Talvisodan ensimmäiset päivät

[RDF]

Olen tässä usemmassakin lähteessä törmännyt varsin ankaraan arvosteluun mitä tulee suojajoukkojen toimintaan talvisodan ensimmäisinä päivinä. Historioitsijoista mm. Keskisarja antaa varsin ankaraa palautetta silloiselle sotataidolle. Oli opetettu vetäytymään, joten vetäydytiin turhan nopeasti taisteluja karttaen.

Kaikesta talvisodan hehkutuksesta huolimatta ensimmäisten viikkojen meno taisi olla aika toivotonta. Vasta Tolvajärven voitolla saatiin uskoa omiin mahdollisuuksiin.

Mitä mieltä on sivuston raati? Tultiinko turhan lujaa alta pois? Olisiko sitkeämpi vastarinta voinut vaikuttaa jopa koko sodan kulkuun?

 

[PstJermu]

Itse uskoisin että tappioita olisi tullut huomattavasti enemmän jos olisi jo rajalla koitettu pysäyttää

 

[EK]

Olen tässä usemmassakin lähteessä törmännyt varsin ankaraan arvosteluun mitä tulee suojajoukkojen toimintaan talvisodan ensimmäisinä päivinä. Historioitsijoista mm. Keskisarja antaa varsin ankaraa palautetta silloiselle sotataidolle. Oli opetettu vetäytymään, joten vetäydytiin turhan nopeasti taisteluja karttaen.

Kaikesta talvisodan hehkutuksesta huolimatta ensimmäisten viikkojen meno taisi olla aika toivotonta. Vasta Tolvajärven voitolla saatiin uskoa omiin mahdollisuuksiin.

Mitä mieltä on sivuston raati? Tultiinko turhan lujaa alta pois? Olisiko sitkeämpi vastarinta voinut vaikuttaa jopa koko sodan kulkuun?

Päämaja ja suojajoukot itse olivat sitä mieltä, että sitkeämpäänkin viivytykseen olisi pystytty. Östermanin (Kannaksen armeijan komentaja) puolustukseksi on sanottava, että sota oli kaikille uusi asia (myös jääkäreille komentajantehtävissä), joten se vaati opettelua. Lisäksi Österman puolustautui sillä, ettei halunnut tapattaa suojajoukkoja turhaan, kun Mannerheim-linja oli kuitenkin ensimmäinen varsinainen pysäyttävä tasa. Suurempi hyöty olisi ollut miinoitteista, kun niistä jo nytkin oli puna-armeijalle riesaa. Mutta mistäpä miinat?

Sitkeämpi vastarinta tuskin olisi vaikuttanut sodan kulkuun. Tykistöä (kranaatteja) enemmän Mannerheim-linjalle ja parempi rotaatio, niin sitten voisi olla eri asia. Mistään voitosta sinänsä olisi ollut turha haaveilla, mutta aikavoitto (rospuutto ja kv-tilanne) olisi ehkä mahdollistanut hieman lievemmät rauhanehdot ja pienemmät tappiot (suuri osa tappioista syntyi Mannerheim-linjan murruttua toisaalta liikkuvan sodankäynnin toisaalta täydennysjoukkojen suurten tappioiden vuoksi.

Keskisarja ei ole sotahistorioitsija, minkä vielä Raatteentie -kirjassaan muisti. Keskisarja ei diggaa aiemmasta tutkimuksesta tai kirjallisuudesta, kartoista tai armeijan organisaatiosta. Sotapäiväkirjat sen sijaan ovat Keskisarjalle kova juttu, ainakin vielä tuossa ensimmäisessä kirjassaan. Hyviä kirjoja se on kirjoittanut (esim. Viipuri -kirja), mutta sangen populääristi, mikä ei sujuvana kielenä ole ongelma (vaan etu), mutta mutkien oikomisena tutkimuksessa ja tulkinnoissa on.

 

[hessukessu]

Siinä tilassa, ehkä hieman. Jos olisivat olleet pullat paremmin uunissa, mikäpä olisikaan ollut sen mukavampaa, kun päräyttää omalla tykistöllä röyhkeästi NL:n puolelle ryhmittyneiden joukkojen niskaan. Sitten maavoimilla vetäytymistä pikkuhiljaa ja koko ajan tykistöä niskaan lisää. Veisi kummasti NL:n sotilaiden moraalia, kun aina tulee tykkitulta niskaan, vaikka edetään hissunkissun, eikä saada oikein mitään aikaan. Moraali olisi kärsinyt melkoisesti.

 

[Herman30]

Mutta eikös meillä ollut armoton puute tykistön ammuksista silloin, muistan lukeneeni?

 

[baikal]

Mutta eikös meillä ollut armoton puute tykistön ammuksista silloin, muistan lukeneeni?

Ei mitään mahiksia mihinkään viivytys-kulutus-sodankäyntiin. Ei minkäänlaisia. Ammuksia oli pakko varata isompiin rytinöihin ja toiseksi tykistö siirtyi aivan liian hitaasti, jotta sillä olisi voitu vaikuttaa kunnolla viivytyskarkeloissa. Viestiyhteydet huonot ja ajomenetelmät ajalta ennen Preussin sotaa. Miehet osasivat käsitellä hevosia jne. ei siinä mitään, mutta erilaiset armeijan omat, mainiosti luodut koukerot rauhan aikana muodostivat rankkoja tulppia toimintaan.

 

[baikal]

Tuossa RDFn avauksessa mainitaan, että vetäydyttiin liian nopeasti taisteluita kartellen. Oliko kyseessä siis paonomainen vetäytyminen vai suunnitelmallinen herkkä vetäytyminen? Jos taisteluita ohjelmallisesti "kartetaan", niin eikö se syö moraalia enemmän kuin sitkeä ruhjominen tappioitakin kokien? Eikö siitä helposti lähde käyntiin sellainen jatkumo, joka ruokkii itseään? Onko kukaan muuten lukenut never mm. Suvilahden vetäytymistouhusta? Olen sivusta käsin kuullut joskus, että siellä kolmekin pataljoonankomentajaa otti yhteen keskenään ja lujaa ollen hyvin erimielisiä siitä, miten ko. paikalla pitää menetellä? Jos tämä on totta, niin oliko silloin edes tehtävät tarkoin määrättyjä ja käskettyjä? Jos tämä on totta, niin panee miettimään taas kerran, hmmm, se rajattomasti ihailtu joukko johtajia.

 

[Erkki]

Kyllähän siellä tappiomielialaa ja tietyä neuvottomuuttakin esiintyi aina korkeita komentajia myöten, mikä varmaankin näkyi liian herkkänä perääntymisenä. Vaan enpä osaa sanoa, olisiko sitkeämmällä viivytyksellä saatu paljoakaan enemmän hyötyä.

 

[Old Boy]

Kyllähän siellä tappiomielialaa ja tietyä neuvottomuuttakin esiintyi aina korkeita komentajia myöten, mikä varmaankin näkyi liian herkkänä perääntymisenä. Vaan enpä osaa sanoa, olisiko sitkeämmällä viivytyksellä saatu paljoakaan enemmän hyötyä.

Hyökkäyksethän pysäytettiin kaikkialla osin tosiaan uusien komentajien johdolla. Mutta sitähän ei tiedetty silloin, kun Päämaja ja joukot kävivät keskustelua sodankäyntitavoista ensimmäisten viikkojen aikana.

Miehet osasivat käsitellä hevosia jne. ei siinä mitään, mutta erilaiset armeijan omat, mainiosti luodut koukerot rauhan aikana muodostivat rankkoja tulppia

Mitähän veli @baikal mahtaa tällä tarkoittaa? Talvisotaan lähti tykistö hevosvetoisena eikä viestikalusto mahdollistanut liikkuvien sotatoimien tukemista.

 

[baikal]

Hyökkäyksethän pysäytettiin kaikkialla osin tosiaan uusien komentajien johdolla. Mutta sitähän ei tiedetty silloin, kun Päämaja ja joukot kävivät keskustelua sodankäyntitavoista ensimmäisten viikkojen aikana.




Mitähän veli @baikal mahtaa tällä tarkoittaa? Talvisotaan lähti tykistö hevosvetoisena eikä viestikalusto mahdollistanut liikkuvien sotatoimien tukemista.

Viestiyhteydet olivat mitä olivat, ei siinä mitään. Hevosten käyttöön taas oli luotu rauhanaikaan menettelyjä, jotka eivät sopineet jatkuvaan liikkumiseen. Näitä dogmeja noudatettiin aikansa, kunnes sitten hoksattiin, että pakko on toimia muutoin. Siperia opetti.

 

[baikal]

Talvisotaan liittyy kuitenkin mielestäni rutosti onnistumisia, jopa yllätyksiin asti. Rannikkotykistö mm. osoitti olevansa kartalla sotatoimissa enemmän kuin siltä edes odotettiin, Ilmavoimat olivat olosuhteet huomioiden lähes legendaariset. Mitä jalkaväen yksiköitä nostaisitte muuten erityisesti framille onnistujien joukossa?

 

[EK]

Tuossa RDFn avauksessa mainitaan, että vetäydyttiin liian nopeasti taisteluita kartellen. Oliko kyseessä siis paonomainen vetäytyminen vai suunnitelmallinen herkkä vetäytyminen? Jos taisteluita ohjelmallisesti "kartetaan", niin eikö se syö moraalia enemmän kuin sitkeä ruhjominen tappioitakin kokien? Eikö siitä helposti lähde käyntiin sellainen jatkumo, joka ruokkii itseään? Onko kukaan muuten lukenut never mm. Suvilahden vetäytymistouhusta? Olen sivusta käsin kuullut joskus, että siellä kolmekin pataljoonankomentajaa otti yhteen keskenään ja lujaa ollen hyvin erimielisiä siitä, miten ko. paikalla pitää menetellä? Jos tämä on totta, niin oliko silloin edes tehtävät tarkoin määrättyjä ja käskettyjä? Jos tämä on totta, niin panee miettimään taas kerran, hmmm, se rajattomasti ihailtu joukko johtajia.

Jossakin (esim. Suojärven suunnalla) porukka pötki pakoon ensimmäisen taistelukosketuksen myötä. Jossakin (esim. Suomussalmella Raatteen suunnalla) kyettiin suunnitelmien mukaiseen toimintaan heti alusta lähtien. Kannaksen suojajoukot toimivat suunnilleen suunnitellulla tavalla, mutta erimielisyyksiä oli siitä, miten viivytys olisi pitänyt toteuttaa käytännössä. Östermanin osalta kannattaa muistaa, että viivytyksen tarkoitus ei ole kuluttaa omia joukkoja loppuun. Suojajoukoille oli varattu tehtäviä vetäytymisvaiheen jälkeenkin ja ne nyt kuitenkin olivat vain kevyitä joukkoja, jotka eivät kovin jäykkään puolustukseen sopineet.

Yksi seikka, joka on vaikuttanut eri suuntien erilaisiin tilanteisiin, on VK-suunnitelmien pettäminen. Kannaksella toimittiin, kuten oli suunniteltu, Laatokasta ylöspäin taas ei. Syynä tähän, kuten useampaankin kertaan täällä on jo mainittu, oli vastustajan voimien ja kuljetusyhteyksien totaalinen aliarvioiminen.

Noista jääkäreistä ei kannata rakentaa liian suurta olkiukkoa piestäväksi. Halusit tai et, pataljoonankomentajista, rykmentinkomentajista, divisioonankomentajista jne. suuri osa oli jääkäritaustaisia. Siellä on sekä hyviä että huonoja upseereita, johtajia ja ihmisiä, ihan niin kuin kaikissa ihmisryhmissä. Jääkäristatus sinänsä ei tarkoittanut automaattisesti hyvää komentajaa, mutta ei myöskään huonoa komentajaa. Jos keräät minkä tahansa kolmen ammattilaisen porukan ja pyydät näiltä ratkaisua ongelmaasi, voit saada kolme täysin erilaista vastausta, jotka kaikki ovat ns. oikeita. Sodassa pikatilanteessa päätöksenteko on ollut melkoisen haastavaa ja valitettava fakta on, että komentajatkin tarvitsevat totuttelua. Vasta jälkikäteen voidaan nähdä, onko ratkaisu ollut oikea vai väärä. Jos katsotaan vaikka Piri-Aatun toimintaa Siiranmäessä (Ehrnrooth ei ollut jääkäri), voidaan ihmetellä tst-os E:n vasemman siiven heikentämistä pelkäksi miehitykseksi. Jos puna-armeija olisi kävellyt sieltä komppanialla läpi ja vyöryttänyt Siiranmäen puolustuksen, miestä mollattaisiin nyt tälläkin palstalla. Mutta kun kaartilaisten tehtävänä oli puskea suoraan eteenpäin, ratkaisu olikin oikea eikä Siiranmäki murtunut.

Mutta tietysti jos haluaa nähdä vaikkapa Martolan tai Blickin tai Vihman pelkkänä rasitteena Suomen puolustusvoimille, niin ihan vapaasti vaan. Mutta ettei päästä syyttämään jääkärien ylipalvonnasta, niin vaikka Laatikainen -44 oli eri mies kuin -39-40 tai Hägglund IV AK:n komentajana talvisodassa ei myöskään järin loistanut.

 

[JR49]

Muistutan, että moni asemansa alkuvaiheessa jättäneistä joukoista teki sen panssareiden takia. Ja tarkemmin ottaen, koska ei ollut kunnon aseita niiden tuhoamiseen. Ensihetkinä ei ollut edes niitä kasapanoksia ja polttopulloja kaikilla suunnilla.

 

[tulikomento]

Jossakin (esim. Suojärven suunnalla) porukka pötki pakoon ensimmäisen taistelukosketuksen myötä. Jossakin (esim. Suomussalmella Raatteen suunnalla) kyettiin suunnitelmien mukaiseen toimintaan heti alusta lähtien. Kannaksen suojajoukot toimivat suunnilleen suunnitellulla tavalla, mutta erimielisyyksiä oli siitä, miten viivytys olisi pitänyt toteuttaa käytännössä. Östermanin osalta kannattaa muistaa, että viivytyksen tarkoitus ei ole kuluttaa omia joukkoja loppuun. Suojajoukoille oli varattu tehtäviä vetäytymisvaiheen jälkeenkin ja ne nyt kuitenkin olivat vain kevyitä joukkoja, jotka eivät kovin jäykkään puolustukseen sopineet.

Yksi seikka, joka on vaikuttanut eri suuntien erilaisiin tilanteisiin, on VK-suunnitelmien pettäminen. Kannaksella toimittiin, kuten oli suunniteltu, Laatokasta ylöspäin taas ei. Syynä tähän, kuten useampaankin kertaan täällä on jo mainittu, oli vastustajan voimien ja kuljetusyhteyksien totaalinen aliarvioiminen.

Noista jääkäreistä ei kannata rakentaa liian suurta olkiukkoa piestäväksi. Halusit tai et, pataljoonankomentajista, rykmentinkomentajista, divisioonankomentajista jne. suuri osa oli jääkäritaustaisia. Siellä on sekä hyviä että huonoja upseereita, johtajia ja ihmisiä, ihan niin kuin kaikissa ihmisryhmissä. Jääkäristatus sinänsä ei tarkoittanut automaattisesti hyvää komentajaa, mutta ei myöskään huonoa komentajaa. Jos keräät minkä tahansa kolmen ammattilaisen porukan ja pyydät näiltä ratkaisua ongelmaasi, voit saada kolme täysin erilaista vastausta, jotka kaikki ovat ns. oikeita. Sodassa pikatilanteessa päätöksenteko on ollut melkoisen haastavaa ja valitettava fakta on, että komentajatkin tarvitsevat totuttelua. Vasta jälkikäteen voidaan nähdä, onko ratkaisu ollut oikea vai väärä. Jos katsotaan vaikka Piri-Aatun toimintaa Siiranmäessä (Ehrnrooth ei ollut jääkäri), voidaan ihmetellä tst-os E:n vasemman siiven heikentämistä pelkäksi miehitykseksi. Jos puna-armeija olisi kävellyt sieltä komppanialla läpi ja vyöryttänyt Siiranmäen puolustuksen, miestä mollattaisiin nyt tälläkin palstalla. Mutta kun kaartilaisten tehtävänä oli puskea suoraan eteenpäin, ratkaisu olikin oikea eikä Siiranmäki murtunut.

Mutta tietysti jos haluaa nähdä vaikkapa Martolan tai Blickin tai Vihman pelkkänä rasitteena Suomen puolustusvoimille, niin ihan vapaasti vaan. Mutta ettei päästä syyttämään jääkärien ylipalvonnasta, niin vaikka Laatikainen -44 oli eri mies kuin -39-40 tai Hägglund IV AK:n komentajana talvisodassa ei myöskään järin loistanut.

Menee ehkä jo vähän OT:n puolelle, mutta kun tässä keskustellaan viivytystaistelusta, niin kysyisin, että oppivatko meikäläiset talvisodasta mitään ? Jos otetaan vertailukohdaksi vaikka vetäytyminen Syvärin sillanpäästä U-asemaan kesällä 44? Olen ymmärtänyt, että perinteisesti perääntymistaistelua ja viivyttämistä on aina pidetty vaikeana taistelumuotona.

Talvisotaan vielä liittyen, muistaakseni Marski itse kritisoi komentajia suojajoukkojen liian löysästä käsittelystä, mutta kysyisin, että mitenkä tämä vaikutti Kannaksella ns. vastahyökkäyksen (=hölmön tölväys) toteuttamiseen joulun alla 1939 ?

 

[Erkki]

Jos otetaan vertailukohdaksi vaikka vetäytyminen Syvärin sillanpäästä U-asemaan kesällä 44? Olen ymmärtänyt, että perinteisesti perääntymistaistelua ja viivyttämistä on aina pidetty vaikeana taistelumuotona.

Ainakin Talvelalle se oli melkoisen ylivoimaista . Onneksi oli miehiä sellaisia kuin Blick ja myöskin Nihtilä .

 

[baikal]

Menee ehkä jo vähän OT:n puolelle, mutta kun tässä keskustellaan viivytystaistelusta, niin kysyisin, että oppivatko meikäläiset talvisodasta mitään ? Jos otetaan vertailukohdaksi vaikka vetäytyminen Syvärin sillanpäästä U-asemaan kesällä 44? Olen ymmärtänyt, että perinteisesti perääntymistaistelua ja viivyttämistä on aina pidetty vaikeana taistelumuotona.

Talvisotaan vielä liittyen, muistaakseni Marski itse kritisoi komentajia suojajoukkojen liian löysästä käsittelystä, mutta kysyisin, että mitenkä tämä vaikutti Kannaksella ns. vastahyökkäyksen (=hölmön tölväys) toteuttamiseen joulun alla 1939 ?

Olishan tuossa ollut muutama vuosi aikaa harjoitellakin. Aihe, jota ei kyllä hevin avata suomalaisessa, jopa mystifioidussa historiankirjoituksessa. Moni -44 eteen tullut asia olisi sujunut kirkkaammin, jos osa korsukäkkimisestä olisi vuosien mittaan muutettu harjoituksiksi. Tottahan tietysti taas olkiukkopieksännän kohteet tiesivät asian paremmin. Aika huonosti nämä mystiset sotapäälliköt ottivat onkeensa esim. saksalaisten esittämät FAKTAT sodankäynnin reunaehdoista liittyen neukkuihin. Itse tietysti tiedettiin paremmin.....

Hölmöntölväys oli varsin selvästi vastausyritys esitettyyn kritiikkiin ja luotuun paineeseen. Puolivalmis yritys liian vähillä varusteilla....kenties tuokin on tuloksiltaan käännettävissä -oikeanlaisessa- historian arvioinnissa suoranaiseksi suurvoitoksi.

 

[Vonka]

Menee ehkä jo vähän OT:n puolelle, mutta kun tässä keskustellaan viivytystaistelusta, niin kysyisin, että oppivatko meikäläiset talvisodasta mitään ? Jos otetaan vertailukohdaksi vaikka vetäytyminen Syvärin sillanpäästä U-asemaan kesällä 44? Olen ymmärtänyt, että perinteisesti perääntymistaistelua ja viivyttämistä on aina pidetty vaikeana taistelumuotona.

Talvisotaan vielä liittyen, muistaakseni Marski itse kritisoi komentajia suojajoukkojen liian löysästä käsittelystä, mutta kysyisin, että mitenkä tämä vaikutti Kannaksella ns. vastahyökkäyksen (=hölmön tölväys) toteuttamiseen joulun alla 1939 ?

Ensin huomautan, että Öhquist olisi halunnut sotia ylipäänsä pelkillä suojajoukoilla, koska hänen mielestään reserviläiset eivät olleet kyvykkäitä nykyaikaiseen sotaan.

Karjalankannakselle Neuvostoliitto oli keskittänyt 200 000 miestä ja 15 000 panssaroitua ajoneuvoa.

Aloitetaan Vammelsuusta päin. Uudenkirkon ryhmän etummaisena oli JP 1 pitämässä vastaanottoasemaa. Suunnassa oli suorin reitti kohti Viipuria. Voi kuvitella, minkä verran siihen pistettiin voimaa.

Mannerheim saa kuulla, että "JP 1:n puolustus murrettiin aamupäivän taisteluissa." JP 1 vetäytyi Terijoelle ja Puhtulaan, missä se otti uuden hyökkäyksen vastaan 1.12. Hyökkäysvaunujen tukemana se lyötiin Terijoeltakin ja aika laaja alue sillä olikin pidettävänä, kun miettii hyökkääjän määrää ja voimaa.

Ei pataljoonan tuhoutumisesta paikalleen olisi ollut mitään hyötyä tuossa sen ajan "hajautetussa taistelutavassa". Tappioita se ei kyennyt tuottamaan niin, etä tuollainen hyökkäys pysähtyisi.

JP 1 tuli 15 kilometrin taakse 1. joulukuuta iltaan mennessä. Tässä vaiheessa yksi pataljoona on taistellut kahden vuorokauden ajan suurvallan hyökkäyksen painopistesuunnassa ja marssinut rajalta Terijoelle ja sieltä 15 km viivytysasemaan. Siellä olivat varsinaiset Uudenkirkon ryhmän viivytysjoukot.

Kenttälinnoitetussa asemassa taistelut alkoivat hyvin, mutta huhu maihinnoususta sai Kannaksen Armeijan esikunnan antamaan käskyn jättää asema!

Pääsääntöisesti se rannan suunnassa niin, että joku komppania tai pataljoona pysytteli asemissaan siihen asti, että sitä alettiin jo jollain tavalla kiertää. Neuvostojoukotkin tulivat hitaasti.

Muolaan ryhmällä meni vähän samalla tavalla. JP 3 oli päävoimia vastassa ja työnnettiin pois ja linnoitetussa asemassa ollut ErP4 jäikin ilman tykistön tukea ja irtautui kolmen jälkeen iltapäivällä.

Lipolan ryhmä piti viivytysasemansa koko ensimmäisen taistelupäivän. JP 2, ErP 2 ja ErP5 taipuivat paineen alla 1.12. JP 2 oli kärjessä. Kun se työnnettiin pois, se tuli ErP 4:n läpi, sitten irtautui ErP 5 jne.

Ja sitten tuli se sähläys. Lipolan seuraavassa viivytysasemassa olleista joukoista osa sai vetäytymiskäskyn, joka hieman myöhemmin yritettiin peruuttaa. Vetäytyminen oli kuitenkin jo ehditty aloittaa ja neuvostojoukkojen edettyä suomalaisasemien läpi joutuivat suomalaiset esikunnat toteamaan tilanteen. Loput valuivat sitten pääasemaan 4.12.

Myös Raudun ryhmä käskettiin virheellisten tietojen vuoksi pois kenttälinnoitetusta asemasta 2.12. vaikka se olisi voinut sen pitää pitempään. Raudun ryhmä asettui Kiviniemen sillanpäään ja piti sen itsenäisyyspäivään 6.12.

Kannaksella "viivytettiin" varsin kesysti Pohjois-Suomeen verrattuna. Suurin "syypää" tähän oli kuitenkin Kannaksen Armeijan esikunta.

Toisaalta, miksi nuoret ja taistelukuntoiset pataljoonat olisi pitänyt sulattaa for nothing. YH oli jo tehty eikä mitään Vammelsuun vastaanottoasemaa kukaan ajatellutkaan kauan pitää. Mutta voinhan minä proosallisesti sanoa, että esikunta hermoili ja sai väärää ja harhauttavaa tietoa omilta ryhmiltään.

Tankki- ja kranaattikauhua oli myös. Monesti (esim. Umpilammella) asemat jätettiin aivan liian nopeasti, ilman hirveän suurta painetta.

Karjalankannaksella käytiin tietenkin raakaa materiaalisotaa useiden urien suunnassa, ei siis mitään propagandajulkaisujen korpisotaa, jossa yksi pataljoona tekee tuhoja kusisen kapealle tieuralle puuroutuneelle piippalakkijonolle.

 

[Vonka]

Olishan tuossa ollut muutama vuosi aikaa harjoitellakin.

Periaatteessa vastahyökkäys oli niitä operaatioita, jotka oli karttapeleissä harjoiteltu. Mutta johdolla ei ollut realistista kuvaa joukkojen liikuttelusta, niiden tarvitsemista valmistautumisajoista ym. Yksikin joukko-osasto marssi koko yön pehmeässä lumessa ehtiäkseen taisteluun määrätyllä h-hetkellä ja kun peli vihellettiin poikki, se hoiperteli takaisin. Mahtoi siellä joku kirota "sotilasjohtajat".

Kapeat ja harvat iljanteiset tiet olivat täynnä hyökkäykseen meneviä eri porukoita. Sitäkään ei ollut mietitty kunnolla. Monet joukko-osastot myöhästyivät ja hyökkäys alkoi siellä täällä eri aikoina.

 

[Vonka]

Mutta tätä talvisodan alkutilannetta kun tutkailen, tulee mieleen sellainen asia, että eihän tässä taistelussa ollut mitään järkeä. Jos vähääkään on nykyisin tappiomielinen, tuolloin olisi pitänyt olla kauhusta kankea, että kura takamuksesta lentää.

Kenttäarmeija oli puolustettavan alueen laajuuteeen nähden pieni, kruununraakkeja oli ollut paljon (suurin syy: aliravitsemus ja puutostaudit).

Kenttäarmeijalta puuttui 100 000 kivääriä, pst-aseistus liki kokonaan, satakunta kenttätykkiä ja kranaatit + heittimien ammukset. Ei tarpeeksi sotilaspukuja, saappaita ja täydennysjoukoilta myös teltat.

On se ollut ponnistus. Esimerkiksi vähän heitteille jätetyllä pohjoisella oli kova homma varustaa. Lapin Ryhmän huoltopäällikkö hommasi 7000 paria suksia, 7000 porontaljaa, 1000 peskiä (poroturkki) ja 600 paria pieksuja.

Kotirintaman naiset kutoivat villavaatteita. Enso-Gutzeit teki 20 000 pahvitelttaa. Psv-toimisto järkkäsi 130 000 puulaatikkomiinaa ja 50 000 polttopulloa. Niitä oli rintamalla jo joulukuun puolivälin jälkeen.

Öhqvist halusi sotia Kannaksella pelkillä suojajoukoilla, koska varsinaiset täydennykset olivat niin epätasalaatuisia ja huonosti varustettuja, ettei hän ammattiupseerina voinut ajatella niitä laitettavan taisteluun painopistesuunnassa, jossa käytäisiin mekaanista sotaa, paljon tykistöä, lentokoneita ja moottoroituja joukkoja vastassa. Suojajoukot olivat pieniä mutta liikuntakykyisiä, niitä oikeita yksiköitä.

Onneksi Öhqvistin ajatus ei sentään toteutunut. Suojajoukot tulivat viikossa pääasemaan (joka sekään ei ollut mikään varsinainen fästningi), jossa sitten olivat aikuiset miehet paikalla.

Lopulta aseissa oli kaikkiaan n. 350 000 miestä, vanhinpana ikäluokkana vuonna 1894 syntyneet (45-vuotiaat).

Mutta, kuten sanottu, silloin silkka ampumataito oli vielä se oleellinen tekijä. Nytkin oli virta aika lopussa sitten maaliskuussa.

 

[Herman30]

Mutta, kuten sanottu, silloin silkka ampumataito oli vielä se oleellinen tekijä.

Niin koska meillä oli niin heikosti ammuksia tykistölle että miehistön taito kivääreillä oli ratkaiseva. Muutenhan se kai on niin että tykistö ja konekiväärit suorittavat varsinaisen tehokkaan vihollisen tappamisen ja henkilökohtainen ase on vain omasuojaksi?