Täytyy tunnustaa, että ainakin minä katson näitä suorituskyky- ja kalustoasioita hyvin pitkälti jalkaväkitaistelijan sektorista. Osansa voi olla sillä, että olen saanut varusmieskoulutuksen jalkaväessä ja miellän itseni 100% jalkaväkimieheksi ja tunnen voimakasta aselajiylpeyttä.
Erään kaverin kanssa oli taannoin puhetta jalkaväestä noin yleismaailmallisesti ja lopputuloksena päädyimme siihen, että hyvin koulutettu ja aktiivinen suomalainen jalkaväkireserviläinen on hyvinkin verrattavissa monen maan ammattisotilaaseen ja jopa ns. kevyempiin erikoisjoukkoihin. Mitäs tuosta johtopäätelmästä olette mieltä?
Hiihtotaito, suunnistustaito, kyky toimia omillaan maastossa huoltaen itsensä repusta sekä kyky toimia kaikissa sää- ja valaistusolosuhteissa eivät nimittäin ole mitään itsestäänselvyyksiä maailmalla.
Viime talvena tuli juopoteltua erään former infantry marinen kanssa ja jotenkin keskustelu kääntyi inttijuttuihin. Jimmy oli ihan kauhuissaan siitä, että maastossa yövyttäisiin ilman lämmitettyä majoitetta talvella. Samaten ahkio ja sukset herättivät suurta mielenkiintoa ja epäilyksen siitä, onko kyseessä ihan oikeasti asevelvollisuusarmeijan tuotoksia vaiko jotain erikoiskoulutettuja vuoristojoukkoja. Kerro siinä sitten jotain tammikuun saapumiserän basic trainingista…
Suomalaisillehan noissa ei ole mitään erikoista, vaan niitä pidetään ihan normaaleina juttuina, mutta toiminta lumisessa ympäristössä ja pakkasella oli ihan vieras ja arvostusta herättävä kyky 9 vuotta merijalkaväessä palvelleelle 03 alkuisella MOSilla olleelle kersantille.
Jalkaväkimiehet muuten tulevat hyvin juttuun kansallisuudesta riippumatta, vaikka pöydässä olisi useampaakin eri kansallisuutta. Jenkin sanoin kaikki 03-MOSit sekä saksalaiset/itävaltalaiset/suomalaiset vihreälaatat kuuluvat yhteen suureen ”Infantry brotherhoodiin”.