http://m.iltalehti.fi/ulkomaat/2016071821925797_ul.shtml
Salaliittoteoriat Turkista leviävät - "Jotakin oli valmisteltu"
Tänään klo 13:10
EU-komissaari Johannes Hahn kummastelee sitä, että kiinniotettujen nimilista oli Turkissa valmiina.
- Salaliittoteoreetikot epäilevät Turkin vallankaappausyrityksen aitoutta.
- Turkissa on pidätetty jo 7500 ihmistä.
- Pidätettyjen joukossa on sotilaiden lisäksi lukuisa tuomareita, syyttäjiä ja paikallisviranomaisia.
Presidentti Erdoganin tukijat juhlivat sunnuntaina Taksimin aukiolla Istanbulissa vallankaappausyrityksen kukistamista. EPA / AOP
Turkissa on otettu viikonlopun ja maanantain aikana kiinni 7 500 ihmistä, ja ratsiat sekä pidätykset jatkuvat. Perjantai-iltana alkanut sotilasvallankaappausyritys, jolla pyrittiin kaatamaan presidentti Recep Tayyip Erdogan, epäonnistui ja näyttää nyt vain lujittavan Erdoganin jo ennestään autoritaarista valtaa.
Internetissä leviävätkin nyt toisenlaiset teoriat siitä, mitä Turkissa viikonlopun aikana tapahtui. Monet salaliittoteoreetikot uskovat, että sotilasvallankaappausyritys oli huijausta ja Turkin itsensä masinoima näytelmä. Turkin tapahtumia on internetissä verrattu jopa Saksan valtiopäivätalon tuhopolttoon vuonna 1933 - isku, jota Hitler käytti tekosyynä kansalaisoikeuksien peruuttamiseen, vastustajiensa joukkopidätyksiin, muiden puolueiden kieltämiseen ja lopulta diktatuurin rakentamiseen.
Oikeuslaitoskin puhdistetaan
Vaihtoehtoisen teorian puolesta on Turkissa myös joitakin merkkejä. Osa Turkissa kiinniotetuista sotilaista on Independent-lehden mukaan kertonut kuulustelijoille, etteivät he tienneet olleensa osa vallankaappausyritystä vaan että sotilaskomentajat olivat kertoneet heidän osallistuvan sotaharjoitukseen.
Sotilasvallankaappausyrityksen jälkeisen nopean puhdistuksen kohteiksi ei lisäksi ole otettu ainoastaan armeijaa, vaan vangitsemismääräys on annettu ainakin 53 tuomarista ja syyttäjästä. Maan riippumattoman oikeuslaitoksen joutumisen puhdistuksen kohteeksi pelätään johtavan vallan siirtymiseen absoluuttisesti Erdoganille.
Tuomareiden ja muiden epäiltyjen nopea joukkopidätys viittaisi lisäksi siihen, että ainakin jonkinlainen nimilista oli valmiina.
- Ainakin näyttää siltä, ikään kuin jotakin olisi valmisteltu. Listat ovat valmiina, mikä viittaa siihen, että ne oli valmisteltu käyttöä varten jossakin tilanteessa, Turkin EU-jäsenyysneuvotteluista vastaava EU-komissaariJohannes Hahn sanoi.
- Olen hyvin huolissani. Tämä on juuri sitä, mitä pelkäsimme, hän lisäsi.
CNN Turk kertoi maanantaina, että Turkki on erottanut 30 kuvernööriä ja 50 korkea-arvoista valtion virkamiestä tehtävistään. Armeijan kenraaleja ja amiraaleja on pidätetty jo 103.
Presidentti Erdogan ilmoitti eilen harkitsevansa myös kuolemantuomion palauttamista.
Turkin oppositiopuolueet, EU ja Yhdysvallat vaativat maanantaina, että Turkki noudattaa lakia vallankaappausyrityksen jälkimainingeissa.
Järjesti uudet vaalit
Erdogan on viime vuosien aikana pyrkinyt lisäämään valtaansa ja vaientamaan opposition äänet. Lukuisia turkkilaismedioita on siirretty valtion hallintaan, ja Erdoganin arvostelemisesta voi nykyisin napsahtaa vankeustuomio. Oppositio ja vähemmistöryhmät ovat Turkissa ahtaalla.
Viime kesän vaaleissa Erdoganin AKP-puolue ei onnistunut saamaan yksinkertaista enemmistöä maan parlamenttiin, joten maahan määrättiin heti marraskuulle uudet vaalit. Toisella kerralla presidentti onnistui ja sai enemmistönsä.
Merkille pantavaa on sekin, että Erdoganin kakkosmies, pääministeri Ahmet Davutoglu, erosi yllättäen toukokuussa tehtävästään, ja hänen tilalleen valittiin uusi pääministeri. Davutoglun eroa selitettiin sillä, että valtapuolue AKP:n sisällä oli meneillään valtakamppailu.
Uskooko maailma Erdogania?
Kuka vallankaappausyrityksen takana sitten oli? Erdogan on syyttänyt siitä Yhdysvalloissa asuvaa islamilaissaarnaaja Fetullah Gülenia, mutta Yhdysvallat ja useat Turkki-asiantuntijat pitävät syytöstä perättömänä.
Myös Gülen on sen kannalla, että vallankaappausyritys saattoi olla lavastettu.
- En usko, että maailma uskoo presidentti Erdoganin syytöksiä. On mahdollista, että se oli lavastettu vallankaappaus, mikä voi tarkoittaa uusia syytöksiä, Gülen sanoi heti lauantaina Guardian-lehdessä.
Lähteet: Independent, NDTV, Reuters, Guardian, AFP
NINA DALE
[email protected]