Toimintakyvyn ylläpito kenttäolosuhteissa

Nykyisessä yhteiskunnassa eläva keskiverto reserviläiselle haasteen muodostaa oman terveyden ylläpito kenttäolosuhteissa. Hygieeniset vaatimukset ovat aivan eriluokkaa kuin mitä normaalisti vaaditaan. Pienetkin vaivat (lievä ripuli, tai kuume) muodostuvat hankaliksi kentällä, niiden normi hoito, lepo kun ei onnistu.
Jatkuva unenpuute lisää rasitetta ja joukkoja on muistettava lepuuttaa jotta ne eivät uuvu liian aikaisin.
Unen puute kun aiheuttaa kännin tapaisia ongelmia motoriikkaan, päätöksentekoon ja reagointikykyyn.
 
Hyvä keskustelunavaus!

Muutama ajatus aluksi lyhyesti:
Eräs olennaisimpia asioita toimintakyvyn säilyttämisen kannalta on mielestäni ymmärtää se, että toimintakyvyn säilyttäminen vaatii sitä, että yksilö huolehtii siitä jatkuvasti..näkee vaivaa sen asian eteen.
Pääsääntöisestihän tuo "vaivannäkö" muodostuu hyvinkin pienistä asioista. Kun sukat kastuvat ne vaihdetaan mahdollisimman nopeasti kuiviin, kun kalsarit ovat märät ne vaihdetaan nopeastui kuiviin..jos kaikki vaihtovaatteetkin ovat märkiä/ niitä ei ole, on kuivateltava vaatteet tavalla tai toisella mahdollisimman nopeasti.
Kun on aikaa nukkua, täytyy ymmärtää nähdä se vaiva että riisuu ylimääräiset vaatteet ja menee makuupussiin nukkumaan..sen sijaan että kellahtaa märässä taisteluvarustuksessa kengät jalassa telttapohjalle ja nuokkuu kylmästä täristen puolihorroksessa. Kun on ruokaa tarjolla, syödään kunnolla..käydään paskalla vähintään kerran vuorokaudessa. Sitäkään ei läheskään kaikki varusmiehet ja reserviläiset eivät tee..koska se on heidän mielestään "epämukavaa ja vaivalloista". Mieluummin pantataan ulostetta peräsuolessa 4-5 vrk..ja sen seurauksena olo muuttuu päivä päivältä tukalammaksi.. Pahimmillaan jotkut lakkaavat jopa syömästä ettei tarvitsisi käydä kyykkypaskalla..

Listaa pienistä asioista voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään..

Kuitenkin jo sillä, että viitsii nähdä vaivaa sen eteen, että hoitaa nuo pienet asiat kuntoon niin se auttaa jo merkittävästi eteenpäin toimintakunnon säilyttämisen kannalta.
Itsestään se toimintakyky ei säily kovimmillakaan karjuilla, vaan sen säilyttäminen vaatii jatkuvaa vaivannäköä pienten asioiden osalta.

Sen kun ymmärtää, että se vaiva on nähtävä, niin silloin alkaa jo olemaan selviytymisen avaimet ihan mukavasti käsissä.
 
Osallistujana lyhyissä viikonlopun keikoissa, kuten PVVEH:ssä tai MPK-kurssilla, olen mielestäni havainnut epäsuotavaa ajattelumallia. Ajatellaan, että tämän ajan sitä on vaikka aidan seipäänä. Suurempaan empiriaan perustumatta ajattelen, että toimintakykyä ylläpitäviä juttuja on tehtävä, jotta niistä tulee rutiinia. Silloin niitä ehkä tulisi tehtyä silloinkin, kun olosuhteet ovat heikot ja rasitus on pitkäkestoista. Tämä ei tarkoita, että koulutuksessa täytyisi pitää erikseen taukoja hanurin talkkaamiseksi.

Kertausharjoituksessa ryhmänjohtajana kävin keskenäni jaakobinpainia siitä, kuinka usein vierailta aikuisilta miehiltä viitsii kysyä "Olettehan juoneet riittävästi?" Samoin venyttely jäi kehotukseksi eikä käskyksi.
 
Roger Mike kirjoitti:
Osallistujana lyhyissä viikonlopun keikoissa, kuten PVVEH:ssä tai MPK-kurssilla, olen mielestäni havainnut epäsuotavaa ajattelumallia. Ajatellaan, että tämän ajan sitä on vaikka aidan seipäänä. Suurempaan empiriaan perustumatta ajattelen, että toimintakykyä ylläpitäviä juttuja on tehtävä, jotta niistä tulee rutiinia. Silloin niitä ehkä tulisi tehtyä silloinkin, kun olosuhteet ovat heikot ja rasitus on pitkäkestoista. Tämä ei tarkoita, että koulutuksessa täytyisi pitää erikseen taukoja hanurin talkkaamiseksi.

Kertausharjoituksessa ryhmänjohtajana kävin keskenäni jaakobinpainia siitä, kuinka usein vierailta aikuisilta miehiltä viitsii kysyä "Olettehan juoneet riittävästi?" Samoin venyttely jäi kehotukseksi eikä käskyksi.
Klikkaa laajentaaksesi...

Nimenomaan näin!

Kun harjoitukset kestävät sen 2-4vrk, kuten useimmiten kestävät, niin kyllähän siitä terve mies selviää, vaikkei vaivautuisi pitämään itsestään huolta millään tasolla..edes paskantaa ei tarvitse, jos ei halua. Se on varmasti suuri syy siihen, miksei ne pienet, omaa toimintakykyä merkittävästi ylläpitävät toimet muodostu rutiiniksi tai niitä ei todennäköisimmin edes opita.

Tiedä sitten pitäisikö alkaa järjestämään niitä lyhyitä harjoituksia sillä teemalla ettei niissä tehdä mitään muuta kuin korostetusti toimintakykyä ylläpitäviä toimia?! Voihan se tuntua tyhmältä jos äksiisinomaisesti kävellään vesilätäkössä kengät, sukat ja kalsarit märäksi - ja sitten kuivataan ne - kastellaan uudestaan - ja kuivataan - ja kastellaan - ja kuivataan...
 
Roger Mike kirjoitti:
Osallistujana lyhyissä viikonlopun keikoissa, kuten PVVEH:ssä tai MPK-kurssilla, olen mielestäni havainnut epäsuotavaa ajattelumallia. Ajatellaan, että tämän ajan sitä on vaikka aidan seipäänä. Suurempaan empiriaan perustumatta ajattelen, että toimintakykyä ylläpitäviä juttuja on tehtävä, jotta niistä tulee rutiinia. Silloin niitä ehkä tulisi tehtyä silloinkin, kun olosuhteet ovat heikot ja rasitus on pitkäkestoista. Tämä ei tarkoita, että koulutuksessa täytyisi pitää erikseen taukoja hanurin talkkaamiseksi.

Kertausharjoituksessa ryhmänjohtajana kävin keskenäni jaakobinpainia siitä, kuinka usein vierailta aikuisilta miehiltä viitsii kysyä "Olettehan juoneet riittävästi?" Samoin venyttely jäi kehotukseksi eikä käskyksi.
Klikkaa laajentaaksesi...

Tämähän on melko suoraan myös se, mitä tapahtuu urheilussa. Ei siellä huipulla, mutta esim. junnuissa ( joukkuelajit ) juuri sen huipun alapuolella, eli kohtuullisen korkealla tasolla. Juomatankkausta ei osata tehdä, vaan se tapahtuu sitten siinä pelin aikana, mikä on liian myöhään. Silloin pitäis vaan pitää yllä sitä nestetasapainoa eikä hakea enää perustaa. Joukkueurheilijoiden venyttelyaktiivisuus on huomattavasti heikompaa verrattuna vaikkapa kamppailu-urheilijoihin. Monet eivät edes osaa venytellä. Voisiko vetää johtopäätöksen, että tämmöiset kehon huoltamiseen liittyvät asiat ovat yleisesti ( pl. todelliset huippu-urheilijat ja ehkäpä jonkin verran muita yksilöurheilijoita ) retuperällä? oliko liian yleistetty? Jotenkin vaan tuntui niin tutulta.
 
Kaveri kotiutui juuri vajaan viikon KH:sta ja paineli ensitöikseen lekurille (40`C kuume ja köhä). Kertoi saman romuskan tarttuneen vähintään 50% koko harjoitusvahvuudesta. Huonot majoituslaitteet (kosteus ja viima teltoissa vaikka kamiina hohki punaisena koko ajan levossa ollessa) ja keliolosuhteet syynä.

Kysyin olisiko auttanut mikäli olisi ottanut nato-sängyn lainaan? "Kyllä"
Intin tarjoama makuupussi oli jo parasta ennen -päiväyksensä kokenut eli ei pitänyt lämpöä.

Huoltojeesuksena totean vain: Ei kurjuutta tarvitse harjoitella. Se tulee itsestään.

Kesken harjoituksen ei makuupusseja vaihdeta, mutta ottamalla oman makarin matkaan ei tarvitse pelätä karua ylläriä jakokaluston kunnosta tai sen puutteesta. Sama nato-sängyn suhteen. Ei vie älyttömästi tilaa ja kun nukkuu irti maasta niin lepokin on oikeaa lepoa.
 
Täytyy huudella väliin että itselleni tulee huomattavasti enemmän "metsäöitä" ihan vaan omien harrastusten ja yleisen vaeltelun vuoksi kuin "intin touhuissa"... Mutta henkilökohtainen huolto / toimintakyvyn ylläpitäminen taas on vaatinut eniten vaivannäköä PV harjoituksissa.

Miksi näin? No, erästelyä olen tehnyt nassikasta asti, ja siellä tulee itsekseen pidetyksi huoli nesteestä, jaloista, energiasta, lämmöstä jne. Lisäksi reissaillessa ei ole tarvetta singahtaa piiloon tai muuttua maisemaksi vähän väliä. Siksi kamat pysyvät kuivempina ja päivämatka rytmittää huollon luontevaksi ruokailuineen, tyhjennyksineen, varustehuoltoineen, venyttelyineen jne.

PV puolella yleisin tilanne itselläni on se, että koko ajan on tarjolla henkisesti tarkkuutta ja johdonmukaisuutta vaativaa työtä kohtuullisen suurella simultaanikapasiteettikuormalla lisättynä. Ei tarvitse tehdä kuin pidennettyä päivävuoroa muutama vuorokausi, niin on ehdottomasti "käskettävä itsensä" ja oma porukka juomaan, tekemään fyysisiä juttuja, lepoon lepovuorolla jne. 24/7 toiminnassa merkitys vain korostuu, ja lepoon käskeminen on alkanut luonnistua melkein kuin varusmiesaikoina. Oppimista, siis. Nyt on vahva luottamus siihen että omalle poppoolle määritelty suorituskyky kyetään tuottamaan - ja se on hyvä tunne.

Itseni vain meinasi aluksi päästä yllättämään, että "keskuslämmitetyissä tiloissa" ja "hyvin palveltuna" voi oma jaksaminen vaatia aktiivista tekemistä.

Tai sitten olen vain tullut entistä vanhemmaksi... Joka päivä...
 
Koulutuskysymys siinä kuin mikä muukin. On tainnut käydä niin, että harjoituksissa on jo vuosia haettu "tehoja" ja eräs maastokelpoisuuden perusasia on jäänyt nöpen osalle: omahuolto.

Tämän asian parissa olen vuosia työni puolesta pähkinyt. Olen oppinut sen, että osa porukasta toimii niinkuin pitää ja osa seisoo mieluummin kylmissään tumput täysin suorina ja vapisee. Se on oikeasti säälittävä näky, kun tähän törmää ja siihen törmää kyllä. Tästä voisi lotista vaikka aamuun asti, mutta eipä taida olla tarvis.

Olen pitänyt omahuollon kouluttamisen tiettyä ohittamista erittäin vakavana puutteena....se korostuu erityisesti nykyään, kun nämä asiat eivät ole luontojaan kunnossa.

Periaatteessa tämä koulutusaihe olisi ilman muuta ainakin yhden varusmiesleirin teeman paikka. Harjoituksia - huoltoharjoituksia ja - opetusta - rankka vaihe - palautuminen maastossa niillä keinoin, mitä on käytössä. Kyllä nämäkin asiat opitaan, jos ne opetetaan, en minä muuta usko.
 
Kapiainen kirjoitti:
Tiedä sitten pitäisikö alkaa järjestämään niitä lyhyitä harjoituksia sillä teemalla ettei niissä tehdä mitään muuta kuin korostetusti toimintakykyä ylläpitäviä toimia?! Voihan se tuntua tyhmältä jos äksiisinomaisesti kävellään vesilätäkössä kengät, sukat ja kalsarit märäksi - ja sitten kuivataan ne - kastellaan uudestaan - ja kuivataan - ja kastellaan - ja kuivataan...
Klikkaa laajentaaksesi...

Kyllä meillä aikanaan oli tälläistä harjoitusta. Eikä se tuntunut sen tyhmemmältä kuin mikään muukaan. Tai siis kaikkihan tyhmältä tuntui kun ei tiennyt mitä asialla haettiin. Kummasti motivaatio aina parani kun onli tavoite selvillä.

Eräässä joukkoyksikössä on jo jonkun aikaa kiinnitetty huomiota toimintakyvyn säilyttämisessä erityisesti yhteen osa-alueeseen. Nimittäin kerrospukeutumiseen. Teoriassa on pojat saatu se oppimaan helposti, mutta käytännön toteuttamisen kanssa on hieman eri tilanne. Kun kerrospukeutumisjärjestelmät on suunniteltu siviilien retkeilyvarustuksen mukaisesti, onkin toteuttaminen sotilasvarustuksessa hieman hankalampaa. Sen lisäksi että suojavarusteet saattavat pilata hienojen vaatteiden hengittävyyden ja tarkkaan harkitun lämpötasopainojärjestelmän, ovat suoja- ja taisteluvarusteet tiellä kerroksia säädettäessä. Kun tauot ovat lyhyitä, eikä niiden pituudesta ole selvää tietoa jättävät pojat usein lisäämättä lämmiintä kerrosta. Sen lisääminen välikerrokseksi koetaan hankalaksi ja epämukavaksi ja etenkin jos vastaan tuleekin yllätystilanteita tauon lopouessa on vaatetuksen vähentäminen vaikeaa päällä olevien kerrosten vuoksi. Siksi onkin jo jonkin aikaa kehitelty taistelu- ja suojavarustuksen päälle puettavaa taukovaatetusta. Kerrospukeutumisen hyödyntäminen toiminnan ja taukojen mukaan kun on se ensimmäinen askel näissä toimintakyvyn ylläpitämisissä. Sitä seuraavat nestetasapainosta huolehtiminen, riittävä ravinto ja lepo, omista varusteista huolehtiminen jne. Yllättävän moni kokenutkin kaiffari jättää pieniä asioita tekemättä milloin mistäkin syystä. Huopakumisaappaat jätetään nukkuessa jalkaan, jotta satunnaisen hälytyksen tullessa ehditään nopeammin liikkeelle ja kylmien saappaiden jalkaan vetäminen tuntuu aina inhottavalta. Kuivia vaatteita ei vaihdeta, koska se on työlästä ja riisuutuminen kylmässä on ilkeän tuntuista. Vastaavasti ei aamula vaivauduta sitä yökäyttöön varattua kuivaa asua vaihtamaan pois ja seuraavana yönä onkin vain kaksi märkää. Ruoanlaitto- ja/tai ruokailuvällineiden kaivaminen repusta on väsyneenä joillekin ylivoimainen tehtävä. Jne jne jne. Kapiainen jo useita vastaavia asioita toikin esille. Olen täällä usein ennenkin painottanut huollon merkitystä ja sen turhan aliarvostettua asemaa Suomessa. Moni reserviläinenkään (saati varusmies) ei tunnu ymmärtävän mitä kaikkea huolto itsea asiassa pitää sisällään, alkaen omakohtaisesta huollosta, itsensä ja varusteidensa toimintakunnon säilyttämiseksi tehtävistä toimenpiteistä. Kun eihän huolto ole seksikästä ja taktista ja hollywoodia vaan b-miesten ja huonosti motivoituneiden lusmujen touhua. "Kovat" jätkät korkeintaan teroittaa taisteluveistään taukojen aikana tuntitolkulla tai viilaa patruunoista dumdumeja ja herkistelee käsikranaattien sokkia. Erittäin neitimäistä on varustautua itse omilla huoltotarvikkeilla kuten kosteuspyyhkeillä ja huulirasvalla. Kummasti vaan kun se toinen viikko alkaa niin ne neitimäiset jatkaa menoa ja "kovat" jätkät alkaa hyytymään. Porukan todellisen ammattitaidon näkeekin mielestäni nimenomaan siinä, kuinka sen jäsenet omaehtoisesti huolehtivat toimintakunnosta ja myös yhteisesti toistensa kunnosta. On niin helppo jäädä ähmäilemään kun kun on kylmä ja väsy ja märkä ja nälkä ja jano ja ikävä ja tyttöystäväkään ei oo soittanut. Näissä lyhyissä harjoituksissa usein näkee kuinka porukassa on aina näitä jotka tarttuvat toimeen ja näitä jotka vaan katselevat sivusta. Useimmiten myös sama jako on siinä toimintakunnon ylläpitämisessä.
 
Tuntuu Suomessa olevan vallalla sellainen mielettömyys jonka mukaan "kruunu pojistaan huolen pitää". Todellinen sissi taistelee jakovarusteilla. Ymmärrän varsin hyvin, ettei varusmiehillä varustautuminen voi olla täysin vapaata. Perus sotilaantaidot on opeteltava eli käytetään karttaa ja kompassia ei GPS:ää- maastossakin olisi syytä pärjätä vaikka vaatetuksena ei olisikaan goretex kalvolla varustettua M 91 ja sähkölämmitteisiä sukkia.

Useimmissa ammattiarmeijoissa käytetään samanlaista konseptia - alokasaika mennään jakovarusteilla mutta sen jälkeen saa käyttää omia varusteita.

Mitä sotilaan on sitten osattava hoitaa:

1. Perushygienia. Suomalainen kyllä lotraa käsidesillä kuin leprasairaalan lääkäri käydessään terveyskeskuksessa. Sitä 2,49 maksavaa ja 50 grammaa painavaa käsidesiä ei kuitenkaan oteta mukaan harjoituksiin. Retkeilijä voi valita taukopaikkansa niin, että vettä on saatavilla, mutta sotilaalla se ei aina onnistu. Nenäliinat ja savetit täydentävät hyvin varustusta. On helvetin mukavaa jos se käsiin tarttuva paska ja aseöljy ei kulkeudu esim. silmiin.

2. Pukeutuminen. Luulisi olevan itsestään selvyys, että jokainen hoitaa edes maastokäyttöön soveltuvat alusvaatteet, mutta ei. Jopa aktiiviressut varaa mukaan kertauksiin ja MPK:n harjoituksiin ne kauhtuneimmat puuvillaiset paidat ja kalsongit. Kylmä tosiasia on, että jos siellä jakovarusteiden alla on 60-100 euroa maksava "tekninen alusasu" ja jaloissa 20 euron sukat on se elämä vaan paljon helpompaa.

3. Nukkuminen. Jakovarusteillakin pärjää. Henkilökohtaisesti käytän mieluiten yöt kuitenkin nukkumiseen- en hikoiluun tai paleluun. Kesäpussi, talvipussi, syksy-kevätpussi ja helle (eli sisämajoitukseen) käytettävä makuupussi löytyy kaapista. Hyvän makuualustan saa 20 eurolla. Miksi luottaa tuuriin jos voi olla varma?

4. Lääkintä. Ea-pakkaus, reseptilääkkeet ja särkylääkeet sekä ripulilääkeet pitäisi löytyä jokaiselta.

5. Valaisu. Syksyisessä metsässä on pimeää. No jotkut sinnitteli pelkällä sytkärin tuomalla valolla koko intin...

6. Työkalut. Puukko on hyvä mutta kyllä leatherman tms. työkalukin on tarpeen.

7. Lopuksi tärkein. HARJOITTELU - mitä enemmän vietät aikaa ns. kentällä sitä paremmin osaat homman. Laita taito kiertämään. Arabien sananlaskun mukaan "Kuuntele viisaan puhetta. Sinä saat ilmaiseksi sen minkä toinen on ponnistelemalla hankkinut."

Lopuksi vielä varusteiden hankinnasta. Osta kamat vähitellen ja vielä mieluiten eräliikkeiden ns. kausialennusmyynneistä. Toki voit mennä liikkeeseen ja ostaa "kaiken" kerralla - varaudu siihen, että summa hirvittää heikompia.
 
Mosuri kirjoitti:
Kylmä tosiasia on, että jos siellä jakovarusteiden alla on 60-100 euroa maksava "tekninen alusasu" ja jaloissa 20 euron sukat on se elämä vaan paljon helpompaa.
Klikkaa laajentaaksesi...
Kun nyt olisi monellakin edes se Anttilan alennusmyynistä löytynyt alle 10 euroa maksava tekninen alusasu. Toki se on vanhentuneeksi koettu polypropyleenia eikä niin tyylikkään näköinen, mutta toimii kuitenkin. Ja Anttilan ale ei todellakaan ole ainoa mahdollinen paikka. Nyt en ole seurannut mutta vielä vuosi-pari sitten näitä oli jlähes joka kaupassa ja ainakin kaikilla työvaatteita myyvillä liikkeillä jatkuvasti tarjouksessa alle kympillä.
 
Jo niinkin pieni asia kuin omat kahvit lisää kummasti ainakin työelämässä kofeinisoituneen ressun toimintakykyä. Jaossahan kahvia, sitä intin petroolia, saa vain aamupalalla - jos silloinkaan. Omat pikakahvit kiehauttaa nopeasti kamiinan päällä teltassa tai pienellä kaasukeittimellä missä vain, kun on aikaa. Ja tietysti sitä tarjotaan myös ainakin lähimmälle kaverillekin.
 
noska kirjoitti:
Eräässä joukkoyksikössä on jo jonkun aikaa kiinnitetty huomiota toimintakyvyn säilyttämisessä erityisesti yhteen osa-alueeseen. Nimittäin kerrospukeutumiseen. Teoriassa on pojat saatu se oppimaan helposti, mutta käytännön toteuttamisen kanssa on hieman eri tilanne. Kun kerrospukeutumisjärjestelmät on suunniteltu siviilien retkeilyvarustuksen mukaisesti, onkin toteuttaminen sotilasvarustuksessa hieman hankalampaa. Sen lisäksi että suojavarusteet saattavat pilata hienojen vaatteiden hengittävyyden ja tarkkaan harkitun lämpötasopainojärjestelmän, ovat suoja- ja taisteluvarusteet tiellä kerroksia säädettäessä. Kun tauot ovat lyhyitä, eikä niiden pituudesta ole selvää tietoa jättävät pojat usein lisäämättä lämmiintä kerrosta. Sen lisääminen välikerrokseksi koetaan hankalaksi ja epämukavaksi ja etenkin jos vastaan tuleekin yllätystilanteita tauon lopouessa on vaatetuksen vähentäminen vaikeaa päällä olevien kerrosten vuoksi. Siksi onkin jo jonkin aikaa kehitelty taistelu- ja suojavarustuksen päälle puettavaa taukovaatetusta.
Klikkaa laajentaaksesi...


Milloinkohan tulee valmista? Viltti ja viitta saattaisivat olla parhaasta päästä. Sadeviitta telttapatjan tapaisesta materiaalista? Suojaisi siinä sivussa lämpökameralla tapahtuvaa tähystystä vastaan.
 
Voisi olla aikamoinen kanniskeltava moinen umpisolumuovisadeviitta kuljetuskannossa.

Blackhawk Down elokuvassahan on se yksi toimistotaistelija jonka spesialiteetit ovat konekirjoitustaito ja kahvinkeittokyky. Omien havaintojen mukaan aiemmin reserviläisillä oli paremmin kahvinkeitto eri menetelmin hallussa. Nykyisin tyydytään yleensä vain valittamaan kahvinpuutetta ja korkeintaan pikakahviin. Pääasiassa valittamaan.

edit: kirjoitusvirhe pois
 
JOKO kirjoitti:
noska kirjoitti:
Eräässä joukkoyksikössä on jo jonkun aikaa kiinnitetty huomiota toimintakyvyn säilyttämisessä erityisesti yhteen osa-alueeseen. Nimittäin kerrospukeutumiseen. Teoriassa on pojat saatu se oppimaan helposti, mutta käytännön toteuttamisen kanssa on hieman eri tilanne. Kun kerrospukeutumisjärjestelmät on suunniteltu siviilien retkeilyvarustuksen mukaisesti, onkin toteuttaminen sotilasvarustuksessa hieman hankalampaa. Sen lisäksi että suojavarusteet saattavat pilata hienojen vaatteiden hengittävyyden ja tarkkaan harkitun lämpötasopainojärjestelmän, ovat suoja- ja taisteluvarusteet tiellä kerroksia säädettäessä. Kun tauot ovat lyhyitä, eikä niiden pituudesta ole selvää tietoa jättävät pojat usein lisäämättä lämmiintä kerrosta. Sen lisääminen välikerrokseksi koetaan hankalaksi ja epämukavaksi ja etenkin jos vastaan tuleekin yllätystilanteita tauon lopouessa on vaatetuksen vähentäminen vaikeaa päällä olevien kerrosten vuoksi. Siksi onkin jo jonkin aikaa kehitelty taistelu- ja suojavarustuksen päälle puettavaa taukovaatetusta.
Klikkaa laajentaaksesi...


Milloinkohan tulee valmista? Viltti ja viitta saattaisivat olla parhaasta päästä. Sadeviitta telttapatjan tapaisesta materiaalista? Suojaisi siinä sivussa lämpökameralla tapahtuvaa tähystystä vastaan.
Klikkaa laajentaaksesi...

No niin jos vanha vähän muistelisi omia inttiaikojaan. Meillä oli periaatteena, että maastossa teltat olivat vain nukkumista varten. Itse asiassa niissä oleskelu saati sitten tulen tekeminen päivällä oli kielletty. Käytännössä tämä opetti henkilöstön hakemaan suojaa säältä ja opetti sen ettei vaatteita kannattanut päästää kastumaan. Mitään nuotioita ei myöskään sallittu ja edes keittimiä ei kuulunut varustukseen. Tykin läheisyydestä ei myöskään saanut poistua. Vanhassa varustuksessa vain oli ongelmana se, ettei muita tuulenpitäviä varusteita ollut kuin sissimantteli ja sadeviitta. Syys ja kevät säissä sadeviitta oli usein käytössä vaikka ei varsinaisesti satanut.

M91 varustuksessa ongelmat säilyivät, varsinaisia tuulenpitäviä varusteita olivat vain talvitakki ja sadevaatetus.

Omista "siviilikamoistani" löytyy nykyisin, kevyt mutta intin versiota suurempi sadeviitta joissa on läpivientirenkaat kulmissa. Kyseessä on ei ole muovitettu kangas vaan käsitelty kangas joka jopa hengittää vähän. Erinomainen varuste jota kannan luonnossa mukana vaikka olisin varustautunut muilla sadevarusteilla. Voi käyttää laavuna, alustana tai sen voi rankkasateessa jopa viritellä "miniteltaksi" joka on tauolla irti taistelijasta. Maastokuviointi mahdollistaa myös käytön naamiontikankaana.

Toisena omahankintana mukana kulkee halpa ylisuuri kalvotakki jonka saa tarvittaessa vedettyä vaikka talvitakin päälle. Aivan helvetin ruma ja tyylitön vaatekappale jonka veden ja tuulenpitävyyttä arvostaa aivan saatanasti kun lämpötila +-0 ja taivaalta tulee märkää räntää tai alijäähtynyttä vettä vaakasuorassa.

Jos nyt vielä voidaan mennä vanhempaa historiaan niin pohjoisvaltioiden joukoilla oli käytössää sisällissodassa 1861-1865 huopia joiden toinen puoli oli kumitettu. Etelävaltiot eivät pystyneet niitä valmistamaan ja kyseinen kumihuopa oli himoittu sotasaalis. Tarkkasilmäiset voivat tunnistaa kyseiseen kumihuopaan kääriytyneitä taistelijoita mm. sodan loppupuolen juoksuhauta kuvista.

Omat parannusehdotukseni nykyisiin sotilasvarusteisiin on, Goretex kalvolla varustettu vähän entistä suurempi sadeviitta jossa on kulmissa narut ja läpivientilenkit. Lisäksi tarvittaisiin M05 talvimaastokuviolla goretex kalvolla varustettu hupullinen ja mieluiten polviin ulottuva "ylisuuri" ja suurilla taskuilla varustettu takki tauoille, tuuleen ja sateeseen. Mallina tulee mieleen se sveitsin armeijan valtaisilla taskuilla varustettu takki.

Ei kaunista mutta kenttäkelpoista.
 
Tuo Noskan mainitsema taukovaate on suunniteltu hieman erilaiseen käyttöön kuin tykistön asemamiehistölle. Lähinnä talvikäyttöön porukalle joka liikkuu todella paljon ja kovaa ja käyttää liikkuessaan kevyttä vaatetusta ja tarvii jotain nopeasti päälle puettavaa ja riisuttavaa vaatetta lyhyille tauoille liikkeen välissä. Yhtenä kokeiltuna vaihtoehtona on esimerkiksi toppahaalari, jonka kykenee pukemaan kaikkien varusteiden päälle jopa sukset jalassa. Monia muitakin vaihtoehtoja on kokeiltu ja muiden vuodenaikojen varalle myös omia vaihtoehtojaan.
 
Roope Ristintekijä kirjoitti:
Tuo Noskan mainitsema taukovaate on suunniteltu hieman erilaiseen käyttöön kuin tykistön asemamiehistölle. Lähinnä talvikäyttöön porukalle joka liikkuu todella paljon ja kovaa ja käyttää liikkuessaan kevyttä vaatetusta ja tarvii jotain nopeasti päälle puettavaa ja riisuttavaa vaatetta lyhyille tauoille liikkeen välissä. Yhtenä kokeiltuna vaihtoehtona on esimerkiksi toppahaalari, jonka kykenee pukemaan kaikkien varusteiden päälle jopa sukset jalassa. Monia muitakin vaihtoehtoja on kokeiltu ja muiden vuodenaikojen varalle myös omia vaihtoehtojaan.
Klikkaa laajentaaksesi...

Tuo mainitsemasi taukohaalari on mielettömän lämmin, mutta en halua olla se, joka pakkaa sen reppuunsa, jos nyt puhutaan samasta tuotteesta.

Oliko se sissitakki sittenkään mikään huono taukopuku? Eihän se mikään ergonomian ihmeluomus ollut, mutta käyttökelpoinen ja riittävän lämminkin.
 
Valitettavan usein tömää edelleekin "ylänappi kiinni" ja "kaikki vetoketjut pidetään AINA täysin kiinni" asenteisiin pv:n henklilökunnankin keskuudessa eli ei ymmärretä (ei haluta ymmärtää) sitä, että jos varustusta ei ole mahdollista keventää välivaattekerroksia riisumalla, lihastyöstä syntyvää liikalämpöä voi haihduttaa tuuletusta lisäämällä.
 
baikal kirjoitti:
Roope Ristintekijä kirjoitti:
Tuo Noskan mainitsema taukovaate on suunniteltu hieman erilaiseen käyttöön kuin tykistön asemamiehistölle. Lähinnä talvikäyttöön porukalle joka liikkuu todella paljon ja kovaa ja käyttää liikkuessaan kevyttä vaatetusta ja tarvii jotain nopeasti päälle puettavaa ja riisuttavaa vaatetta lyhyille tauoille liikkeen välissä. Yhtenä kokeiltuna vaihtoehtona on esimerkiksi toppahaalari, jonka kykenee pukemaan kaikkien varusteiden päälle jopa sukset jalassa. Monia muitakin vaihtoehtoja on kokeiltu ja muiden vuodenaikojen varalle myös omia vaihtoehtojaan.
Klikkaa laajentaaksesi...

Tuo mainitsemasi taukohaalari on mielettömän lämmin, mutta en halua olla se, joka pakkaa sen reppuunsa, jos nyt puhutaan samasta tuotteesta.

Oliko se sissitakki sittenkään mikään huono taukopuku? Eihän se mikään ergonomian ihmeluomus ollut, mutta käyttökelpoinen ja riittävän lämminkin.
Klikkaa laajentaaksesi...

RVL:n talvikamppeet, siis toppatakki ja toppahousut(puolihaalari) on todella hyvät tuohon tarkoitukseen.
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Top