Turkissa vallankaappaus

Silloin ne tulijat ovat oikeita pakolaisia (jos pakenevat Erdoganin hallintoa). Lieneeköhän enää yhtä suurta innokkuutta auttamiseen kun resursseja on käytetty typeriin leikkeihin kaikenlaisissa SPR:n keskuksissa ja ilmapiiri saatu ympäri Eurooppaa varsin "pakolaiskriittiseksi". Tästäkin sitä varoiteltiin jo viime syksynä mutta kun on oltu niin hölmöjä. Kaikki tuo on pois oikeiden pakolaisten auttamisesta ja siitä miten kykenemme tulevaisuudessa auttamaan aidosti vainottuja ihmisiä.

Miten paljon muuten suomalaiset tai EU-maiden kansalaiset ovat hankkineet kiinteistöjä Turkista?

Jännä maa. Tulipa jo viitisen vuotta sitten varoiteltua muutamia tuttavia että ostakaa vaikka
Portugalista. Se on nyt menoa. Ei pitäisi uskoa twitter-ministereiden juttuihin siitä että "Turkki on kohta EU:n jäsen"
Halpatyövoimahan siinä perseessä paloi ei silloin mietitä pikkuasioita. Turkin kehitys ja Venäjän varustautuminen ovat olleet Euroopan eliitille täysin sokea piste ja on vieläkin.
 
Virhe viesti. Saa poistaa
 
Kummasti on koneita odottamassa laskeutumislupaa istanpulin yllä. https://www.flightradar24.com/40.99,28.68/8 Luulisi homman olevan toisinpäin.

Nostan piruuttani tämän viestin esiin. La-yö, klo 00.10 ja kaappaus eteni voimakkaimmin, kapina päällä ja kenttä suljettu, kumoojat tiedottivat ottaneensa vallan..

Tästä reilun kahden tunnin kuluttua @ctg bongasi jo Erdoganin saapuvan koneen.
 
Viimeksi muokattu:
Aika synkkää näkymää tarjolla turkkilaisille nuorille opiskelijoille.

Yle Istanbulissa – Kaappauksen kukistajien tylyt otteet huolestuttavat nuoria
Istanbulissa moni nuori pelkää tulevaisuutta, kertoo toimittajamme Tom Kankkonen. Kaappausyritystä seurannut lynkkaysmieliala ja vastustajien vaino luovat vaarallisen ilmapiirin.

http://yle.fi/uutiset/yle_istanbuli...en_tylyt_otteet_huolestuttavat_nuoria/9034335

"Kaduille tuli väkivaltaisia ihmisiä"
Presidentti Recep Tayyip Erdoğan ja hallitus kutsuivat kansan kaduille vastustamaan vallankaappausta. Sadattuhannet ihmiset vastasivat kutsuun.

– Kaduille tuli väkivaltaisia ihmisiä, jotka nyt ajattelevat, että heillä on oikeus hyökätä toisten ihmisten kimppuun, Ibrahim Şentuna sanoo.

Turkissa on uutisoitu tapauksista, joissa ”vapaaehtoiset” ovat surmanneet vallankaappausyritykseen osallistuneita sotilaita heidän antautumisensa jälkeen.

Levotonta Turkissa on ollut jo ennen vallankaappausyritystä: viikonlopun tapahtumat olivat jatkoa levottomasti sujuneelle alkuvuodelle. Pelkästään Istanbulissa on räjähtänyt useita pommeja.

Nuori mies varoo sanojaan
Ibrahim vaikuttaa varovaiselta. Hän ei halua, että istumme kahvilassa juttelemassa vaan kävelemme rantakadulla. Välillä Ibrahim kehottaa minuakin varovaisuuteen, kun ei tiedä kuka kuuntelee. Hänellä on ennuste siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi.

– Presidentti Erdoğanin vastustajat päätyvät vankilaan, ja hän voi johtaa maata haluamallaan tavalla.

Monien turkkilaisten mielestä vallankaappausyritys tarjosi presidentille täydellisen mahdollisuuden käynnistää laajat puhdistukset valtionhallinnossa.

Turkki Syyrian tielle?
Ibrahim saa näyttelijän opintonsa päätökseen ensi vuonna. Hän miettii nyt miten pääsisi pois Turkista.

Toinen opiskelija, joka ei halua kertoa nimensä, sanoo, että jännite eri väestöryhmien välillä kasvaa kovaa vauhtia, ja uskonto on tärkeä jakolinja. Nuori mies pelkää tosissaan, että Turkissa voisi puhjeta Syyrian kaltainen sisällissota.
 
EU:ssa ihmetellään Turkin valmiita pidätyslistoja
PolitiikkaEUUlkopolitiikkaTurvallisuus

2016074735791.jpg

KUVA: EPA
EU:n laajentumiskomissaari Johannes Hahn ihmettelee, kuinka Turkissa oli pidätyslistat valmiina heti vallankaappausyrityksen jälkeen.

EU:n jäsenvaltioiden ulkoministerikokoukseen saapunut Johannes Hahnvetoaa Turkkiin, jotta siellä noudatetaan kansainvälistä oikeutta. Hahn sanoi olevansa erittäin huolestunut Turkin tilanteesta.

Turkissa on pidätetty tuhansia armeijan ja oikeuslaitoksen edustajia, perustuslakituomareita myöten, heti kaappauksen kukistuttua.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan itse sanoi, että kaappaus tuli kuin taivaan lahja, jotta hän pääsee eroon epäluotettavasta aineksesta.

Ranskan ulkoministeri Jean-Marc Ayrault sanoi pitävänsä tärkeänä, ettei Turkki ota demokratiakehityksessään taka-askeleita.

Unionin jäsenmaiden ulkoministerit ovat koolla Brysselissä. Paikalla on myös Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry.

Ulkoministereitten on määrä keskustella Syyrian tilanteesta. Kerry tuli suoraan Brysseliin Moskovasta, jossa hän keskusteli Syyrian tilanteesta presidentti Vladimir Putinin ja ulkoministeri Sergei Lavrovin kanssa.

Brysselin kokous sai uusia sävyjä Turkin lauantai- iltana alkaneen sotilasvallankaappausyrityksen sekä Nizzan terroriteon takia. Ranskan Aurayltin mukaan terrorismin on yksi kokouksen puheenaiheista.
 
Turkki 18.7.2016 klo 20:04
Professori arvioi presidentti Erdoğanin lausuntoja: "Kauhistuttavaa"
Uutistoimistojen mukaan noin 3 000 tuomaria on pidätetty Turkissa virastaan. Presidentti Erdoğan on luvannut "puhdistuksia" valtion instituutioihin. Ne voivat pitää sisällään mitä vain, oikeushistorian professori Jukka Kekkonen sanoo.
Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen Helsingin yliopistosta sanoo olleensa yllättynyt sekä Turkin epäonnistuneesta sotilasvallankaappauksen yrityksestä että vastareaktiosta, jonka se on Turkin hallinnossa aiheuttanut.

– Vastareaktio on yllättänyt rajuudellaan, Kekkonen toteaa ja viittaa uutistoimistotietoihin, joiden mukaan muun muassa noin 3 000 tuomaria on pidätetty Turkissa virastaan ja osa heistä olisi nyt telkien takana.

– Tarkkailijalle syntyy helposti sellainen vaikutelma, että tässä jatketaan jotain prosessia, joka on ollut vireillä jo aiemmin, ehkä vuosiakin. Juuri tästä Turkissa on ollut kysymys, siellä ei ole ollut toimivaa oikeusvaltiota, vaan päinvastoin: oikeusvaltion rakenteita on rapautettu koko ajan.

Kekkonen pitääkin presidentti Recep Tayyip Erdoğanin ilmoittamia puhdistuksia johdonmukaisena jatkumona sille, mitä maassa on ollut käynnissä jo useamman vuoden ajan.

– Valtaa on keskitetty rajusti. On haettu yhden mielipidesuunnan täydellistä tai mahdollisimman vahvaa ylivaltaa, professori summaa.

Kekkonen kommentoi Turkin tuoreita tapahtumia Ylen Päivän kasvossa tänään maanantaina.

"Näyttää siltä, että toimitaan huhupuheiden perusteella"
Sananvapaus on ollut Turkissa huonolla tolalla jo vuosia, professori toteaa.

– Esimerkkejä on paljon. Länsimaisen mittapuun mukaan hyvinkin vähäisistä erilaisista mielipiteistä on saanut vankeustuomioita.

– Näiden tuomarienkaan osalta ei välttämättä ole kyse sen suuremmasta kuin että nykyjohdolle ei ole annettu aktiivista tukea, hän arvioi.

Kekkosen mukaan nyt näyttää siltä, että virastaan pidätettyjen tuomarien asioita ei tutkita Turkissa kunnolla, vaan toimitaan lähinnä huhupuheiden perusteella. Puhdistukset puolestaan tarkoittavat, että uusissa rekrytoinneissa painavat ideologiset ja uskonnolliset periaatteet, kaverisuhteiden lisäksi – eivät koulutus ja kokemus, hän sanoo.

Itse puhdistus voi pitää sisällään mitä vain.

– Pelkään, että puhdistus tarkoittaa muutakin kuin lakisidonnaista menettelyä, jossa asiat tutkitaan aidosti puolueettomasti. Käytännössä usein kun puhutaan puhdistuksista, tarkoitetaan myös vangitsemisia ilman oikeudenkäyntejä, kenties kiduttamista, pahoinpitelyjä, katoamisia, Kekkonen havainnollistaa.

Professori: Liittymäkohtia fasistiseen Eurooppaan

Tällainen puhetapa, joka viittaa siihen, että vastapuolen toisenlaista mielipidettä edustavat ovat sairaita, se on minusta kauhistuttavaa.

– Jukka Kekkonen

Turkissa presidentti Erdoğan on sanonut, että "viruksen" siivoaminen kaikista valtion instituutioista jatkuu.

Jukka Kekkonen pitää lausuntoa erikoisena: se kuvaa ajatusta siitä, että kaikkien pitäisi yksimielisesti olla jonkin tietyn ajatuskannan takana.

– Näen tässä hyvin selviä liittymäkohtia 1920- ja 1930-lukujen fasistiseen Eurooppaan. Myös silloin oli erittäin voimakas vaatimus kansallisesta yksimielisyydestä. Oli tietty ideologinen lähtökohta, jota piti noudattaa.

– Tällainen puhetapa, joka viittaa siihen, että vastapuolen toisenlaista mielipidettä edustavat ovat sairaita tai vajaita, se on minusta kauhistuttavaa, Kekkonen sanoo.
http://yle.fi/uutiset/professori_ar..._lausuntoja_kauhistuttavaa/9034555?origin=rss
 
"se kuvaa ajatusta siitä, että kaikkien pitäisi yksimielisesti olla jonkin tietyn ajatuskannan takana."

Mitenkäs tuo on toteutunut maahantulon, monikulttuurisuuden, EU:n ja Brexitin suhteen??

"Oli tietty ideologinen lähtökohta, jota piti noudattaa."

Niinpä. Monikulttuurisuus. Sen seurauksena sitten tullaan heilahtamaan toiseen laitaan.
 
Viimeksi muokattu:
Miten paljon muuten suomalaiset tai EU-maiden kansalaiset ovat hankkineet kiinteistöjä Turkista?

Jännä maa. Tulipa jo viitisen vuotta sitten varoiteltua muutamia tuttavia että ostakaa vaikka
Portugalista. Se on nyt menoa. Ei pitäisi uskoa twitter-ministereiden juttuihin siitä että "Turkki on kohta EU:n jäsen"

Jos tuo "se on nyt menoa" pätisi, niin Turkin liira olisi romahtanut tämän kaappausyrityksen johdosta. Jos katsoo vuoden käppyrää, niin tätä ei edes siinä erota muista heilauksista. Puhutaan siis ainakin markkinoiden mielestä talouden kannalta ihan eri tason asiasta kuin vaikkapa brexitissä (vrt. Britannian punnan vuoden kehitys).
 
"se kuvaa ajatusta siitä, että kaikkien pitäisi yksimielisesti olla jonkin tietyn ajatuskannan takana."

Mitenkäs tuo on toteutunut maahantulon, monikulttuurisuuden, EU:n ja Brexitin suhteen??

"Oli tietty ideologinen lähtökohta, jota piti noudattaa."

Niinpä. Monikulttuurisuus. Sen seurauksena sitten tullaan heilahtamaan toiseen laitaan.

Höpöhöpö!

Kun vertaat suomalaisen mediakentän yksipuolisuutta yhtään mitenkään turkkilaiseen myllytykseen, niin erehdyt ja pahasti erehdytkin. Näissä asioissa ei ole mitään vertailupintaa eikä -perustetta.

Jos tuollaista aivan tosissasi väität, niin sinulla ei ole mitään käsitystä turkkilaisesta todellisuudesta. Väite on aivan yhtä absurdi kun yllättävän moni vetää täydet yhtäläisyysmerkit EU:n ja Neuvostoliiton diktatuurin välille.

Ei EU:ta ja meikäläisten reporadioita tarvitse ihastella, mutta todellisuutemme on kuitenkin aivan toisella tasolla kuin nyt Turkissa tai aikoinaan kommunistisissa diktatuureissa.
 
Nämä kuolemanrangaistuspuheet saattavat olla osa kuviota millä vedätetään länkkäreitä.

Tehdään pöyristyttävää opposition murskaamista ja puhutaan kovaan ääneen kuolemanrangaistuksesta --> Länkkärien huomio keskittyy kauhistelemaan kuolemanrangaistusjuttuja --> Erdogan niistää myönnytyksiä ja suostumusta muihin juttuihinsa jotta kuolemanrangaistuspuheista luovutaan.
 
Amerikka on ainakin antanut Turkille varoituksen että se saattaa menettää Nato jäsenyyden jos demokratia ym heikentyvät viellä lisää
 
Morgherini ilmoitti jäsenyysneuvottelujen katkeavan ainakin kuolemantuomioihin. Ilmeisesti näillä nyt pyritään vaikuttamaan Erdoganiin, että pysyisi nyt vähän nahoissaan.

Vaan jospa poika onkin jo valinnut toisin? Hitto, silloin on leikki kaukana - ja Euroopan on parasta tietää, mitä tehdä kun ne pakolaiset todella tulevat.

Aasia aasialaisille!

Eikö tuo vanha sanonta pätisi ohjenuorana niin eurooppalaisille kuin muillekin?

Minusta alkaa näyttämään että Turkki tai siis Erdogan on myös tiensä valinnut tuon sloganin mukaisesti. Tai no, Venäjän länsiosat on maantieteellisesti Eurooppaa mutta vänrikki Kariluodon mukaan taas sitten Aasiaa.
 
Höpöhöpö!

Kun vertaat suomalaisen mediakentän yksipuolisuutta yhtään mitenkään turkkilaiseen myllytykseen, niin erehdyt ja pahasti erehdytkin. Näissä asioissa ei ole mitään vertailupintaa eikä -perustetta.

Jos tuollaista aivan tosissasi väität, niin sinulla ei ole mitään käsitystä turkkilaisesta todellisuudesta. Väite on aivan yhtä absurdi kun yllättävän moni vetää täydet yhtäläisyysmerkit EU:n ja Neuvostoliiton diktatuurin välille.

Ei EU:ta ja meikäläisten reporadioita tarvitse ihastella, mutta todellisuutemme on kuitenkin aivan toisella tasolla kuin nyt Turkissa tai aikoinaan kommunistisissa diktatuureissa.

Samalla janalla ehkä edettiin pieniä vauvanaskelia erityisesti viime syksynä, mutta stoppi tuli aika nopeasti. Lisäksi esim. Presidentti otti vahvasti kantaa lähinnä toimittajien ja poliittisen vasemmiston ja vihreiden ja joidenkin Stubbin tyylisten hölösuu-pölhöläisten "hyväksy kaikki tai olet rasisti" -henkeen. Lainsäädännön tasolla jäätiin löysiin ja toteuttamiskelvottomiin puheisiin tarkoin määrittelemättömän "vihapuheen" ja joidenkin Odinien kriminalisoinnista. Aloittamista vaille valmista kaikki.

Lopputuloksena Suomi on entistä vahvempi tällaista kotikutoista ja miksei ulkoistakin skeidan syöttämistä ajatellen.

Sinällään olen kyllä pettynyt että Suomessa mentiin tuohon meininkiin edes vähän. Mutta tosi kaukana siinä ollaan mistään Turkin tapaisesta, missä vääristä mielipiteistä joutuu vankilaan, varusmiehiä määrätään vallankaappauksiin ja sitten hakataan, syljetään ja pahimmillaan mestataan.
 
Höpöhöpö!
Kun vertaat suomalaisen mediakentän yksipuolisuutta yhtään mitenkään turkkilaiseen myllytykseen, niin erehdyt ja pahasti erehdytkin. Näissä asioissa ei ole mitään vertailupintaa eikä -perustetta.

Nostin tuon aivan tarkoituksella esille kun kerran ihan professori kertoo että

"se kuvaa ajatusta siitä, että kaikkien pitäisi yksimielisesti olla jonkin tietyn ajatuskannan takana."
"oli tietty ideologinen lähtökohta, jota piti noudattaa"

Minullehan tuosta tulee heti mieleen monikulttuurisuus. Se on ideologia jonka vuoksi koko Eurooppa kärsii. Sitä on pitänyt noudattaa.

Jos tuollaista aivan tosissasi väität, niin sinulla ei ole mitään käsitystä turkkilaisesta todellisuudesta. Väite on aivan yhtä absurdi kun yllättävän moni vetää täydet yhtäläisyysmerkit EU:n ja Neuvostoliiton diktatuurin välille.

Keskimääräistä parempi kuva on siitä mitä myös Turkissa on ennen tapahtunut. Ennemminkin niillä ei ole sitä käsitystä jotka ovat typerehtineet että viisumivapaus Turkin kanssa. Niihin kuuluu jopa suomalaisia ministereitä. Ihan oikeasti on ajateltu että Turkki voi olla osa EU:ta!

Ei EU:ta ja meikäläisten reporadioita tarvitse ihastella, mutta todellisuutemme on kuitenkin aivan toisella tasolla kuin nyt Turkissa tai aikoinaan kommunistisissa diktatuureissa.

Hyvin pienetkin merkit sellaiseen suuntaan saavat niskakarvat pystyyn! Ei taida olla traumoja neuvostoajoista? Suomi on pysynyt tasaisen vakaana siksi kun ei ole suljettu ulos päätöksenteosta esimerkiksi perussuomalaisia ja mitä nyt ovat jotkut ehdotelleet: ei olla yhteistyössä niiden kanssa jotka haluaisivat eroon EU:sta? Siis he oikeasti haluavat lisää kannatusta protestille?

Jos tuo "se on nyt menoa" pätisi, niin Turkin liira olisi romahtanut tämän kaappausyrityksen johdosta. Jos katsoo vuoden käppyrää, niin tätä ei edes siinä erota muista heilauksista. Puhutaan siis ainakin markkinoiden mielestä talouden kannalta ihan eri tason asiasta kuin vaikkapa brexitissä (vrt. Britannian punnan vuoden kehitys).

Syyria oli niin sanotusti vakaa maa vielä 1990-luvulla. Eräskin tuttuni asui siellä talvet. Itse en ole vieraillut mutta oli kuulemma mukavaa - ei asuisi nyt. Entä mitä on Iran? Kun kirjoitin että "se on menoa nyt" niin se voi todellakin olla menoa. Suuri sääli mm. turismin kannalta.
 
Viimeksi muokattu:
Höpöhöpö!

Kun vertaat suomalaisen mediakentän yksipuolisuutta yhtään mitenkään turkkilaiseen myllytykseen, niin erehdyt ja pahasti erehdytkin. Näissä asioissa ei ole mitään vertailupintaa eikä -perustetta.

Jos tuollaista aivan tosissasi väität, niin sinulla ei ole mitään käsitystä turkkilaisesta todellisuudesta. Väite on aivan yhtä absurdi kun yllättävän moni vetää täydet yhtäläisyysmerkit EU:n ja Neuvostoliiton diktatuurin välille.

Ei EU:ta ja meikäläisten reporadioita tarvitse ihastella, mutta todellisuutemme on kuitenkin aivan toisella tasolla kuin nyt Turkissa tai aikoinaan kommunistisissa diktatuureissa.

Meillä lännessä tuo mielipidemuokkaus tehdään nyt implisiittisemmin ja esimerkiksi median tekemien lukemattomien toistojen avulla, joista kollektiiviseen tajuntaan uppoaa mikä on sopivaa ajattelua ja mikä ei. Turkin ja kommunististen diktatuurien käyttämä suorasukainen kielto- ja eksplisiittinen rankaisumetodi on vanhanaikainen ja tehoton. Meillä ollaan kuitenkin menossa jo versiossa 2.x ellei jopa 3.x ja sen vuoksi seuraavanlaiset tökeröt julkitulot eivät saa enää tuulta siipiensä alle:

"Tampereen yliopiston professori Juha Suoranta vaatii perussuomalaisten poistamista kaikista Suomen kouluista peruskoulusta aina yliopistoihin saakka. Hän vaatii Facebook-päivityksessään, että ihmisten mieliä tulee varjella ja suojella perussuomalaisten tuhoavilta vaikutuksilta:

”.. ihmisten mieliä, tulee varjella ja suojella tuhoavilta vaikutuksilta. Sama, mikä tiedonvälitystä, koskee myös peruskoulua ja muuta koulutusjärjestelmää, johon perussuomalaiset ovat jo ulottaneet iljettävät lonkeronsa”, Suoranta toteaa julkisessa päivityksessään.

Juha Suoranta toimii Tampereen yliopiston aikuiskasvatuksen professorina. Hänellä on myös dosentuuri mediakasvatuksessa."

Lähteenä on tietysti meidän Puolueemme tietotoimisto, josta ainoana maailmasta löytyy se todellinen Totuus :D

https://www.suomenuutiset.fi/putkon...aisten-poistamista-kaikista-suomen-kouluista/
 
Viimeksi muokattu:
Hävittäjän pommitus palatsiin, tai siis keskelle katua.

Eri kuvakulmasta. On kyllä tarkkoja poikia ja varmasti hyötyä tämmösessä...

Ilmeisesti tuo "Allahu Akbar" -huuto tulee posauksen jälkeen noin niinkuin automaattisesti islamilaisen suusta, vaikka pommitettavana olisikin tavallaan hän itse? Jos siis kuvaaja oli siviili kuten nuo pommin alle jääneetkin.

Vai onkohan Turkin armeijassa opetettu että sanan "lääkintämies!!!" sijaan huudetaan tuo Allahu Akbar niin ettei oman joukon moraali laske?

Outoja nuo roomalaiset.
 
Back
Top