Kaikissa merkittävissä skenaarioissa PV taistelee Suomen rajojen sisällä. Eli kaikki varastot on mahdollista tehdä etukäteen.
Eli mihin sitä rekkarumbaa sodan aikana tarvittaisiin? Sehän on erittäin epävarma. Tie tai silta voidaan tuhota, tai koko kolonna. Sen lisäksi se paljastaa lähtöpaikan varaston sijainnin, ja päätepisteellään joukkojemme sijainnin.
Olisiko mahdollista luoda taistelusuunnitelmat pääosin ennakkovarastojen käyttöön ? Tämä voisi muutenkin tervehdyttää suunnittelua, eli pakottaa hyökkäävämpään taktiikkaan.
Tarkoitin siis että ei käytetä mitään suuria keskusvarastoja, vaan just sopivia jotka on just siellä kuin kuvio edellyttää. Valmiita hyökkäyskuvioita ja sitä rataa.
Karkeasti kuvattuna periaatteena joukkojen käytössä oleva materiaali koostuu niiden omasta jakomateriaalista (määrävahvuus) sekä täydennys- ja porrastusmateriaalista. Näistä jälkimmäiset hajautetaan joukon toiminta-alueelle jo hyvissä ajoin etukäteen. Täydennysmateriaalilla täydennetään joukkojen oman materiaalin kulutusta (esim. a-tarvikkeet, erityisesti krh ja kt, ja polttoaineet) ja porrastusmateriaali varataan tehtäväkohtaisesti sen mukaisesti, mitä tehtävän suorittamisen, olosuhteiden ja vastassa olevan vihollisen arvioidaan edellyttävän. Tämä voi käytännössä tarkoittaa sitä, että joukko voi saada tehtävää varten käyttöönsä esimerkiksi tavallista enemmän a-tarvikkeita ja muuta tarpeellista materiaalia (esim. valonvahvistimet). Uuden taistelutavan myötä tämä korostuu entisestään.
Kun sodanjumala lähtee liikkeelle, niin pitojen mässäily on suurellista ja sitä varten on oltava kystä kyllä. Muuten sodanjumala suuttuu ja kääntää selkänsä, jonka jälkeen salamat iskevät vain omaan niskaan. Materiaalin tarve on valtava peruselintarvikkeista, a-tarvikkeista, vedestä ja polttoaineista alkaen. Huollon toiminta ja pysyminen muuttuvan tilanteen tasalla ja joukkojen liikkeiden mukana edellyttää toimivaa logistiikkaketjua ja jatkuvia kuljetuksia taistelevien joukkojen, varastojen sekä näille tavaraa tuottavan yhteiskunnan välillä. Hajautettuja varastoja on oltava paljon ja niitä on täydennettävä jatkuvasti. Kaikkia munia ei kannata hillota kerralla samoihin koreihin, ettei tilaisuus tee varasta ja tuhma vainolainen likaisilla saappaillaan tallo munia rikki. Jos huolto ei toimi, niin silloin käy hyvin nopeasti niin, että patruunat loppuvat kesken ja sotilaat kuolevat janoon ja nälkään. Tästä on sotahistoriassa vuosisatojen varrella kerätty runsaasti kasvattavia kokemuksia.
Koska myös vastustaja tuntee huollon merkityksen, tarkoittaa se sitä, että myös erilaiset huolinnalliset haasteet, tappiot ja materiaalitappiot ovat väistämättömiä, vaikka niiden kanssa pyrkisi toimimaan kuinka proaktiivisesti tahansa. Se kuuluu pelin henkeen ja sen kanssa on pystyttävä toimimaan. Eipä korttitalo kuitenkaan vielä muutamaan katkaistuun siltaan, tuhottuun varastoon tai tienposkeen levinneeseen koskenlaskijajuustopakettiin kaadu.
Monet tuntuvat parin talvisodan voitetun taistelun perusteella kuvittelevan, että huolto voi tukeutua pitkälti sotasaaliiseen, minkä johdosta täälläkin on useaan otteeseen julistettu, että kaliiperin on aina oltava sama kuin todennäköisimmällä vastustajalla, koska tältä saa patruunatäydennyksiä, koska talvisodassakin satunnaisesti sai. Ehkä yksilötasolla sotasaaliista voi olla jotain tilapäistä hyötyä, mutta komppanioita, pataljoonia ja prikaateja ei sillä tavalla huolleta. Niin ei tehty edes silloisina vaikeina aikoina eikä sellaista myöskään tule tapahtumaan seuraavassa maaottelussa.
