Trident Juncture 2018

https://yle.fi/uutiset/3-10481410

Venäjä aikoo ampua laivaston ohjuksia Naton harjoitusalueen keskellä
Asiantuntijoiden mukaan Venäjä haluaa vaikuttaa Naton harjoitukseen.

Venäjän asevoimat aikoo harjoitella loppuviikosta ohjuskalustollaan Norjanmerellä, kertoo norjalainen Klassekampen-lehti (siirryt toiseen palveluun).
Natolla on samaan aikaan käynnissä Norjassa ja sen edustan merialueella suuri Trident Juncture -sotaharjoitus.
Norjan yleisradioyhtiön NRK:n (siirryt toiseen palveluun) julkaisemassa uutisessa nähdään, että venäläisalukset aikovat harjoitella juuri samalla alueella kuin missä Naton harjoitus tapahtuu. Kyseessä on rannikkoalue suunnilleen Ålesundin ja Kristiansundin kaupunkien edustalla.
Norjalaisen lehden mukaan Venäjä on tehnyt torstaista lauantaihin jatkuvasta harjoituksesta ilmoituksen Norjan siviililentoliikenteestä vastaavalle Avinor-yhtiölle.
Norjan puolustusvoimien operaatioesikunta kertoo Klassekampenille olevansa tietoinen ilmoituksesta. Trident Juncture -harjoitusta aiotaan jatkaa suunnitelmien mukaan.

NRK:n haastattelema Norjan kansainvälisen instituutin NUPIn tutkija Julie Wilhelmsen pitää mahdottomana ajatusta, että Venäjän harjoitus sattuisi samaan paikkaan ja samaan aikaan sattumalta. Wilhelmsen uskoo, että Venäjä haluaa lähettää Natolle palautetta harjoittelusta sen lähialueella.
– Minulla ei ole sen suhteen mitään ongelmaa, kunhan he eivät sekaannu siihen, mitä me teemme. Odotan ammattimaista käytöstä, sanoi Suomessa Puolustusvoimien johtoa tavannut, harjoitusta johtava amerikkalainen amiraali James Foggo.
 
Pullistelua / infovaikuttamista.
 
Eikö niillä ole vielä hukassa ne kevään harjoituksessakin ammutut ohjukset ?
Pullistelua / infovaikuttamista.

Toivottavasti eivät harjoittele ydinkäyttöisillä ohjuksilla, eivät ole barentsinmereltä vieläkään löytäneet edellistä hukkaamaansa ohjusta.
 
43913079_506662133076740_517836531566750798_n.jpg

SWE-FIN battalion ready to take off to Norway.
Lähde: @mighty_finland_
Mitä aseistusta kuvassa?
 
https://yle.fi/uutiset/3-10481410

Venäjä aikoo ampua laivaston ohjuksia Naton harjoitusalueen keskellä
Asiantuntijoiden mukaan Venäjä haluaa vaikuttaa Naton harjoitukseen.

Venäjän asevoimat aikoo harjoitella loppuviikosta ohjuskalustollaan Norjanmerellä, kertoo norjalainen Klassekampen-lehti (siirryt toiseen palveluun).
Natolla on samaan aikaan käynnissä Norjassa ja sen edustan merialueella suuri Trident Juncture -sotaharjoitus.
Norjan yleisradioyhtiön NRK:n (siirryt toiseen palveluun) julkaisemassa uutisessa nähdään, että venäläisalukset aikovat harjoitella juuri samalla alueella kuin missä Naton harjoitus tapahtuu. Kyseessä on rannikkoalue suunnilleen Ålesundin ja Kristiansundin kaupunkien edustalla.
Norjalaisen lehden mukaan Venäjä on tehnyt torstaista lauantaihin jatkuvasta harjoituksesta ilmoituksen Norjan siviililentoliikenteestä vastaavalle Avinor-yhtiölle.
Norjan puolustusvoimien operaatioesikunta kertoo Klassekampenille olevansa tietoinen ilmoituksesta. Trident Juncture -harjoitusta aiotaan jatkaa suunnitelmien mukaan.

NRK:n haastattelema Norjan kansainvälisen instituutin NUPIn tutkija Julie Wilhelmsen pitää mahdottomana ajatusta, että Venäjän harjoitus sattuisi samaan paikkaan ja samaan aikaan sattumalta. Wilhelmsen uskoo, että Venäjä haluaa lähettää Natolle palautetta harjoittelusta sen lähialueella.
– Minulla ei ole sen suhteen mitään ongelmaa, kunhan he eivät sekaannu siihen, mitä me teemme. Odotan ammattimaista käytöstä, sanoi Suomessa Puolustusvoimien johtoa tavannut, harjoitusta johtava amerikkalainen amiraali James Foggo.
Eipä tuossa kai muuta (riskiä) ole kuin se etteivät sekoilullaan tahattomasti aiheuttaisi ongelmia länsimaisten harjoitukselle.
Nythän ei ole tietoa mitä asejärjestelmää/-järjestelmiä aikovat testata, mutta eiköhän monilla ole muistissa useampiakin venäläisten ohjussuoritteita joissa on ollut vaikeuksia osua edes oikean valtion alueelle..
Toki länsihävittäjältäkin Virossa "karkasi" ilmataisteluohjus, joka osaltaan sekin kertoo siitä että näissä tällaisissa "ohjuskokeissa" on aina riskinsä ja sen myötä mahdollisuus synnyttää ongelmia tahattomasti.
 
Vanjan ohjusharjoitusalue kartalla (vihreä neliö)
1540838915147.png
 
Vanjan ohjusharjoitusalue kartalla (vihreä neliö)
Katso liite: 24934
Hieman vaikea ymmärtää näitä kansainvälisiä sääntöjä. Miksi Venäjällä ylipäätään on lupa tulla sohottamaan ohjuksiaan Norjan rannikolle/tuntumaan.

Vaikka nyt ollaan kansainvälisillä vesillä niin luulisi jokin varausjärjestys tmv olevan.
 
Viimeksi muokattu:
Onko olemassa mitään sääntöjä? Ja jos on, niin seuraako niiden rikkomisesta muuta kuin painokasta paheksuntaa?

Eikös niitä ohjuksia ole lipsahdellut karkuun ja p-koreasta loiskastiin joku vekkuli pikkupommi japanin rantahietikolle jne. Et kai se kohta alkaa olemaan uusi normaali.

Päästään ihailemaan ku tzar bomba loikottaa kohti tuntematonta ku joltain lipsahti.
 
Trident Juncture voisi ilmoittaa, että heillä on alueella ohjustentorjuntatestejä.
 
Hieman vaikea ymmärtää näitä kansainvälisiä sääntöjä. Miksi Venäjällä ylipäätään on lupa tulla sohottamaan ohjuksiaan Norjan rannikolle/tuntumaan.

Vaikka nyt ollaan kansainvälisillä vesillä niin luulisi jokin varausjärjestys tmv olevan.

Keneltä Venäjän pitäisi lupaa kysyä?
 
https://yle.fi/uutiset/3-10481410

Venäjä aikoo ampua laivaston ohjuksia Naton harjoitusalueen keskellä
Asiantuntijoiden mukaan Venäjä haluaa vaikuttaa Naton harjoitukseen.

Venäjän asevoimat aikoo harjoitella loppuviikosta ohjuskalustollaan Norjanmerellä, kertoo norjalainen Klassekampen-lehti (siirryt toiseen palveluun).
Natolla on samaan aikaan käynnissä Norjassa ja sen edustan merialueella suuri Trident Juncture -sotaharjoitus.
Norjan yleisradioyhtiön NRK:n (siirryt toiseen palveluun) julkaisemassa uutisessa nähdään, että venäläisalukset aikovat harjoitella juuri samalla alueella kuin missä Naton harjoitus tapahtuu. Kyseessä on rannikkoalue suunnilleen Ålesundin ja Kristiansundin kaupunkien edustalla.
Norjalaisen lehden mukaan Venäjä on tehnyt torstaista lauantaihin jatkuvasta harjoituksesta ilmoituksen Norjan siviililentoliikenteestä vastaavalle Avinor-yhtiölle.
Norjan puolustusvoimien operaatioesikunta kertoo Klassekampenille olevansa tietoinen ilmoituksesta. Trident Juncture -harjoitusta aiotaan jatkaa suunnitelmien mukaan.

NRK:n haastattelema Norjan kansainvälisen instituutin NUPIn tutkija Julie Wilhelmsen pitää mahdottomana ajatusta, että Venäjän harjoitus sattuisi samaan paikkaan ja samaan aikaan sattumalta. Wilhelmsen uskoo, että Venäjä haluaa lähettää Natolle palautetta harjoittelusta sen lähialueella.
– Minulla ei ole sen suhteen mitään ongelmaa, kunhan he eivät sekaannu siihen, mitä me teemme. Odotan ammattimaista käytöstä, sanoi Suomessa Puolustusvoimien johtoa tavannut, harjoitusta johtava amerikkalainen amiraali James Foggo.

Sama kuvio kuin kesällä Itämerellä.
 
New #31
Onko olemassa mitään sääntöjä? Ja jos on, niin seuraako niiden rikkomisesta muuta kuin painokasta paheksuntaa?

Lähtökohtaisesti säännöt ovat pieniä varten, isoilla on omat sääntönsä.
 
Silloin menisi koko vittuilun idea hukkaan.

Harjoitusalue on selvästi varsin -neutraali-. Olisi aivan eri juttu, jos alue olisi Kirkkoniemellä. Koheltava perseily on vaan saatava ulottumaan nykyään joka paikkaan ja hakemalla pitää hakea skismaa. Tällaisissa kysymyksissä Venäjä on kyllä taitava.

No. Tulee harjoitukseen -todentuntua-, kun yksi osapuoli pätkii seassa, eikä tarvi kuvitella erikseen harjoitusA-keltaista. Oma lukunsa on sitten se, mitä uutisointi mahtaa oikeasti pitää sisällään.
 
Back
Top