Laajentakaas tunturifanaatikot tätä säiettä tunturiretkeilyn suuntaan. Mitä kokemuksia teillä on mm. säiden vaihtelusta ja sen vaikutuksesta tunturielämään...tai miten paha voi tuuli olla tuntureilla....millaisia kokemuksia teillä on ryhmädynamiikasta ja sen kehittymisestä reissulla?
Veikkaan, että erilaisia -ryhmäkokemuksia- teillä on. Ja noilla kokemuksilla voi olla pinkeä siteensä sotaryhmätoimintaankin.
Moro. Tässä mitään fanaatikkoja olla ainaskaan omasta mielestä, kaverit ja vaimo voi sitten olla muutakin mieltä. Mieluummin metsä kuin tunturi.
Noista sääoloista. Yleensä olen tunturivaellukset talvella tehnyt maalis-huhtikuussa ja syksyllä syys-lokakuussa. Tuolloin ei ole kovista pakkasista paljon tarvinnut kärsiä, ehkä max. 25 astetta on joskus öisin ollut. Noita avotunturireissuja on nyt muutama tullut Suomessa ja Ruotsin/Norjan tuntureilla. Se täytyy sanoa, tuo avonainen Jäämeri, suht lähellä, antaa välillä yllätyksiä. Muutaman kerran tullut tuo murku, (wikipedia;paksu, läpinäkymätön sumupilvi) yhtäkkiä yllättäen ja aikaansaattanut kartan ja kompassin esiinkaivamisen. Tässä taas kerran hehkutan paperikartan ylivoimaa verrattuna Gps-laitteisiin. Yhdellä silmäyksellä näet ympäristön ja murkukelissä mahdolliset vaaralliset jyrkänteet. No, sitten vain kartalta suunta ja kompassin suuntaneulaa seuraten. Pari kertaa on ollut paha murku, ei ole omia suksenkärkiä nähnyt. Tuosta erään jäsenen kanssa vaihdeltiin yksäreitä, en hänen vaellusmaastoissaan uskaltaisi yo. kelillä liikkua yardiakaan.
Tuosta tuulesta. Kerran oli oikein kunnon myräkkä. Teltta, 3-hengen Fjällräven tunneli piti ensin sitoa takakulmasta ahkioon kiinni ja sitten jatkaa pystytystä. Ensin kiilat alustavasti kiinni, sitten tuulen yläpuolelta kaaret järjestyksessä, etukulma varvistuksella kiinni ja lopuksi kiilojen lopullinen kiinnitys. Lumikiiloina käytän suksia, sauvoja ja sitten pienen paracord-nauhan päässä vanhoja cd-levyjä, nuo kun hautaa syvälle ja polkee tiukasti lunta päälle, aika hyvä.
Kaveri on paljon harrastanut purjehdusta, arvioi jatkuvan tuulen n. 22 metriä /sek, puuskissa 30 metriä. Ei tuolla turhaan autiotupien katon yli kulje teräsvaijerit.
Toisen kerran olin yksinvaelluksella Kevolla. Tarkoitus oli pyrkiä Paistunturin tuvalle, ei onnistunut, tein tuolla toisessa ketjussa mainitun lumikuopan hätämajoitteeksi, katsoin ettei teltan pystytys vaan onnistu. Kylmähän se yö oli mutta seuraava aamu oli sitten se vaeltajien unelma, pari astetta pakkasta, pilvetön taivas, ei yhtään tuulta.
Sitten tuosta ryhmädynamiikasta. Itsessään hieno termi, mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan?
Olen monta vaellusta tehnyt ihan yksin. En pidä itseäni asosiaalisena yksilönä, viihdyn vain paremmin itsekseni. Tosin noilla vaelluksilla, viimeistään kolmantena iltana alkaa vitsit tuntua vanhoilta, ei jaksa enää nauraa. Sitten toisen viikon lopulla naurattaa niin prkeleesti, ei tarvi kuin ajatella jotain niin repeää.
Mulla, meidän porukalla tää ryhmähomma toimii automaattisesti. Olen vaelluksilla ollut kaverin tai max toisen kanssa, eli ryhmäkoko on ollut korkeitaan kolme.
Kun meistä kaikki on tuntenut toisensa koulun alaluokilta lähtien niin siinä on myös tullut tutuksi jokaisen vahvuudet ja heikkoudet. Noissa melontahommissa ryhmäkoko on ollut sitten se kuusi.
Meidän porukassa tää homma kulkee aikas paljon periaatteella, ken tietää parhaiten, se johtaa. Minä tiedän melontakuvioista eniten, olen porukan johtaja. Tästä ei ole koskaan äänestetty tai muuta, sanaton sopimus.
Toinen kaveri on taas ylivoimaisesti paras suunnistaja, arvatkaa kenelle annetaan kartta ja kompassi.
Eli, mielestäni tuo termi mitä yritysmaailman konsultit jatkuvasti viljelevät halutessaan omia kalliita yrityskoulutuksia on pikkaisen yliarvostettu.
Ryhmädynamiikka mielestäni lyhyesti. Anna sen yksilön hoitaa se homma minkä hän ryhmässäsi parhaiten osaa, älä mieti komentosuhteita vaikka pahalta tuntuisi. Kaikki voittaa.
Sotakoulutuksessa, ehtiikös muutaman viikon koulutusjaksolla syntyä tällaisia suhteita. Tämähän perustuu aivan ja täysin molemminpuoliseen luottamukseen ja kunnioitukseen. Viime sodissa noilla nykyisillä veteraaneilla oli mielestäni vähän samat suhteet kun tällä meidän porukalla. Saman kylän miehiä, jopa sukulaisia.
