Terrorismi

Belgiassa peruttiin ydinvoimalan työntekijöiden kulkulupia - yhteys terrori-iskuihin
Belgian poliisi tutkii, ovatko terroristit pyrkineet iskemään Tihangen ydinvoimalaan.

Belgian viranomaiset ovat peruneet yhdentoista Tihangen ydinvoimalassa työskennelleen ihmisen kulkuluvat. Päätökset liittyvät Brysselissä tehtyihin terrori-iskuihin ja niistä epäiltyjen pidätyksiin.
Asiasta kertoo Belgian ranskankielinen yleisradioyhtiö RTBF.
Forestin kaupunginosassa tapahtuneen ammuskelun jälkeen peruttiin seitsemän ihmisen kulkuluvat. Tiistaisen terrori-iskun jälkeen luvat vietiin vielä neljältä henkilöltä.
Kulkulupien perumisen taustalla on yhden itsemurhaiskijäksi epäillyn, Ibrahim el-Bakraouin, tietokoneelta löytynyt tiedosto. Siitä ilmenee, että terroristit ovat ilmeisesti vakoilleet erästä ydinvoimalassa työskennellyttä insinööriä.
Energiayhtiö Engie ilmoitti jo tiistaina iltapäivällä lentokentän ja metroasem,an pommi-iskujen jälkeen, että Tihangen ydinvoimalasta oli evakuoitu kaikki ei-välttämätön henkilökunta. Voimalan toiminta kutenkin jatkui normaalisti.
Belgian poliisi selvittää nyt, oliko terroristeilla aikomus hyökätä ydinvoimalaan.
 
Euroopan poliisipomo BBC:llä: Isisillä uusi strategia – verkosto ”laajempi kuin pelkäsimme”
Uusi Suomi
Luotu:
24.3.2016
Euroopan poliisiverkoston Europolin päällikkö Rob Wainwright sanoo Britannian yleisradioyhtiö BBC:n radiohaastattelussa, että Euroopalla on nyt vastassaan verkosto toisiinsa yhteydessä olevia väkivaltaisia ekstremistejä laajuudessa, jota ei ole ennen koettu.

– Se [verkosto] on kenties laajempi kuin aluksi pelkäsimme, myönsi Wainwright.

Hänen mukaansa Euroopassa on noin 5000 radikalisoitunutta ihmistä, jotka ovat matkustaneet Syyriaan tai Irakiin taistelemaan. Osa näistä on palannut Eurooppaan. Tästä ryhmästä osa puolestaan osallistuu terroristijärjestö Isisin ”uuteen strategiaan” Euroopassa.

Wainwrightin tässä uudessa strategiassa Eurooppaa vastaan taistellaan entistä aggressiivisemmin, koulutettujen terroristiryhmien ja useiden hyökkäysten voimin.

Wainwrightin mukaan Isisin entistä suurempi uhka ei koske vain Ranskaa ja Belgiaa vaan ”lukuisia Euroopan maita”.
 
Vasemmisto- terroristeilla kaksilla korteilla pelaaminen oli ja on edelleen ihan "normaalia" toimintaa... eli anarkisteilla kuten myös arabiterroristeilla ja uutena tulokkaana "vihreiden miesten hybridisodankäynti" hässäkkä ja epätietoisuutta luovassa toiminnassa venäjän malliin Ect...

Yksi porukka räjäyttää ja tappaa viattomia ihmisiä ajaakseen poliittista/uskonnoillista agendaansa, jota media kutsuu "aseelliseksi siiveksi".

Sitten on muka toinen porukka, joka "irtisanoutuu väkivallasta" ja on tuomitsemassa julkisesti terrori- iskut, eikä ole missään tekemisissä terrorismin kanssa mutta edistää kuitenkin samaa agendaa kuin"sotilaallinen siipi", ikäänkuin "rauhanomaisesti" ilman väkivaltaa ja tappamista.. kuulostaa varmaan tutulta eikö vaan...?

Nyt Busse osuit ytimeen vihervassari terrorista mutta tuo koskee myös islamisti terroristeja niillä kun on kymmeniä järjestojä jotkaa terrorisoivat eikä kukaan niistä neuvottele ja jos neuvottelee niin ketunhäntä kainalossa, tarvitsee vain katsella mitä Israel on kokenut jokaisem neuvottelun jälkeen on tapahtunut isku.

EU ja Eurooppalaiset poliitiikko pomot väittävät että terroristien torjunta onnistuu vain kun EU tekee päätöksiä, kuten takavarikoi siviilien aseet kun hyökkäykset tehdään Kalashnikov rynnäkkökiväärillä joita ei siviileillä ole, täysin järjetöntä logiikkaa.

Samoin väitetään että tehokas terorisminvastainen sota olisi uhka demokratialle , eipä tuo menestykäs terrorismin torjunta ole tuhonnut demokratiaa Israelista eikä senparemmin Yhdysvalloista, Englannista, Kanadasta eikä myöskään Australiasta joten miksi se tuhoaisi sen Manner Euroopasta, ellei päättäjien ja tämän mantran toistajien joukossa ole niitä joilla on omat terrorismi haaveet vaarassa, koska jos torjuntaan lähdetän niin silloin haaviin jää myös vasemmistoanarkistiteja sekä vihreiden ekoterroristeja.


Europol varoitti terrori iskuista jo tammikuussa https://www.europol.europa.eu/content/ectc mutta mitään ei EU johto tehnyt? ei Kommissio eikä EU valtioiden päämiehet? tästä herääkin kysymys oliko tämä EU`n toimettomuus harkittua kun täläisen iskun jälkeen on helppo ajaa jotakin poliittista agendaa mitä on esillä ollut, no se selviää pian kun Komissio tulee vanhojen ja uusien esitysten kanssa ulos, ja miten niihin reagoidaan erityisesti kannatta seurata vihervasemmiston reagointia niihin.
 
Nyt Busse osuit ytimeen vihervassari terrorista mutta tuo koskee myös islamisti terroristeja niillä kun on kymmeniä järjestojä jotkaa terrorisoivat eikä kukaan niistä neuvottele ja jos neuvottelee niin ketunhäntä kainalossa, tarvitsee vain katsella mitä Israel on kokenut jokaisem neuvottelun jälkeen on tapahtunut isku.

EU ja Eurooppalaiset poliitiikko pomot väittävät että terroristien torjunta onnistuu vain kun EU tekee päätöksiä, kuten takavarikoi siviilien aseet kun hyökkäykset tehdään Kalashnikov rynnäkkökiväärillä joita ei siviileillä ole, täysin järjetöntä logiikkaa.

Samoin väitetään että tehokas terorisminvastainen sota olisi uhka demokratialle , eipä tuo menestykäs terrorismin torjunta ole tuhonnut demokratiaa Israelista eikä senparemmin Yhdysvalloista, Englannista, Kanadasta eikä myöskään Australiasta joten miksi se tuhoaisi sen Manner Euroopasta, ellei päättäjien ja tämän mantran toistajien joukossa ole niitä joilla on omat terrorismi haaveet vaarassa, koska jos torjuntaan lähdetän niin silloin haaviin jää myös vasemmistoanarkistiteja sekä vihreiden ekoterroristeja.


Europol varoitti terrori iskuista jo tammikuussa https://www.europol.europa.eu/content/ectc mutta mitään ei EU johto tehnyt? ei Kommissio eikä EU valtioiden päämiehet? tästä herääkin kysymys oliko tämä EU`n toimettomuus harkittua kun täläisen iskun jälkeen on helppo ajaa jotakin poliittista agendaa mitä on esillä ollut, no se selviää pian kun Komissio tulee vanhojen ja uusien esitysten kanssa ulos, ja miten niihin reagoidaan erityisesti kannatta seurata vihervasemmiston reagointia niihin.

Näitä terrori/kouluammunta/sello ect iskuja on myös suomi käyttänyt aasinsiltoina kieltää tiettyjen aseiden yksityisomistus, joka kuitenkin toistaiseksi typistyi aselain kiristämiseksi sen jonka "hedelmistä" nykyään ase ja ampumaharrastajat kuin myös metsästäjät "nauttivat" :rolleyes:
 
Kyllä minä nyt mieleni niin pahoitin.
Viranomaisilla mustat takit ja punaiset hihanauhat merkkinä kuulumisesta virkavaltaan..
(sarkasm)

Belgian poliisin pakkaa olisi hyvä sekottaa kun vetäisi kommando pipon päähän, sekalaiset varusteet päälle ja luotiliivit päälimmäiseksi mihin vain printattu pienellä poliisi.

21324269_ul.jpg
 
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001145626.html

Näissä lähiöissä kytee nyt – islamilaisen radikalismin pesäpaikat kartalla

Täällä ovat ongelmakeskittymät



Monet Euroopan islamismin pesinä pidetyistä kaupunginosista ja lähiöistä tunnetaan ongelmistaan jo aiemmin. Esimerkiksi Pariisin lähiöissä mellakoitiin jo vuosikymmen sitten ilman mitään johtoa. Syynä oli kyllästyminen poliisin rasismiin. Jihadistit käyttävät tyytymättömyyttä hyväkseen.

8b3a76b4a52b4b48955ec4a856602170.jpg


 
Vonkahan tämä jossain toisessa ketjussa taisi jo todeta ääneen mitä itsekin olen ajatellut monesti.... Uudessa suomessa kävi sensuuri ja kirjoitus hävisi nopeasti bittitaivaaseen mutta webcache pelasti tälläkertaa... Rasistikortti ei taida kelvata tälle herralle.
upload_2016-3-25_16-25-17.png
Islam on rauhan ja oikeuden uskonto, kaikki jotka väittävät vastaan t-p-taan
23.3.2016 22:06 Elie El-Khouri
Islam on rauhan ja oikeuden uskonto, kaikki jotka väittävät vastaan t-p-taan

Olen syvästi järkyttynyt ja suruissani Brysselin islam-iskun johdosta. Otan sydämestäni osaa uhrien omaisten ja läheisten suruun.

ISIS edustaa puhdasta islamia ja täysin islamin oppien mukaan!

Islamilaiset eivät selkeästi tuominnut isisiä ja heidän terroristien tekoja- miksi? Siksi koska Koraani sanoo:”Uskovat älkööt ottako uskottomia suojelijoikseen toisten uskovien sijasta. Joka näin tekee, on sanoutunut irti Allahista, paitsi jos pelkäätte heitä. Koraani 3:28”. ISIS ei ole vetänyt tekojensa perusteluja omasta ajatuksesta, vaan he tekevät niitä, koska koraanin käskyt ja sunna/ hadithi sanoo.

Allahin nimissä ovat valmiita terrori-iskuihin

Islamistit unelmoivat maailmanlaajuisesta islamilaisesta suurvallasta (Kalifaatti). He uskovat, että kun länsimaat on tuhottu, he saavuttavat tämän unelman (Andalusia). Heikkenevä Eurooppa houkuttelee islamilaisen vallankumouksen taistelijoita. Islami-terroristien tarkoitus on levittää kauhua Eurooppaan iskemällä metropoleihin ja järjestöihin. Media laskee uhreja ja tapahtumat saavat julkisuutta, mikä aiheuttaa pelkoa ihmisten keskuudessa.

Euroopan poliittisen painoarvon väheneminen ruokkii ääri-islamilaisten maailman valloitusta vahvistamalla ideaa, että islam tulee levittää valloitussota strategialla.

Media nostaa aina Islamin terroristi tekoja mutta ei mistä syystä Islamin terorismi syntyy.

Länsimaiden poliitikot ja mediat julistavat aina jokaisen muslimiterroristin teon jälkeen, ettei sillä ollut mitään tekemistä islamin kanssa, mikä tarkoittaa sitä, että muslimeilla ei ole pakottavaa tarvetta uudistaa uskontonsa oppeja.

Maltillista islamia ei ole, on olemassa vain yksi islam. Koraani on se linja jotka maltilliset muslimit vetää ja kannattaa. Se on varmaa, että maailma ei pääse eroon terrorismista niin kauan, kun länsimaat hyväksyvät nyky islamin opetuksen.

Islam tarvitsee uskonpuhdistuksen!
http://webcache.googleusercontent.c...at-vastaan-t-p-taan &cd=1&hl=en&ct=clnk&gl=fi
 
Vonkahan tämä jossain toisessa ketjussa taisi jo todeta ääneen mitä itsekin olen ajatellut monesti.... Uudessa suomessa kävi sensuuri ja kirjoitus hävisi nopeasti bittitaivaaseen mutta webcache pelasti tälläkertaa... Rasistikortti ei taida kelvata tälle herralle.
Katso liite: 8566
Islam on rauhan ja oikeuden uskonto, kaikki jotka väittävät vastaan t-p-taan

Siksi toin tuon talteen ...hyvä kirjoitus joka ei sovi poliittisen korrektiuden ahtaasen boxiin
 
"Pelolle ei saa antaa valtaa"...?

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/isis_johdon_salainen_kokous-48392

ISIS-johdon salaisen kokouksen päätökset julki – "tuomme kaaoksen Eurooppaan”
KASPERI SUMMANEN
2 tuntia ja 17 minuuttia sitten(päivitetty 1 tunti ja 46 minuuttia sitten)

Sisäpiirilähteiden mukaan ISIS:n johto on päättänyt kohdistaa järjestön voimat iskuihin Euroopassa.

  • a56ad6481584de82200949735473866681ad8880a2d948c4a0601915d44e56c2

    Jihadisti ja ISIS-lippu järjestön propagandavideolla.

    (Vox/youtube.com)
ISIS-jihadistijärjestön ylin johto kokoontui kaikkialta sen alueilta pieneen Tabqahin kaupunkiin Syyriassa viime vuonna hieman ennen Pariisin marraskuun terrori-iskuja.

ISIS-jihadistijärjestön lähteet paljastavat brittilehti Guardianille, mistä henkensä kaupalla paikalle saapuneet jihadistijohtajat keskustelivat.

Kokouksessa päätettiin merkittävästä muutoksesta järjestön strategiaan. Tästä eteenpäin järjestö keskittyisi ”tuomaan kaaoksen Eurooppaan”. Kokouksessa kerrottiin muun muassa, että järjestöllä on jopa 200 terroristia sijoitettuna eri puolille Eurooppaa ja valmiina vastaanottamaan käskyjä.

Guardianille puhuneet kaksi lähdettä kuvaavat kokouksen tunnelmaa voitonriemuiseksi. ISIS:n korkea-arvoiset johtajat olivat puhuneet kääntävänsä katseensa Euroopan valtioiden pääkaupunkeihin. ISIS-päälliköiden kerrotaan lähettäneen jo ulkomaalaistaistelijoita takaisin kotimaihinsa.

ISIS-johtajien uudet linjaukset ovat merkittävä muutos järjestön aiempaan strategiaan, joka on keskittynyt mahdollisimman suuren maa-alueen hallintaan Irakissa ja Syyriassa.

Muutoksen taustalla ovat mitä todennäköisimmin takaiskut ja aluemenetykset, joita terroristijärjestö on viime aikoina kärsinyt ydinalueillaan.

ISIS on menettänyt ainakin noin 30 prosenttia niistä alueista, joita se hallitsi vielä vuoden 2014 kesällä.

ISIS-lähteiden mukaan Eurooppaan lähetettyjen taistelijoiden on tarkoitus muodostaa niin sanottuja nukkuvia terroristisoluja, jotka odottava aktivoitumiskäskyä ylemmiltään.

”He sanoivat, että Britanniaan oli vaikeinta päästä. Belgia oli helppo. Espanjakin mainittiin, mutta ei niin usein kuin muita (maita)”, eräs ISIS-jäsen kuvailee kokouksessa tehtyjä suunnitelmia.

Lähteiden mukaan ISIS-johtajilla on hyvä käsitys Euroopan maiden sisäpoliittisesta ilmapiiristä.

”Kokouksessa he puhuivat siitä, mitkä yhteiskunnat sortuisivat ensin, ja mihin se johtaisi. He uskoivat, että isot hyökkäykset painostaisivat Euroopan unionia ja jopa Natoa”, lähde kertoo.
 
"Pelolle ei saa antaa valtaa"...?

No jo ei muuta voi tuosta "vuodosta" päätellä, niin ainakin sen että Isis taitaa propagandan. Jotain tuollaista nyt odottikin "vuotavan". Tiedossa on että Isiksen porukkaa on euroopassa. Ei sinällään uutta. Isisjohdon vuodettu strategian muutos haiskahtaa propagandalta. Mediapeliä sanoisi Väyrynen. Nyt kuuluu pelätä.
 
Ei koske Suomea. Meitä ei uhkaa kukaan, eikä koskaan (sarkasmia)
 

No, IRA ja jopa ETA usein soittivat varoitussoiton poliisille ennen pommin rajahdyshetkea... ja RAF-paskiaiset olivat Derkkulan, bulgaarien ja Neukkulan masinoima porukka joka sai suojaa ja huoltoa heti Check-Point-Charlien ohitettuaan... mukavia ideologisia kumppaneita Tawjalla ja Hertta Tuomiojalla, eipa mikaan yllatys etta ovat nyt jihadismin rakastajia.

Mikaan ei tartu marxistin raudoitettuun saappaaseen yhta sitkeasti kuin paska.

EDIT: anteeksi piti kirjoittaa 'paskaiseen aatteeseen' eika 'raudoitettuun saappaaseen'... mutta voivat noi anarkomarkot pistella kolmekympia maastossa rinkka selassa raudoitetuilla tough guy -saappaillaan ja tulla sitten kertomaan milta tuntuu, sikali kun on jalkaterista mitaan jaljella. Itse kolmekymppisen viikonloppuna pistelleena epailen vahvasti etta uhoaminen olisi siina vaiheessa aika vaimeata... :D. Ja itsella oli sentaan kintuissa nyt jo kunnolla sisaankavellyt erinomaisesti palvelevat Jalas Drylockit. Mutta noissa pusikoissa ottavat yllattavan paljon kylla pinta-damagea
 
Viimeksi muokattu:
"Pelolle ei saa antaa valtaa"...?

Tavallaan tämä ei ole mikään uutinen sinänsä, koska ISIS:n johtohenkilöt ovat aiemmin julkisesti uhanneet sodan tuomisella Eurooppaan - nämä puheet on aiemmin ohitettu lähinnä propagandana eikä ainakaan julkisesti ole viranomaisten taholta haluttu tuoda esille sitä, että puheilla olisi mahdollisesti jotain katettakin. Nyt ilmeisesti on pakko herätä kun ISIS korotetusta valmiustilasta huolimatta onnistui tehdä toisen - joskin ilmeisesti suunniteltua pienemmän - iskun Euroopan sydämessä.

vlad
 
Tavallaan tämä ei ole mikään uutinen sinänsä, koska ISIS:n johtohenkilöt ovat aiemmin julkisesti uhanneet sodan tuomisella Eurooppaan - nämä puheet on aiemmin ohitettu lähinnä propagandana eikä ainakaan julkisesti ole viranomaisten taholta haluttu tuoda esille sitä, että puheilla olisi mahdollisesti jotain katettakin. Nyt ilmeisesti on pakko herätä kun ISIS korotetusta valmiustilasta huolimatta onnistui tehdä toisen - joskin ilmeisesti suunniteltua pienemmän - iskun Euroopan sydämessä.

vlad

Jos naissa 'soluissa' tosiaan on jopa tuo 15 ukkoa joista ainakin yksi osaa tehda ns. koyhan mielen tenttua niin onhan tuo aika vastenmielinen yllatys. Tama 'Pariisin mastermind' oli kuitenkin ennen Brysselin rajahdyksia 4 vrk Belgian poliisin kuulusteltavana, jona aikana saatiin kokonaista 60min kuulustelupoytakirjaa kasaan koska vangittu valitti 'vasymysta'.
VMP. Uudet protokollat ihan rohkeasti kayttoon, valineet ovat yksinkertaiset. Poyta, kangaspussi ja vesiampari...:). Repeat.
 
Tavallaan tämä ei ole mikään uutinen sinänsä, koska ISIS:n johtohenkilöt ovat aiemmin julkisesti uhanneet sodan tuomisella Eurooppaan - nämä puheet on aiemmin ohitettu lähinnä propagandana eikä ainakaan julkisesti ole viranomaisten taholta haluttu tuoda esille sitä, että puheilla olisi mahdollisesti jotain katettakin. Nyt ilmeisesti on pakko herätä kun ISIS korotetusta valmiustilasta huolimatta onnistui tehdä toisen - joskin ilmeisesti suunniteltua pienemmän - iskun Euroopan sydämessä.

vlad

Kummallista kuinka tavalliset ihmiset ovat selvillä missä mennään mutta poliitikot dismissaavat kaiken ja jatkavat tuhontiellä jonka tavikset ovat nähneet tulevan jo vuosia aikaisemmin...?
 
Orpo kertoo päivän tuoreimmissa netti(iltapäivä)lehdissä että tänne on kuluneen talven aikana saapunut pakolaisten joukossa jopa kymmeniä ihmisiä joilla terrorismikytkös. Odotankin oikein innolla punahilkkasatu-miehen tai hengenheimolaistensa vastakommenttia tähän..

Tässä aiheeseen liittyen....

Terrorismimyönteiset asukkaamme

http://professorinajatuksia.blogspo...d:+blogspot/Ipsas+(Professorin+ajatuksia)&m=1

Iltalehti kertoi aamuyöstä Savon Sanomien tietoihin perustuen, että maahamme on marraskuun jälkeen saapunut saapunut turvapaikanhakijana kymmeniä henkilöitä, joilla on terroritausta. Ennen marraskuuta terrorikytköksiä omaavia henkilöitä oli maassamme noin 300.

Ministeri Petteri Orpo kertoi myös, että Suomessa on kohonnut terrorismiriski. Orpon mukaan on myös mahdollista, että Suomessa "tapahtuu jokin yksittäinen teko".

Suomessa on tapahtunut jatkuvasti pieniä humanitaarisiin maahanmuuttajiin kytkeytyneitä yksittäisiä tekoja, kutenpahoinpitelyitä ja raiskauksia. Petteri-ministeri ei kuitenkaan liene tarkoittanut tällaisia tekoja vaan jotain suurempaa. Sellaista, jonka tapahtuessa ilmoille kajahtaa arabiankielinen Jumalan ylistyshuudahdus.

Tässä tilanteessa olisi suotavaa, että ministeri Orpo ja hänen ministeriönsä löytäisivät keinon terroristikytköksiä omaavien ihmisten neutraloimiseksi. Siis heidän tekemisensä vaarattomiksi. Varmin keino siihen lienee näiden ihmisten lähettäminen samanmielisten pariin esimerkiksi Syyriaan, Irakiin, Somaliaan tai Nigeriaan.

Haittapuolena tässä ratkaisussa olisi kuitenkin ongelman siirtäminen noissa maissa elävien ja sikäläisestä terrorismista kärsivien ihmisten niskoille. Mutta ehkäpä Petteri Orpo ja sisäministeriön virkamiehet löytävät paremman ratkaisun - siitähän he korkean palkkansakin saavat.

Lopuksi on syytä palata tuohon terrorismitaustaisten ihmisten lukumäärään. Tunnettuja tapauksia on siis joitain kymmeniä yli kolmensadan. Valitettavasti tämä ei liene koko totuus, sillä emme tiedä kuinka moni terrorismikytkös on valtiovallalle tuntematon. Onko sellaisia yksittäisiä, kymmeniä vai satoja?

Toinen asia, jonka valtiovalta tuntee heikosti on maassamme asuvien terrorismisympatioita tuntevien henkilöiden määrä. Mikäli muslimiväestömme on tässä suhteessasamanlaista kuin Britanniassa, tuntee näitä sympatioita lähes neljännes. Se tarkoittaisi yhteensä reilusti yli 15 000 terrorismimyönteistä ihmistä 65 000 muslimiasukkaamme joukossa.

Edelle kirjoitetun perusteella on tietenkin kysyttävä, onko meillä muilla Suomen asukkailla syytä huoleen näiden ihmisten takia? Entä onko terrorismimyönteisten ihmisten määrä maassamme jo nyt riittävä, vai haluammeko asuttaa heitä vielä enemmän maahamme?

Entä luotammeko vain siihen, ettei meillä kuitenkaan tapahdu mitään - paitsi ehkä jokin yksittäinen teko? Entä ymmärrämmekö, että riittävän pitkällä aikavälillä epätodennäköinenkin asia muuttuu todennäköiseksi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Terrorismi kuriin itsesensuurilla ja muslimiyhteisöjen tuella
Jumala osoitti jälleen suuruutensa arabian kielellä
Britanniassa lähes miljoona muslimia kannattaa terrorismia
 
Brysselin terrori-iskujen jälkeiseen aikaan sopii hyvin tämä kylkirauta.fi:ssä ollut Maanpuolustuskorkeakoulussa tutkijaupseerina palvelevan Antti Parosen kirjoitus Terrorismi ja sotataito (alkaen s. 38): http://www.kylkirauta.fi/images/pdf/10/kr2_15.pdf

"Sotaa vai rikollisuutta, politiikan jatkamista toisin keinoin vai silmitöntä väkivaltaa? Suhtautuminen terrorismiin on vähintään yhtä moniselitteistä kuin on sen määritteleminenkin. Tässä artikkelissa tarkastellaan terrorismia sotataidollisena ilmiönä ja hahmotetaan sitä, miten terroritekoihin turvautuvat tahot niiden merkityksen mieltävät".

Kirjoitus on muutaman sivun mittainen, joten laiskinkin aiheesta kiinnostunut jaksaa sen lukea. Kirjoitus avaa myös sitä, miksi jihadismissa iskut siviileitäkin vastaan ovat tavallaan oikeutettuja ja joihin syihin vedoten jihadistit saavat oikeutuksensa/perusteet iskuille. Samoin se selventää ajatusmaailmaa ja käsitteitä, lähtien aina käsitteestä "siviili" - johon al-Qaidan vaikuttaja sheikki Abil al-Abbab toteaa seuraavaa:

"ettei siviili ole islamilaisen juridiikan mukainen käsite lainkaan, ja pitää valitettavana sen käyttöä myös muslimien parissa. Hänen mielestään vääräuskoiset ovat jaettavissa periaatteessa kahteen ryhmään: niihin, jotka eivät käy taistelua muslimeja vastaan, ja niihin, jotka ovat suorassa konfliktissa muslimien kanssa. Molemmat ryhmät ovat legitiimejä kohteita iskuille."

Antti Paronen valmistelee väitöskirjaa MPKK:n Sotahistorian laitoksella, väitöskirjan aihe: Globaali jihadistinen liike kumouksellisen sotataidon kehittäjänä.

vlad
 
Back
Top