"Lastensuojelu ei lähde sotkemaan maailmalle, sosiaalitoimi ei ole CIA" – sosiaalityöntekijän mukaan tiedon puute näkyy puheessa syyrialaisleirin suomalaisista
Lastensuojelu ei voi vain mennä hakemaan suomalaisia toisesta maasta. Syyrian pakolaisleirin 44 suomalaisen sijaan pitäisi puhua Suomen pakolaispolitiikasta, sanoo Eeva Elfving.
Väitöskirjatutkija ja sosiaalityöntekijä Eeva Elfving on ollut mukana luomassa sosiaalialan työelämäverkostoa Facebookiin. Hänen mukaansa alalta puuttuu keskustelukulttuuri. Meillä on hyvin vahva vaientamisen kulttuuri, joka liittyy siihen, kuka saa puhua ja kuka on tarpeeksi korkea ammattilainen linjajohdossa, että saa sanoa asioita.
MAAILMA Lännen Media 6:00 0
Tuukka Tuomasjukka
Julkisen keskustelun lastensuojelusta Syyrian pakolaisleirillä pitäisi siirtyä sosiaalityöntekijöille.
Näin toivoo tohtorikoulutettava Eeva Elfving. Pakolaisten parissa työskennellyt Elfving tekee tällä hetkellä Jyväskylän yliopistoon väitöskirjaa etnisyyden merkityksessä sosiaalityössä.
– Sosiaalityöntekijöiden pitäisi nyt puhua asiasta, ettei julkinen mielipide olisi mutuilua. Toivon, että hyvin lastensuojelun arkea ymmärtävä ihminen sanoisi, että nämä ovat resurssit ja tämä on se, mitä voidaan tehdä.
Al-Holin kaupungissa sijaitsevalla 70 000 hengen pakolaisleirillä on Ylen tietojen mukaan 44 suomalaista.
Tiedon puute julkisessa keskustelussa näkyy Elfvingin mukaan toiveissa siitä, että lastensuojelu voisi mennä hakemaan leirillä olevat 33 lasta sekä 11 äitiä.
– Se on hyvin kummallinen käsitys lastensuojelusta. Emme me mene Ruotsiinkaan, vaan silloin me haemme virka-apua ruotsalaisilta viranomaisilta. Lastensuojelu ei lähde sotkemaan maailmalle, sosiaalitoimi ei ole mikään CIA.
Johtavana sosiaalityöntekijänäjulkisessa sosiaalitoimessa työskentelevä Elfving tutkii tekeillä olevassa väitöskirjassaan, kuinka kulttuuriset taustamuuttujat vaikuttavat tilanteiden tarkastelemiseen sosiaalihuollossa.
Hänen mukaansa esimerkiksi vastaanottokeskuksissa perheväkivaltaepäilyihin suhtaudutaan eri tavalla kuin suomalaisten perheiden kohdalla sosiaalityössä.
– Reagointi on todella paljon rajumpaa ja tiukemmin puuttuvaa.
Ulkomaalaisten kohdalla perheväkivaltaa pidetään vakavampana ja vaarallisempana kuin suomalaisperheissä.
Vastaavanlainen tulkinta näkyy hänen mukaansa Al-Holin käsittelyssä. Elfvingin näkökulmasta tilanteessa yhdistyy samanlaisuuden ja erilaisuuden tulkinta: mielletäänkö naiset suomalaisiksi, eli aktiivisiksi toimijoiksi, vai ulkomaalaisiksi eli alisteisiksi ja passiivisiksi.
– Suomalaisen päätyminen pakolaisleirille hämmentää, koska tilanteeseen ei ole totuttu. Sodankäynnissä on kuitenkin normaalia, että häviäjäosapuoli joutuu pakoon.
Kun Elfvingiltä kysyy ratkaisua Syyrian suomalaisten tilanteeseen, hän vie keskustelun laajempaan pakolaiskysymykseen. Elfving soisi, että lapset tuotaisiin turvaan, mutta hän toivoisi, että myös 65 miljoonaa pakolaista pääsisi koteihinsa.
– Meidän pitää toki miettiä, mitä Suomen valtio tekee, mutta emme ole yhtä huolissamme kenestäkään muusta, vaikka meillä on käsillä maailmanlaajuinen kriisi.
Elfvingin mukaan keskustelu korostaa globaalia eriarvoisuutta, kun eurooppalaiset ovat jääneet jumiin olosuhteisiin, jotka ovat monille arkipäivää.
– Me puhumme 44 henkilöstä, kun meidän pitäisi puhua siitä, mitä Suomen täytyisi tehdä laajemmassa mittakaavassa.
Euroopassa istuu tälläkin hetkellä pakolaisperheitä juna-asemilla, parkkipaikoilla ja raja-asemilla.
Alan puolustaminen näyttäytyy hänen mukaansa lobbaamisena eikä ihmisoikeuksien toteutumisen turvaamisena.
Äänessä olevat sosiaalityöntekijät ovat julkisuudessa muissa rooleissa, kuten Ihmisoikeusliiton puheenjohtajana ja lapsiasiavaltuutettuna.
– Meidän perusosaamisemme on tehdä kaikesta niin mahdottoman vaikeaa, että siitä voi saivarrella loputtomiin. Sellaista ihmiselämä on, mahdollisuuksia nähdä asiat eri tavalla.
Lastensuojelu ei voi vain mennä hakemaan suomalaisia toisesta maasta. Syyrian pakolaisleirin 44 suomalaisen sijaan pitäisi puhua Suomen pakolaispolitiikasta, sanoo Eeva Elfving.
www.ts.fi