Talvisodan armeija sai kouluarvosanan

[Vonka]

Olen jo vakuuttunut siitä, että tiedustelu sakkasi. Joten jatketaan puukon kääntämistä haavassa; olen käsittänyt että suunnitelma Suomen katkaisemista oli tiedossa myös suomalaisilla - sitähän opetettiin kait pitkään Neukkupuolella. Ja sen edellytys lienee ollut laittaa ukkoja rajalla siihen kohtaan, josta se katkeaa - joka on aika tarkkaan Suomussalmi. Vastaavasti Suomalaisilla oli siellä 9 divisioona jossain .. ? Oliko suunnitelma todellakin vallata rajantakaiset alueet Erpeillä, vai ainoastaan työntää etuvartiota mahdollisimman pitkälle itään? Selvästi joukkojen siirto ja keskitykset yllättivät, mutta lopputuloshan ei ollut huono. Ja siihen vaikutti juurikin se, että pitkien huoltoyhteyksien takana ne hyökkäävät divisioonat olivat kusessa, vaikka törmäsivät alivoimaiseen suomalaiseen viholliseen. Eli .. se tiestö ja kalusto ei sitten kuitenkaan kestänyt kyseistä divisioonien keskittämistä. Ja siis tiedustelu antoi kuvan joka ....
Palatakseni siihen Jaakkiman talvisotaharjoitukseen, eikös siinä mm. tullut juuri näitä asioita esille. So. kuinka vaikeaa on siirtää kyseisissä oloissa suuria yksiköitä, ja toisaalta ymmärrettiin mikä riski syntyy jos naapuri tulee moderneilla härpäikkeillä varustetuilla ylivoimaisilla joukoilla pitkin Laatokan pohjoisreunaa. Ja siitä seurasi muutoksia.

Täällä esitetyn perusteella näyttäisi kuitenkin siltä että a) Stalinin puhdistukset kohdistuen suomalaisiin eivät olleet perusteettomia b) tiedustelutietoa oli mutta sitä ei sodanjohdossa huomioitu? Kun ottaa huomioon käytettävissä olleet resurssit, niin mitä sodanjohdon olisi pitänyt tehdä? Esim. laittaa 9. divisioona Raatteen tielle ja odottaa että 163. pyyhkäiseen sen yli ja ohi?

Se mikä varmasti yllätti suomalaiset, oli Neuvostoliiton valmius lähteä niin kokonaisvaltaiseen sotaan pientä pohjoista naapuria vastaan. Joukkojahan lienee siirrelty pitkin laajaa venäjänmaata ja divisioonia tai niiden osia kuljettaneet pitkät junat ovat sotkeneet monen risteysaseman liikenteen ja aiheuttaneet runsaasti oheishaittaa kaukana Leningradin sotilaspiiristä.

Silloisessa tilanteessa oli vain hyvä, että 9. Divisioona oli Päämajan reservinä valmiina pahimpaan suuntaan pohjoisessa. Vasta alkupäivät näyttivät, mistä se kovimmin yrittää. Suuntia oli muitakin kuin Suomussalmi. Tavallaan sotapeleissä oli oilut oikea ajatus, koska kaksi erillispataljoonaa ja avuksi lähetetty jalkaväkirykmentti kykenivät eristämään kärkidivisioonan Neuvosroliitosta. Pienellä korpitiellä hyökkäyksestä tulikin tavallaan vain suuri liikenneruuhka.

Vain hölmö tunkisi moisille poluille kaksi hiihtotaidotonta divisioonaa ja tankkiprikaatin ja sellainenhan se oli lopputuloskin.

Toisaalta, joskus tällainen yllätys toimii. Periaatteessa Saksan hyökkäys Ardennien yli Ranskaan 1940 oli samanlainen. Se on tähän asti maailman suurin liikenneruuhka joka sai melko rauhassa madella perille asti. Onnistuttuaan se on häikäisevä sotaliike.

 

[baikal]

Ei se hyökkäyksellinen korpisota siis suomalaisiltakaan aina sujunut kuin tanssi

Kenraalitason pöydille on ollut sietämättömän vaikeaa ujuttaa niitä vasittuja syitä, miksi hyökkäyksellinen ja aktiivinen toiminta ei oikein luistanut. Monet sammakkoperspektiivitason ongelmat olivat kiistattomia, mutta ah niin mediaseksittömiä, että vot.

Hevoset, valjaat, reet, maatalouden luovutustavaraa ja aina joko talon huonointa tavaraa tai mökin ainoita. Hevosten majoitus ja muonitus luokkaa huono. Tämä kaikki silmänaloissa takasi sen, että vähänkään pidempi suoritus oli hevosille liikaa. Ja milläs kama kulki muuta kuin repuissa ja hevosilla?

Aktiivinen ja reipas toiminta olisi tarvinnut huutaen kunnollista, ehjää ja toimivaa radiokampetta. Jakolukumäärät olivat hävittömän olemattomia ja hiihtolähettien varassa kulkeva tieto oli usein raakanlaisesti myöhässä, tilanteet muuttuivat siihen nähden liian nopeasti. Karttoja ei ollut tarpeeksi ja mikään harvinaisuus ei ollut se, että JJ sai Työmiesaskin kanteen raaputetun tuherruksen avukseen....

Pimeätoimintaa ei oltu harjoiteltu tarpeeksi, ei sinne päinkään.

Monessa tapauksessa tehtävään lähtevälle jalkaväelle jaettiin lähinnä säälittävä määrä patruunoita. Ei se houkuttele pyssysille, kun taskussa tai vyössä seilaa 25 kutia ja lippaassa loput.

Aktiivisessa ja reippaassa toiminnassa mieskohtainen kunto ja terveys eivät aina riittäneet. Ja voihan sitä jokainen vastaväittäjä kokeilla vaikkapa nyt kolmea vuorokautta karjalaisessa havukossa hangessa, joka yltää puolireiteen. Pistää jalkaan mäystinsukset, puree nälkäänsä vanikkaa ja janoonsa lunta. Yöllä tarkenee preussilaiseen parhaaseen tapaan hyvin, kun sarkahousu on märkä ja nälkä kurnii suolessa ja majoitteena on sentään nuotio ja kasa havuja kyljen alle.....pannaan pakkasta sanotaan 25 astetta niin eiköhän siinä suurimmat sotaliikkeet jää varsin nirkoisiksi.

Nämä ym. ja paljon muita yksityiskohtia panee kyllä miettimään näitä Tuulivaaran valtauksia ym. haaveiksi jääneitä höpsisjuttuja aika vakavilla ilmeillä. Väitän erittäin vahvasti, että rajattomasti suitsutettu jääkäriosaaminen oli vanhentunutta tultaessa toiseen ms:aan. Isoilla kartoilla pelattiin sotapelejä, joiden tekovärkit olivat lähinnä ideologista tuhtaa. Eli isojen karttojen laajat ja niin ihanat peliliikkeet eivät kohdanneet joukkotason edellytysten osalta. Ei sitten sinne päinkään.

 

[Vonka]

Kenraalitason pöydille on ollut sietämättömän vaikeaa ujuttaa niitä vasittuja syitä, miksi hyökkäyksellinen ja aktiivinen toiminta ei oikein luistanut. Monet sammakkoperspektiivitason ongelmat olivat kiistattomia, mutta ah niin mediaseksittömiä, että vot.

Hevoset, valjaat, reet, maatalouden luovutustavaraa ja aina joko talon huonointa tavaraa tai mökin ainoita. Hevosten majoitus ja muonitus luokkaa huono. Tämä kaikki silmänaloissa takasi sen, että vähänkään pidempi suoritus oli hevosille liikaa. Ja milläs kama kulki muuta kuin repuissa ja hevosilla?

Aktiivinen ja reipas toiminta olisi tarvinnut huutaen kunnollista, ehjää ja toimivaa radiokampetta. Jakolukumäärät olivat hävittömän olemattomia ja hiihtolähettien varassa kulkeva tieto oli usein raakanlaisesti myöhässä, tilanteet muuttuivat siihen nähden liian nopeasti. Karttoja ei ollut tarpeeksi ja mikään harvinaisuus ei ollut se, että JJ sai Työmiesaskin kanteen raaputetun tuherruksen avukseen....

Pimeätoimintaa ei oltu harjoiteltu tarpeeksi, ei sinne päinkään.

Monessa tapauksessa tehtävään lähtevälle jalkaväelle jaettiin lähinnä säälittävä määrä patruunoita. Ei se houkuttele pyssysille, kun taskussa tai vyössä seilaa 25 kutia ja lippaassa loput.

Aktiivisessa ja reippaassa toiminnassa mieskohtainen kunto ja terveys eivät aina riittäneet. Ja voihan sitä jokainen vastaväittäjä kokeilla vaikkapa nyt kolmea vuorokautta karjalaisessa havukossa hangessa, joka yltää puolireiteen. Pistää jalkaan mäystinsukset, puree nälkäänsä vanikkaa ja janoonsa lunta. Yöllä tarkenee preussilaiseen parhaaseen tapaan hyvin, kun sarkahousu on märkä ja nälkä kurnii suolessa ja majoitteena on sentään nuotio ja kasa havuja kyljen alle.....pannaan pakkasta sanotaan 25 astetta niin eiköhän siinä suurimmat sotaliikkeet jää varsin nirkoisiksi.

Nämä ym. ja paljon muita yksityiskohtia panee kyllä miettimään näitä Tuulivaaran valtauksia ym. haaveiksi jääneitä höpsisjuttuja aika vakavilla ilmeillä. Väitän erittäin vahvasti, että rajattomasti suitsutettu jääkäriosaaminen oli vanhentunutta tultaessa toiseen ms:aan. Isoilla kartoilla pelattiin sotapelejä, joiden tekovärkit olivat lähinnä ideologista tuhtaa. Eli isojen karttojen laajat ja niin ihanat peliliikkeet eivät kohdanneet joukkotason edellytysten osalta. Ei sitten sinne päinkään.

Tuo on niin totta. Tottumattomuus ja liian optimistiset aikamääreet tuottavat paljon väsymystä ja hikeä. Kun kenraali laittaa sormen kartalle johonkin kahden polun risteykseen ja sanoo "painopiste", kaikki nyökkivät kuin kyse olisi jostain järkevästä asiasta. Mutta siellä lumessa umpiväsynyt reservin sotamies kulkee ja ihmettelee..

 

[EK]

Olen jo vakuuttunut siitä, että tiedustelu sakkasi. Joten jatketaan puukon kääntämistä haavassa; olen käsittänyt että suunnitelma Suomen katkaisemista oli tiedossa myös suomalaisilla - sitähän opetettiin kait pitkään Neukkupuolella. Ja sen edellytys lienee ollut laittaa ukkoja rajalla siihen kohtaan, josta se katkeaa - joka on aika tarkkaan Suomussalmi. Vastaavasti Suomalaisilla oli siellä 9 divisioona jossain .. ? Oliko suunnitelma todellakin vallata rajantakaiset alueet Erpeillä, vai ainoastaan työntää etuvartiota mahdollisimman pitkälle itään? Selvästi joukkojen siirto ja keskitykset yllättivät, mutta lopputuloshan ei ollut huono. Ja siihen vaikutti juurikin se, että pitkien huoltoyhteyksien takana ne hyökkäävät divisioonat olivat kusessa, vaikka törmäsivät alivoimaiseen suomalaiseen viholliseen. Eli .. se tiestö ja kalusto ei sitten kuitenkaan kestänyt kyseistä divisioonien keskittämistä. Ja siis tiedustelu antoi kuvan joka ....
Palatakseni siihen Jaakkiman talvisotaharjoitukseen, eikös siinä mm. tullut juuri näitä asioita esille. So. kuinka vaikeaa on siirtää kyseisissä oloissa suuria yksiköitä, ja toisaalta ymmärrettiin mikä riski syntyy jos naapuri tulee moderneilla härpäikkeillä varustetuilla ylivoimaisilla joukoilla pitkin Laatokan pohjoisreunaa. Ja siitä seurasi muutoksia.

Täällä esitetyn perusteella näyttäisi kuitenkin siltä että a) Stalinin puhdistukset kohdistuen suomalaisiin eivät olleet perusteettomia b) tiedustelutietoa oli mutta sitä ei sodanjohdossa huomioitu? Kun ottaa huomioon käytettävissä olleet resurssit, niin mitä sodanjohdon olisi pitänyt tehdä? Esim. laittaa 9. divisioona Raatteen tielle ja odottaa että 163. pyyhkäiseen sen yli ja ohi?

Se mikä varmasti yllätti suomalaiset, oli Neuvostoliiton valmius lähteä niin kokonaisvaltaiseen sotaan pientä pohjoista naapuria vastaan. Joukkojahan lienee siirrelty pitkin laajaa venäjänmaata ja divisioonia tai niiden osia kuljettaneet pitkät junat ovat sotkeneet monen risteysaseman liikenteen ja aiheuttaneet runsaasti oheishaittaa kaukana Leningradin sotilaspiiristä.

Ei kai.

Edit. Huom! hyvin rankasti tiivistettyä tekstiä, jossa lähteinä Talvisodan historia 3, Rannikolta Raatteentielle, Tahtojen taisto, yms. yms. sekä epälukuinen määrä arkistolähteitä, esim. PM:n P-SRE:n 9.D:n, JR27:n, IV/KT-PR:n, ErP 15:n ja 16:n sekä muutaman muun arkistonmuodostajan aineistoja ulkomuistista siteerattuna.

Vahvat neuvostovoimat olivat nimenomaisesti yllätys suomalaisille Salmista-Suojärvestä pohjoiseen. Siellä korvessa ei pitänyt olla kuin rajavartioita. Puna-armeijan liikekannallepanon piti kestää niin kauan, että suomalaiset ehtisivät valloittaa ja linnoittaa kaikki tukialueet rajan takaa, esim. Repola. Tällöin puna-armeija ei voisi hyökätä, kun yhteydet Muurmanninradalta venyisivät niin pitkiksi, eikä olisi majoitustiloja/muuta infraa, jonka operointi vaatisi tuekseen. Vastaavasti ErP:t toimisivat mahdollisimman aktiivisesti itään päin, jopa radan katkaisua suunniteltiin (siis ei miehittämistä, vaan miinoituksin ja tuliylläköin).

9.D oli Päämajan reservi, mutta sen sijainti pohjoisessa oli paremminkin seurausta siitä, että joukkoja muodostettiin ja pidettiin kauempana, että nähdään mihin ne laitetaan. Yksi rykmenttihän (JR 26) jo lähetettiin etelään. Tarkoitus oli käyttää molemmat muutkin rykmentit etelässä, mutta JR 25 piti lähettää Kuhmoon ja sittemmin JR 27 Suomussalmelle.

163.D Suomussalmella tuli totaalisena yllätyksenä ja vänrikki Elo-rukan olisi oikeasti pitänyt pystyä pysäyttämään ja heittämään rajan taakse kaksi neuvostorykmenttiä + aselajijoukot n. 50 miehen (vahvuus ei ole täysin selvillä, koska mukana oli paikallisia vapaaehtoisia) Rajaosasto II:lla. Kun ei tähän pystynyt, vaan sai haukut, ampui itsensä.

Puna-armeijan hyökkäys Suomussalmella eteni hyvin kirkonkylään saakka. Oli täpärällä, ettei Raatteen suunnassa taistelleiden ErP 15:n ja IV/KT-Pr:n pääosien saarrostaminen onnistunut. Onneksi Kari uskalsi irtautua ja Tuompo luotti luottomieheensä eikä potkinut pois. Tässä vaiheessa 163.D joutui vetämään henkeä ja järjestäytymään hyökkäystä varten, jolloin paikalle lähetetty Siilasvuon prikaati ehti nippa-nappa aloittaa vastahyökkäyksen. Yhteyksien katkaisu Raatteen suuntaan onnistui, mutta tämä ei ollut niin vakavaa kuin suomalaiset toivoivat, koska Juntusrannasta Uhtualle kulki huoltotie (joka oli rakennettu syksyn aikana) ja jota oli jatkettu Linnansalmelle nykyisen 5-tien varteen. Lisäksi kovat pakkaset jäädyttivät Kiantajärven ja jäätie aurattiin (ilmeisesti) ensin Linnansalmesta kirkonkylään ja sittemmin myös Juntusrannasta kirkonkylään. Jälkimmäinen ei selvinnyt suomalaisille ennen kuin kirkonkylän taisteluiden päätyttyä. 163.D sai tässä vaiheessa 9.AE:n määräyksen siirtyä puolustukseen. Tähän oli syynä se, että 44.D oli lähestymässä Suomen rajaa. Tarkoitus oli saada suomalaiset nalkkiin kirkonkylään linnoittautuneen 163:n ja Raatteen tietä etenevän 44.D:n väliin. Ongelmana (neuvostojoukkojen kannalta) oli se, että kun 44.D törmäsi ensimmäiseen varmistavaan suomalaiskomppaniaan, divisioonan komentaja Vinogradov antoi määräyksen pysähtyä ja ilmoitti Kemiin 9.AE:lle, että vastassa oli voimakas vihollinen, joka pyrki saarrostamaan, eikä ilman apujoukkoja mitään ole tehtävissä. Näin Siilasvuon joukot saivat riittävästi aikaa kirkonkylän valtaamiseen. Kuitenkin puna-armeijan vetäytyminen kirkonkylästä oli hallittu ja ylempää tullut määräys, sillä 163.divisioonan komentajalle oli jo aiemmin annettu määräys, että elävää voimaa piti säästää. Kuusamon tielle jäi n. rykmentin verran porukkaa saarroksiin ja se aika pitkälle uhrattiin suomalaisten viivyttämiseksi jotta puolustus Juntusrannassa saatiin kuntoon. Ryhmä Susi tietenkin osaltaan vaikutti Juntusrannan suunnan tapahtumiin, mutta selvästi epäonnistui tehtävässään päästä Linnansalmelle ajoissa kirkonkylästä tulevien vetäytymisen estämiseksi. Tällä ei tosin olisi ollut merkitystä, koska jäätie Juntusrantaan oli olemassa. Kirkonkylän taistelun jälkeen piti vielä hoidella 44.D Raatteen tiellä, ja vaikka taistelu oli verinen puolin ja toisin, suomalaisten onnistumiseen vaikutti ensiarvoisesti Vinogradovin passiivisuus. Huolimatta toistuvista määräyksistä, hän pysytteli paikoillaan, eikä edes ryhmittänyt joukkojaan puolustukseen, vaan ne pysähtyivät käytännössä marssikolonnana.

Kuhmossa 54.D osoitti sodan alkuvaiheessa huomattavaa taitoa maastossa liikkumisessa ja etenikin nopeasti Rastin seutuville, mutta sen jälkeen se sai pysähtymismääräyksen. Osaksi kyse oli siitä, että pelättiin suomalaisten sivustahyökkäystä (minkä Prikaati Vuokko sitten tekikin), osaksi siitä, että divisioonan tehtävänä oli sitoa voimia Kuhmoon, jolloin 163.Divisioona voisi katkaista suomalaisten huoltotiet valtaamalla Kajaanin. Mikä ei tietenkään toteutunut. Heti pysähtymiskäskyn saatuaan 54.D ryhmittyi puolustukseen ja muodosti vahvoja tukikohtia, joita sitten Siilasvuon johdolla yritettiin lopputalvesta murtaa.

Sodan päättyessä tilanne oli neuvostojoukkojen osalta (Kainuussa) se, että Kuusamoon oli keskitetty vahvoja joukkoja. Ei vissiin täyttä divisioonaa, muttei paljon vaillekaan. Aiemmin Kuusamossa ei oltu taisteltu, joten Kuusamon ErP 16 oli siirretty Suomussalmelle ja Kuusamo oli käytännössä tyhjä (no OK, kai siellä komppanian verran porukkaa oli). Juntusrannassa 163. Divisioona oli täydennetty ja huollettu ja valmiina aloittamaan hyökkäyksen uudelleen. Samoin 44.D Raatteessa. Kuhmossa tilanne oli se, että 54.D oli motissa kuolemankielissä, mutta kuitenkin esti liikkumisen Rastin ja Saunajärven suuntaan. Samaan aikaan Löytövaaran suunnassa n. divisioonan verran joukkoja teki avustushyökkäystä, jonka tarkoitus oli vapauttaa 54.D ja lisää apujoukkoja oli tulossa. Kuusamon ja Suomussalmen osalta uuden hyökkäyksen piti alkaa maaliskuussa, mutta sitä ensin siirrettiin ja lopulta keskeytettiin, kun rauhanneuvottelut etenivät.

 

[EK]

Laitetaan nyt vielä vähän pippuria tähän jutusteluun. Baikal varmaankin tarkoitti Kenraalien Kiillotuskirjallisuudella enemmän draama-lajia kuin kirjoittajan sotilasarvoa (?) - ...kuuluneeko nekin 60-luvulta alkaneeseen populaarikirjallisuuteen. Halsti oli varmasti erittäin pätevä esikuntapäällikkö ja myös mainio kirjoittaja. Ehkäpä lahjakkaalla esikuntapäälliköllä, vaikka uskoaksani tehtävä oli erittäin kova ja uuvuttava, oli loistava tarkkailijan paikka seurata tilannetta ja tehdä huomioita. Tästäkin keskustelusta huomioisin kuitenkin sen että, viisauden lajeista jälkiviisaus on sitä jalointa ja parasta. Näin osin myös ehkä Halstilla.

Myöhemmistä alan sankareista mösjöö Hägglund ainakin on kyennyt kiillottelemaan itseään mm. teoksessa Leijona ja kyyhky. En ole siinä asemassa, että voisin laajemmin kirjan antia arivioida, mutta sieltä löytyy kohta jossa olin itse ns. paikan päällä, ja on kyllä todella vaikea uskoa että kyseessä on sama tilanne ja alue ja kriisi. (upeaa kuitenkin nyt jälkeenpäin tietää, että homma oli päälliköllä hanskassa ja kaikki oli vain nerokkaan suunnitelman noudattamista, jota jokunen irkku ja sammakonsyöjä kykenemättömyydessään hieman aluksi haittasi)

Käsittääkseni se nurjamielisyys Halstia kohtaan liittyi sekä Halstin puolueellisuuteen (oikeutetusti ja ei-oikeutetusti) sekä jonkinlaiseen kateuteen, koska Halstin kirjat myivät aika hyvin. Kuitenkin on myös muistettava, että Halstin teokset eivät ole mitään tutkimuskirjallisuutta tai Jumalan sanaa, joten ihan tieteen tekemisen perusjuttuihin kuuluva lähteiden vertailu on paikallaan. Niinkuin pitäisi olla aina, etenkin muistelmateoksissa.

 

[Vonka]

Jos puhtaasta kenraalien kiillotuskirjallisuudesta puhutaan, puhdas sellainen on Harald Öhquistin "Talvisota minun näkökulmastani". Sen sijaan esim. Oeschin kirja Kannaksen viimeisestä kesästä on oikeastaan se näkemys, mihin vieläkin päätyy vaikka sitä asiaa miten päin katsoo. Öhquist selittelee.

Yleensähän suomalainen tutkimus on hirveän tarkkaa, jos vertaa moniin maihin. Jotkin jutut toki jäävät liiaksi elämään vaikka ne osoitetaan vääriksi. Lähtihän Viipurissa kadonneiden lukukin Halstin teoksesta. Sitten häntä käytettiin lähteenä ja sitten taas käyttäjiä uudelleen lähteinä. Vaikka kyse oli päivän kadonneista, jotka koottiin Lavolassa! Lähdekritiikki ei riitä, kun kaikki verrokit puhuvat apulantaa tietämättä sitä itse.

 

[Vonka]

Käsittääkseni se nurjamielisyys Halstia kohtaan liittyi sekä Halstin puolueellisuuteen (oikeutetusti ja ei-oikeutetusti) sekä jonkinlaiseen kateuteen, koska Halstin kirjat myivät aika hyvin. Kuitenkin on myös muistettava, että Halstin teokset eivät ole mitään tutkimuskirjallisuutta tai Jumalan sanaa, joten ihan tieteen tekemisen perusjuttuihin kuuluva lähteiden vertailu on paikallaan. Niinkuin pitäisi olla aina, etenkin muistelmateoksissa.

Halsti arvosteli lujaa vaikkakin nimeltä mainitsematta ammattiupseereita, jotka jatkoivat remmissä sodan jälkeen. Suurin osa niistä, joita hän arvosti, eivät tietenkään voineet jatkaa uudessa Suomessa Tornin varjossa. Pataljoonankomentajiensa suorituskyvynkin hän tuomitsi paitsi yhden, ja vertaili rankasti heitä keskenään. Pentti Valkonen oli tosi sotilas ja kaksi muuta vätyksiä. Mutta moni Halstin "vätys" jäi hommiin, kun Valkonen kaatui edessä ja monelta muulta sankarilta revittiin ruusut tai jellonat kaulasta ja pantiin linnaan.

Kyllä sitä kateutta on ollut. Halsti vielä kirjoitti tylysti siitä, että vakinaiset upseerit, jotka olivat kyvyttömiä, jouduttiin siirtämään pois talvisodan rintamalta ja mutta välirauhan aikana he saivat "virkansa" takaisin ja sama toistui 1941, kunnes taas 1945 oli vilttiketju remmissä. Kyllä hän varmaan loukkasi.

 

[John Hilly]

Silloisessa tilanteessa oli vain hyvä, että 9. Divisioona oli Päämajan reservinä valmiina pahimpaan suuntaan pohjoisessa. Vasta alkupäivät näyttivät, mistä se kovimmin yrittää. Suuntia oli muitakin kuin Suomussalmi. Tavallaan sotapeleissä oli oilut oikea ajatus, koska kaksi erillispataljoonaa ja avuksi lähetetty jalkaväkirykmentti kykenivät eristämään kärkidivisioonan Neuvosroliitosta. Pienellä korpitiellä hyökkäyksestä tulikin tavallaan vain suuri liikenneruuhka.

9. Divisioona ei ollut sotavalmis LKP:n jälkeen. Rykmenttejä vietiin käsistä ja tykistöä ei ollut.

 

[Vonka]

9. Divisioona ei ollut sotavalmis LKP:n jälkeen. Rykmenttejä vietiin käsistä ja tykistöä ei ollut.

Miltei kaikilla yhtymillä lukee: ei ollut määrävahvuinen, kalustoa puuttui. Tuntuu erikoiselta, että näin kurja ja köyhä armeija selvisi tehtävästään ja saa arvosanaksi vain kasi puoli. Ehkä se varustus oli välttävä ja miehet yksin kymppi plus.

 

[miheikki]

Taistelutahto 10
koulutus 7
Varustus 5

 

[TT]

Esimerkiksi sellaista kysymystä, kuin että missä vaiheessa tehtiin päätös jatkaa vanhan rajan yli Laatokan pohjoispuolelle 1941 ja miksi ei ole oikein kunnolla käsitelty.

Tuo on joskus kuitattu vain "kolmen kannaksen puolustuslinjalla" mutta aina tuntunut että aika raakasti siinä selityksessä vedetään mutkia suoriksi. Sitä heimosoturien Suur-Suomeilua oli vielä upseerikunnassa. Toisaalta näyttää että Marski aika tehokkaasti toppuutteli noita pyrkimyksiä. Luin tossa jokunen vuosi takaperin Lunden "Finland's War Of Choice" jossa tekijä esipuheen mukaan lähtee näyttämään että reippaasti valloitussotaan lähdettiin, muttei sitten kuitenkaan löydä reittiään tuohon johtopäätökseen, sen verran monimutkaista...

Samoin päätös jättää Leningrad rauhaan on käsitelty lähinnä suomalaisena armonosoituksena eikä ole edes arvioitu olisiko todellisuudessa Suomella ollut mitään mahdollisuutta kukistaa Leningradia halutessaan.

Tästä kanssa mielellään lukisi oikein perusteellisen tutkimuksen. Liioittelevaa myyttiä nähnyt kumpaankin suuntaan.

Kolmas mikä ehkä jäänyt vähälle huomiolle on suomalaisten pitämät leirit. Niissä oli joissakin turhan isoa kuolleisuutta ainakin joillekin vankiryhmille. Oliko sortoa, piittamattomuutta, vaiko vain yleistä ruuan ja lääkintätarpeiden puutetta... Olisi hauska nähdä tuokin ihan kunnolla selvitettynä, oli sitten miten päin tahansa.

(Ehkä olen vain missannut hyvät lukemiset joten suositelkaa!)

 

[EK]

Miltei kaikilla yhtymillä lukee: ei ollut määrävahvuinen, kalustoa puuttui. Tuntuu erikoiselta, että näin kurja ja köyhä armeija selvisi tehtävästään ja saa arvosanaksi vain kasi puoli. Ehkä se varustus oli välttävä ja miehet yksin kymppi plus.

9.D:n osalta kannattaa huomioida juuri tuo tykistön puuttuminen. Se kertoo osaltaan siitä, että divisioona oli tarkoitus käyttää reservidivisioonana, jolloin tykistö olisi saatu muilta keskitettävän suunnan joukoilta. Tuo rykmenteiksi pilkkominen ei ollut alkuperäinen tavoite. Kun JR 26 oli irrotettu divisioonasta, se korvattiin uudella JR40:llä, joka tosin ei koskaan ollut Siilasvuon komennossa, vaan lähetettiin Sallan suuntaan.

T-Divisioonien (siis 1. ja 2. Täydennys-Divisioonan) rykmentit olivat varusteiden puolesta aivan surkeassa kunnossa. Kannattaa lukea Hakasen Sisulla tai Susitaipaleen Ryhmä Susi talvisodassa. Tampereelta haalittiin lakanoita lumipukuja varten ja hätäommeltiin telttoja yms. kauppojen besorkkausta.

Kuitenkin kannattaa huomioida, että kaikissa sodissa, kaikkien maiden, kaikki joukot ovat kärsineet materiaalipuutteista. Toisinaan tämä on pitänyt paikkansa paremmin, toisinaan huonommin. Kun ensimmäinen varustettava sotilas vetää ensimmäisen sukan jalkaansa, on vaara, että se menee rikki, ja niinpä koko Keskinen Armeijaryhmä on varustukseltaan puutteellinen. Kannattaa muistaa, että jopa omien arvioidensa mukaan Pauluksen 6A:n PsD:t Stalingradin motin alkuvaiheessa olisivat voineet edetä reilun 100 km, vaikka OKW:hen ilmoitettiinkin, että polttoaine on täysin lopussa. Tämä oli yleinen käytäntö, eli huolto halusi aina jättää pelivaraa. Häpeä tunnustaa, mutta omassa tehtävässäni käytän tätä itsekin, vaikka se merkitseekin veronmaksajien rahojen sitouttamista tuottamattomaan materiaan, mutta tällöin haverin sattuessa voimme yleensä jatkaa toimintaa suurin piirtein normaaliin tapaan.

 

[EK]

Kolmas mikä ehkä jäänyt vähälle huomiolle on suomalaisten pitämät leirit. Niissä oli joissakin turhan isoa kuolleisuutta ainakin joillekin vankiryhmille. Oliko sortoa, piittamattomuutta, vaiko vain yleistä ruuan ja lääkintätarpeiden puutetta... Olisi hauska nähdä tuokin ihan kunnolla selvitettynä, oli sitten miten päin tahansa.

(Ehkä olen vain missannut hyvät lukemiset joten suositelkaa!)

Antti Laine Suur-Suomen kahdet kasvot on perusteos. Antti-rukka ei koskaan oikein toipunut väitöstilaisuudessa ja ylipäänsä väitöksensä yhteydessä saamastaan ryöpytyksestä. Mies kirjoitti puhtaasti mielenkiinnosta kirjan suomalaisten toiminnasta Itä-Karjalassa jatkosodan aikana ja tuli leimatuksi kommunistiksi ja ryssän perseennuolijaksi. Tulipa ihan kapiukkokin todistamaan, että Sota-arkiston aineistot ovat väärässä, koska hän toimi leirin vartijana, eikä koskaan mitään pahaa nähnyt tapahtuneen. Tosin tietysti toinen äärilaita leimasi fasistiksi, koska Suur-Suomesta kirjoitettiin ja joitakin hyviäkin puolia löydettiin.

Muita aiheen tutkijoita vaikka Kujala, Hyytiä ja Kulomaa tai Silvennoinen.

 

[Vonka]

Tuo on joskus kuitattu vain "kolmen kannaksen puolustuslinjalla" mutta aina tuntunut että aika raakasti siinä selityksessä vedetään mutkia suoriksi. Sitä heimosoturien Suur-Suomeilua oli vielä upseerikunnassa. Toisaalta näyttää että Marski aika tehokkaasti toppuutteli noita pyrkimyksiä. Luin tossa jokunen vuosi takaperin Lunden "Finland's War Of Choice" jossa tekijä esipuheen mukaan lähtee näyttämään että reippaasti valloitussotaan lähdettiin, muttei sitten kuitenkaan löydä reittiään tuohon johtopäätökseen, sen verran monimutkaista...



Tästä kanssa mielellään lukisi oikein perusteellisen tutkimuksen. Liioittelevaa myyttiä nähnyt kumpaankin suuntaan.

Kolmas mikä ehkä jäänyt vähälle huomiolle on suomalaisten pitämät leirit. Niissä oli joissakin turhan isoa kuolleisuutta ainakin joillekin vankiryhmille. Oliko sortoa, piittamattomuutta, vaiko vain yleistä ruuan ja lääkintätarpeiden puutetta... Olisi hauska nähdä tuokin ihan kunnolla selvitettynä, oli sitten miten päin tahansa.

(Ehkä olen vain missannut hyvät lukemiset joten suositelkaa!)

Eivät Kannaksen voimavarat olisi riittäneet. Myös Karjalan armeija olisi tarvittu. Suomen sodanpäämäärät jo lähtökohtaisesti erosivat voimakkaasti Saksan toiveista. Syitä on useampia mutta yksi on täysin kiistaton: millä voimilla Laatokan yläpuolta olisi vartioitu? Olisi sekin ollut kaunista, jos muutamalla divisioonalla olisi päässyt koko Kannaksen armeijan selustaan.

Pekka Visurilta tulee kirja nimenomaan tästä aiheesta ihan pian. Hän on sitä jo Marja Mannisen avulla Yleisradiossa mainostanut. Hän tulee varmasti tekemään kaikkensa osoittaakseen nämä asiat, mutta yhtä varmasti hän jättää jotain kertomatta.

Suomen ei nimittäin olisi tarvinnut hyökätä kaupunkiin, vaan kaikin voimin sen ohi. Henkireiät tukkoon kokonaan. Airon mukaan se olisi pitänyt tehdä, mitäpä sotaa jarruttelu on. Mannerheim, joka oli Churchillin kanssa kirjeenvaihdossa, päätti toisin. Toinen oli se, että Muurmannin radan toinen raide jätettiin pois tavoitteista.

Piirittäjä Suomi silti oli. Pahaa pelkään, että Visuri tekee sellaisen "geopoliittisen" kirjan, jossa hän vähän nuolaisee tulkinnassaan neuvostotulkintaa. Varmasti siinä on myös hyvää lisätietoakin. Mutta lukematta en enempää arvele.

Miten tämä kaikki nyt liittyy talvisodan armeijaan ja sen kalustopuutteisiin, on kyllä minulle arvoitus. Miksi et avaa ketjua?