TV-sarjat, joita katso(i)tte?

Joo, minusta kanssa tuon olisi voinut lopettaa jonkinlaiseen "cliffhanger"-tyyliin jossa oltaisiin voitu jättää sitten päähahmot johonkin tiukkaan paikkaan sinne Hankoon mutta kuitenkin siten että jatkoa olisi voinut luontaisesti tehdä lisää.

Tuota miehitystä olisi pitänyt jatkaa vielä useamman jakson verran. Nyt tuo tuntui vähän liian hätäisesti lopetetulta kaikin puolin.

Eipä silti, ihan kohtuullinen kotimainen projekti tämä kuitenkin oli. En toivo jatkoa koska tuosta lopputilanteesta on mielestäni aika vaikea keksiä mitään järkevää jatkuvuutta.
 
Atlantis on ehkä parempi. Vähän sama käy kuin Buffy ja Angel välillä. Sen alkuperäisen piti löytää hiljakseen menestysresepti ja esitellä hahmot kun taas spinoff pääsi täydestä vauhdista.

Babylon 5 on jenkki Prime Videossa, erittäin outoa ettei ole ikinä tullut Suomen. Hyllyssä dvdnä täälläkin. Primessä olisi hd restauroitu laatu (cgi-kohtauksia lukuunottamatta, niistä oli masterit liian antiikivälineillä tehty tms.).

Katsoin Stargaten viimeisen puolen vuoden sisään. Olihan se ihan hyvä edelleen. SGA kai.
SGU:ta en taida katsoa ikinä uudestaan kun se oli niin puuduttava ekalla kerralla. Tekivät tylsemmän ja vakavan version aiemmista, mutta silti jotenkin saivat siihen mukaan teinimeininkiä taukohuonepamputtamisineen heti pilotista lähtien. Alkuperäiset ja B5 ymmärsivät jättää sen mielikuvituksen varaan.

Voyagerin katsoin myös ekaa kertaa loppuun, viimeistä sesonkia meni monta vuotta katsellessa. 7 of 9 oli parempi kuin nuo SGU-bimbot, vaikka Jeri Ryan takuulla tuli silmäkarkkina aluksi sarjaan. Silti rooli kasvoi huomattavasti sarjan edetessä.

DS9 ehkä pitäisi seuraavaksi. Siinä on monia herkullisia hahmoja, käytännössä yhtä hyviä kuin B5:ssa. Ainoastaan ne teinit korpeaa kuten TNG:ssa. Mutta ferengiteinit jne. menee paljon paremmin kuin Will Crusherit.

Hetki sitten tehtiin yllättävän kestäviä sarjoja. Esim. Veronica Mars ja Supernatural on parempia kuin useimmat uudet katsoa nykyään. Joku Smallvillen tapainen ei kyllä uppoa jos ei ole Teräsmiesfani. Ainakaan Arrowia (myöhäinen spinoff Smallvillesta) ei jaksa, vaikka jatkui pitkään.
Ehkä mieluummin katsoisin myös (minkkisyistä) Vampyyripäiväkirjat kuin Walking Deadeja.

Konfliktia miettiessä mitenköhän hyvin uppoaisivat Jericho, Jeremiah ja Millennium? X-Files voisi ainakin toimia... sitä ei muista yhtään enää. Äärirajoilla olisi huikea ainakin... miksi sitä eivät ole modernisoineet?

The Blacklist oli hyvä, mutta se jatkui liian pitkään kuten Game of Thrones.

Reacheria suosittelen lämpimästi. Uusi sesonki pitäisi tulla muutaman kuukauden sisään. Appletv+:aan jos on ilmaisjakso jollain niin kannattaa ehdottomasti katsoa Siilo (ja myös Foundation, jossa suomalaistähti pääroolissa). Slow Horsesin jokainen luulisi löytävän automaattisesti jos on Appletv+.
X-files maratooni tuli joulunpyhinä sairastelun myötä katottua ja vieläkin odottelen, että saisiko kuitenkin joskus jatkoa. Scifi- ja avaruusfilmien suurena ystävänä ihmetyttää miten vähän niitä loppujen lopuksi tehdään, vaikka tänä päivänä ei uskoisi tuotannonkaan olevan niin kallista kun vielä joku vuosi sitten.
 
Mulle jäi konfliktista mieleen vähän sellanen taistelukenttä 2020 kaupallinen versio-mielikuva. Miksi muuten pv olisi noin isosti lähtenyt mukaan tv-sarjan tuotantoon? Ei nimittäin kuulu aivan ydintoimintaan…
Näkökulmia, joita kenties halutaan nostaa tässä ajassa suurelle yleisölle (ei meidän lailla perehtyneille esiin)
-Sähkö- ja tietoverkkojen toimimattomuus kriisitilanteessa
-Informaatiotilan täyttyminen propagandasta
-Sodassa kuolee oikeasti ihmisiä, myös suomalaisia siviilejä, ja varusmiehiä
-Viidennen kolonnan ryömiminen ulos koloistaan
-Siviilien aseellinen vastarinta näytettiin sarjassa ERITTÄIN positiivisessa valossa (jotenkin lämmitti sydäntä siihen nähden miten sinihaalarinen lupaviranomainen on potkinut aseenomistajia päähän)
Mitkä näistä asioista sitten on lähtöisin Louhimiehestä, ja mitkä on EHKÄ saanut vaikutteita muualta, en tiedä.
Tottakai tollasessa sarjassa päähenkilöiden pitää elää loppuun asti, ja se karsii realismia rutkasti, samoin presidentin käyttäytymisestä tulee sarjana miinusta. Kuitenkin hyvä että tehtiin, jokunen sohvalla istuva tavan tallaaja saattoi jopa saada kalpean ajatuksen siitä todellisuudesta mihin meillä on jatkuvasti riski joutua.
 
Viimeinen jakso oli tosiaan aika löysä; viimeinen vartti oli pelkkää tyhjäkäyntiä jonka olisi voinut käyttää langanpäiden solmimiseen; mutta varmaan tässä jätettiin tahallaan asioita auki seuraavaa kautta varten (huomasin, että Katsomossa tämä oli jo nimetty kausi 1:ksi).

Sen ymmärrän, että minkään massiivisten taistelukohtauksien rakentamiseen ei ollut mahdollisuuksia, eikä missään kohtauksessa ollutkaan muutamaan ajoneuvoa enempää. Mutta lopusta olisi saanut tehdä paljon tiiviimmän. Viides jakso olikin tämän suhteen hyvä, ja sarjan paras. Siinä oli myös jännitettä ja erikoisjoukkojen kohteen tuhoaminen oli tehty teknisesti hyvin.

Sarja sopi tämänhetkiseen maailmantilanteeseen kuin nenä päähän, ja varmasti saikin rutkasti lisähuomiota kotimaassa ja myyntiä ulkomaille Venäjän ansiosta. On selvää, että PV:llä on oma lehmä ojassa; jossain lehtijutussa kerrottiinkin niistä periaatteista, joilla PV lähtee mukaan erilaisiin mediaprojekteihin. Tämä oli vähän kuin isommin tehty Combat camera, ja isommalla levityksellä.
 
X-files maratooni tuli joulunpyhinä sairastelun myötä katottua ja vieläkin odottelen, että saisiko kuitenkin joskus jatkoa. Scifi- ja avaruusfilmien suurena ystävänä ihmetyttää miten vähän niitä loppujen lopuksi tehdään, vaikka tänä päivänä ei uskoisi tuotannonkaan olevan niin kallista kun vielä joku vuosi sitten.
Appletv+ tekee yllättävän paljon. Eturivin kaman osalta on taas vähän hiljaisempaa Interstellarin ja Gravityn jälkeen, lähinnä vain Dyyni takoo rahaa.
 
Back
Top