fulcrum
Greatest Leader
Vuosituhannen vaihteessa kävin debatin eräiden amerikkalaisten kanssa Manner-Kiinan ja Taiwanin välisestä sotilaallisesta balanssista. Kiinan sotavoimien modernisointi oli silloin jo selvästi nähtävissä. Argumentoin että Kiina tulee merkittävästi vahvistumaan Taiwaniin nähden, koska varsin perustavanlaatuisilla toimenpiteillä voitaisiin kaluston ja henkilöstön tasoa huomattavasti nostaa, siinä missä Taiwan oli jo lähempänä suhteellista "huippukuntoa" ja Kiinan voimavarat toisivat sille kuitenkin määrällisen edun. Vastapuoli torjui ajatuksen väittämällä että Taiwanin sotavoimat kehittyisivät luultavasti jopa nopeampaa tahtia kuin Manner-Kiinan eikä näin ollen ollut syytä huolestua. Nyt paljon myöhemmin voin todeta olleeni asiassa ainakin vähän enemmän oikeassa, vaikkakin asiat ovat edenneet vähän eri tavalla mitä visioin silloin. Silloin aikoinaan Formosansalmen 3. kriisi oli vasta takanapäin ja mediassa oltiin pohdittu, oliko Kiinalla reaalisia mahdollisuuksia Taiwanin valtaukseen ja poikkeuksetta oltiin sitä mieltä ettei se tavanomaisin asein onnistuisi vaikkei Yhdysvallat edes puuttuisi asiaan. Niin vahvat ja modernit sotavoimat oli Taipeilla käytössään, siinä missä Kiinan kyky aseelliseen toimintaan maan rajojen ulkopuolella oli vaatimaton. Tilanne on kuitenkin melkolailla muuttunut: Kiinan asevoimia on modernisoitu ja vahvistettu kovaa tahtia, siinä missä Taiwanin puolustuskyky on taantunut selkeästi. Taiwan on niitä maita joille käsite "uskottava puolustus" on jokapäiväisesti vähän konkreettisempi kuin mitä täällä Euroopassa, joten puolustukselliset kriisit eivät ole mitään sanahelinää tai leikinlaskun aihetta.
Yksi syy Taiwanin puolustuksen heikentymiseen on hyvin selkeä: maa ei yksinkertaisesti enää käytä niin paljon rahaa puolustukseen kuin ennen. 90-luvun alkupuolella Taiwanin puolustusbudjetti oli kaksi kertaa suurempi kuin Kiinan kansanarmeijan virallinen budjetti! Puolustusbudjetti kuitenkin putosi reaalivaluutassa noin puoleen vuosien 1993 ja 2005 välillä. Vuonna 2006 budjettia hiukan nostettiin mutta merkittävälle kasvu-uralle ei palattu, siinä missä Kiinan puolustusbudjetti kasvaa eksponentiaalista vauhtia.
Tärkeämpi syy on kuitenkin Manner-Kiinan yhä tehostuva Taiwanin diplomaattinen eristäminen. Sitä mukaa kun Kiinan talous ja merkitys maailmanpolitiikassa on kasvanut, yhä harvemmat maat ovat olleet halukkaita myymään Taiwanille aseita. Perinteisesti Yhdysvallat on toimittanut leijonanosan Taiwanin tarvitsemista aseista, mutta budjettihuolet molemmissa maissa ovat vähentäneet sitäkin, eikä Yhdysvalloilla ole välttämättä edes aina toimittaa sellaisia asejärjestelmiä mitä Taiwan tarvitsee. Muusta maailmasta on tässä suhteessa vain vähän enää apua. Enää 23 valtiota ylläpitää diplomaattisia suhteita Taiwanin kanssa, näistä merkittävimmät taitavat olla Vatikaani ja Dominikaaninen tasavalta. Taiwanin asevoimien kalustolle onkin nykyään tyypillistä massavanhentuneisuus ja erilaiset improvisaatiot joilla yritetään suorituskykyä parantaa. Käyn lyhyesti läpi Taiwanin aselajien kaluston nykytilaa:
Koska Taiwan on saari, ilma- ja meripuolustus ovat kriittisiä komponentteja. Taiwan onkin perinteisesti ylläpitänyt vahvoja ja suorituskykyisiä ilmavoimia. Tällä hetkellä käytössä on seuraavan verran taistelukoneita:
-144 F-16A/B
-126 F-CK-1
-55 Mirage-2000-5
-n. 30 F-5E/F
Taiwanin nykyinen päähävittäjä on F-16A. Viimeinen kone toimitettiin 2001. Toiseksi tärkein hävittäjä on kotimainen F-CK-1 Ching Kuo, eli "kotimainen puolustushävittäjä" (IDF). IDF muistuttaa F-16:n ja F-5:n ristisiitokselta ja suorituskyky asettunee myös tuolle välille. Kone kehitettiin koska Yhdysvallat vitkutteli F-16 -kauppojen kanssa. Mirage 2000-5 (sama malli mitä Suomellekin tarjottiin) tilattiin 1992 ja viimeiset toimitettiin 1998. Koneen käytössä on ollut runsaasti ongelmia koska se ei ole kestänyt oletetulla tavalla ja Dassaultin varaosatoimitukset ovat tökkineet. Huoltokustannukset ovat olleet jopa kaksinkertaiset F-16:een verrattuna. F-5:ttä rakennettiin aikoinaan lisenssillä Taiwanissa yli 300 kappaletta. Niitä on aktiivikäytössä vielä kolmisenkymmentä, ja n. 100 kappaletta reservissä. Lisäksi on käytössä muutama kappale F-16:n ja F-5:n tiedusteluversioita, ja 6 E-2 Hawkeye -tutkakonetta.
Taiwanilla on siis käytössään yli 320 modernia hävittäjää. Koneet edustavat jokseenkin samaa sukupolvea kuin meidän Hornettimme (ehkä osin hiukan vanhempaa) joten ne pysyvät relevantteina vielä hyvän aikaa. Sekä F-16 että IDF pystyvät ampumaan AMRAAMeja, ja Miragella on RDY-tutka ja Mica-ohjukset. Ongelma on että poliittisten kiemuroitten vuoksi nykyiset päähävittäjät on kaikki hankittu jotakuinkin kerralla: niinpä tyyppikirjavuudesta ei koidu elinkaarietua vaan ne kaikki vanhenevat yhtä aikaa. Käytännössä tiimat tulevat loppumaan melkein koko fleetiltä noin vuodesta 2022 alkaen kahdeksan vuoden sisään. Taiwan yritti tilata 66 kappaletta uudempia F-16C-hävittäjiä, mutta sisäpoliittinen vänkyröinti viivästytti rahoitusta niin paljon että Bush Jr. torppasi kaupan. Sen sijaan Taiwanille luvattiin kattava modernisointipaketti F-16:lle joka käsittäisi mm. uuden tutkan ja muuta avioniikkaa. Paketista tuli tosin niin kallis (3.8 miljardia dollaria) että säästöjä on otettava muualta. Yksi säästön aihe olisi Mirage 2000, jotka ehkä poistettaisiin käytöstä kokonaan 2020. IDF:lle sen sijaan on jo käynnistetty modernisointiohjelma joten tyyppi pysyy käytössä.
Kiina ei ole istunut tyhjän panttina sillä aikaa. 90-luvun puolella ei olisi ollut epäilystäkään etteikö sotatilanteessa Taiwan olisi pystynyt puolustamaan ilmatilaansa ja luultavasti jopa pystynyt hankkimaan ilmaherruuden Formosansalmen yllä. Kiina on kehittänyt ilmavoimiaan kuitenkin kovasti. Pelkästään erilaisia Su-27 -variantteja on palveluskäytössä jo n. 350 kappaletta. Uusia J-10 -hävittäjiä on myös jo parisen sataa ja lisää tulee. Vain harvoilla kiinalaisten vanhoista hävittäjistä olisi ollut riittävää toimintamatkaa Taiwanin yllä, nyt sellaisia koneita on satoja. Kiinalaiset ovat myös ottaneet käyttöön AEW-koneita, tankkereita ja risteilyohjuksia kantavia pommikoneita. Taiwan on esittänyt F-35 -koneiden hankintaa vastaamaan uusien kiinalaisten koneiden muodostamaan uhkaan.
Taiwanin merivoimat operoi seuraavanlaisia taistelualuksia:
-4 Kidd-luokan hävittäjää (10 000 tonnia)
-8 Oliver Hazard Perry-luokan fregattia (4100 tonnia)
-8 Knox-luokan fregattia (4200 tonnia)
-6 Lafayette-luokan partiofregattia
-31 Kuang Huang VI-tyypin ohjusvenettä (170 tonnia)
Yhteistä kaikille isoille pinta-aluksille on vanhahtavuus. Kidd-luokan alukset ovat hyvin voimakkaita, Iranin shaahi tilasi ne aikoinaan risteilijöiksi laivastolleen. Alukset ovat kuitenkin jo 30 vuotta vanhoja - tosin siitä n. 8 vuotta vietettiin reservissä. Alusten tutka/ohjusjärjestelmä edusti 70-luvulla huipputekniikkaa mutta niistä ajoista on jo kauan. USN:n palveluksissa niille annettiin perusteellinen NTU-päivityspaketti, mutta siitäkin on aikaa jo yli 20 vuotta.
Taiwanin OHP-fregateista oli alunperin tarkoitus tulla huippumoderneja pieniä Aegis-aluksia Espanjan F100-fregattien tyyliin, mutta teknisten riskien ja viivästyksien vuoksi niille annettiin jokseenkin vakio OHP-tyypin aseistus, eli Mk13-laukaisin ja SM-1MR -ohjus. Tämä oli melkoinen huononnus suunniteltuun, sillä järjestelmä ei ollut erikoisen edistyksellinen edes 1970-luvulla. Vaikka alusten rungot eivät ole vielä kuin korkeintaan "keski-ikäisiä" ja tyyppi on periaatteessa raskaasti aseistettu, vanhanaikaisuus rajoittaa niiden taisteluarvoa muussa kuin sukellusveneiden torjunnassa.
Knox-luokan fregatit ovat rakennettu 1970-luvun alkupuolella ja ne on tarkoitettu alkujaan suto-fregateiksi valtamerellä. Taiwaniin ne myytiin 90-luvulla ja niille tehtiin aika erikoinen modifikaatio: niihin asennettiin yksittäisiä SM-1 -laukaisimia sen verran että alus pystyi kuljettamaan 10 SM-1 -ohjusta, näin antaen niille hyvin perustason alueit-kyvyn. Vaikka aluksille annettiin kaupan yhteydessä kevyt modernisaatio, niiden taisteluarvo on aika vähäinen ja noin vanhojen alusten kunnossapito (Knoxeissa on höyryturbiinit) täytyy olla aika kallista.
Lafayettet ovat kevyitä partiofregatteja joihin on varattu tilaa raskaalle aseistukselle, jos sellaista on varaa asentaa. Toistaiseksi ei ole ollut: laivoissa on kyllä merimaaliohjukset ja torpedot, mutta alusten ilmapuolustuksesta huolehtii 60-luvulla suunniteltu Chaparral (eli maasta laukaistava Sidewinder).
Ohjusveneet ovat uusia. Alusten runko on kevyesti stealth, ja tyyppi on tarkoitettu puhtaasti pinta-alusten torjuntaan muiden sota-alusten tukena. Aluksilla on vain navigaatiotutkat eikä juurikaan ilmapuolustuskykyä. Näin on saatu hinta suhteellisen alas.
Juuri merellä voimasuhteet ovat muuttuneet eniten ja nopeiten manner-Kiinan eduksi. Vielä 2000-luvun alussa avomerellä käyty meritaistelu maiden välillä olisi luultavasti kääntynyt Taiwanin eduksi - ainakin jos mukana olisivat olleet voimakkaat Kidd-luokan hävittäjät. Mutta viimeisen 10 vuoden aikana Kiina on ottanut käyttöön niin paljon pinta-aluksia että sillä on sekä määrällinen että laadullinen etumatka Taiwaniin nähden. Suuria pinta-aluksia on valmistunut 3-4 kappaleen vuosivauhtia, ja jokainen on modernimpi kuin Taiwanin uusimmat alukset. Taiwanissa on suunnitteilla uusi korvettityyppi johon on tarkoitus asentaa uusi ylisooninen HF-3 -ohjus. Budjettiongelmat ovat kuitenkin sitäkin viivästyttäneet.
Pahiten Taiwanin alivoima näkyy sukellusveneaseessa. Taiwanin laivasto operoi vain neljää sukellusvenettä:
-2 Zwaardvis-luokan venettä (2600 tonnia)
-2 Tench GUPPY-luokan venettä (2400 tonnia)
Ensinmainitut on rakennettu Hollannissa 80-luvulla. Ne olivat jo silloin vähän vanhahtavia sillä tyyppi perustuu amerikkalaiseen Barbel-luokkaan joka on peräisin 50-luvulta. Hollannin laivasto luopui tyypistä jo 90-luvulla. Niitä on kuitenkin päivitetty ja ne pystyvät mm. ampumaan Harpoon-ohjuksia. Tench-luokka on toisen maailmansodan aikainen laivastosukellusvene jolle annettiin 50-luvulla päivitys saksalaisten tyyppi XXI-tasolle. Veneet ovat niin vanhoja ettei niillä todennäköisesti ole muuta kuin koulutusarvo.
Yritykset hankkia lisää sukellusveneitä ovat jo vuosikymmeniä kariutuneet ulkomaisten telakoiden haluttomuuteen suututtaa Kiinaa. Vuonna 2001 Bushin hallinto lupasi että Yhdysvallat toimittaa Taiwanille 8 sukellusvenettä. Projektia pidettiin äärettömän tärkeänä ja Washingtoniin perustettiin Taiwanin sukellusveneasia-toimisto. Yhdysvalloissa ei ole kuitenkaan rakennettu diesel-sukellusveneitä 50 vuoteen. Tarkoitus oli ostaa Euroopasta sopiva tyyppi ja rakentaa sitä lisenssillä Yhdysvalloissa. Eurooppalaiset eivät kuitenkaan halunneet suostua edes tähän. Electric Boat tarjosi vanhaan Barbeliin perustuvaa tyyppiä mutta sitä ei kelpuutettu. Uuden tyypin suunnittelu Yhdysvalloissa tulisi hyvin kalliiksi, lisäksi Yhdysvaltain merivoimat vastustaa muutenkin ajatusta että Yhdysvalloissa rakennettaisiin dieselveneitä. Italia tarjosi käytettyjä Sauro-luokan veneitä, mutta Taiwan vaati uusia veneitä. Sellaisia ei kuitenkaan ole tarjolla - huhutaan että Taiwan olisi epätoivoissaan kääntynyt jopa Venäjän puoleen.
Obaman hallinnon aikana sukellusveneprojekti on haudattu, ja edellämainittu toimistokin on lakkautettu. Viimeisimpänä huhuna on ollut joko ostaa veneitä Japanista, tai sitten omavalmistus. Jälkimmäinen voisi tulla Australian Collins-projektin esimerkin mukaan hyvin kalliiksi.
Jälleen kerran Kiinan kehitys on ollut aivan päinvastaista. Kiinalla on jo yli 30 kappaletta suhteellisen moderneja diesel-veneitä ja siihen päälle uudet ydinkäyttöiset hyökkäyssukellusveneet, ja lisää tulee joka vuosi.
Maavoimia käsittelen vain lyhyesti. Taiwanissa on yleinen asevelvollisuus ja armeijalla on käytössään hyvin suuri reservi, yli puolitoista miljoonaa miestä. Vuonna 2005 sodan ajan vahvuus käsitti 35 prikaatia, joista 3 mekanisoituja ja 5 panssaroituja. Sittemmin organisaatiota on muutettu. Armeija on suhteessa menettänyt eniten rahoitustaan sillä maahanhyökkäyksen torjunta mielletään nykyään ensisijaisesti ilma- ja meripuolustuksen tehtäväksi, ja armeija joutuu toimiin vasta suurimmassa hädässä. Taiwanilla on vahva panssariase, vaunuja on lähes 2000. Vaunut ovat kuitenkin vanhoja: uusinta vaunukantaa edustaa 90-luvulla hankitut M60A3-vaunut. Loput ovat joko M48 Patton- tai M41 Walker Bulldog-vaunun versioita. Kaikki em. vaunutyypit olisivat selkeästi alakynnessä uudempia kiinalaisia taistelupanssarivaunuja vastaan: toisaalta määrä korvannee laatua. Ajatus että kiinalaiset saisivat maihin tuhansia omia vaunujaan tuntunee kuitenkin kaukaiselta.
Ilmatorjunta on pääosin ilmavoimien hallinnossa. Ilmatorjuntaohjuksien toimittaminen tuntuu olevan poliittisesti ongelmattomampaa kuin useimpien muiden asejärjestelmien ja niitä amerikkalaisilla on tarjota. Patriot PAC-3 -pattereita hankittiin kolme kappaletta 2000-luvun alussa, ja näitä täydennettiin 2010 tilaamalla 7 PAC-3 patteria 2.8 miljardin dollarin hintaan. Kotimaisia Sky Bow-järjestelmiä on myös hankittu korvaamaan vanhenevia Hawkeja jne. Ilmatorjunta näyttääkin olevan kalustollisesti paremmassa tilassa kuin useimmat muut aselajit.
Kokonaisuutena voidaan todeta että ilma- ja meripuolustuksessa on edessä niin suuri kaluston massavanheneminen seuraavan 10-15 vuoden sisään, ettei Taiwan puolustusbudjetin nykytasolla varmasti pysty kaikkea korvaamaan. Lisäksi ei ole takeita että tavaraa välttämättä edes saisi vaikka rahaa olisikin käytössä, jos Kiinan harrastama eristämispolitiikka jatkaa voittokulkuaan. Taiwanin riippumattomuus manner-Kiinasta edellyttää kuitenkin sen tason puolustusta ettei maata realistisesti pystytä miehittämään. Pelkkään Yhdysvaltain apuun ei voida laskea, sillä jos Taiwanilla ei itsellä ole kiinnostusta sijoittaa puolustukseen, ei sitä tee Yhdysvallatkaan - asia jota amerikkalaiset poliitikot ovat kautta rantain tehneetkin viime vuosina taiwanilaisille selväksi.
Yksi syy Taiwanin puolustuksen heikentymiseen on hyvin selkeä: maa ei yksinkertaisesti enää käytä niin paljon rahaa puolustukseen kuin ennen. 90-luvun alkupuolella Taiwanin puolustusbudjetti oli kaksi kertaa suurempi kuin Kiinan kansanarmeijan virallinen budjetti! Puolustusbudjetti kuitenkin putosi reaalivaluutassa noin puoleen vuosien 1993 ja 2005 välillä. Vuonna 2006 budjettia hiukan nostettiin mutta merkittävälle kasvu-uralle ei palattu, siinä missä Kiinan puolustusbudjetti kasvaa eksponentiaalista vauhtia.
Tärkeämpi syy on kuitenkin Manner-Kiinan yhä tehostuva Taiwanin diplomaattinen eristäminen. Sitä mukaa kun Kiinan talous ja merkitys maailmanpolitiikassa on kasvanut, yhä harvemmat maat ovat olleet halukkaita myymään Taiwanille aseita. Perinteisesti Yhdysvallat on toimittanut leijonanosan Taiwanin tarvitsemista aseista, mutta budjettihuolet molemmissa maissa ovat vähentäneet sitäkin, eikä Yhdysvalloilla ole välttämättä edes aina toimittaa sellaisia asejärjestelmiä mitä Taiwan tarvitsee. Muusta maailmasta on tässä suhteessa vain vähän enää apua. Enää 23 valtiota ylläpitää diplomaattisia suhteita Taiwanin kanssa, näistä merkittävimmät taitavat olla Vatikaani ja Dominikaaninen tasavalta. Taiwanin asevoimien kalustolle onkin nykyään tyypillistä massavanhentuneisuus ja erilaiset improvisaatiot joilla yritetään suorituskykyä parantaa. Käyn lyhyesti läpi Taiwanin aselajien kaluston nykytilaa:
Koska Taiwan on saari, ilma- ja meripuolustus ovat kriittisiä komponentteja. Taiwan onkin perinteisesti ylläpitänyt vahvoja ja suorituskykyisiä ilmavoimia. Tällä hetkellä käytössä on seuraavan verran taistelukoneita:
-144 F-16A/B
-126 F-CK-1
-55 Mirage-2000-5
-n. 30 F-5E/F
Taiwanin nykyinen päähävittäjä on F-16A. Viimeinen kone toimitettiin 2001. Toiseksi tärkein hävittäjä on kotimainen F-CK-1 Ching Kuo, eli "kotimainen puolustushävittäjä" (IDF). IDF muistuttaa F-16:n ja F-5:n ristisiitokselta ja suorituskyky asettunee myös tuolle välille. Kone kehitettiin koska Yhdysvallat vitkutteli F-16 -kauppojen kanssa. Mirage 2000-5 (sama malli mitä Suomellekin tarjottiin) tilattiin 1992 ja viimeiset toimitettiin 1998. Koneen käytössä on ollut runsaasti ongelmia koska se ei ole kestänyt oletetulla tavalla ja Dassaultin varaosatoimitukset ovat tökkineet. Huoltokustannukset ovat olleet jopa kaksinkertaiset F-16:een verrattuna. F-5:ttä rakennettiin aikoinaan lisenssillä Taiwanissa yli 300 kappaletta. Niitä on aktiivikäytössä vielä kolmisenkymmentä, ja n. 100 kappaletta reservissä. Lisäksi on käytössä muutama kappale F-16:n ja F-5:n tiedusteluversioita, ja 6 E-2 Hawkeye -tutkakonetta.
Taiwanilla on siis käytössään yli 320 modernia hävittäjää. Koneet edustavat jokseenkin samaa sukupolvea kuin meidän Hornettimme (ehkä osin hiukan vanhempaa) joten ne pysyvät relevantteina vielä hyvän aikaa. Sekä F-16 että IDF pystyvät ampumaan AMRAAMeja, ja Miragella on RDY-tutka ja Mica-ohjukset. Ongelma on että poliittisten kiemuroitten vuoksi nykyiset päähävittäjät on kaikki hankittu jotakuinkin kerralla: niinpä tyyppikirjavuudesta ei koidu elinkaarietua vaan ne kaikki vanhenevat yhtä aikaa. Käytännössä tiimat tulevat loppumaan melkein koko fleetiltä noin vuodesta 2022 alkaen kahdeksan vuoden sisään. Taiwan yritti tilata 66 kappaletta uudempia F-16C-hävittäjiä, mutta sisäpoliittinen vänkyröinti viivästytti rahoitusta niin paljon että Bush Jr. torppasi kaupan. Sen sijaan Taiwanille luvattiin kattava modernisointipaketti F-16:lle joka käsittäisi mm. uuden tutkan ja muuta avioniikkaa. Paketista tuli tosin niin kallis (3.8 miljardia dollaria) että säästöjä on otettava muualta. Yksi säästön aihe olisi Mirage 2000, jotka ehkä poistettaisiin käytöstä kokonaan 2020. IDF:lle sen sijaan on jo käynnistetty modernisointiohjelma joten tyyppi pysyy käytössä.
Kiina ei ole istunut tyhjän panttina sillä aikaa. 90-luvun puolella ei olisi ollut epäilystäkään etteikö sotatilanteessa Taiwan olisi pystynyt puolustamaan ilmatilaansa ja luultavasti jopa pystynyt hankkimaan ilmaherruuden Formosansalmen yllä. Kiina on kehittänyt ilmavoimiaan kuitenkin kovasti. Pelkästään erilaisia Su-27 -variantteja on palveluskäytössä jo n. 350 kappaletta. Uusia J-10 -hävittäjiä on myös jo parisen sataa ja lisää tulee. Vain harvoilla kiinalaisten vanhoista hävittäjistä olisi ollut riittävää toimintamatkaa Taiwanin yllä, nyt sellaisia koneita on satoja. Kiinalaiset ovat myös ottaneet käyttöön AEW-koneita, tankkereita ja risteilyohjuksia kantavia pommikoneita. Taiwan on esittänyt F-35 -koneiden hankintaa vastaamaan uusien kiinalaisten koneiden muodostamaan uhkaan.
Taiwanin merivoimat operoi seuraavanlaisia taistelualuksia:
-4 Kidd-luokan hävittäjää (10 000 tonnia)
-8 Oliver Hazard Perry-luokan fregattia (4100 tonnia)
-8 Knox-luokan fregattia (4200 tonnia)
-6 Lafayette-luokan partiofregattia
-31 Kuang Huang VI-tyypin ohjusvenettä (170 tonnia)
Yhteistä kaikille isoille pinta-aluksille on vanhahtavuus. Kidd-luokan alukset ovat hyvin voimakkaita, Iranin shaahi tilasi ne aikoinaan risteilijöiksi laivastolleen. Alukset ovat kuitenkin jo 30 vuotta vanhoja - tosin siitä n. 8 vuotta vietettiin reservissä. Alusten tutka/ohjusjärjestelmä edusti 70-luvulla huipputekniikkaa mutta niistä ajoista on jo kauan. USN:n palveluksissa niille annettiin perusteellinen NTU-päivityspaketti, mutta siitäkin on aikaa jo yli 20 vuotta.
Taiwanin OHP-fregateista oli alunperin tarkoitus tulla huippumoderneja pieniä Aegis-aluksia Espanjan F100-fregattien tyyliin, mutta teknisten riskien ja viivästyksien vuoksi niille annettiin jokseenkin vakio OHP-tyypin aseistus, eli Mk13-laukaisin ja SM-1MR -ohjus. Tämä oli melkoinen huononnus suunniteltuun, sillä järjestelmä ei ollut erikoisen edistyksellinen edes 1970-luvulla. Vaikka alusten rungot eivät ole vielä kuin korkeintaan "keski-ikäisiä" ja tyyppi on periaatteessa raskaasti aseistettu, vanhanaikaisuus rajoittaa niiden taisteluarvoa muussa kuin sukellusveneiden torjunnassa.
Knox-luokan fregatit ovat rakennettu 1970-luvun alkupuolella ja ne on tarkoitettu alkujaan suto-fregateiksi valtamerellä. Taiwaniin ne myytiin 90-luvulla ja niille tehtiin aika erikoinen modifikaatio: niihin asennettiin yksittäisiä SM-1 -laukaisimia sen verran että alus pystyi kuljettamaan 10 SM-1 -ohjusta, näin antaen niille hyvin perustason alueit-kyvyn. Vaikka aluksille annettiin kaupan yhteydessä kevyt modernisaatio, niiden taisteluarvo on aika vähäinen ja noin vanhojen alusten kunnossapito (Knoxeissa on höyryturbiinit) täytyy olla aika kallista.
Lafayettet ovat kevyitä partiofregatteja joihin on varattu tilaa raskaalle aseistukselle, jos sellaista on varaa asentaa. Toistaiseksi ei ole ollut: laivoissa on kyllä merimaaliohjukset ja torpedot, mutta alusten ilmapuolustuksesta huolehtii 60-luvulla suunniteltu Chaparral (eli maasta laukaistava Sidewinder).
Ohjusveneet ovat uusia. Alusten runko on kevyesti stealth, ja tyyppi on tarkoitettu puhtaasti pinta-alusten torjuntaan muiden sota-alusten tukena. Aluksilla on vain navigaatiotutkat eikä juurikaan ilmapuolustuskykyä. Näin on saatu hinta suhteellisen alas.
Juuri merellä voimasuhteet ovat muuttuneet eniten ja nopeiten manner-Kiinan eduksi. Vielä 2000-luvun alussa avomerellä käyty meritaistelu maiden välillä olisi luultavasti kääntynyt Taiwanin eduksi - ainakin jos mukana olisivat olleet voimakkaat Kidd-luokan hävittäjät. Mutta viimeisen 10 vuoden aikana Kiina on ottanut käyttöön niin paljon pinta-aluksia että sillä on sekä määrällinen että laadullinen etumatka Taiwaniin nähden. Suuria pinta-aluksia on valmistunut 3-4 kappaleen vuosivauhtia, ja jokainen on modernimpi kuin Taiwanin uusimmat alukset. Taiwanissa on suunnitteilla uusi korvettityyppi johon on tarkoitus asentaa uusi ylisooninen HF-3 -ohjus. Budjettiongelmat ovat kuitenkin sitäkin viivästyttäneet.
Pahiten Taiwanin alivoima näkyy sukellusveneaseessa. Taiwanin laivasto operoi vain neljää sukellusvenettä:
-2 Zwaardvis-luokan venettä (2600 tonnia)
-2 Tench GUPPY-luokan venettä (2400 tonnia)
Ensinmainitut on rakennettu Hollannissa 80-luvulla. Ne olivat jo silloin vähän vanhahtavia sillä tyyppi perustuu amerikkalaiseen Barbel-luokkaan joka on peräisin 50-luvulta. Hollannin laivasto luopui tyypistä jo 90-luvulla. Niitä on kuitenkin päivitetty ja ne pystyvät mm. ampumaan Harpoon-ohjuksia. Tench-luokka on toisen maailmansodan aikainen laivastosukellusvene jolle annettiin 50-luvulla päivitys saksalaisten tyyppi XXI-tasolle. Veneet ovat niin vanhoja ettei niillä todennäköisesti ole muuta kuin koulutusarvo.
Yritykset hankkia lisää sukellusveneitä ovat jo vuosikymmeniä kariutuneet ulkomaisten telakoiden haluttomuuteen suututtaa Kiinaa. Vuonna 2001 Bushin hallinto lupasi että Yhdysvallat toimittaa Taiwanille 8 sukellusvenettä. Projektia pidettiin äärettömän tärkeänä ja Washingtoniin perustettiin Taiwanin sukellusveneasia-toimisto. Yhdysvalloissa ei ole kuitenkaan rakennettu diesel-sukellusveneitä 50 vuoteen. Tarkoitus oli ostaa Euroopasta sopiva tyyppi ja rakentaa sitä lisenssillä Yhdysvalloissa. Eurooppalaiset eivät kuitenkaan halunneet suostua edes tähän. Electric Boat tarjosi vanhaan Barbeliin perustuvaa tyyppiä mutta sitä ei kelpuutettu. Uuden tyypin suunnittelu Yhdysvalloissa tulisi hyvin kalliiksi, lisäksi Yhdysvaltain merivoimat vastustaa muutenkin ajatusta että Yhdysvalloissa rakennettaisiin dieselveneitä. Italia tarjosi käytettyjä Sauro-luokan veneitä, mutta Taiwan vaati uusia veneitä. Sellaisia ei kuitenkaan ole tarjolla - huhutaan että Taiwan olisi epätoivoissaan kääntynyt jopa Venäjän puoleen.
Obaman hallinnon aikana sukellusveneprojekti on haudattu, ja edellämainittu toimistokin on lakkautettu. Viimeisimpänä huhuna on ollut joko ostaa veneitä Japanista, tai sitten omavalmistus. Jälkimmäinen voisi tulla Australian Collins-projektin esimerkin mukaan hyvin kalliiksi.
Jälleen kerran Kiinan kehitys on ollut aivan päinvastaista. Kiinalla on jo yli 30 kappaletta suhteellisen moderneja diesel-veneitä ja siihen päälle uudet ydinkäyttöiset hyökkäyssukellusveneet, ja lisää tulee joka vuosi.
Maavoimia käsittelen vain lyhyesti. Taiwanissa on yleinen asevelvollisuus ja armeijalla on käytössään hyvin suuri reservi, yli puolitoista miljoonaa miestä. Vuonna 2005 sodan ajan vahvuus käsitti 35 prikaatia, joista 3 mekanisoituja ja 5 panssaroituja. Sittemmin organisaatiota on muutettu. Armeija on suhteessa menettänyt eniten rahoitustaan sillä maahanhyökkäyksen torjunta mielletään nykyään ensisijaisesti ilma- ja meripuolustuksen tehtäväksi, ja armeija joutuu toimiin vasta suurimmassa hädässä. Taiwanilla on vahva panssariase, vaunuja on lähes 2000. Vaunut ovat kuitenkin vanhoja: uusinta vaunukantaa edustaa 90-luvulla hankitut M60A3-vaunut. Loput ovat joko M48 Patton- tai M41 Walker Bulldog-vaunun versioita. Kaikki em. vaunutyypit olisivat selkeästi alakynnessä uudempia kiinalaisia taistelupanssarivaunuja vastaan: toisaalta määrä korvannee laatua. Ajatus että kiinalaiset saisivat maihin tuhansia omia vaunujaan tuntunee kuitenkin kaukaiselta.
Ilmatorjunta on pääosin ilmavoimien hallinnossa. Ilmatorjuntaohjuksien toimittaminen tuntuu olevan poliittisesti ongelmattomampaa kuin useimpien muiden asejärjestelmien ja niitä amerikkalaisilla on tarjota. Patriot PAC-3 -pattereita hankittiin kolme kappaletta 2000-luvun alussa, ja näitä täydennettiin 2010 tilaamalla 7 PAC-3 patteria 2.8 miljardin dollarin hintaan. Kotimaisia Sky Bow-järjestelmiä on myös hankittu korvaamaan vanhenevia Hawkeja jne. Ilmatorjunta näyttääkin olevan kalustollisesti paremmassa tilassa kuin useimmat muut aselajit.
Kokonaisuutena voidaan todeta että ilma- ja meripuolustuksessa on edessä niin suuri kaluston massavanheneminen seuraavan 10-15 vuoden sisään, ettei Taiwan puolustusbudjetin nykytasolla varmasti pysty kaikkea korvaamaan. Lisäksi ei ole takeita että tavaraa välttämättä edes saisi vaikka rahaa olisikin käytössä, jos Kiinan harrastama eristämispolitiikka jatkaa voittokulkuaan. Taiwanin riippumattomuus manner-Kiinasta edellyttää kuitenkin sen tason puolustusta ettei maata realistisesti pystytä miehittämään. Pelkkään Yhdysvaltain apuun ei voida laskea, sillä jos Taiwanilla ei itsellä ole kiinnostusta sijoittaa puolustukseen, ei sitä tee Yhdysvallatkaan - asia jota amerikkalaiset poliitikot ovat kautta rantain tehneetkin viime vuosina taiwanilaisille selväksi.
