Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Noniin, nyt olen katsellut sarjaa nimeltä Southland. Southland on kuin aikuisten versio Rookiesta, tosin tehtiin näistä kahdesta sarjasta ensin. Southlandissakin on yhtenä päähenkilönä poliisikokelas, Los Angelesissa ollaan ja poliisityön arkea kuvataan, mutta pyrkimys on realistisempaan otteeseen. Southlandissa kenttäpartiot tekevät kenttäpartion töitä ja tutkijat tutkivat rikoksia, tällainen perustyönjako ei Rookiessa ollut lainkaan hallussa. Joka käänteessä eivät Southlandin poliisit joudu rajunpuoleisiin tulitaisteluihin konetuliasein aseistautuneiden rosvojen kanssa ja poliisejakin on monen ikäisiä ja näköisiä. Ihmissuhdejuttuja ja pöljiä sivujuonia Southlandissa reilusti vähemmän. Eli Rookie = kevyttä osakomediallista toimintahassuttelua, Southland = poliisidraamaa.Rookie.
Poliisisarja. Kertoo nelikymppisenä uranvaihdon tehneestä poliiskokelaasta, parista muusta kokelaasta ja heidän kouluttajistaan Los Angelesissa. Katsottavana ristiriitainen kokemus. Kaikki merkitykselliset henkilöhahmot ovat tietenkin kauniita, hyvinvoivia, hiukset kammatut ja siistit vaatteet ja kaikki hyvikset pohjimmiltaan läpeensä kunnollisia ja rehellisiä ihmisiä, enimmäkseen taas tietenkin nuoria tai nuorehkoja. Monesti juonenkäänteet ovat naurettavan ennalta-arvattavia ja/tai epäuskottavia. Monta kertaa arvasin täysin oikein, mihin suuntaan juoni lähtee kehittymään. Räikein ennalta-arvattavuus on sarjan edetessä hieman karsiutunut, eikä enää ole niin monesti päässyt huomaamaan, että minähän tiesin täysin, mitä jonkin juonisäikeen suhteen tulee tapahtumaan. Ihmissuhdehömppääkin riittää.
Toisaalta sarja kuitenkin tarjoaa kohtalaisesti viihdearvoa. On sellaista melko harmitonta ja enimmäkseen ihan katsottavaa viihdettä, jota ei tarvitse ottaa mitenkään vakavasti. Näyttelijät ovat hyviä ja henkilöhahmoista on saatu melko onnistuneita. Tietyt wokemaiset jutut vähenevät sarjan edetessä, mutta ne eivät tässä sarjassa itseäni nyt muutenkaan sen enempää häirinneet. Tämä on kevyttä viihdettä, 100% hömppää ja sellaisena täyttää tehtävänsä hyvän tuotannon ansiosta, mutta yhtään vakavalla mielellä tätä sarjaa ei kannata yrittääkään seurata. Paranee hieman juonen edetessä.
Se selviää seuraavaksi, kun se ykköskauden kirja tulee lukuun (uusintana).Aika paljon oli muokkailtu myös 1-kautta kun vertasi kirjaan.
Mäkin olen katsonut Rookieta. Varsinkin pari ekaa kautta muistuttivat nykyaikaan siirrettyä Hill Street Bluesia, mutta mielestäni varsinkin neloskausi on ollut huonompi.Rookie.
Poliisisarja. Kertoo nelikymppisenä uranvaihdon tehneestä poliiskokelaasta, parista muusta kokelaasta ja heidän kouluttajistaan Los Angelesissa. Katsottavana ristiriitainen kokemus. Kaikki merkitykselliset henkilöhahmot ovat tietenkin kauniita, hyvinvoivia, hiukset kammatut ja siistit vaatteet ja kaikki hyvikset pohjimmiltaan läpeensä kunnollisia ja rehellisiä ihmisiä, enimmäkseen taas tietenkin nuoria tai nuorehkoja. Monesti juonenkäänteet ovat naurettavan ennalta-arvattavia ja/tai epäuskottavia. Monta kertaa arvasin täysin oikein, mihin suuntaan juoni lähtee kehittymään. Räikein ennalta-arvattavuus on sarjan edetessä hieman karsiutunut, eikä enää ole niin monesti päässyt huomaamaan, että minähän tiesin täysin, mitä jonkin juonisäikeen suhteen tulee tapahtumaan. Ihmissuhdehömppääkin riittää.
Toisaalta sarja kuitenkin tarjoaa kohtalaisesti viihdearvoa. On sellaista melko harmitonta ja enimmäkseen ihan katsottavaa viihdettä, jota ei tarvitse ottaa mitenkään vakavasti. Näyttelijät ovat hyviä ja henkilöhahmoista on saatu melko onnistuneita. Tietyt wokemaiset jutut vähenevät sarjan edetessä, mutta ne eivät tässä sarjassa itseäni nyt muutenkaan sen enempää häirinneet. Tämä on kevyttä viihdettä, 100% hömppää ja sellaisena täyttää tehtävänsä hyvän tuotannon ansiosta, mutta yhtään vakavalla mielellä tätä sarjaa ei kannata yrittääkään seurata. Paranee hieman juonen edetessä.
Hill Street Blues on sellainen sarja, jota olen jäänyt kaipaamaan, eikä sitä mistään saa nähtäväksi nykyisin. Maksaisin vaikka rahaa, jos sillä saisi sen jostain. Yksi kaikkien aikojen tv-suosikeistani.Mäkin olen katsonut Rookieta. Varsinkin pari ekaa kautta muistuttivat nykyaikaan siirrettyä Hill Street Bluesia, mutta mielestäni varsinkin neloskausi on ollut huonompi.
Hill street blues on kuitenkin toinen television kahdesta parhaasta poliisisarjasta (toinen on Reinikainen), joten mikään ihan huono sarja ei ole kyseessä, tosin ei mikään huippukaan. Kevyttä katsottavaa ja kelpo viihdettä.
Tuossa teeman mukainen soittoääni puhelimeenHill street blues on kuitenkin toinen television kahdesta parhaasta poliisisarjasta (toinen on Reinikainen), joten mikään ihan huono sarja ei ole kyseessä, tosin ei mikään huippukaan. Kevyttä katsottavaa ja kelpo viihdettä.
Hill Street Blues tuli uusintana ehkä joskus 10-15 vuotta sitten (tai voi olla enemmänkin aikaa). Jätin tarkoituksella silloin katsomatta, koska ajattelin että sarja ei ole kestänyt aikaa, ja halusin pitää kultaiset muistot tahriintumattomina. Voin olla väärässä, ja jos se tulisi nyt uudestaan niin varmaan katsoisin.Hill Street Blues on sellainen sarja, jota olen jäänyt kaipaamaan, eikä sitä mistään saa nähtäväksi nykyisin. Maksaisin vaikka rahaa, jos sillä saisi sen jostain. Yksi kaikkien aikojen tv-suosikeistani.
Ostin Anttilasta ensimmäiset kaudet dvd-bokseina, muistaakseni neljä tai kolme kautta oli saatavana. Harmillisesti niitä ei enempää Suomessa koskaan julkaistukaan, kun ei varmaan ollut kysyntää tv:ssä esitettyjen uusintakierrosten takia. Siitä on ainakin 10 vuotta aikaa ja kyllä minusta tuntui vielä silloin edelleen oikein katsomiskelpoiselta. Olihan se omalla tavallaan hieman vanhahtava, mutta ei häiritsevästi vanhentunut kun sarja muutenkin oli omanlaisensa. En ollut niitä ihan ensimmäisiä jaksoja koskaan nähnytkään, aikoinani 90-luvulla aloin katsoa sarjaa vasta n. 40 jaksosta lähtien, joten tulipahan edes alkupää nähtyä vaikka loppukausia ei sitten tarjolla ollutkaan.Hill Street Blues tuli uusintana ehkä joskus 10-15 vuotta sitten (tai voi olla enemmänkin aikaa). Jätin tarkoituksella silloin katsomatta, koska ajattelin että sarja ei ole kestänyt aikaa, ja halusin pitää kultaiset muistot tahriintumattomina. Voin olla väärässä, ja jos se tulisi nyt uudestaan niin varmaan katsoisin.
Juu ei kannata katsoa leffaa tai sarjaa jos on lukenut kirjan. Tai toisinpäin. Aina saa pettyä pahasti.Ei jumalauta. Lopettelin juuri Rönnbackan Hautalehto-dekkarin Rakennus 31. Muutama viikko sitten tuli katsottua samanniminen tv-sovitus eli Hautalehto-sarjan kakkoskausi. Tehkääpä sama itsekin. Tarkempia juonia paljastamatta voi sanoa, ettei kirjalla ja tv-sarjalla ole juuri mitään muuta yhteistä kuin nimi. Kusetusta.
Mä näen asian toisin päin, voi parhaassa tapauksessa saada kaksi hyvää kokemusta.Juu ei kannata katsoa leffaa tai sarjaa jos on lukenut kirjan. Tai toisinpäin. Aina saa pettyä pahasti.
Totta tuokin. Itse olen kyllä suurimmaksi osaksi pettynyt. Kirjan kun lukee ja itse päässään kehittelee ne tapahtumat, niin jonkun muun tulkinta asiasta on monesti aika erilainen.Mä näen asian toisin päin, voi parhaassa tapauksessa saada kaksi hyvää kokemusta.
Isä Camillo. Se kun saataisiin takaisin. Alkuperäisessä hengessä. Kirjat oli ja on ihan parhaita, se vanha sarjakin oli hyvä. #jonneteimuistaOlen yrittänyt katsoa sitä Isä Brownia. Yksi ärsyttävä asia on, että se tapahtuu aivan vääränä aikana. Kirjojen Isä Brown sijoittuu selvästi aiemmas ja ei ole woke. https://decentfilms.com/articles/bbc-father-brown