Taudit taistelukentällä

[Huhta]

Aloin tuossa pohtia tällaista puolta kenttälääkinnästä, eli erinäisten tautien vaikutusta kenttäkelpoisuuteen ja taistelukykyyn. Vihollisen kaivoihin paskominen lienee tunnettu keino jo antiikin ajoilta, mutta onhan tässä muitakin aspekteja.

Suuren ihmismäärän ahtaminen telttoihin ja ahtaisiin ajoneuvoihin lisännee ihan erinäisten perusflunssien leviämistä, samalla tavalla kuin joka syksy, kun koulut ja työt alkavat. Tilannetta arvattavasti pahentaisi mahdollisen epäsäännöllisen ruokailun, raskaan fyysisen rasituksen ja stressin aiheuttama vastustuskyvyn alenema. Ihan kuin tauti ei olisi tarpeeksi inhottava, se vaikuttaa varmasti myös taistelukykyä heikentävästi ja saattaa pahimmillaan johtaa vakaviinkin komplikaatioihin, esim. sydänlihastulehdukseen.

Entäpä vihollistoiminta, miten suojaudutaan esimerkiksi rutolta? Sitä ei näe, sitä ei haista - biologisen aseen käyttöä ei muutenkaan havaittane kovin helposti ennen kuin ihmiset ovat jo sairaita. Ellei sitten tiedustelutieto kerro, että vihollinen jakaa joukoilleen rutiininomaisesti antibiootteja. Toivottavasti huoltovarmuuskeskuksella on riittävästi siprofloksasiinia varastoissa...

Ehkä hieman kaukaa haettuna, mutta vaarallisena uhkana, tulee mieleen myös erinäiset veren välityksellä liikkuvat taudit. Esimerkiksi HIV-tartunta johtaa automaattisesti varusmiehen C-luokitukseen, varsin ymmärrettävistä syistä. Vaikka hyvin hoidettu tauti ei kovin herkästi siirrykään ihmisestä toiseen, poikkeustilassa lääkityksen saatavuus saattaisi olla epävarmaa ja riskit taistelutovereille lisääntyisivät. Asiassa on kuitenkin toinenkin aspekti: Puolustusvoimat ei testaa tautia rutiininomaisesti varusmiehiltä. Ja vaikka testaisikin, tartunnan voi hyvin saada kotiutumisen jälkeenkin. Erään arvion mukaan koko väestössä on jopa 1000 tartunnastaan tietämätöntä ja tartunta on yli 90 prosentissa tapauksista seksin välityksellä saatu, joten keskivertoreserviläinenkin voi tietämättään olla taudinkantaja. Tartunnan saaneista 73 prosenttia on sitä paitsi miehiä (lähde). Stetson-Harrison-analyysillä voidaan arvioida, että sijoitetussa reservissä on tälläkin hetkellä luokkaa kymmeniä tietämättään HIV-positiivisia. Tämän päälle tulee vielä hepatiitti ja muut kauheudet. Jotta ei ihan suhteettomaksi mene, niin todettakoon kuitenkin, että Iskander lienee yhä edelleen paljon vaarallisempi uhka.

Mitä ajatuksia aihe herättää? Kommentteja, tietoa, kysymyksiä?

 

[JR49]

Olen joskus pohtinut, kuinka miesten vatsat kestivät maasto-oloihin siirtymisen vuonna -41. Kesän -44 punataudin sitten tiedämmekin. Mutta sotahistoriasta olen itse törmännyt vain kerran mainintaan, että miesten mahat olivat kolme päivää löysällä kesäkuussa -41 ennen hyökkäystä, ennen kuin tottuivat. Tarkka sanamuoto. Ehken vain ole sattunut lukemaan oikeita kirjoja? Väen vatsa oli varmaan karaistuneempaa johtuen silloisista normihygieniaolosuhteista, mutta joku raja silläkin.
Esim. Porvalin kaukopartiokirjassa Hyökkäyksen edellä miehet selkeästi kärsivät likaisen juomaveden mukanaan tuomista oireista. Miten nopeasti nykyisin tottuisimme vai tottusimmeko?
Oman sukuni veteraanin tiedän juonneen vettä saappaankoron jäljestä, kun muuta ei ollut. Ja toinen tutuntuttu joi ryhmänsä kanssa vettä ojasta, jonka yläjuoksulta löytyi vedestä kuollut vihollinen. Eivät ainakaan maininneet ripulista mitään.

 

[Sardaukar]

Anthony Beevoirin "Stalingrad" kertoo aika karua kieltä.

Pilkkukuume, keltakuume ja punatauti olivat ihan normia.

 

[vastarannankiiski]

Anthony Beevoirin "Stalingrad" kertoo aika karua kieltä.

Pilkkukuume, keltakuume ja punatauti olivat ihan normia.

Suuren ihmismäärän ahtaminen telttoihin ja ahtaisiin ajoneuvoihin lisännee ihan erinäisten perusflunssien leviämistä, samalla tavalla kuin joka syksy, kun koulut ja työt alkavat. Tilannetta arvattavasti pahentaisi mahdollisen epäsäännöllisen ruokailun, raskaan fyysisen rasituksen ja stressin aiheuttama vastustuskyvyn alenema. Ihan kuin tauti ei olisi tarpeeksi inhottava, se vaikuttaa varmasti myös taistelukykyä heikentävästi ja saattaa pahimmillaan johtaa vakaviinkin komplikaatioihin, esim. sydänlihastulehdukseen.

Erilaiset virulentit tartuntataudit palaisivat uhkakuviin nykyäänkin, jos tarpeeksi isoja massoja mobilitoistaisiin ja ahdettaisiin samoihin tiloihin. Varmasti erilaiset pienemmät viruspohjaiset influenssat jylläisivät kuten nykyäänkin siviilisektorilla ja varuskunnissa komplikaatioineen. Tähän sekaan bakteerimeningiitti (aivokalvontulehdus) olisi vakava uhka ja varsinkin kun hoitokapasiteetti olisi heikentynyt ja ennestään kuormittunut.

Aliravitsemuksesta johtuva vastuskyvyn lasku laajoissa populaatioissa loisi otollisen pohjan erilaisille epidemioille kuten tapahtui ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen espanjantaudin muodossa. Raunioiksi pommitetut kaupungit ja raatojen sekä ulosteperäisten bakteerien huuhtoutuminen pintavesistä pohjavesiin räjäyttäisi pankin. Kaikki vesi pitäisi käytännössä keittää, puhdistaa kemiallisesti ja/tai suodattaa. Laiskuus kostautuisi jos pintavesiä käytettäisiin sellaisenaan. Myös ruoansäilytyksen heikentymisestä johtuva pilaantuneen ruoan syöminen pakon edessä johtaisi useampiin ruokamyrkytyksiin ihan toisella tavalla.

HIV olisi todennäköisesti kansanterveydellisenä uhkana marginaalinen, vaikka toki suurten sotajoukkojen mukana puhkeaa aina sukupuolitautiepidemioita. Jos nyt ei keskinäisen homostelun niin ainakin prostituution välityksellä.

 

[VUps]

Olen joskus pohtinut, kuinka miesten vatsat kestivät maasto-oloihin siirtymisen vuonna -41. Kesän -44 punataudin sitten tiedämmekin. Mutta sotahistoriasta olen itse törmännyt vain kerran mainintaan, että miesten mahat olivat kolme päivää löysällä kesäkuussa -41 ennen hyökkäystä, ennen kuin tottuivat. Tarkka sanamuoto. Ehken vain ole sattunut lukemaan oikeita kirjoja? Väen vatsa oli varmaan karaistuneempaa johtuen silloisista normihygieniaolosuhteista, mutta joku raja silläkin.
Esim. Porvalin kaukopartiokirjassa Hyökkäyksen edellä miehet selkeästi kärsivät likaisen juomaveden mukanaan tuomista oireista. Miten nopeasti nykyisin tottuisimme vai tottusimmeko?
Oman sukuni veteraanin tiedän juonneen vettä saappaankoron jäljestä, kun muuta ei ollut. Ja toinen tutuntuttu joi ryhmänsä kanssa vettä ojasta, jonka yläjuoksulta löytyi vedestä kuollut vihollinen. Eivät ainakaan maininneet ripulista mitään.

Itse Erwin Rommel aloitti ensimmäisen maailmansodan vatsataudissa.

Tuossa on reserviläisarmeijan heikkous, palvelukseen kutsutuilla reserviläisillä kestää oma aikansa kehittää kenttäoloissa tarvittava vastustuskyky.

 

[Huhta]

Itse Erwin Rommel aloitti ensimmäisen maailmansodan vatsataudissa.

Tuossa on reserviläisarmeijan heikkous, palvelukseen kutsutuilla reserviläisillä kestää oma aikansa kehittää kenttäoloissa tarvittava vastustuskyky.

Väitätkö, että vastustuskykyä on sitten ruotsalaisilla sen enempää?

 

[MeriTJ]

Tuohon ennen operaation alkua paskatautiin voi liittyä myös psykologinen puoli. Osalla ihmisistä menee jäänteenä evoluutiosta pakki sekasin taistelustressistä kun elimistö pyrkii tyhjentämään itseään varautuessaan äärimmäiseen suoritukseen. Lähteenä tuosta ollut enemmänkin asiaa kirjassa Dave Grossman-In Killing.

 

[kimmo.j]

Aloin tuossa pohtia tällaista puolta kenttälääkinnästä, eli erinäisten tautien vaikutusta kenttäkelpoisuuteen ja taistelukykyyn. Vihollisen kaivoihin paskominen lienee tunnettu keino jo antiikin ajoilta, mutta onhan tässä muitakin aspekteja.

Suuren ihmismäärän ahtaminen telttoihin ja ahtaisiin ajoneuvoihin lisännee ihan erinäisten perusflunssien leviämistä, samalla tavalla kuin joka syksy, kun koulut ja työt alkavat. Tilannetta arvattavasti pahentaisi mahdollisen epäsäännöllisen ruokailun, raskaan fyysisen rasituksen ja stressin aiheuttama vastustuskyvyn alenema. Ihan kuin tauti ei olisi tarpeeksi inhottava, se vaikuttaa varmasti myös taistelukykyä heikentävästi ja saattaa pahimmillaan johtaa vakaviinkin komplikaatioihin, esim. sydänlihastulehdukseen.

Entäpä vihollistoiminta, miten suojaudutaan esimerkiksi rutolta? Sitä ei näe, sitä ei haista - biologisen aseen käyttöä ei muutenkaan havaittane kovin helposti ennen kuin ihmiset ovat jo sairaita. Ellei sitten tiedustelutieto kerro, että vihollinen jakaa joukoilleen rutiininomaisesti antibiootteja. Toivottavasti huoltovarmuuskeskuksella on riittävästi siprofloksasiinia varastoissa...

Ehkä hieman kaukaa haettuna, mutta vaarallisena uhkana, tulee mieleen myös erinäiset veren välityksellä liikkuvat taudit. Esimerkiksi HIV-tartunta johtaa automaattisesti varusmiehen C-luokitukseen, varsin ymmärrettävistä syistä. Vaikka hyvin hoidettu tauti ei kovin herkästi siirrykään ihmisestä toiseen, poikkeustilassa lääkityksen saatavuus saattaisi olla epävarmaa ja riskit taistelutovereille lisääntyisivät. Asiassa on kuitenkin toinenkin aspekti: Puolustusvoimat ei testaa tautia rutiininomaisesti varusmiehiltä. Ja vaikka testaisikin, tartunnan voi hyvin saada kotiutumisen jälkeenkin. Erään arvion mukaan koko väestössä on jopa 1000 tartunnastaan tietämätöntä ja tartunta on yli 90 prosentissa tapauksista seksin välityksellä saatu, joten keskivertoreserviläinenkin voi tietämättään olla taudinkantaja. Tartunnan saaneista 73 prosenttia on sitä paitsi miehiä (lähde). Stetson-Harrison-analyysillä voidaan arvioida, että sijoitetussa reservissä on tälläkin hetkellä luokkaa kymmeniä tietämättään HIV-positiivisia. Tämän päälle tulee vielä hepatiitti ja muut kauheudet. Jotta ei ihan suhteettomaksi mene, niin todettakoon kuitenkin, että Iskander lienee yhä edelleen paljon vaarallisempi uhka.

Mitä ajatuksia aihe herättää? Kommentteja, tietoa, kysymyksiä?

Perinteisesti sairaudet ovat aiheuttaneet enenmmän tappioita kuin vammat.

Meidän ongelmamme on hyvään hygieeniaan tottunut väestö, eli juuri kuten pohdit, joukkojen alku vaihe on varmasti täynnä erilaisia pikku tauteja. Sitten liikkuvassa sodankäynnissä puhtaan veden puute aiheuttaa hyvinkin helposti vatsa ongelmia, joka taas vakava ongelama. Jokainen tietää varmasti omakohtaisesti, että päivän pari kestävä ripuli/oksu tauti vetää miehen hiljaiseksi ihan normaalioloissa. Mutta normaali oloissa meillä on lämmin punkka jossa maata, puhdasta vettä käytössä määräämättömästi, mahdollisuus erilaisiin ravinteisiin, peseytymismahdollisuudet ja kunnon vessa. Puolijoukkueteltassa mahatauti leviäsi salamana ja kaataa koko teltan helposti kolmeksi päiväksi.
Puhumattakaan sitten pahemmista vaihtoehdoista, kuten punatauti, yms.
Näiden ongelmien hoitaminen on vaikeampaa, kuin ehkäisy. Siksi puhtaasta juomavedestä, puhtaista ruokailuvälineistä, peseytymisestä ja kunnollisesta vessakurista tulee huolehtia jokaisella tasolla. Ryhmän-, tai joukkueenjohtaja joka sallii näistä luistamisen tekee karhun palveluksen kaikille.

Veren välityksellä siirtyvät taudit, kuten HIV, ovat taas täysin marginaalissa. Ensinnäkin HIV ei tartu kovin herkästi. Toisaalta normaalielämässä se ei tartu ihmisestä toiseen, ellet harrasta vieruskaverisi kanssa suojaamatonta seksiä, tai jaa neulaa hänen kanssaan. Hepatitti taas on huomattavasti helpommin tarttuva tauti, mutta se ei aiheuta ongelmia heti, joten ei ole akuutti kenttälääkinnällinen ongelma. Eli jos joukossa on yksi Hepatiitti potilas ja yksi HIV potilas, on se HIV potilas ongelmaton tapaus.

Bio-aseet ovat taas oma lukunsa.
Niitä vastaan on vaikea suojautua, mutta koskee myös vihollisen omia joukkoja, siksi en usko niitä käytettävän näin lähellä Äiti-Venäjää. Bio-aseen leviämistä ei ole helppo hallita ja se saattaakin levitä omalle puolelle. Suomessa on kuitenkin kehittynyt laboratoorio verkko joissa tauti voidaan tunnistaa ja etsiä hoitoa. Myös osaamista löytyy, joten ei sekään ole vättämättä maailmanloppu.

 

[Huhta]

Veren välityksellä siirtyvät taudit, kuten HIV, ovat taas täysin marginaalissa. Ensinnäkin HIV ei tartu kovin herkästi. Toisaalta normaalielämässä se ei tartu ihmisestä toiseen, ellet harrasta vieruskaverisi kanssa suojaamatonta seksiä, tai jaa neulaa hänen kanssaan. Hepatitti taas on huomattavasti helpommin tarttuva tauti, mutta se ei aiheuta ongelmia heti, joten ei ole akuutti kenttälääkinnällinen ongelma. Eli jos joukossa on yksi Hepatiitti potilas ja yksi HIV potilas, on se HIV potilas ongelmaton tapaus.

Ajatuskulkuni kulki niin, että taudinkantaja haavoittuu taistelukentällä, jolloin pelataan veren kanssa. Auttajallakaan ei välttämättä ole kaikki paikat ihan ehjinä, helposti on vähintään jotakin metsässä rymyämisestä tulleita pikkunaarmuja käsissä tai vastaavaa. Suojautua tietysti voi, mutta jos haavoittunut on about puolitajuton ja vuotamassa kuiviin, niin kohtuullisen kylmähermoinen pitää olla, mikäli alkaa itse kaivelemaan IFAK:n pohjalta kumihanskoja käteen ennen kuin tekee yhtään mitään kaverin puolesta.

Mutta kuten itsekin kirjoitin, kyseessä on toki aika viimesijainen uhka taistelukentällä. Paljon todennäköisemmin sattuu olemaan juuri sen putoavan Iskanderin alla. Ja jos selviää sodasta, vaikka sitten HIV:n saaneena, niin ei se nyt ihan niitä pahimman laatuisia sotavammoja ole enää tänä päivänä.

 

[mienkoiv]

Itsekin muistan kaukopartiokirjoista lukeneeni paskataudeista ym.
Mutta totta, että nykybakteerikannalla ja sietokyvyllä metsässä tulisi ongelma ihan varmasti. Käsihygienia on hiton tärkeä ja vielä kohtuuhelppo toteuttaa KH-oloissa, mutta kyllä itsekin huomasi kun vuosi sitten vietti 6 vrk kuusen persiessä niin alkaa siinä 3:nnen päivän kohdalla lipsumaan käsihygienia jnejne...puhumattakaan kovasta tilanteesta miten motivaatio,aika jne riittää ylläpitämään hygieniatasoa.
Itsellä ainakin tavan mettäreissulla tulee aina mieleen pukonterän putsaus makkarapaketin aukasun jälkeen jne. Liekö turhaa?

Helvetin tehokas olisi vaikka lentosumutteella Noro-virusta levitellä jne...Komppania on helposti kusessa tai siis paskassa...

 

[baikal]

Suurin kenttähygieniaan liittyvä seikka lienee käsien paskaisuus. Ulosteperäisiä tekijöitä kyllä piisaa ja käsihygienia on SE juttu. Pilaantunut ruokakaan ei ole niin -paha- asia kuin se, että paskan ryvettämillä käsillä vatveloidaan suuhunpantavaa.

Ulkovessan ovenkahva on todennäköisesti yksi tartuttavaisempia juttuja kenttäoloissa.

Taistelua edeltävä mahan tyhjeneminen taas on todennäköinen seuraus siitä, että elimistöt keventävät vähän ukkoja ja valmistavat tappelua varten. Ei siinä mitään ihmeellistä ole, se on normi elimistön reaktio.

Kun arvioitte sairastavuutta niin älkää toki unohtako modernia sota-apteekkia, joka ei muistuta vuotta -41......olen kerran harjoituksissa niellyt ripuli-oksennuslääkkeen ja takaan, että se toimi. Ja se ei ollut mitään käsikauppalääkestä.

Maassa möyrivät sotilaat ovat vaarassa saada mm. myyräkuumeen. Tetanuspiikkiä ei myöskään lyödä nahkaan suun mauksi. Hepatiitit ym. ovat rokotusasiaa. Veikkaan, että wagnerilaisen jumalhämärän PERKssa erilaisia rokotteita saattaa tulla nahkaan useita.

Ei sotilaslääkintä ole mitään humpuukia, kyllä sillä sektorilla on tapahtunut ymmärtääkseni paljon.

Kenttähygienia olisi oman ketjunsa arvoinen pätkä, jos joku guru sitä alkaisi luotsaamaan.

 

[TT]

Ei saa nauraa vakavaa asiaa mutta kun baikallisjoukot on niin asian ytimessä. Perkkien wagnerilainen jumalhämärä... ai helvetti että tipahdin

 

[baikal]

Ei saa nauraa vakavaa asiaa mutta kun baikallisjoukot on niin asian ytimessä. Perkkien wagnerilainen jumalhämärä... ai helvetti että tipahdin

Se tunnelma, tunnelma.....

 

[oml]

Testiryhmällä on ollut hiukan (sananmukaisesti) paskempi työtehtävä, työpaikan sijainnissa ei ilmeisesti kuitenkaan ole ollut valittamista.
IS:

Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus
RIPULIREISSU
Ripulirokotteen testausmatkat pieneen kalastajakylään Länsi-Afrikan Beninissä ovat käynnistyneet. Vatsat ovat menneet odotetulla tavalla sekaisin.
Kesälomalla olisi kiva lähteä jonnekin. Näin ajatteli monen muun lomalaisen tavoin myös Ilta-Sanomien analyytikko Jukka Jokelainen.

Ensimmäinen lomaviikko kului rauhallisesti mökillä. Sitten katse suuntautui lähes 6 000 kilometrin päähän.

Lomareissuksi valikoitui ripulirokotteen testausmatka Länsi-Afrikan Beninissä sijaitsevaan Grand Popon kalastajakylään. Nyt matka on takana ja Jokelainen takaisin Suomessa.

Artikkelin videolta voit katsoa ja kuunnella Jukka Jokelaisen ajatuksia ripulirokotteen testausmatkasta.

– Ihmiset kyllä sairastuivat, eli tutkimukseen saatiin näytteitä. Sairastumiset olivat onneksi aika kevyitä.

Jokelainen itse välttyi ripulilta kokonaan.

Tutkimuksessa selvitetään ripulikolibakteereihin kuuluvalta ETEC:ltä suojaavan Etvax-rokotteen siedettävyyttä ja tehoa. Puolet osallistujista saa lumelääkettä ja puolet testattavaa rokotetta.

Beniniin on tarkoitus viedä reilussa vuodessa yhteensä 800 suomalaismatkailijaa. Kahden viikon välein lomalle lähtee noin 30 ihmisen ryhmä. Viimeisimmällä matkalla reissaajia oli kuitenkin vain 14.

– Majoituimme kahdessa hotellissa. Seitsemän yhdessä ja seitsemän toisessa. Löysimme porukalle heti hyvän ryhmähengen.
alastajakylän väki otti ripulimatkalaiset hyvin vastaan. Ryhmäläiset hankkivat paikallisilta räätäleiltä vaatteita, ottivat rumputunteja ja söivät ravintoloissa mereneläviä.

Jokelaisen syntymäpäivää ryhmä vietti pitkän pöydän ääressä paikallisista kotitekoisista juomista ja tulensyöksijöiden esityksistä nautiskellen.

Ilta-Sanomat seurasi Jokelaisen valmistautumista ennen Beniniin lähtöä. Voit lukea ja katsoa ennakkotunnelmia täältä.

Tarkkaa palautetta
Kansainvälisen tutkimuksen johdossa on suomalaisprofessori Anu Kantele. Hän on Helsingin yliopiston infektiosairauksien professori ja Tukholman Karoliinisen instituutin vieraileva professori.

Ensimmäisten testausmatkojen palaute on Kanteleen mukaan auttanut jo tekemään pieniä muutoksia esimerkiksi raportointiin.

– Ensimmäiset ryhmät ovat auttaneet meitä monessa käytännön asiassa. Esimerkiksi päivittäin täytettävän terveyskortin tekemisestä kerättiin palautetta, jonka avulla korttia voitiin muokata. Sen täyttö helpottui huomattavasti. Tuntui että ihmiset halusivat todella auttaa meitä. He tekivät osuutensa hyvin tunnollisesti.

Kanteleen mukaan muutamia peruutuksia on tullut heti alkuhaastattelujen jälkeen. Beniniin matkanneista yksikään ei ole keskeyttänyt.

– Joka ryhmässä on ollut tutkittavia, jotka ovat saaneet ripulin ja terveinä säilyneitä. Tutkimuksen kannalta on tietysti hyvä, että osa saa ripulin ja osa ei. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että sairastumiset sinänsä eivät vielä kerro mitään, sillä ripulia voivat aiheuttaa myös muut bakteerit kuin ETEC. Me emme saa kesken tutkimusta tietoa siitä, mitä näytteistä löytyy. Emme tiedä myöskään, kenelle on annettu lumerokote, Kantele summaa.

Näytepullo mukana
Ripuliin sairastuneet antavat Grand Popossa ulostenäytteen, jonka paikallinen mopokuski kuljettaa tutkimusta varten rakennettuun laboratorioon.
Testausreissulle osallistuneen Jokelaisen mukaan osallistujat ohjattiin yöpymään joka yö hotellissa, jotta näytteet saatiin nopeasti laboratorioon. Retkillä ryhmä piti mukanaan näytepulloja. Lisäksi he täyttivät päivittäin terveyskorttia.

Poikkeavat tuntemukset ja esimerkiksi tiedot ruokailuista jäävät terveyskortin avulla tutkimusryhmien käytettäviksi projektin tulevissa vaiheissa.

– Raportointiin tottui niin hyvin, ettei sitä enää tullut edes ajatelleeksi, Jokelainen arvioi.

Ryhmämatkan hintalappu on 1 600 euroa. Reissu sisältää hotellimajoituksen, lennot, kuljetukset ja päiväohjelmaa. Hinta on selvästi vastaavia Afrikan-pakettimatkoja edullisempi. Edullista matkaa vastaan osallistujat lupautuvat uuden rokotteen koehenkilöiksi.

Jukka Jokelaisen mukaan tutkimuksessa tarjottu litku maistui sokerilla tai hunajalla maustetulta karpalovissyltä. Hän ei tiedä tässä vaiheessa, oliko kyseessä rokote vai lumerokote. Kummatkin maistuvat samalta.

Tutkimukseen osallistuminen vie kokonaisuudessaan noin kaksi kuukautta. Tuona aikana matkalaiset tekevät tutkimuksen verkkosivujen infopaketin mukaan kuusi käyntiä eri vastaanotoilla, matkaavat Afrikkaan, keräävät ulostenäytteitä kotona ja Beninissä, antavat verinäytteitä sekä täyttävät kyselykaavakkeita tutkimuksen eri vaiheissa.

Päivämatka orjasatamaanBeninissä tutkimusryhmiä kuljetetaan tutkimuksen omilla minibusseilla. Jokelaisen mukaan aikataulut venyivät, mutta kyydit veivät lopulta oikeaan paikkaan.

– Kävimme järjestetyillä reissuilla kahdessakin Unesco-maailmanperintökohteessa. Esimerkiksi Ouidah’n iso orjasatama oli todella pysäyttävä, Jokelainen kertoo.

Naapurimaassa Togossa matkalaiset tutustuivat puolestaan eksoottisiin voodoomarkkinoihin.

– Siellä oli myynnissä koiranpäitä, Jokelainen hämmästelee.

Beninin väestö harjoittaa edelleen laajasti animistista vodun-uskontoa.

Matkalaisten kulttuuriohjelmasta vastaa Beninissä suomalais-afrikkalainen kulttuurikeskus Villa Karo. Osallistujille suunnatussa tietopaketissa matkalaisille tarjotaan muun muassa luento vodun-uskonnosta, köydenveto- ja vedenkantomittelö sekä päiväretki Ouidah’n orjasatamaan.

Ripuli on alle viisivuotiaiden lasten toiseksi yleisin kuolinsyy maailmassa. Maailman terveysjärjsetön mukaan vuonna 2016 ripuliin sairastui 1,7 miljardia alle viisivuotiasta ja kuoli 525 000 lasta.

Ripulitapauksia on vuosittain noin neljä miljardia ja tavallisesti sairastuneet ovat imeväisiä tai lapsia.
Lauri Silvander

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005328515.html

 

[g21.45acp]

Miksi SA.yksiköihin sijoitetaan terveyskeskuslääkäreitä?
Heidän suurin anti yksikölle on varmasti taistelukestävyys terveydenhuollon kautta. Haavoittuneiden paikkaamiseen löytyy osaaminen tst-pelastaja, lääkintämies, lääkintäau linjasta.

 

[pekkago]

Haavoittuneiden paikkaamiseen löytyy osaaminen tst-pelastaja, lääkintämies, lääkintäau linjasta.

Sekö, että osaa laittaa kiristyssiteen on mielstäsi riittävää paikkaamista? Terveyskeskuksella ja terveyskeskuksella on eronsa. Jotkut terveysasemat sijaitsevat kävelymatkan päässä erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon isosta päivystyspisteestä kun taas jossakin ei 300-500 kilometriä riitä lähimpään erikoissairanhoidon päivystyspisteeseen. Näillä terveysasemilla on totuttu mm. stabiloimaan vammapotilaita ennen erikoissairaanhoitoon siirtämistä tai siellä on valmius esimerkiksi synnytysten hoitoon yhdessä äitiysneuvolan henkilökunnan kanssa. Joskus terveyskeskuslääkäri saattaa jopa lähteä ensihoitoyksikön mukaan siirtämään potilasta pitkän kuljetusmatkan vuoksi...

Usein terveyskeskuslääkäri on nähnyt tuhansia potilaita (murtumia, haavoja, infektio-, iho- ja sukuuolitauteja, palovammoja, korva-, nenä ja kurkkupotiaita, vatsa- ja rintakipupotilaita, mielenterveys-ja hengitysvaikeuspotilaita jne....) enemmän kin vaikka joku lukiosta suoraan lääkintäau -linjalle mennyt 19-vuotaias "pojankloppi" joka uskoo vaikka kiristyssiteellä pelastavan potilaan kuin potilaan.

 

[kimmo.j]

Sekö, että osaa laittaa kiristyssiteen on mielstäsi riittävää paikkaamista? Terveyskeskuksella ja terveyskeskuksella on eronsa. Jotkut terveysasemat sijaitsevat kävelymatkan päässä erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon isosta päivystyspisteestä kun taas jossakin ei 300-500 kilometriä riitä lähimpään erikoissairanhoidon päivystyspisteeseen. Näillä terveysasemilla on totuttu mm. stabiloimaan vammapotilaita ennen erikoissairaanhoitoon siirtämistä tai siellä on valmius esimerkiksi synnytysten hoitoon yhdessä äitiysneuvolan henkilökunnan kanssa. Joskus terveyskeskuslääkäri saattaa jopa lähteä ensihoitoyksikön mukaan siirtämään potilasta pitkän kuljetusmatkan vuoksi...

Usein terveyskeskuslääkäri on nähnyt tuhansia potilaita (murtumia, haavoja, infektio-, iho- ja sukuuolitauteja, palovammoja, korva-, nenä ja kurkkupotiaita, vatsa- ja rintakipupotilaita, mielenterveys-ja hengitysvaikeuspotilaita jne....) enemmän kin vaikka joku lukiosta suoraan lääkintäau -linjalle mennyt 19-vuotaias "pojankloppi" joka uskoo vaikka kiristyssiteellä pelastavan potilaan kuin potilaan.

Aina ei ole kyse pelkästään koulutuksesta.Se noheva ja kokenut lääkäri ei pelasta vammapotilaita, jos hänellä ei ole siihen välineitä.
Toisaalta tutkimuksissa on huomattu vammapotilaiden hyötyvän nopeasta kuljetuksesta ja mitä korkeammin koulutettu auttaja on, sitä enemmän hän tuppaa käyttämään aikaa kohteessa.
Tämä ei tietenkään ole ihan näin yksi silmäistä, mutta koska etulinjassa ja sen välittömässä läheisyydessä ei kyetä korjaavaan kirurgiaan, on täysin aiheellista kysyä onko lääkäristä hyötyä komppania tasolla.
Omasta mielestä kyllä ja ei, mutta jos pleuradreenin laitto kentällä sujuu ja pikku kirurgia onnistuu, niin mikä ettei.

 

[Pihatonttu]

Suurin kenttähygieniaan liittyvä seikka lienee käsien paskaisuus. Ulosteperäisiä tekijöitä kyllä piisaa ja käsihygienia on SE juttu.

Yksi aika helppo ratkaisu: tehdään raksat.

Käytetään koko ajan sellaisia parin euron tyköistuvia työkäsineitä, jotka ovat korvanneet näppylähanskat. Syödessä ja ruokaa käsitellessä otetaan ne pois kädestä.

Kun kuluvat puhki, niin uudet tilalle.

 

[Huhta]

Aina ei ole kyse pelkästään koulutuksesta.Se noheva ja kokenut lääkäri ei pelasta vammapotilaita, jos hänellä ei ole siihen välineitä.
Toisaalta tutkimuksissa on huomattu vammapotilaiden hyötyvän nopeasta kuljetuksesta ja mitä korkeammin koulutettu auttaja on, sitä enemmän hän tuppaa käyttämään aikaa kohteessa.
Tämä ei tietenkään ole ihan näin yksi silmäistä, mutta koska etulinjassa ja sen välittömässä läheisyydessä ei kyetä korjaavaan kirurgiaan, on täysin aiheellista kysyä onko lääkäristä hyötyä komppania tasolla.
Omasta mielestä kyllä ja ei, mutta jos pleuradreenin laitto kentällä sujuu ja pikku kirurgia onnistuu, niin mikä ettei.

Vaikka komppaniassa ei olisi nimenomaan lääkäriä, niin itse pitäisin tärkeänä jonkinlaista lääkintäpuolen siviiliosaamista. Koulutus sinänsä ei tee autuaaksi, mutta kokemus on sitäkin arvokkaampaa. Vaikka harva olisikin ollut osallisena suuronnettomuustilanteessa, niin aikaisempi kokemus kuolevista ihmisistä auttanee silti pitämään pään kylmänä kaoottisissakin tilanteissa.

Eli jos komppanian lääkintähuoltoa ei johdakaan lääkäri, niin näkisin siellä mielelläni sopivasti suuntautuneen sairaanhoitajan (ensihoito, tehohoito). Näin ainakin tärkeimpien joukkojen osalta, ja ei kai niitä lääkäreitä nykyiselläänkään riitä kaikkien joukkojen osalta komppaniatasolle...

 

[proileri]

Itsekin muistan kaukopartiokirjoista lukeneeni paskataudeista ym.
Mutta totta, että nykybakteerikannalla ja sietokyvyllä metsässä tulisi ongelma ihan varmasti. Käsihygienia on hiton tärkeä ja vielä kohtuuhelppo toteuttaa KH-oloissa, mutta kyllä itsekin huomasi kun vuosi sitten vietti 6 vrk kuusen persiessä niin alkaa siinä 3:nnen päivän kohdalla lipsumaan käsihygienia jnejne...puhumattakaan kovasta tilanteesta miten motivaatio,aika jne riittää ylläpitämään hygieniatasoa.
Itsellä ainakin tavan mettäreissulla tulee aina mieleen pukonterän putsaus makkarapaketin aukasun jälkeen jne. Liekö turhaa?

Helvetin tehokas olisi vaikka lentosumutteella Noro-virusta levitellä jne...Komppania on helposti kusessa tai siis paskassa...

Olen samaa mieltä tuosta vatsapöpöjen ongelmallisuudesta. Voimakas vatsatauti oikeasti kaataa kovemmankin ukon puolessa vuorokaudessa vaakatasoon, ja vieläpä leviää herkästi koko telttaan. Ei mitenkään mieltäylentävä tilanne jos on joukkueen verran ukkoja puolikuntoisina tai petipotilaina yhtäkkiä.

Sattumoisin kertauksissakin on usein esiintynyt pientä vatsatautiepidemian poikasta, kun ollaan samojen vessojen varassa ja puolet jättää kädet pesemättä, joko kiireessä tai laiskuutaan. Ja kenttäkäymälöissä pesumahdollisuudet ovat luonnollisesti vielä heikommat. Myöskään isona puutteena esim. ruokailujen yhteydessä ei yleensä ole järjestetty käsienpesumahdollisuutta erikseen, vaan vettä on korkeintaan pakinpesua varten. No, hyvähän se on tippa tai kaksi käsidesiä vähän pyyhkäistä sitten kun kädet ovat ryvettyneet pari vuorokautta ravassa, kontattu kaikki koiranpaskatustienvierustat ja väliin hoidettu parit sissikyykyt itsekin - ja ei kun syömään

Tuo norovirus tai vastaava on kyllä itseänikin mietityttänyt. Lähinnä myös sen takia, että ei-tappavana se todennäköisesti olisi helpommin yleisesti hyväksyttävissä ja vaikeammin jäljitettävissä kuin äkäisemmät taudit, mutta vaikutus taistelukykyyn on huomattava. Kyynelkaasun biologinen vastine?

PS. ja niin, sehän käsidesi ei tehoa kuin puhtaisiin käsiin.. Jos kädet ovat näkyvästi likaiset, niin sitten ensin saippuaa. Pirkkaniksinä, yleensä tulee mentyä syömään pakinpesupisteen kautta ja lainattua pari tippaa pesuainetta, millä kädet saa puhtaiksi