TS: Suomalaiset huippusotilaat siirtyvät muiden maiden palveluksiin

pstsika

Haukka
07.07.2011 03:55

MTV3 – Niko Ranta

Suomalaiset huippusotilaat löytävät lähivuosina työpaikkansa myös vieraista maista. Tätä mieltä ovat tutkijat, kirjoittaa Turun Sanomat.
Suomalaispelin avasi ennen juhannusta kenraaliluutnantti Markku Koli, kun hän ilmoitti siirtyvänsä Arabiemiraatteihin siviilitehtäviin, maan ylimmän sotilasjohdon neuvonantajaksi. Kolin tehtävä Suomen Pääesikunnassa on toiseksi korkein.
Turun Sanomien haastattelema Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimusjohtaja Hannu H. Kari uskoo, että vastaavanlaisia urasiirtoja tulee jatkossakin.
Suomalainen ammattiupseeri voi halutessaan siirtyä vapaasti vieraan maan palvelukseen, sillä rajoituksia ei ole.

Linkki uutiseen.
 
Taaivaaaas vaaarjeeeleee, kohta rupee rauta-ahjot puhkumaan, pillimiehet pilkkomaan ja rautakanget puhaltumaan masuunien luukuista..... oppivat emiraateissa, mihin panssarivaunut ja tykit kuuluu varastoida????
 
Tämäkin vielä. Tätä se minun uneni tiesi. Suomi on mennyttä. Meillä ei ole varaa menettää yhtään everstiä tai eversti-luutnanttia. HAH,HAH. Oikeasti, valtio vois maksaa vaikka työllistämistukea ulkomaille että ottaisivat meiltä pari sataa eversti-lutia omiin hommiinsa.
 
Hetkinen kanavoin Spede Pasasen haamun kommentoimaan tätä uutista:
"Että mitä sitten?"
 
Suomen Sotilaan julkaiseman taulukon mukaan suomalaiset ammattiupseerit jakautuvat sotilasarvojen mukaan seuraavasti:

luutnantteja 480
yliluutnantteja 393
kapteeneja 806
majureita 662
everstiluutnantteja 422
everstejä 98
prikaatikenraaleja 14
kenraalimajureita 10
kenraaliluutnantteja 5
kenraaleja 1
(Tilanne 18.4.2011. Lähde Puolustusvoimat)

Kieltämättä esiupseeritaso on sen verran yliedustettu, että on varsin hyvä jos osa lähtee vapaaehtoisesti pois virastaan.
Vinoutuneen henkilöstörakenteen korjaamiseksi ei juuri ole muita mielekkäitä konsteja.
 
pstsika kirjoitti:

Mitkä niistä arvosta on mukana rintamalla ja sotii?
 
Ei helvetti... Miten tilanne on voitu edes päästää tuolle tasolle, todennäköisesti nämä määrät ovat 10-vuoden takaisille varuskuntarakenteille/SA-joukkomäärille ja luutnanttien/yliluutnanttien määrät on ollut tarkoitus pompsauttaa ylös lkp yhteydessä reservistä.

Majureiden ja everstiluutnanttien määrä on aivan käsittämättömän suuri, siis porukan joka on hyvin pitkälti kirjoituspöytä hommissa... hohhoijakkaa!

Minkähänlainen prosentti noista on eläköitymässä seuraavan 5-vuoden sisään... toivottavasti vähintään 50%, muuten leikataan ja rankasti jostain ihan muualta kuin palkkakuluista.
 
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:

Johan tätä on sinullekin tolkutettu ainakin kuusi vuotta. Tehtäviä on varmasti kaikille, mutta onko tehtäviä, "tehtäviä" vai TEHTÄVIÄ? Jos muuttaa rakennetta siten, että puolet majuri-kenraali-akselilta muuttaa pää päästä aliupseereiksi tai vast. niin laskeppa jo siinä syntyvä palkkakulusäästö???? Ja kumpi ratkaisu tuo kentälle nuoria tekijöitä ja vaihtuvuutta ja muodostaa hyvää reserviä?

Tuon hintalapun ero ollee noin 30 miljoonaa per vuosi kaikkine kuluineen? Raha kun ei merkkaa kaikkea: kummalla ratkaisulla on tarkoitusta enemmän?

Mutta maailma ei ole täydellinen tässäkään kohtaa.
 
Pullosorsa kirjoitti:
Miten me saataisiin oma mies Venäjän armeijan ylimmän johdon neuvonantajaksi?

Olisko Stenalla jotain valmista sapluunaa jolla saatas sulatusupseeereita myytyä venäjälle? Tai vois kai niitä nykyisiäkin venäjän armeijan päättäjiä yrittää käännyttää sulatuskannalle.
 
baikal kirjoitti:
Ohjus-tiedustelija kirjoitti:
pstsika kirjoitti:
Suomen Sotilaan julkaiseman taulukon mukaan suomalaiset ammattiupseerit jakautuvat sotilasarvojen mukaan seuraavasti:

luutnantteja 480
yliluutnantteja 393
kapteeneja 806
majureita 662
everstiluutnantteja 422
everstejä 98
prikaatikenraaleja 14
kenraalimajureita 10
kenraaliluutnantteja 5
kenraaleja 1
(Tilanne 18.4.2011. Lähde Puolustusvoimat)

Kieltämättä esiupseeritaso on sen verran yliedustettu, että on varsin hyvä jos osa lähtee vapaaehtoisesti pois virastaan.
Vinoutuneen henkilöstörakenteen korjaamiseksi ei juuri ole muita mielekkäitä konsteja.

Ei helvetti... Miten tilanne on voitu edes päästää tuolle tasolle, todennäköisesti nämä määrät ovat 10-vuoden takaisille varuskuntarakenteille/SA-joukkomäärille ja luutnanttien/yliluutnanttien määrät on ollut tarkoitus pompsauttaa ylös lkp yhteydessä reservistä.

Majureiden ja everstiluutnanttien määrä on aivan käsittämättömän suuri, siis porukan joka on hyvin pitkälti kirjoituspöytä hommissa... hohhoijakkaa!

Minkähänlainen prosentti noista on eläköitymässä seuraavan 5-vuoden sisään... toivottavasti vähintään 50%, muuten leikataan ja rankasti jostain ihan muualta kuin palkkakuluista.

Johan tätä on sinullekin tolkutettu ainakin kuusi vuotta. Tehtäviä on varmasti kaikille, mutta onko tehtäviä, "tehtäviä" vai TEHTÄVIÄ? Jos muuttaa rakennetta siten, että puolet majuri-kenraali-akselilta muuttaa pää päästä aliupseereiksi tai vast. niin laskeppa jo siinä syntyvä palkkakulusäästö???? Ja kumpi ratkaisu tuo kentälle nuoria tekijöitä ja vaihtuvuutta ja muodostaa hyvää reserviä?

Tuon hintalapun ero ollee noin 30 miljoonaa per vuosi kaikkine kuluineen? Raha kun ei merkkaa kaikkea: kummalla ratkaisulla on tarkoitusta enemmän?

Mutta maailma ei ole täydellinen tässäkään kohtaa.

No en minä ole ikinä minkään majureiden määrän puolesta puhunut.
Totta helvetissä pitäisi panostaa alempaan päähän, mutta miten tuo käytännössä onnistuu kun pv:sta ei saa irtisanoa kantahenkilökuntaa?
 
Luonnollinen poistuma lienee hellävaraisin keino pienentää henkilöstön määrää. Aikaa varmasti menee, mutta ehkä kadettiupseerien eläkejärjestelyissä on järjestely mahdollisuuksia.
 
kimmo.j kirjoitti:
Luonnollinen poistuma lienee hellävaraisin keino pienentää henkilöstön määrää. Aikaa varmasti menee, mutta ehkä kadettiupseerien eläkejärjestelyissä on järjestely mahdollisuuksia.

Saastotavoitteet ei riita; pakko on pistaa upseereita kilometritehtaalla
e :(. Mitahan nuista tulee jatkossa; huonolta nayttaa ...
 
Kuulin tuossa, että palkkaongelmat jatkuvat. Nyt on käynyt niin, että kenelle maksettiin viime kuussa liikaa heiltä on otettu tuplana takaisin tässä tilissä. Ei ihme, että upseerit etsivät uutta palkanmaksajaa.
 
Jos nyt siirryttäisiin palkka-armeijaan niin tuskin olisi rekrytointia edistävä tekijä se, että palkat tulevat miten sattuvat.

Sinälläänkin tuo on noloa, että kovasti ollaan menossa Nato-yhteensopivaan suuntaan ja palkanmaksu menee kuitenkin itärajan takaiseen tyyliin.
 
Kaverille maksettiin edellisessä tilissä tuplana palkka jonka johdosta meni lisäveroille,kun tuloraja paukku.
Perivät sitten takaisin sen ylimääräisen palkan,mutta verottajaltapa et saa niin helposti sitä kertaalleen maksettua ylimääräistä palkkaveroa takaisin.
Kuulemma motivoi tosi paljon,kun tilistä ei jää käteen kuin vähän reilu puolet
 
Viikonlopun Aamulehti ihmetteli miksi Suomessa ei ole lainsäädännöllistä estettä estämään aktiivipalveluksessa olevia kenuja lähtemästä ulkomaille hommiin. Jutun raflaavan otsikon mukaan mikään ei periaatteessa estä suomalaisupseereita eroamasta ja liittymästä vaikka Venäjän armeijaan. Paitsi tietenkin maanpetossyytteet ja muut sellaiset pikkujutut, mitä lehti ei mainitse.

Toimittaja oli kaivanut esiin ihan kannatettavan oikeusasiamiehen (tms.) linjauksen, jonka mukaan upseerin ei olisi hyvä siirtyä välittömästi edes kotimaisen puolustusvälineteollisuuden palvelukseen. Tietenkin jokainen fiksu ihminen kysyy miksi hemmetissä upseerien työsopimuksessa ei ole tällä hetkellä mainintaa pikku karenssista ennen siirtymistä saman alan töihin muihin firmoihin jos tätä kerran pidetään yleisesti ongelmana?

Samassa jutussa haastateltu puolustusvaliokunnan puheenjohtaja oli ärtynyt ja samalla iloinen kun hänen kanssaan eri lailla ajatteleva teknoarmeijan kannattaja lähtee pois maisemista. Tuli ihan Kekkosslovakia mieleen; ensin toisinajattelijat haukutaan maanpettureiksi ja sitten ollaan iloisia kun älyävät karistaa Suomen pölyt...

Lisää aiheesta: http://jussiniinisto.fi/index.php/2011/08/totuuden-torvi/
 
Suomen puolustusvoimien onni voisi olla se, että majuri-kenraali-akselin "huippusotilaista" kolmannes hakeutuisi ihanminkävaan- valtion palvelukseen. Helpottaisi hlöstömenojen lohkoa melko reilusti. Ja saattaisi avata mahdollisuuden oikeasti virtaviivaistaa ja kehittää organisaatiota vastaamaan tulevaisen tarpeita.
 
Valitettavasti näissä tilanteissa lähtijät ovat yleensä paremmuusjärjestyksen väärästä päästä, nähty on. Ne kaverit joiden taidot ja tiedot ovat rahanarvoista tavaraa saavat kyllä paikan muualta ja lähtevät kun kyllästyvät. Jäljelle jäävät ovat niitä organisaatiouudistajia ja prosessien kehittäjiä, jotka istuvat tuolissaan kunnes kuolo korjaa.
 
Creidiki kirjoitti:

No wanha kalevalainen viisaus on sekin, että "kun metsän korkein puu kaadetaan, siihen asti varjossa kyhjöttäneet alkavat koroittua kohti taivasta".

Tuo ajatelma kertoo myös siitä, että leipääntynyt työväkimassa voi toimia uuden työhaluisen, innovatiivisemman ja nuoremman henkilövuon tulppana.... joku kirjoittikin aiemmin aiheeseen liittyen. Nuorille upseereille pitäisi olla tarjolla kilpailukykyisenä pidettävä urakehitys, ainakin mahdollisuus siihen.

En tarkoita, että majuri-kenraali-akseli on täynnä huonoja sotilaita, en ollenkaan. Heitä on vaan nyt selvästi organisaatiossa liikaa, se ei ole hlöstön vika. Ohjaus on mennyt persiilleen väkevästi.
 
Back
Top