Terrorismi

Epäilty 29-vuotias berliiniläinen Gor H.​

Poliisin mukaan autoa kuljettanut 29-vuotias mies on pidätetty, ja häntä kuulustellaan. Poliisi ei ole ottanut virallisesti kantaa teon tahallisuuteen.

Bildin mukaan autoa ajanut Gor H. jätti autoon tapahtumia koskevan kirjeen. Myös uutistoimisto DPA kertoi kirjeestä.
– Tämä ei todellakaan ole onnettomuus – sekopää, jääkylmä tappaja, tutkija sanoi Bildin mukaan tapauksesta.

Berliinin osavaltion sisäministeri Iris Spranger kiisti Spiegelin mukaan, että autossa olisi ollut tunnustuskirjettä.

Spiegelin mukaan autosta löydettiin "Turkkia koskevia" tekstejä.

– Meidän on jatkettava tutkimuksia kaikkiin suuntiin, Spranger sanoi.

....

Saksassa useita vastaavia tapauksia​

Tapahtumapaikka sijaitsee lähellä Breitscheidplatzin aukiota, jossa vuonna 2016 tehdyssä iskussa kaksitoista ihmistä kuoli ja 70 loukkaantui kuorma-auton ajettua joulumarkkinoille.

Saksassa on nähty useita vastaavia tapauksia vuoden 2016 iskun jälkeen. Useimmissa tapauksissa tekijöillä on todettu olleen psyykkisiä ongelmia.

Armeniasta kotosin. Kuten yleensäkin näissä tapauksissa, heti todettiin että ei ole viitteitä terrori-iskusta tai puhumattakaan uskonnollisista vaikutteista.
EDIT, toisaalta Armenia on aikalailla kristitty maa, oisko oppilaat yms ollut enimmäkseen Turkkilaisia... Siitähän se soppa saataisiinkin kun kyseessä olisi Kristityn tekemä autoisku muslimeita vastaan...
 
Minkähän takia sukunimi on pitänyt lyhentää. Onko Hoffman liian leimaava? Vai eikä Hassan tai Habeeb istu uutisoivan tahon ideologiaan?
 
Uutisessa kerrotaan että tekijä on ennestään sekä PST:n että poliisin tuntema.
Politiets SikkerhetsTjeneste:ä Suomessa vastaa Suojelupoliisi.
Kun kerran PST tuntee miehen viittaa se ehkä islamisteihin.
PST ei kuitenkaan paljasta miksi tekijä on ollut heidän valokeilassaan.
PST:n mukaan tekijä on iranilais-taustainen Norjan kansalainen.
PS. Tarkentunut että tekijä on Iranin kurdeja.
Iran on väkirikas maa jossa monia ihmisryhmiä.
Per på Hjørnet ei ole homopaikka mutta London-baari on.

VG:stä poimittua
”På en pressekonferanse hos Oslo politidistrik lørdag morgen opplyser politiet at gjerningspersonen fra skytingen ved barene Per på Hjørnet og London er en norsk statsborger født i Iran.

– Han er siktet for drap, drapsforsøk og terrorhandlinger, sier Christian Hatlo.

Han presiserer at dette er en foreløpig siktelse, og at den kan endres ettersom etterforskningen skrider frem.

Politiet, som opplyser at de har video som viser store deler av hendelsen, sier at ut ifra det de vet nå er det ingen grunn til å tro at det var andre gjerningspersoner med på selve skytingen.

– Det blir viktig videre å avklare eventuelle medhjelpere, eller om det er andre som planlegger noe nytt, sier politiet.

Politiet opplyser at mannen er kjent fra før for Politiets sikkerhetstjeneste (PST).

Oslo-politiet opplyser at de nå jobber tett med PST. De kan ikke si noe konkret om bakgrunnen for hvorfor han var kjent for PST, eller når han skal ha vært i PSTs søkelys.

Politiet sier det er grunn til å tenke at skytingen dreier seg om hatkriminalitet. Dette begrunnes med at det ene av de to barene som er åsted er en kjent bar for homofile.

Gjerningsmannen har så langt ikke ønsket å forklare seg, men gitt uttrykk for at han ønsker å snakke med forsvareren sin først.”

PS.2.

PST on seurannut tyyppiä vuodesta 2015 saakka johtuen islamistisuudesta.
PST arvio tapausta islamistisena terroritekona.
Terroriuhka on nostettu poikkeustasolle ja poliisi on aseistettu.
 
Viimeksi muokattu:
Yhdysvallat on tappanut Al-Qaidan johtajan Ayman al-Zawahrin ilmaiskulla, kertoo uutistoimisto AP. Yhdysvaltain onnistunut isku tapahtui viikonloppuna Afganistanissa. Valkoinen talo vahvisti asian uutistoimisto Reutersille.
Valkoisen talon mukaan siviiliuhreja ei ole tullut.
Al-Zawahri nousi al-Qaidan johtajaksi Yhdysvaltain surmattua Osama bin Ladenin vuonna 2011.
Al-Zawahri oli egyptiläinen lääkäri ja kirurgi, joka suunnitteli yhdessä bin Ladenin kanssa terrori-iskun 11.9.2001 World Trade Centeriin ja Pentagoniin. Tuolloin neljä siviililentokonetta kaapattiin. Iskussa kuoli lähes 3 000 ihmistä.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden aikoo puhua onnistuneesta terrorismin vastaisesta operaatiosta Valkoisen talon parvekkeelta. Biden on edelleen eristyksissä asunnossaan, koska hänen COVID-19 -testinsä on positiivinen.
Juttu päivittyy.
Lähteet: AP, Reuters
 
Al Qaida toimii näköjään edelleen Talibanien suojeluksessa. Afganistan voi jatkossa taas muodostua kansainvälisen terrorismin pesäpaikaksi.
 
Back
Top