Toulousen massamurhaaja

miheikki

Greatest Leader
Käännös nimim. akez
Le Parisien 22.3.2012 juttu http://www.leparisien.fr/faits-divers/les-quinze-dernieres-heures-de-mohamed-merah-22-03-2012-1918879.php
http://hommaforum.org/index.php/topic,68932.msg966662.html#msg966662
Le Parisien lehdessä oli juttu piirityksen 15 viimeisen tunnin yksityiskohdista.

Keskiviikkoilta klo 21. Mohamed Merah on ollut jo melkein 18 tuntia Raidin piirittämänä asunnossaan. Päivän aikana mies osoittautui puheliaammaksi, luvaten ettei omaa marttyyrin mieltä ja väläytti useamman kerran neuvottelijoille antautumista. Toisaalta kuitenkin jokaiseen Raidin hyökkäysyritykseen hän vastasi ampumalla. Uuden neuvotteluyrityksen epäonnistuttua koko lähiö pimeni ja suuret valonheittimet kohdistettiin hänen asuntoonsa.

22.45. Poliisit ottavat yhteyttä. Merah oli luvannut antautua myöhään illalla. Neuvottelijat olivat kuitenkin tekemisissä henkilön kanssa, jonka ”logiikka oli täysin erilaista, välirikon logiikkaa”. Hän julisti nyt ministerin mukaan haluavansa ”kuolla ase kädessä”. Claude Guéant, joka oli aamulla puhunut henkilöstä, josta ”ei olisi enää harmia”, puhuukin nyt ”erittäin vaarallisesta” henkilöstä, joka on luvannut ”tappaa poliiseja”, jotka tulevat ottamaan hänet kiinni..

23.30. Kuuluu kolme kovaa räjähdystä. Raid räjäytti asunnon kaihtimet. Vesi ja sähkö on katkaistu. Hän ei voi enää juoda vettä. Hän ei voi enää katsoa tv:tä, eikä kuunnella radiota, paitsi jos ne ovat paristokäyttöisiä.

Keskiyöstä lähtien. Poliisit ampuvat säännöllisin väliajoin painekranaatteja (des grenades assourdissantes) ikkunan lähelle. Valokeila pyyhkii talon fasadia, jossa ei ole kaihtimia. Tavoitteena on estää kohdetta nukkumasta ja pitää häntä koko ajan paineen alla, että tämä antautuisi ilman väkivaltaa.

6.30. Väsytystaktiikka ei toimi. Tästä lähtien hänellä on ”hyvin vakaa asenne, hän ei halua enää antautua, hän vaikuttaa hyvin päättäväiseltä”, kertoo poliisilähde. Koska sisällä ei liikuta, Claude Guéant epäilee, onko sisällä enää ketään elossa.

7.00. Mohamed Merah on kylpyhuoneessa. Hän odottaa hiljaa väistämätöntä.

10.30. Kolme kovaa räjähdystä kuuluu rakennuksen lähettyviltä. Kolme uutta painekranaattia.

11.10. Lopullinen hyökkäys on käynnissä. Raidin miehet tunkeutuvat asuntoon askel askeleelta. He heittävät kolme kranaattia saadakseen Mohamed Merahin reagoimaan. Reaktiota ei tule. He etenevät erittäin varovaisesti huone huoneelta, käyttäen ensin videolaitteita tiedusteluun.

Vähän vaille 11.30. Ainoastaan kylpyhuone on enää tutkimatta. Mohamed Merah odottaa liikkumatta ja antaa Raidin miesten tulla mahdollisimman lähelle.

11.27. Raid pujottaa minikameran kylpyhuoneeseen. Samalla sekunnilla Merah avaa "äärimmäisen väkivaltaisen" tulen automaattiaseella, kertoo Claude Guéant, jolle kokenut poliisi kertoi, ettei "koskaan ole nähnyt yhtä väkivaltaista hyökkäystä". Poliisit perääntyivät päästäkseen suojaan. Mohamed Merah käy päälle ampuen sotilasaseella, paljastaen itsensä samalla vastatulitukselle.

11.32. Viiden minuutin kiivaan tulituksen aikana ammuttiin yhteensä 300 laukausta. Yksi poliisi haavoittui jalkaan. Mohamed Merah hyppäsi ulos ikkunasta jatkaen samalla tulitusta asunnon sisätiloihin. Raidin ulkopuolelle sijoitettu tarkka-ampuja sai samalla hetkellä osuman. Seitsemän murhan jälkeen skootteritappaja, joka on nimetty "yhteiskunnan viholliseksi nro yksi", kuoli luoti päässä ja aseet kädessä.
 
miheikki kirjoitti:

Sinällään käsittämätöntä; miksi 23 vuotias uharaa henkensä jonkin Al-Qaidan takia. Itse en pysty tätä ymmärtämään. Marttyyri on aina marttyyri, mutta turhaa touhua minusta. Toki ymmärrän, että marttyyriteot ovat viimeisiä keinoja taistella globalisaatiota vastaan (=USA:n ja G20 konsortion toimet); Ei Soinikaan lähtisi tuolle linjalle... En jaksa ymmärtää :/
 
Murhaajan kolme uhria voisi ymmärtää jihadistin sotatoimena, mutta neljä muuta uhria.

hqdefault.jpg
 
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2012/03/ruumiinavaus_paljasti_toulousen_ampujan_kuolinsyyn_3357663.html

Ruumiinavaus paljasti Toulousen ampujan kuolinsyyn
julkaistu tänään 23.3. klo 22:57

Toulousen ampujalle tehty ruumiinavaus paljasti hänen kuolleen kahden luodin aiheuttamiin vammoihin. Mohamed Merahiin osui piirityksen loppuhetkillä kuitenkin noin 20 luotia, viranomaislähteet kertoivat perjantaina.
Merahin ohimoonsa ja vatsaansa saamat luodit olivat viranomaisten mukaan tappavia. Muut luodit löytyivät etupäässä Merahin käsistä ja jaloista.
Merah kuoli torstaina poliisien tulitukseen, kun hän oli rynnännyt ulos asuntonsa ikkunasta samanaikaisesti ampuen. Asuntoa oli piiritetty lähes puolitoista vuorokautta.
AP
 
miheikki kirjoitti:
Murhaajan kolme uhria voisi ymmärtää jihadistin sotatoimena, mutta neljä muuta uhria.

Kun kyse on jihadistista, niin sotilaat ovat kyllä aika harvoin maalilistalla. Väittäisin, että lapset ovat se prioriteetti maali, mutta yleensä homma hoidetaan pienimmän vaivan politiikalla, joskin tyypin kunnianhimo päättää siitä, että miten isoon väkijoukkoon isketään.
 
SJ kirjoitti:

no nuo ranskalaiset sotilaat "sattuivat" olemaan muslimeja, eli olisiko tässä joku uskostaluopujien tai väärällä puolella olevien rankaisu
 
adam7 kirjoitti:

Poliisi oli päässyt juttelemaan tyypin kanssa puhelimitse ja se oli sanonut ampuneensa ne ihan vain koska sai tilaisuuden.
 
veffeade kirjoitti:
miheikki kirjoitti:
Käännös nimim. akez
Le Parisien 22.3.2012 juttu http://www.leparisien.fr/faits-divers/les-quinze-dernieres-heures-de-mohamed-merah-22-03-2012-1918879.php
http://hommaforum.org/index.php/topic,68932.msg966662.html#msg966662
Le Parisien lehdessä oli juttu piirityksen 15 viimeisen tunnin yksityiskohdista.

Keskiviikkoilta klo 21. Mohamed Merah on ollut jo melkein 18 tuntia Raidin piirittämänä asunnossaan. Päivän aikana mies osoittautui puheliaammaksi, luvaten ettei omaa marttyyrin mieltä ja väläytti useamman kerran neuvottelijoille antautumista. Toisaalta kuitenkin jokaiseen Raidin hyökkäysyritykseen hän vastasi ampumalla. Uuden neuvotteluyrityksen epäonnistuttua koko lähiö pimeni ja suuret valonheittimet kohdistettiin hänen asuntoonsa.

22.45. Poliisit ottavat yhteyttä. Merah oli luvannut antautua myöhään illalla. Neuvottelijat olivat kuitenkin tekemisissä henkilön kanssa, jonka ”logiikka oli täysin erilaista, välirikon logiikkaa”. Hän julisti nyt ministerin mukaan haluavansa ”kuolla ase kädessä”. Claude Guéant, joka oli aamulla puhunut henkilöstä, josta ”ei olisi enää harmia”, puhuukin nyt ”erittäin vaarallisesta” henkilöstä, joka on luvannut ”tappaa poliiseja”, jotka tulevat ottamaan hänet kiinni..

23.30. Kuuluu kolme kovaa räjähdystä. Raid räjäytti asunnon kaihtimet. Vesi ja sähkö on katkaistu. Hän ei voi enää juoda vettä. Hän ei voi enää katsoa tv:tä, eikä kuunnella radiota, paitsi jos ne ovat paristokäyttöisiä.

Keskiyöstä lähtien. Poliisit ampuvat säännöllisin väliajoin painekranaatteja (des grenades assourdissantes) ikkunan lähelle. Valokeila pyyhkii talon fasadia, jossa ei ole kaihtimia. Tavoitteena on estää kohdetta nukkumasta ja pitää häntä koko ajan paineen alla, että tämä antautuisi ilman väkivaltaa.

6.30. Väsytystaktiikka ei toimi. Tästä lähtien hänellä on ”hyvin vakaa asenne, hän ei halua enää antautua, hän vaikuttaa hyvin päättäväiseltä”, kertoo poliisilähde. Koska sisällä ei liikuta, Claude Guéant epäilee, onko sisällä enää ketään elossa.

7.00. Mohamed Merah on kylpyhuoneessa. Hän odottaa hiljaa väistämätöntä.

10.30. Kolme kovaa räjähdystä kuuluu rakennuksen lähettyviltä. Kolme uutta painekranaattia.

11.10. Lopullinen hyökkäys on käynnissä. Raidin miehet tunkeutuvat asuntoon askel askeleelta. He heittävät kolme kranaattia saadakseen Mohamed Merahin reagoimaan. Reaktiota ei tule. He etenevät erittäin varovaisesti huone huoneelta, käyttäen ensin videolaitteita tiedusteluun.

Vähän vaille 11.30. Ainoastaan kylpyhuone on enää tutkimatta. Mohamed Merah odottaa liikkumatta ja antaa Raidin miesten tulla mahdollisimman lähelle.

11.27. Raid pujottaa minikameran kylpyhuoneeseen. Samalla sekunnilla Merah avaa "äärimmäisen väkivaltaisen" tulen automaattiaseella, kertoo Claude Guéant, jolle kokenut poliisi kertoi, ettei "koskaan ole nähnyt yhtä väkivaltaista hyökkäystä". Poliisit perääntyivät päästäkseen suojaan. Mohamed Merah käy päälle ampuen sotilasaseella, paljastaen itsensä samalla vastatulitukselle.

11.32. Viiden minuutin kiivaan tulituksen aikana ammuttiin yhteensä 300 laukausta. Yksi poliisi haavoittui jalkaan. Mohamed Merah hyppäsi ulos ikkunasta jatkaen samalla tulitusta asunnon sisätiloihin. Raidin ulkopuolelle sijoitettu tarkka-ampuja sai samalla hetkellä osuman. Seitsemän murhan jälkeen skootteritappaja, joka on nimetty "yhteiskunnan viholliseksi nro yksi", kuoli luoti päässä ja aseet kädessä.

Sinällään käsittämätöntä; miksi 23 vuotias uharaa henkensä jonkin Al-Qaidan takia. Itse en pysty tätä ymmärtämään. Marttyyri on aina marttyyri, mutta turhaa touhua minusta. Toki ymmärrän, että marttyyriteot ovat viimeisiä keinoja taistella globalisaatiota vastaan (=USA:n ja G20 konsortion toimet); Ei Soinikaan lähtisi tuolle linjalle... En jaksa ymmärtää :/

Uskonnot.
 
http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/03/1517661/ranskan-sarjamurhaajan-veli-joutuu-oikeuden-eteen

Ranskan sarjamurhaajan veli joutuu oikeuden eteen

Ranskan sarjamurhaajan Mohamed Merahin veljeä ja veljen tyttöystävää odottaa oikeudenkäynti, kertoo uutistoimisto Reuters.

Merahin äiti sen sijaan pääsee pian vapaaksi. Poliisi pidätti kolmikon tiistaina.

Syyttäjä päättää pian, miten sarjamurhaaja Merahin veljen Abdelkaderin ja hänen tyttöystävänsä suhteen toimitaan. On mahdollista, että heitä vastaan nostetaan murhiin liittyvä syyte.

Mohamed Merah surmasi Etelä-Ranskassa hiljattain seitsemän ihmistä. Hän kuoli itse poliisin luoteihin.

(MTV3 - STT - Reuters)

1363299-max931x556.jpg
 
Suomen median mielenkiinto tähän "kouluampujaksi" tai "sarjamurhaajaksi" kutsuttuun jihadisti terroristiin lopahti heti kun terosta saatiin ruumiis.

Terroristi oli taas aivan vääränlainen. Pitihän taustalla olla taas uusnatsien tai vähintään lepeniläisten kuolemanpartio. Äärioikeistolaisten kohdalla kiveäkään ei jätetä kääntämättä ja joku blogista luettu tekstinpätkä kolmannen kirjoittajan blogista on todiste "mantereen laajuisesta oikeisto terroristien salaliitosta". Nyt paska oli tuskin irronnut teron pyllystä, kun ranskalainen "viranomainen" vuosi tiedon siitä ettei miehellä ole mitään yhteyksiä???

Onhan se toki kiusallista, että belgiassa vastaavanlainen koijari heitteli joulumarkkinoille käsikranaatteja ja tulitti ihmisiä rynkyllä vain joku aika sitten...

Sitä tikulla silmään ja takulla perseeseen joka vanhoja muistelee! Miksi tälläkin foorumilla muistella tälläista ikävää erehdystä kun meanwhile in Florida....

Ajatelkaa nyt itsekkin mikä tragedia. Mitä jos tuolainen sattuisi omalle kohdalle? Tunkeudut yksityisalueelle ja hyökkäät viattomasti jonkun tyhmän kyselijän kimppuun ja sut ammutaan!
 
Mosuri kirjoitti:
Suomen median mielenkiinto tähän "kouluampujaksi" tai "sarjamurhaajaksi" kutsuttuun jihadisti terroristiin lopahti heti kun terosta saatiin ruumiis.

Onhan se toki kiusallista, että belgiassa vastaavanlainen koijari heitteli joulumarkkinoille käsikranaatteja ja tulitti ihmisiä rynkyllä vain joku aika sitten...

Jopa taas mielikuvitus laukkaa Mosurilla. Ei taida edes muistaa ettei se Belgian ammuskelija ollut edes muslimi?
 
fulcrum kirjoitti:

"Ei ollut muslimi..." lähde on niinkin luotettava kuin terroristin lakimies!
 
Hmm, uskoako belgialaista lakimiestä vai "Mosurin" epäilyä jolle ei ole esitetty minkäänlaista todistetta tai perustetta.

Vaikea valinta. <-sarkasmia
 
Mistä sen tietää, onko joku muslimi vai ei. Tuon uskontunnustuksen kun sanoo vilpittömästi, niin homma on siinä

http://www.islamopas.com/konvertering.html
islamopas kirjoitti:
Uskontunnustus (Shahada) kuuluu seuraavasti: "ÄSH-HÄDU (todistan) ÄN LÄÄ ILÄÄHÄ (ettei ole muuta Jumalaa) ILLA ALLAAH (kuin Allah), WÄ ÄSH-HÄDU (ja todistan) ÄNNÄÄ MUHAMMADAN RASUL-ALLAAH (että Muhammed on Hänen sanansaattajansa)
.
 
Minusta kaikista viisainta on antaa tällaisille teoille status: rikos. Piste. Ei mitään uskonnollisuuteen tai jihadiin liittyviä lööppejä eikä mitään tauhkaamista vaan yksinkertaisesti: poliisi eliminoi vaarallisen rikollisen piste. Jos julkisuus hoidetaan noin, on teoilta pohja pois...näin se vaan on. Iltaperseet ja muut meuhkasanomat ja "media"konsernit voisivat ottaa vastuuta ja lopettaa meuhkaamisen ja tehdä niinkuin olisi paras ja etujemme mukaista. Mitä sitä tyhjää. Julkaisunvapaus jne. hohhoijjaa.

Eli vaikka tekijä kantaisi 40 metriä pitkää ideoloia-kylttiä ja tekisi rikoksia hän ei saisi missään läpi "sanomaansa". Hän olisi VAIN rikollinen, joka joutuu joko tyrmään tai kirstuun.
 
baikal kirjoitti:

Voi muuten olla, että tuota juippia nimitetäänkin "sarjamurhaajaksi" juuri sen takia. Lehdistölle se on erityisen helppo valinta, koska se on tarpeeksi iskevä nimitys ja samalla siinä ei ole mitään poliittisesti epäkorrektia. Sitten itse jutussa saa retostella millä lystää, kunhan ei hehkuta että tyyppi oli muslimi. Sen sijaan lehdistö voi mainita, että tyyppi väitti olevansa AQ:n jäsen ja että tyypin uskotaan radikalisoituneen vankilassa.
 
SJ kirjoitti:
adam7 kirjoitti:
SJ kirjoitti:
Kun kyse on jihadistista, niin sotilaat ovat kyllä aika harvoin maalilistalla. Väittäisin, että lapset ovat se prioriteetti maali, mutta yleensä homma hoidetaan pienimmän vaivan politiikalla, joskin tyypin kunnianhimo päättää siitä, että miten isoon väkijoukkoon isketään.

no nuo ranskalaiset sotilaat "sattuivat" olemaan muslimeja, eli olisiko tässä joku uskostaluopujien tai väärällä puolella olevien rankaisu

Poliisi oli päässyt juttelemaan tyypin kanssa puhelimitse ja se oli sanonut ampuneensa ne ihan vain koska sai tilaisuuden.

"Epäilty ranskalainen sarhamurhaaja Mohamed Merah ammuskeli juutalaisen koulun oppilaita, koska hän ei löytänyt kohteekseen sotilasta, kertoo Ranskan sisäministeri Claude Gueant.

– Hän sanoi, että halusi maanantaina tappaa jälleen yhden sotilaan, muttei löytänyt yhtäkään."

http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2012/03/1516248/sarjamurhaaja-halusi-tappaa-lisaa-sotilaita-valitsi-korvikkeeksi-koulun
 
Voisin sanoa, että ei kestä kauaa ennenkuin konepistoolilla ryöpyttänyt Venäläisen pankkiirin ampuja on leimattu FSB:n salamurhaajaksi. Tänä aamuna BBC:n toimittaja oli kuin halolla päähän lyöty, kun studion puhuva pää yritti vääntämällä kääntää tämän salaliitto teoriaksi,joten loppujen lopuksi hänen oli pakko sanoa, että on mahdollista että tämä oli salamurha. http://www.bbc.co.uk/news/uk-england-london-17497577

Mutta tämän ampujan ympärille vellonut juttu on ollut niin paljon propagandaa että ei uskokkaan. CIA:n seniorit ovat tulleet viime aikoina kaapisto ulos sanomaan vanhaa sanomaa, että Al-quida on keksitty juttu ja kun kuulin uutissa tämän kaverin olleen alquidan leirillä afganistanissa niin käänsin toiselle kanavalle enkä loksauttanut korvaanikaan tälle. On hyvä että he eivät heittäneet tätä Iranin harteille, ja olisivat, niin ... no lopetetaan siihen.
 
miheikki kirjoitti:
Mistä sen tietää, onko joku muslimi vai ei. Tuon uskontunnustuksen kun sanoo vilpittömästi, niin homma on siinä

http://www.islamopas.com/konvertering.html
islamopas kirjoitti:
Uskontunnustus (Shahada) kuuluu seuraavasti: "ÄSH-HÄDU (todistan) ÄN LÄÄ ILÄÄHÄ (ettei ole muuta Jumalaa) ILLA ALLAAH (kuin Allah), WÄ ÄSH-HÄDU (ja todistan) ÄNNÄÄ MUHAMMADAN RASUL-ALLAAH (että Muhammed on Hänen sanansaattajansa)
.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Apostolinen_uskontunnustus
 
Back
Top