reaalimaailmassa USA:laisella systeemillä on puolensa... Toki kumpikin ratkaisu loppukädessä mahdollistaa sekä luottamukseen pohjautuvan johtamismallin että "isoveli valvoo" mallin, esim singaporelainen systeemi ilmoittaa paikkatietoa johtoportaalle ja jo tämän pohjalta on helppo sortua mikromanagerointiin. Ja onhan se niin että henkilöjohtamisessa pitää osata antaa löysiä joillekin ja samalla pitää tiukkia suitsia toisille. Että semmoinen haistavitun analisaatiå tällä kertaa.
Aikanaan tuli asiasta paljon eräällä ulkomaisella foorumilla jauhettua ja keskustelun päätepiste oli se että olipa tekniset himmelit miten hienoja ja hyviä tahansa niin etenkin joukkue-taistelija tasolla miehiä on johdettava kasvotusten. Ei näyttöpäätteeltä tai radion välityksellä. Se uhkahan tässä on läsnä kun informaatioteknologiaa valuu organisaatiossa alaspäin, kuten paska konsanaan.
Tai jotain.
Kimmo j:n kanssa en ole ihan samaa mieltä. Esim omalla alalla (maatalouslomitus) on mielenkiintoista havaita että itseasiassa ne vanhemmat (40-50 v noin suurin piirtein) tuntuvat jopa innokkaammille tämmöisille uusille asioille kuin lypsyrobotit ja erinäiset automaattisen ruokinta- ja paskansiivousjärjestelmät. Johtuuko sitten kaikenlaisita fyysisistä vaivoista ja kehnommasta fyysisestä kunnosta joihin liittyviä ongelmia nämä automaatit kätevästi paikkaa, voipa olla hyvin mahdollista. Meikäläinen on 30+ ja edelleen mieluusti kykin lehmän mahan alla samalla kun polvet paukkuu ja hengittelen jauhopölyä keuhkoihin sekä rikon olkapääni... Tai no minä olenkin kohtuullisen tyhmä, että sikäli huono vertauskohta.
