Tankit suureen mottiin?

Kuluttamisen kustannushyöty?

  • Kuluttaminen kannattaa; tankki maksaa 50x per osunut nlaw

  • Kuluttaminen on liian kallista, motissa saatais 100x suhde


Tulokset ovat nähtävillä vasta äänestyksen jälkeen.

tankkimies

Alikersantti
BAN
ALTTERI
Hyvää päivää

Kysyisin asiantuntijoilta mielipide-asiaa, johon ei ole yhtä oikeaa vastausta. Esim Talvela ja Nihtilä olivat eri mieltä.

Jos 200 tankkia hyökkää, niin ne etenevät miinoilla ja luonnon esteillä ympäröityyn suureen mottiin eli suht varmaan tuhoon. Mutta kannattaako heitä kuluttaa matkalla sinne? Miksi? Miksi ei? Ymmärrän hidastamisen, jos motti ei ole valmis, mutta mikäpä olisi ikinä valmis aikataulun mukaisesti. Sitten vaan hihat heilumaan.

Periaatteessa puolustajan kannattaisi jopa asfaltoida tiet kohti ansaa. Napoleon sanoi:
"Never interrupt your enemy when he is making a mistake"

Ehkäpä Napoleon tiesi, että millaista on olla kaukana kotoa, motissa Moskovan edustalla? Tiesi vallan mainiosti että sodassa menehdytään tauteihin, nälkään, pakkaseen tai valvomiseen.

Kiteytän kysymyksen tähän. Kummalla on suurempi osumistodennäköisyys? Pst-ohjus motin reunalla vai pst-ohjus tekemässä ylläkköä viivytyksessä? Oletan että jälkimmäinen on kalliimpaa, siitä ei liene erimielisyyttä. Mutta onko aluemenetys liian riskaabelia?
 
Kannattaa ainakin sen verran että vihollinen pysyy siinä käsityksessä että emme halua heidän ajavan siitä, toisaalta vastatoiminnan pitää katkaista kärki muusta joukosta jolloin tämä saisi olla tarpeeksi edessä suhteessa muuhun joukkoon.
Sirotemiinat ovat tässä ideaaleja. Eräässä harjoituksessa vaunut löivät ja läpäisivät onnistuneesti Pst:n varsinaisen torjunnan ja tuhoutuivat sen jälkeen pioneerien improvisoituun mottiin, sinkopartioiden ja tykistön toimesta.
 
Viimeksi muokattu:
En tuhoaisi liian montaa tankkia viivytyksen aikana. Siinä on riski että hyökkääjä peruu hyökkäyksen kesken kaiken ja lähtee pakoon jos hän ottaa liian suuret tappiot. Jos meillä on kyky ja tilaisuus siivota monta tankkia kerralla ja nopeasti, niin meidän on tehtävä kaikkemme että se saadaan toteutettua.
 
Neuvostoliiton suuret tappiot Karjalan kannaksella aiheutti käsky runnoa kapeikossa, jossa oli vielä ylitettäviä järviä, jotka siis sumputtivat joukot järvien välisille kannaksille, jotka tietysti oli suomalaisten tykistön tulenjohtajien tiukan silmälläpidon alla.

Tarkoitus on siis sanoa, että maasto on aika ratkaiseva tekijä, jota ei voi jättää huomiotta. Ensiksi pitäisi piirtää se kartta, josta ilmenee topografia, maaperän laatu ja niin edelleen kaikki taistelutaktiikalle olennaiset jutut.

Olettaisin, että dronet ovat aika suuressa roolissa, kun 200 tankkia etenee. Samaten vihollisella on varmaankin ilmaherruus, että kaikki mikä mönkii näkyy lämpökameroilla.

Viisas toki olisi tässä vaiheessa toisella puolella planeettaa nauttimassa huojuvan palmun alla pina coladaa.
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää päivää

Kysyisin asiantuntijoilta mielipide-asiaa, johon ei ole yhtä oikeaa vastausta. Esim Talvela ja Nihtilä olivat eri mieltä.

Jos 200 tankkia hyökkää, niin ne etenevät miinoilla ja luonnon esteillä ympäröityyn suureen mottiin eli suht varmaan tuhoon. Mutta kannattaako heitä kuluttaa matkalla sinne? Miksi? Miksi ei? Ymmärrän hidastamisen, jos motti ei ole valmis, mutta mikäpä olisi ikinä valmis aikataulun mukaisesti. Sitten vaan hihat heilumaan.

Periaatteessa puolustajan kannattaisi jopa asfaltoida tiet kohti ansaa. Napoleon sanoi:
"Never interrupt your enemy when he is making a mistake"

Ehkäpä Napoleon tiesi, että millaista on olla kaukana kotoa, motissa Moskovan edustalla? Tiesi vallan mainiosti että sodassa menehdytään tauteihin, nälkään, pakkaseen tai valvomiseen.

Kiteytän kysymyksen tähän. Kummalla on suurempi osumistodennäköisyys? Pst-ohjus motin reunalla vai pst-ohjus tekemässä ylläkköä viivytyksessä? Oletan että jälkimmäinen on kalliimpaa, siitä ei liene erimielisyyttä. Mutta onko aluemenetys liian riskaabelia?


motittaminen on vähän eriasia toisessa maailmansodassa verrattuna moderniin sotaan.

Moottoroidut, mekanisoidut ja tankki joukot ovat yleistyneet huomattavasti verrattuna 70 vuotta sitten (vuosipäivä 1945 tuli ja meni...).

  • 1945, suurin osa joukoista puna-armeijassa oli perus-jalkaväkeä, jota kärrättiin hyvällä tuurilla kuorma-autoilla. Huonolla tuurilla noi jalkaväkijoukot oikeasti jalkamarssivat pitkiäkin matkoja. Jotkut osastot jalkamarssitettiin valko venäjän rajalta hyökkäykseen natsi-Saksaan keväällä 1945.

  • Natseja onnistuttiin motittamaan puna-armeijan toimesta 1944-45. Mutta hyvässä lykyssä sieltä motista pystyy panssarijoukott murtautumaan ulospäin turvaan. Jotain kalustoa kyllä tod.näk menetetään mutta... war is hell... Näin kyllä kävi useassakin tapauksessa jossa natsijoukot jäivät mottiin esim Korsun-Cherkasy taistelu Ukrainassa, 1944 talvella. Elikkä voitto kuului puna-armeijalle, mutta motittamisessa ja tuhoamistaistelussa epäonnistuttiin.


  • Kylmän sodan aikana T-55 ja T-72 muodostivat suuren massan panssarivaunujen taisteluvoimaa. Elikkä teknologian myötä tapahtui suuria edistyksiä yksittäisen tankin taisteluvoimassa, mutta tankkien osuus kasvoi merkittävästi rykmentti ja divisioonan tasolla. T-55 muistaakseni oli maailman kaikista eniten tuotetuin panssarivaunu, sitä tuotettiin enemmän kuin 2.ms aikaista T-34 mallia, elikkä sotkaa.
 
Niinno, parhaiten tuo tosiaan onnistuu, kun väsätään näennäispuolustus ja paska miinoitus jne. tankkien oletetulle hyökkäysreitille tai jätetään kokonaan joku alue puolustamatta, tarjoten vihollisen tilaisuuden "koukata". Kun vihollinen sitten on ajanut tuosta läpi ja törmännyt miinoihin, pitäisi vain olla miinalinkoja (MLRS siroteammukset jne.) joilla taakse jäänyt "aukko" miinoituksessa tukitaan. Siinäpä ovat sitten. Sitten voi rauhassa alkaa tavanomaisin tykistöasein myöhentää kappaleiksi.

Mutta miksei samantien vedetä vihollisen tankkiarmadaa kappaleiksi MLRS:n älyammuksin? Hyvä kysymys, periaatteessa voisikin niin tehdä. Ongelma on, että vihollinen tuskin pysähtyy tai on juuri siellä minne tuo lasti heitetään, vaikka tulenjohto nopeaa olisikin, niin tankit jne. ovat kyllä nopeampia kuin kymmenien kilometrien päästä ammutut MLRS ohjukset. Siksi olisikin tärkeää saada ne ensin pussiin ja vasta sitten alkaa jauhamaan kappaleiksi.

Apropoo, miten helppoa on tuhota tai raivata AT2-miinat esimerkiksi? Luulisi, että senkun ampuu vaunun kk:lla ne paskaksi tai äijä käy heittämässä ne ojan pohjalle, eli että ne eivät toimisi kuin vain akuutin suoran liikkeen pysäyttämiseen ja siihenkin huonosti (koska niiden ohi voi aina kurvailla tankilla)? Miten mahtaa olla? Olisiko järkevää pistää panssarimiinoitteiden sekaan myös "areal denial system"ejä, ja vittumaisia miinoja (mikäseolikaan, joka ampuu ne langat ympäristöön ja jos niihin koskee, se miina pomppaa ylös ja räjähtää?), toki jalkaväkisirotemiinojen lisäksi?
 
Hehheh. Kieltämättä, kunnon motit vaatii melkeimpä aina noita mekanisoituja joukkoja ja panssarijoukkoja.Toisesta maailmansodasta tuon ainakin, voi oppia.
Kyllähän suomalaiset perkele yrittivät motittaa natseja Lapin sodassa, mutta ei siitä tullut vittuakaan...Eihän jalkaväki pysty fyysisesti motittamaan mottoroitua joukkoa niin helposti... saksalaiset suorittivat erinomaista vetäytymistä ja taistelevaa puolustusta (lähde: Wolf Halstin kirja)

Jossain näitäkin on mietitty että pataljoona on pienin osasto, joka kykenee itsenäiseen taistelutoimintaan. Panssaripataljoona lienee taisteluvoimaltaan korkein hyökkäystävarten tarkoitettu pataljoona.
 
Hyvää päivää

Kysyisin asiantuntijoilta mielipide-asiaa, johon ei ole yhtä oikeaa vastausta. Esim Talvela ja Nihtilä olivat eri mieltä.

Jos 200 tankkia hyökkää, niin ne etenevät miinoilla ja luonnon esteillä ympäröityyn suureen mottiin eli suht varmaan tuhoon. Mutta kannattaako heitä kuluttaa matkalla sinne? Miksi? Miksi ei? Ymmärrän hidastamisen, jos motti ei ole valmis, mutta mikäpä olisi ikinä valmis aikataulun mukaisesti. Sitten vaan hihat heilumaan.

Tuo vastaa kahta venäläistä panssariprikaatia, tai yhtä neuvostoaikaista panssaridivisioonaa (esim kaartin tankkidivisioon nönnönnö)
 
Tuollainen isku sinne tänne rassaa myös joukkojen psyykettä loistavasti.
En muista kirjan nimeä mutta komppania 2-16 tai vastaava kertoi jenkkien asevoimista ja kuinka yksittäisiä sotilaita alkoi tippu psyykkeen takia pelistä pois kun koskaan ei tiennyt milloin pamahtaa.

Vaikka mottia tehtäisinkinn näkisin joukkojen kuluttamisen ennen sitä fiksuna.
Kuitenkin aina yksi tuhottu tankki on poissa jostain, tai muonarekka.
Venäjällä kalustoa kyllä riittää mutta ei niitä hetkessä siirretä rintamalle tuhoutuneiden tilalle.
 
Viimeksi muokattu:
Apropoo, miten helppoa on tuhota tai raivata AT2-miinat esimerkiksi? Luulisi, että senkun ampuu vaunun kk:lla ne paskaksi tai äijä käy heittämässä ne ojan pohjalle, eli että ne eivät toimisi kuin vain akuutin suoran liikkeen pysäyttämiseen ja siihenkin huonosti (koska niiden ohi voi aina kurvailla tankilla)? Miten mahtaa olla? Olisiko järkevää pistää panssarimiinoitteiden sekaan myös "areal denial system"ejä, ja vittumaisia miinoja (mikäseolikaan, joka ampuu ne langat ympäristöön ja jos niihin koskee, se miina pomppaa ylös ja räjähtää?), toki jalkaväkisirotemiinojen lisäksi?

Riippuu kokonaan maastonmuodoista ja näkyvyysoloista yleensä. Eli jos näet ne, niin ne eivät toimita muuta, kuin saavat panssarivaunut pysähtymään raivauksen ajaksi (jolloin toki voipi ampua tykistöllä niitä), mutta jos ne katoavat aluskasvillisuuden sekaan, niin sitten homma menee vaikeaksi. Niin, ja noissa on tietääkseni käsittelyn esto, joten niiden heittely ei käy.

Tarkoitat niitä "Pursuit deterrent munitionin" ilmalevitteistä versiota, joka saattoi olla "area denial jotakin" nimeltään? Ne voisi olla hyvä lisä noiden sirotemiinojen lisäksi, mutta tunnetuista syistä niitä ei hankittu.
 
Tuollainen isku sinne tänne rassaa myös joukkojen psyykettä loistavasti.
En muista kirjan nimeä mutta komppania 2-16 tai vastaava kertoi jenkkien asevoimista ja kuinka yksittäisiä sotilaita alkoi tippu psyykkeen takia pelistä pois kun koskaan ei tiennyt milloin pamahtaa.

Vaikka mottia tehtäisinkinn näkisin joukkojen kuluttamisen ennen sitä fiksuna.
Kuitenkin aina yksi tuhottu tankki on poissa jostain, tai muonarekka.
Venäjällä kalustoa kyllä riittää mutta ei niitä hetkessä siirretä rintamalle tuhoutuneiden tilalle.

Olen samaa mieltä. Vihollista pitää kuluttaa, jotta se menettää koheesiotaan ja sen mukana kykyään vastata muuttuviin tilanteisiin. Lisäksi tuo motti toimii paremmin, kun vihollinen tajuaa tilanteensa toivottomuuden ja sen kuinka paljon ukkoja kuolisi yrittäessään ulos, kun ovat oppineet pelkäämään miinoja ja PST:a.

Niin, ja pitäähän vihollista kuluttaa jo senkin takia, että miinanraivaus resurssit kuluvat.

Kaiken kaikkiaan väittäisin, että mikäli vihollinen pysäytetään ennen aiottua ansaa, niin kyllä se ansa on siellä vielä jatkossakin.
 
Mä sanosin, että kuluttaminen on itettyyn pisteeseen asti edullisinta. Ansa paljastuu, jos sinne kulkeminen on liian helppoa. Tappioita kärsinyt vihollinen lähtee helposti kostonhimoissaan irtautuvan yksikön perään.
 
Löysät pois eli edullisista väijytyspaikoista maksimituhoa viholliselle jo matkalla sinne paikkaan missä on tiiviimpi puolustus (se "motti"), en laskisi nykypäivänä mitään sen varaan että ne joukot voidaan pitää motissa, sen sijaan tuhotut tankit ja tapetut panssarijalkaväen miehet ovat raakaa faktaa riippumatta siitä tapettiinko ne saartorenkaan sisällä vai matkalla sinne.
 
Hyökkäävää panssariyhtymää ei tarvitse "päästää vahingossa tai tahallaan" etenemään. Se ottaa tilan taatusti, lähinnä aika on kysymysmerkki. Eli turpiin vaan, niin että roikaa ja heti, eikä 14.pvä. Kyllä se makkara kehittyy joka tapauksessa, vaikka jalkaväki panisi hanttiin miten. Panssariyhtymää on rullattava ihan julkisesti kerrotuin metodein, pv:n sivut ovat pullollaan tätä asiaa. Sillä luodaan alusta sille, että oma panssarihyökkäys tuottaa tulosta. Aselajien yhteistoiminta ei ole mitään modernia hapatusta, vaan silkkaa asiaa.
 
Paremminhan tankit pysyy kasassa kun etummaisia vähän hidastetaan ja kulutetaan.

Kuin lampaita paimentaisi...tai ehkä tässä tapauksessa voisi verrata sitä siihen, että iso koiralauma yrittää paimentaa laumaa LEIJONIA kasaan... :D

Edit: MOTissa on tosiaan ikävä olla, besserwisseröivien narsistitoimittajien hampaissa... ;)

mot_logo.gif
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top