Fencer

Kenraali
"Toimittaja ei päässyt Pääesikuntaan tutkimaan kuitteja
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/119...+paassyt+paaesikuntaan+tutkimaan+kuitteja.htm
16.12.2015 | 21:27 | Päivitetty 21:29

Aamulehden toimittaja Taneli Koponen ei päässyt Pääesikuntaan tutkimaan kuitteja ja muita asiakirjoja, koska kanslian ilmoituksen mukaan "Pääesikunnassa ei ole tilaa tai henkilöstöä teidän ohjaamiseenne ja valvomiseenne". Koponen nosti asian esiin keskiviikkona Facebookissa.

Koponen on kirjoittanut Aamulehteen Puolustusvoimien taloudenpidon ongelmista. Hänen mukaansa pyyntö nähdä asiakirjat perustuu julkisuuslakiin.

Pääesikunnan tiedotuspäällikön Eero Karhuvaaran mukaan Pääesikunnassa toimitaan täysin julkisuuslain mukaan. Ongelmat syntyvät Karhuvaaran mukaan siitä, että asiakirjat ovat sähköisissä järjestelmissä, jonne on vapaa pääsy vain henkilökunnalla. Yksilöity asiakirjapyyntö toteutetaan Karhuvaaran mukaan aina kun se on mahdollista.

- Taneli Koponen on saanut ne asiakirjat, mitkä me voimme hänelle antaa, useampaan otteeseen, Karhuvaara sanoo STT:lle.

Koponen kertoo Facebook-päivityksessään saaneensa "porttikiellon" Pääesikuntaan.

- Sehän nyt ei voi pitää paikkaansa, Karhuvaara sanoo."

12341512_1933025863589887_6613678733608532898_n.jpg

Tanelin vuodatusta:

"Puolustusvoimat (PV) noudattaa ilmeisesti samantyyppistä viestintästrategiaa toimittajia kohtaan, kuin taannoin valtiovarainministeriö. Sain porttikiellon pääesikuntaan ilmoituksella, josta ei voi PV:n mukaan valittaa.

En ole tervetullut pääesikuntaan katsomaan kuitteja ja muita pyytämiäni julkisia asiakirjoja. Saamassani tietopyyntöön liittyvässä ilmoituksessa sanotaan näin: ”Koska pääesikunnassa ei ole tilaa tai henkilöstöä teidän valvomiseenne, kuitteihin/ asiakirjoihin t…utustuminen ei ole mahdollista”.

Pyyntöni nähdä kuitit perustuu julkisuuslakiin, jonka perusteella kuka tahansa voi käydä katsomassa julkisia asiakirjoja. Tilanteen tekee oudoksi se, että olen kirjoittanut Aamulehteen säännöllisesti armeijan taloudenpidon ongelmista ja käynyt lukuisia kertoja tutkimassa kuitteja sekä asiakirjoja Pääesikunnassa.

Olin liittänyt alkuperäiseen tietopyyntööni varmuuden vuoksi pyynnön valituskelpoisesta päätöksestä. PV:n antamassa ”ilmoituksessa” (28.10) ei kuitenkaan ole valitusmahdollisuutta. Kenraali Sakari Honkamaan avustaja Kari J. Laitinen kertoi puhelimessa, että ilmoitusta ei muuteta. Puolustusvoimat ei anna siitä valituskelpoista päätöstä, enkä voi hakea oikaisua. Peruste on kuulemma laki Puolustusvoimista ja sen 15 pykälä. Siellä sanotaan mm. näin:
”Oleskelu- tai vierailulupa myönnetään, jos hakijalla on työtehtävistä, asumisesta tai vastaavasta syystä johtuva perusteltu tarve liikkua puolustusvoimien käytössä olevalla alueella. Vierailulupaa ei kuitenkaan myönnetä, jos on perusteltua syytä epäillä hakijan vaarantavan puolustusvoimien toimintaa tai alueella olevien turvallisuutta.”
Laitisen mukaan en voi valittaa myöskään siitä syystä, että en ole PV:n henkilökuntaa.

PV:n perusteluissa ja lakiin vetoamisessa ei ole mitään logiikkaa. Kyse on siitä, että Puolustusvoimat haluaa estää journalisteja tekemästä työtään ja välttyä varainkäyttöään koskevalta kriittiseltä julkisuudelta. Ilmoituksen jälkeen sain vielä erillisen päätöksen (20.11), jossa samoihin pyyntöihin annetaan uudestaan kielteinen vastaus. Päätöksessä perusteet ovat jälleen muuttuneet toisiksi ja valvonnasta tai resursseista ei enää puhuta.

Tästä jälkimmäisestä päätöksestä (20.11) voi valittaa hallinto-oikeuteen, mutta armeijan jokerikortti taitaa olla se, että alkuperäinen ”ilmoitus” (28.10) pysyy silti voimassa. Hävitessään hallinto-oikeudessa/korkeimmassa hallinto-oikeudessa armeija voi siis edelleen estää pääsyn pääesikuntaan sillä perusteella, että asiasta on aikanaan annettu ilmoitus, joka perustuu lakiin Puolustusvoimista.

Armeijan strategia on kieltämättä näppärä. Seuraavalle pääesikuntaan pyrkivälle toimittajalle voidaan kertoa, että asia on jo ratkaistu. Eikä annetusta ilmoituksesta ole edes valitettu"

Edit: Aamulehden linkki
 
Viimeksi muokattu:
"Aamulehden toimittaja: Sain porttikiellon pääesikuntaan
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...taja-sain-porttikiellon-paaesikuntaan/5613570

Aamulehden toimittaja Taneli Koponen kertoo saaneensa porttikiellon pääesikunnan tiloihin. Pääesikunnan mukaan kuiteista kiinnostunut toimittaja tarvitsisi valvojan, jonka järjestäminen "ei ole tarkoituksenmukaista". Koponen pyysi lokakuun lopussa kriisinhallintaoperaatioiden rahankäyttöön liittyviä tietoja, muun muassa kuitteja. Hänelle vastattiin, ettei kuitteihin ole mahdollista tutustua pääesikunnassa. Puolustusvoimat perusteli päätöstä sillä, että toimittaja tarvitsisi jonkun valvomaan häntä pääesikunnan tiloissa. Koponen kertoo saaneensa lopulta vain joitain yksittäisiä asiakirjoja.

– Tilanteen tekee oudoksi se, että olen kirjoittanut Aamulehteen säännöllisesti armeijan taloudenpidon ongelmista ja käynyt lukuisia kertoja tutkimassa kuitteja sekä asiakirjoja pääesikunnassa, Koponen kertoo.

Pääesikunta vetosi myös lakiin puolustusvoimista, jonka mukaan vierailulupaa ei myönnetä, jos on "perusteltua syytä epäillä hakijan vaarantavan puolustusvoimien toimintaa tai alueella olevien turvallisuutta".

– Puolustusvoimat on itse tehnyt minusta turvallisuusselvityksen, kun kävin tutkimuslaitos Lakialassa muutama vuosi sitten, Koponen ihmettelee.

Koponen katsookin, että todellinen syy "porttikieltoon" liittyy hänen aiempaan työhönsä, jossa hän on tarkastellut puolustusvoimien rahankäyttöä kriittisessä valossa.

– Kyse on siitä, että puolustusvoimat haluaa estää journalisteja tekemästä työtään ja välttyä varainkäyttöään koskevalta kriittiseltä julkisuudelta.

"Pitäisi sitoa joku valvomaan"
Pääesikunnan kanslian päällikkö, eversti Mikael Feldt kiistää, että kyse olisi porttikiellosta.

– Hän on tehnyt tietopyyntöjä, joihin olemme vastanneet. Hän pyytää sellaisia asioita, että meidän pitäisi sitoa henkilöitä kierrättämään häntä täällä pääesikunnassa ja katsomassa arkistoja. Se ei ole meidän kannaltamme tarkoituksenmukaista.

Miten näihin kuitteihin sitten voi tutustua?

– Hän voi pyytää asiakirjoja yksilöiden ja jos niissä ei ole suojaustasoleimausta, hän saa ne niin kuin julkisuuslaki määrää.

Entä jos toimittaja haluaa tutustua laajemmin ja pidemmältä ajalta kuitteihin ilman että edes välttämättä tietää, mikä yksittäinen kuitti on kiinnostava?

– Olemme yksityiskohtaisesti hänelle vastanneet, mihin hän voi tutustua ja millaisia tilastoja hänelle on tehty. Sen mukaan mennään. Hän voi valittaa päätöksestä.

On tavanomaista, että toimittaja käy selailemassa jonkin julkisen tahon kuitteja pidemmältä ajalta. Teilläkö tämä ei onnistu?

– Kyllä voi tutustua kuitteihin, kunhan se on sillä tavalla järjestetty. Hän esimerkiksi kysyy kriisinhallintaoperaatioiden hankintoihin liittyviä kuitteja, joita säilytetään operaatioalueilla ja muualla. Ne eivät ole edes pääesikunnassa niin, että niihin voisi kootusti tutustua.

Eli niihin ei voi tutustua?

– Hänen pitäisi matkustaa Afganistaniin paikan päälle tutustumaan. Se on jo operaatioturvallisuuteen liittyvä asia.

Onko teillä yleisempi linja, että toimittajat eivät pääse pääesikunnan tiloihin?

– Ei.

Asia etenee mahdollisesti hallinto-oikeuteen, sillä Koponen sanoo harkitsevansa päätöksestä valittamista."
 
Sama kaveri ei ole ilmeisesti oikein suosittu toimittaja piireissä.

Ainakin näin käsitin hänen edellisen kohunsa aiheuttamia FB-kommentteja.

Liekkö tavoitteenaan luoda julkisuuskuvaa tutkivan juornalismin julkkiksesta.
 
  • Tykkää
Reactions: TT
Tolla toimittajalla on elämäntehtävä pullikoida PV:tä vastaan. Varmaan joku kapiainen sitä simputtanut ja nyt yrittää kostaa :) :) :)
 
Tolla toimittajalla on elämäntehtävä pullikoida PV:tä vastaan. Varmaan joku kapiainen sitä simputtanut ja nyt yrittää kostaa :) :) :)

Eli hieman kieli poskella sanoen "journalismin roopeluhtala" ? :D
 
"Aamulehden toimittaja: Sain porttikiellon pääesikuntaan
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...taja-sain-porttikiellon-paaesikuntaan/5613570

Aamulehden toimittaja Taneli Koponen kertoo saaneensa porttikiellon pääesikunnan tiloihin. Pääesikunnan mukaan kuiteista kiinnostunut toimittaja tarvitsisi valvojan, jonka järjestäminen "ei ole tarkoituksenmukaista". Koponen pyysi lokakuun lopussa kriisinhallintaoperaatioiden rahankäyttöön liittyviä tietoja, muun muassa kuitteja. Hänelle vastattiin, ettei kuitteihin ole mahdollista tutustua pääesikunnassa. Puolustusvoimat perusteli päätöstä sillä, että toimittaja tarvitsisi jonkun valvomaan häntä pääesikunnan tiloissa. Koponen kertoo saaneensa lopulta vain joitain yksittäisiä asiakirjoja.

– Tilanteen tekee oudoksi se, että olen kirjoittanut Aamulehteen säännöllisesti armeijan taloudenpidon ongelmista ja käynyt lukuisia kertoja tutkimassa kuitteja sekä asiakirjoja pääesikunnassa, Koponen kertoo.

Pääesikunta vetosi myös lakiin puolustusvoimista, jonka mukaan vierailulupaa ei myönnetä, jos on "perusteltua syytä epäillä hakijan vaarantavan puolustusvoimien toimintaa tai alueella olevien turvallisuutta".

– Puolustusvoimat on itse tehnyt minusta turvallisuusselvityksen, kun kävin tutkimuslaitos Lakialassa muutama vuosi sitten, Koponen ihmettelee.

Koponen katsookin, että todellinen syy "porttikieltoon" liittyy hänen aiempaan työhönsä, jossa hän on tarkastellut puolustusvoimien rahankäyttöä kriittisessä valossa.

– Kyse on siitä, että puolustusvoimat haluaa estää journalisteja tekemästä työtään ja välttyä varainkäyttöään koskevalta kriittiseltä julkisuudelta.

"Pitäisi sitoa joku valvomaan"
Pääesikunnan kanslian päällikkö, eversti Mikael Feldt kiistää, että kyse olisi porttikiellosta.

– Hän on tehnyt tietopyyntöjä, joihin olemme vastanneet. Hän pyytää sellaisia asioita, että meidän pitäisi sitoa henkilöitä kierrättämään häntä täällä pääesikunnassa ja katsomassa arkistoja. Se ei ole meidän kannaltamme tarkoituksenmukaista.

Miten näihin kuitteihin sitten voi tutustua?

– Hän voi pyytää asiakirjoja yksilöiden ja jos niissä ei ole suojaustasoleimausta, hän saa ne niin kuin julkisuuslaki määrää.

Entä jos toimittaja haluaa tutustua laajemmin ja pidemmältä ajalta kuitteihin ilman että edes välttämättä tietää, mikä yksittäinen kuitti on kiinnostava?

– Olemme yksityiskohtaisesti hänelle vastanneet, mihin hän voi tutustua ja millaisia tilastoja hänelle on tehty. Sen mukaan mennään. Hän voi valittaa päätöksestä.

On tavanomaista, että toimittaja käy selailemassa jonkin julkisen tahon kuitteja pidemmältä ajalta. Teilläkö tämä ei onnistu?

– Kyllä voi tutustua kuitteihin, kunhan se on sillä tavalla järjestetty. Hän esimerkiksi kysyy kriisinhallintaoperaatioiden hankintoihin liittyviä kuitteja, joita säilytetään operaatioalueilla ja muualla. Ne eivät ole edes pääesikunnassa niin, että niihin voisi kootusti tutustua.

Eli niihin ei voi tutustua?

– Hänen pitäisi matkustaa Afganistaniin paikan päälle tutustumaan. Se on jo operaatioturvallisuuteen liittyvä asia.

Onko teillä yleisempi linja, että toimittajat eivät pääse pääesikunnan tiloihin?

– Ei.

Asia etenee mahdollisesti hallinto-oikeuteen, sillä Koponen sanoo harkitsevansa päätöksestä valittamista."

Kyllähän noissa perusteluissa tuli hieman PV:ltä venkoilua vastaan. Puolustusvoimilla on kuitenkin lainsäädännöllä annettu erityisasema muihin julkisiin toimijoihin nähden, mutta vapaan tiedonvälityksen edistämiseksi (ja julkisten organisaatioiden läpinäkyvyyden lisäämiseksi) tulisi tehdä kaikki mahdollinen. Tietenkin, jos on järkeviä syitä (kuten kuittien säilytys operaatioalueella), niin se on asia erikseen, mutta kyllä niistä kuiteista melko satavarmasti on Helsingin päässä sijaitsevassa reskontrassa kopiot. Tuo "ei voida päästää valvomatta" on melkoista venkoilua, yksi varusmies riittäisi hommaan aivan hyvin ja materiaali voitaisiin toimittaa vaikka talon ulkopuolelle, sikäli kun se on julkista.
 
Sama kaveri ei ole ilmeisesti oikein suosittu toimittaja piireissä.

Toimittajapiireissä näköjään hyvinkin arvostettu.

"Aamulehden toimittaja Taneli Koponen on palkittu arvostetulla Sananvapauden kunniastipendillä. Suomen Journalistiliitto myönsi Koposelle palkinnon liittovaltuuston järjestäytymiskokouksen juhlaillallisella Helsingissä torstai-iltana.
Palkinto myönnetään neljän vuoden välein merkittävistä journalistisista ansioista. Stipendi on suuruudeltaan 5000 euroa, ja siihen liittyy Sananvapauden miekka."

http://www.pjy.fi/kunniastipendi.html
 
Eli on punavihreen aatteen äänitorvi...
 
Kyllähän noissa perusteluissa tuli hieman PV:ltä venkoilua vastaan. Puolustusvoimilla on kuitenkin lainsäädännöllä annettu erityisasema muihin julkisiin toimijoihin nähden, mutta vapaan tiedonvälityksen edistämiseksi (ja julkisten organisaatioiden läpinäkyvyyden lisäämiseksi) tulisi tehdä kaikki mahdollinen. Tietenkin, jos on järkeviä syitä (kuten kuittien säilytys operaatioalueella), niin se on asia erikseen, mutta kyllä niistä kuiteista melko satavarmasti on Helsingin päässä sijaitsevassa reskontrassa kopiot. Tuo "ei voida päästää valvomatta" on melkoista venkoilua, yksi varusmies riittäisi hommaan aivan hyvin ja materiaali voitaisiin toimittaa vaikka talon ulkopuolelle, sikäli kun se on julkista.
No ei vitun varmasti päästetä jotain toimittajaa haahuilemaan Pääesikuntaan ja tietojärjestelmiin.
Toimittaja pyytää haluamaansa aineistoa ja se sille toimitetaan jos se on mahdollista. Ei sinne kukaan mene omin nokkinensa penkomaan.
 
Juu...on aivan turha tomittajan mennä kyselemään jotain "avointa valtakirjaa" PE:n tiloihin ja etenkin tietojärjestelmään. Vaikka kuinka olisi tietoturva kunnossa, niin tämän jenkkien esimerkin korpraali Manningin mukaisesti mitä tahansa voi tapahtua kun porukkaa päästetään itsekseen tutkimaan juttuja. Itsekin PV:n palveluksessa tuli joskus nähtyä koneella juttuja, jotka eivät tosiaankaan meikäläisen silmille kuuluneet.
 
No ei vitun varmasti päästetä jotain toimittajaa haahuilemaan Pääesikuntaan ja tietojärjestelmiin.
Toimittaja pyytää haluamaansa aineistoa ja se sille toimitetaan jos se on mahdollista. Ei sinne kukaan mene omin nokkinensa penkomaan.
Anteeksi, mutta missä kohti ehdotin, että toimittaja "päästetään haahuilemaan" tai "omin nokkinensa penkomaan"? Toimittajalle tulisi antaa pääsy siihen materiaaliin, jota hän tahtoo ja joka on julkista. Jollain kulkulupa-asioilla kikkaileminen on vain kiusantekoa.

Lisätäänpä vielä, miten alun perin kirjoitin: "Tuo "ei voida päästää valvomatta" on melkoista venkoilua, yksi varusmies riittäisi hommaan aivan hyvin ja materiaali voitaisiin toimittaa vaikka talon ulkopuolelle, sikäli kun se on julkista."
 
Anteeksi, mutta missä kohti ehdotin, että toimittaja "päästetään haahuilemaan" tai "omin nokkinensa penkomaan"? Toimittajalle tulisi antaa pääsy siihen materiaaliin, jota hän tahtoo ja joka on julkista. Jollain kulkulupa-asioilla kikkaileminen on vain kiusantekoa.

Ei ole kyse kulkuluvista, vaan pääsystä PV:n tietojärjestelmään. Ei valkene se päivä. Tietopyynnön tekemällä saa haluamansa julkisen materiaalin. Se voi tosin kestää, koska moiset kyselyt ovat työruuhkan takia siellä kasan alimmaisena.

Et taida tiedostaa miten vakava asia sivullisten pääsy PE:n operatiivisiin tiloihin on. Siinä kun samalla näkee sellaista turvaluokiteltua asiaa jo ohikulkiessa, että ei toimittajalla paljon asiaa.
 
Minkä takia sen toimittajan pitäisi päästä fyysisesti sotilaskohteeseen penkomaan asiakirjoja ja järjestelmiä?
Eikö se riitä, että sille toimitetaan pyydetty aineisto esim sähköpostilla?

Se kun on tuo "hetikaikkimullenyt"-asenne tuolla toimittajalla. Kaikki pitäisi saada heti ja nyt. Ja tietysti PV:n fasistit kumminkin ovat pimittäneet osan tiedoista. :D
 
Pyydetyn aineiston toimittaminen on ihan minimitoimenpide, jota julkishallinnollinen organisaatio voi tehdä. Ymmärrän toki operatiiviseen toimintaan liittyvän arkaluontoisuuden ja sen, että tietojärjestelmiin ei voi päästää käsiksi noin vain. Ihmettelen vain kovasti Puolustusvoimien tietohallinnon kyvyttömyyttä, mikäli ei onnistuta esimerkiksi toteuttamaan seuraavankaltaista järjestelyä:
- toimittaja pääsee päätteelle, jossa on asennettuna se ohjelmisto, jolla kuitteihin pääsee käsiksi.
- toimittajalle annetaan käyttöön tunnus, joka ei mahdollista turvallisuusluokiteltuun materiaaliin käsiksi pääsyn.
- pääte voi sijaita vaikka Santahaminan huoltorakennuksen vessassa, jos niinkseen tulee. Takana voi seistä vaikka 2. jääkärikomppanian kirjuri, joka katsoo ettei superhakkeri-toimittaja kaada koko Puolustushallintoa.
- mikäli aineisto on paperimuodossa, aineiston (kaiken aiheeseen liittyvän) voi toimittaa vaikka toimittajan toimistolle (heheh, hassu lause).

Syy siihen, miksi aineiston pyytäminen ei riitä on yksinkertainen: materiaalin joukossa saattaa olla jotain sellaista, jota toimittaja ei osaa tietopyyntöä tehdessään pyytää, mutta joka kuitenkin on relevanttia tai julkista. Tuo on ihan normaali käytäntö, että toimittajat käyvät penkomassa kirjanpitoa julkisissa organisaatioissa (ja tietyin edellytyksin myös pörssiyhtiöissä), eikä sitä tulisi mielestäni vaikeuttaa, ainakaan millään keinotekoisilla tempuilla.

Painotan nyt vielä, etten minä ole oikeasti tyhmä. Ei toimittajaa tietenkään voida päästää haahuilemaan mihin tahansa tai antaa rajoituksetonta pääsyä Puolustusvoimien tietojärjestelmiin. Mahdotonta toimittajan pyyntöön suostuminen ei kuitenkaan ole.
 
Miksi Puolustusvoimien pitäisi rakentaa tuollaisia päätteitä ja järjestelmiä ja käyttää siihen muutaman miljoona tai kymmenen rahaa?
Puolustusvoimat ei ole julkinen organisaatio kaikilta osin. Ja se on toimittajan kyvyttömyyttä jos ei osaa pyytää. Kyllä PV toimittaa asiaan liittyvät asiakirjat, eikä "unohda" oleellisia pois. Paitsi jos ne on tietoturvaluokiteltua materiaalia.
EDIT Ja esim osa asiakirjasta voi olla luokiteltua materiaalia ja osa julkista. Mikä vaatii sen, että PV käy läpi sen asiakirjan ja mustaa yli luokitellun materiaalin, joka jälkeen pyytäjä saa sen asiakirjan.
 
Toimittaja nyt tietysti räksyttää omaa etuaan tavoitellen, mutta eipä tuo upseerienkaan toiminta mitään virkamieheltä edellytettävää tasoa ole.

Päätöksessähän ei lue pykälää, mihin se perustuu. Eikä varmasti luekaan, koska ei tuollaisiin syihin (tilojen ja henkilökunnan puute) virtaa antavaa pykälää ole olemassakaan..
 
Muutaman miljoonan? No eipäs nyt liioitella, vaikea uskoa etteikö tuo järjestelmä olisi olemassa jo. Päätteenä toimisi mikä tahansa kannettava tietokone. Mutta jos ei, niin ei. Toivottavasti PV toimittaa materiaalin tälle kaverille. Toki, toimittajahan sai jo dramaattisen juttunsa tuosta PV:n kieltäytymisestä. ;)
 
Ei ole olemassa mitään "yleisöpäätettä" PV:ssä mistä pääsisit näkemään asiakirjoja. Ja kun kyse on arkistoista yms missä on tavaraa 40-60vuoden ajalta, kuka käy läpi ne mitä voidaan yleisöpäätteelle laittaa ja mitä ei?
 
Back
Top