Trump -psykoosi

#3

30321
 
On tosiaan. Kun vielä pysyisi kärryillä siitä, mikä on aina totta ja mikä ei. o_O

Tätä tapausta kun kuukkeloi niin saa esiin aika hyvän skaalan juttuja joista voi valita mieleisensä totuuden. Jotain lienee ollut tekeillä koska Trump on itsekin asiaa myönteiseen sävyyn kommentoinut. Tai sitä että hänen hyvinvointiaan halutaan näin edistää. Itse hankkeesta toki sanoutui irti. Vähintäänkin epäselväksi jää minkä verran paattia Japanissa lopulta juuri kriittisellä hetkellä peiteltiin ja sen henkilökuntaa pressalta piiloteltiin.
 
Varmaankin näin mutta kovin johdonmukaista politiikkaa ei ole ensin uhkailla ohjuskokeiden jälkeen tuholla jota maailma ei ole ennen nähnyt ja myöhemmin vähätellä toisia ohjuskokeita.


Onhan se loogista. Trumpin Big Red Button kun sattuu olemaan ISOMPI ja se TOIMII oikeasti.... Kimin pili pieni eikä edes ruiki kauas. (riittävän kauas = Texasiin asti)

30325
 
Se olisi sopiva vitunhaistatus tälläisestä ''hyvästä'' Trumpille. Evakuoidaan vaan kaikki ihmiset Trump Towerista, mutta annetaan itse tornin vaan palaa poroksi, ja sitten syytellään itse miestä että näin nyt kävi vaan kun ei ollut tarpeeksi määrärahoja tehtävien suorittamiseen.

Siinä saisi Trump vähän ihmetellä, että mihin sitä Presidenttikauden jälkeen asettuisi aloilleen.

Eiköhän sillä ole vakuutukset joten Trump vain nauraisi ja olisi jopa hyvillään: saa rakennuttaa teidän rahoilla entistäkin komeamman, pakasta vedetyn Towerin tilalle.
 
On tosiaan. Kun vielä pysyisi kärryillä siitä, mikä on aina totta ja mikä ei. o_O

Eiköhän se karkeasti totta ole, mutta tapahtumien ketju on epäselvä.

On esim. ihan mahdollista, että US NAVY on itse todennut, ettei halua ylipäällikön näkevän korjattavana olevaa USS McCain -alusta (aluksen onnettomuudessa menehtyi 10 merisotilasta) ja alkavan pilkkaamaan alusta ja John McCainia. McCain kun oli mm. US NAVY:n veteraani ja sotasankari. Se olisi ollut melkoisen demoralisoivaa sekä edesmenneen senaattorin että merisotilaiden muistolle ja NAVY:n päällystö olisi hyvinkin varmasti halunnut estää tällaisen episodin syntymisen jo ennalta.

Tämä sinänsä on äärimmäisen pieni asia suhteessa moniin muihin.
 
Tämä sinänsä on äärimmäisen pieni asia suhteessa moniin muihin

Joo. Trumpin johtamismetodit, jos niin voi sanoa, ovat alusta lähtien aiheuttaneet varmasti sen, että kaikilla alemmilla tasoilla on sumplittu asioita jopa ennenkuulumattomalla volyymilla ja pyritty välttämään Johtajan huomiota.....

Varsin erikoisella tavalla Heppu kuitenkin toimii koko ajan. Mikä tahansa asia voi muuttua toiseksi koska vain pelkällä twiitillä. Hallinnossa on varmasti runsaasti väkeä, jotka ovat suunnilleen kilpikonna-asennossa neliraajahalvaantuneena. Eikä ihme.
 
_106906847_gettyimages-997139982.jpg

Täällä Brexit englannissa on taas varauduttu valtion vierailuun.

Policing the president's visit will be a huge nationwide operation.

His four-day working visit to the UK last July cost more than £14.2m in policing, figures released under Freedom of Information laws showed.

Almost 10,000 police officers were drafted in from forces across the country as the trip was met with mass protests.

The Met Police's counter-terror officers - armed with sub-machine guns - were also out in force.

Some have estimated President Trump's second official visit, this time a state occasion, will come with a policing bill of £18m.

The Met Police said it would be "a multi-agency policing operation with a very experienced command team in place", and the cost, while still too early to say, would be "significant".

Planned protests in the London area will also require policing.

Groups such as the Stop Trump Coalition and Stand Up to Trump say they will be holding demonstrations.
Pitkä artikkeli turvatoimenpiteistä https://www.bbc.co.uk/news/uk-48219557
 
McCain kun oli mm. US NAVY:n veteraani ja sotasankari.

Minusta kannattaa erottaa sotasankari John McCain ja Washingtonin John McCain toisistaan. Sotakokemuksia ja saavutuksia ei voi kukaan ottaa pois, mutta Washingtonin McCain oli ihan eri tyyppi. Eli voi palvoa sotasankaria, mutta sitä ei kannattane ulottaa politiikkaan.

----


Kevennyksenä:

New York Timesin toimittajia on kielletty menemästä MSNBC:n ja oletettavasti CNN kanaville, koska jotkut kanavien ohjelmat ei täytä journalistisia standardeja ja etiikkaa.


It's not so much a new policy as a reinforcement of an old one. Reached for comment, a Times spokeswoman pointed me to the section of the Times’s “Ethical Journalism” handbook that covers broadcast media appearances: “In deciding whether to make a radio, television or Internet appearance, a staff member should consider its probable tone and content to make sure they are consistent with Times standards. Staff members should avoid strident, theatrical forums that emphasize punditry and reckless opinion-mongering.

....

In CNN’s case, according to a network source, the only Times contributors who typically go on CNN Tonight with Don Lemon are the opinion columnists Charles Blow and Frank Bruni, who aren’t bound by the same strictures as Timesnewsroom staff.

 
Kysyin kerran Suomalaiselta ystävältäni mikä saa Suomalaiset niin innokkaasti vastustamaan Presidntti Trumppia ja eikö teillä ole mítään omia ongelmia?
Hän vastasi sama syy mikä saa Suomalaiset valitsemaan johtavat polittikot "Tiitisen listasta"


Juuri näin (y):unsure::D... Tiitisen -listan "viralliset-ehdokkaat" tosin ovat entisen KGB:n hyväksymiä johtajaehdokkaita mutta "luonnolliseen ehdokas-poistumaan" on varauduttu niin, että näiden KGB:n hyväksymien rinta/ aate-perilliset ovat nykyään FSB:n hyväksymiä uusia virallisia ehdokkaita Suomen johtoon....:LOL:
 
Tuossa on ollut jotain ihme juttua maametalleista ja siitä, kuinka Kiina asettaa vientikieltoja Trumpin takia. Yle

The winners are the miners of rare earths…and they do exist outside China’s closed system. In fact, 65% of world reserves lie outside China. They just haven’t been developed yet. The United States, Canada and Australia all have deposits that tiny mining firms are scrambling to bring into production. -Forbes


Ja mistä maasta löytyy myös maametalleja - Suomesta. Nyt jos olisi pelisilmää, niin suomalaiset voisivat lämmitellä suhteita amerikkalaisiin firmoihin ja hallintoon asian kanssa. Ehkäpä Nokia korvaamaan Huawein verkot, ja siitä hävittäjien kanssa Natoon.



Vaan veikkaan, että tuleva hallituksemme p*skat nakkaa mahdollisuuksista. Jos oikein vittumaiseksi aletaan, niin Nato-optiomme saattaa tosiaankin olla vain "optio" seuraavat 50-vuotta, joka sopii lähinnä poliittiseen retoriikkaan ja ahterin pyyhintään.

Tuolla oli jotain puhetta ufoista:

I WANT TO BELIEVE

b2-5970-e1452640314790.jpg
 
Tuossa on ollut jotain ihme juttua maametalleista ja siitä, kuinka Kiina asettaa vientikieltoja Trumpin takia. Yle

The winners are the miners of rare earths…and they do exist outside China’s closed system. In fact, 65% of world reserves lie outside China. They just haven’t been developed yet. The United States, Canada and Australia all have deposits that tiny mining firms are scrambling to bring into production. -Forbes


Ja mistä maasta löytyy myös maametalleja - Suomesta. Nyt jos olisi pelisilmää, niin suomalaiset voisivat lämmitellä suhteita amerikkalaisiin firmoihin ja hallintoon asian kanssa. Ehkäpä Nokia korvaamaan Huawein verkot, ja siitä hävittäjien kanssa Natoon.



Vaan veikkaan, että tuleva hallituksemme p*skat nakkaa mahdollisuuksista. Jos oikein vittumaiseksi aletaan, niin Nato-optiomme saattaa tosiaankin olla vain "optio" seuraavat 50-vuotta, joka sopii lähinnä poliittiseen retoriikkaan ja ahterin pyyhintään.
Sille on hyvä syy miksi Kiina tuottaa yli 80% harvinaisista maametalleista, tuotanto on harvinaisen saastuttavaa. Näihin alkuaineisiin kuuluva gadolinium on nimetty suomalaisen Johan Gadolinin mukaan. Luonnossa esiintyvistä alkuaineista vain kaksi on nimetty henkilön mukaan, gadoliniumin lisäksi samarium joka myös kuuluu harvinaisiin maametalleihin.
 
Myöskin kustannusyhtälö vaikuttaa. Monia alkuaineita ja yhdisteitä on yleisesti ympäri maapalloa. Silti niitä kannattaa louhia vain kaikista parhaista paikoista / rikkaimmista esiintymistä.

Tämä esim. auttanee hahmottamaan asiaa.

mineraalivarannot_luokittelu.jpg
 
Sille on hyvä syy miksi Kiina tuottaa yli 80% harvinaisista maametalleista, tuotanto on harvinaisen saastuttavaa. Näihin alkuaineisiin kuuluva gadolinium on nimetty suomalaisen Johan Gadolinin mukaan. Luonnossa esiintyvistä alkuaineista vain kaksi on nimetty henkilön mukaan, gadoliniumin lisäksi samarium joka myös kuuluu harvinaisiin maametalleihin.

Voi sen noinkin tulkita, mutta toinen tulkinta on se, että kun Kiina tuottaa 95% kokonaistuotanosta, niin silloin tuo ympäristökuva myös vääristyy, koska Kiina ei välitä ympäristötuhoista, vaan puskee tuotantoa ympäristön kustannuksella.

Eli jos ympäristörasitetta katsotaan niistä tilastoista, jossa Kiina kippaa jätteet ojaan, niin taatusti on saastuttavaa.

Tottakai, mitä vaikeammin eristettävä alkuaine, sitä enemmän jätettä. Suomenkin yliopistoissa kehitetään vähemmän saastuttavia jalostusmenetelmiä.

---

Ja mitä ihmettä yrität tuolla taulukolla - ettäkö Suomesta ei löytyisi? Suomen kallioperässä on juuri oikeanlaisia piirteitä maametallien kaivamiselle, niistä on puhuttu jo kauan, ja Helsingin Yliopiston geologi Tapani Rämö ym. ovat tulleet tutuiksi.

Niitä esiintymiä ei ole kehitetty, koska Kiina.
 
Ja mitä ihmettä yrität tuolla taulukolla - ettäkö Suomesta ei löytyisi?

Pahoittelut, ilmaisuni ja kyseinen taulukko olivat varmaankin vaikeaselkoisia.

Yksinkertaistaen: jos Suomesta ei ole kaivettu tähän mennessä maametalleja, niin siihen on varmaan hyvät syyt. Toki, jos hinta nousee merkittävästi, niin moni asia voi muuttua. Toki edelleen muuallakin maailmassa sitten tilanne muuttuu vastaavasti. Eli ei kannata vielä ennustella Suomelle mitään erityistä jackpottia.
 
Voi sen noinkin tulkita, mutta toinen tulkinta on se, että kun Kiina tuottaa 95% kokonaistuotanosta, niin silloin tuo ympäristökuva myös vääristyy, koska Kiina ei välitä ympäristötuhoista, vaan puskee tuotantoa ympäristön kustannuksella.

Eli jos ympäristörasitetta katsotaan niistä tilastoista, jossa Kiina kippaa jätteet ojaan, niin taatusti on saastuttavaa.

Tottakai, mitä vaikeammin eristettävä alkuaine, sitä enemmän jätettä. Suomenkin yliopistoissa kehitetään vähemmän saastuttavia jalostusmenetelmiä.
Kyse ei ole vain Kiinasta vaan harvinaisten maametallien eristäminen on likaista puuhaa ja yhden malmitonnin tonnin käsittely tuottaa 200 tonnia lievästi radioaktiivista ongelmajätettä.

https://e360.yale.edu/features/boom_in_mining_rare_earths_poses_mounting_toxic_risks
https://www.theguardian.com/sustainable-business/rare-earth-mining-china-social-environmental-costs
 
Trump laittoi meksikosta tuotaville tuotteille tullimaksut, niin kauan kunnes laiton maahan tulo loppuu:LOL: Erittäin nerokasta, Trump saa kyllä enemmän aikaiseksi kuin 5 demari presidenttiä samassa ajassa.
Markkinat eivät pitäneet päätöstä erityisen nerokkaana mutta kansa varmasti pitää lisäverosta kulutustuotteisiin.
Stocks and bond yields around the world fell Friday after President Trump threatened to impose escalating tariffs on Mexico, capping a brutal month for markets as rising trade tensions roiled investor confidence.

The threat pushed stock markets down as investors feared applying tariffs on Mexican products could hurt corporate earnings, increase prices for U.S. consumers and crimp economic growth. As investors sold stocks, they moved to government bonds, gold and the Japanese yen, all assets typically perceived as safer. The Mexican peso fell 3% against the dollar as investors reacted to concerns about the country’s ability to withstand tariffs from its largest trading partner.

The Dow Jones Industrial Average fell 315 points, or 1.3%, in early trading, while the S&P 500 and the Nasdaq Composite also dropped 1.3%, erasing Thursday’s slight gains for the indexes. The Dow industrials are on track for their sixth consecutive week of losses, the longest losing streak since 2011, and set to end May down more than 6%, their biggest one-month decline since December.

The yield on 10-year U.S. Treasurys declined to 2.178% from 2.227% on Thursday, hitting a fresh 20-month low. Yields on German 10-year bunds fell to minus 0.208%, matching an all-time low reached in July 2016. Dutch 10-year government bond yields turned negative for the first time since October 2016, at minus 0.011%. Yields and prices move in opposite directions.

Mr. Trump said late Thursday that the U.S. would impose escalating tariffs on its southern neighbor starting June 10, unless the country takes action to deter the flow of Central American migrants passing through its borders. The levies could hit 25% by October if Mexico fails to satisfy the White House’s demands.

Among the stocks that have been hit particularly hard by the tariff news was Constellation Brands, maker of Corona and Modelo beers. Shares fell 6.8%, while Kansas City Southern, which operates a railroad that extends into Mexico, dropped 6.4%.

Bank stocks, which have struggled all month, fell further on Friday, with Bank of America Corp. off 2.3%, putting its monthly loss at 13%. The KBW Nasdaq Bank Index is off 1.5% on Friday, and off 10% in May.

Bank shares are getting a double hit. Falling interest rates narrow the gap between what banks charge borrowers and what they pay depositors, so lower yields are pressuring shares of big banks. Furthermore, bank performance tends to be a reflection of the economy, as banks do well when companies and consumers are spending freely and taking out big loans. Higher tariffs threaten to curb that spending.

Shares of auto makers and their suppliers, which are highly exposed to trade fluctuations, were among the biggest losers. In the U.S., General Motors and Ford were down more than 3% in early trading. Both companies have extensive manufacturing footprints in Mexico and rely on a network of suppliers that transport raw materials and semifinished products back and forth across the border.

Using tariffs to influence migration policy shows the White House is prepared to use trade to gain leverage outside of the economic sphere, Martin Moeller, co-head of Swiss and global equity at Union Bancaire Privée said. He suggested the next target could be NATO members that refuse to raise military spending in line with U.S. demands.

“If a NATO member isn’t complying, tariffs could be also used as a weapon against such a country to force whatever political issue they have,” he said.

In Europe, the Stoxx Europe 600 was down 1.3%, with Germany’s export-heavy DAX index down 1.8% and the U.K.’s FTSE 100 falling 1%.

Banks and auto makers led the declines, with Deutsche Bank shares falling 2.5% to an all-time low of €6.04. Spanish lender Banco Bilbao Vizcaya Argentaria, which has significant operations in Mexico, was down 4.4%.

In commodities, Brent crude oil slid 1.8% to $63.82 a barrel, having earlier hit a 15-week low. The global benchmark is on track to drop more than 11% in May, which would be its worst single month since November.

Weakness in Europe followed a largely negative session in Asia, where Hong Kong’s Hang Seng fell 0.8% and Japan’s Nikkei dropped 1.6%, but Korea’s Kospi gained 0.1%.

Elsewhere, official data showed Chinese factory activity dropped by more than expected in May. The factory purchasing managers index fell to 49.4 in May from 50.1 in April, suggesting the country’s manufacturers have been hit harder than expected by the continuing tensions with the U.S.

Mr. Moeller said the weak data is unlikely to prompt the Chinese to soften their negotiating position with the U.S., though Beijing may review its domestic stimulus policies in an effort to boost local consumption.

Gold was trading 0.7% higher at $1,301.50 a troy ounce.

The WSJ Dollar Index, which tracks the dollar against a basket of 16 currencies, was down 0.1%.
https://www.wsj.com/articles/global...ds-drop-on-mexico-tariff-concerns-11559289992
 
Back
Top