Tykistö

Tämä onkin varmaan maanpuolustus.netin ennätys, hankintaa ei ole vielä edes tehty niin täällä "tiedetään" se epäonnistuneeksi...

Kertoisitko ensin, mikä on Korean hankinnan TOTEUTUNUT hankintahinta ja mitä kaikkea se sisältää? Kuinka monta käytettyä PzH2000:sta on ollut kaupan? Mikä näiden hankintahinta olisi ollut korealaisten kanssa vastaavalla varustuksella? Millaiset elinkaarikustannukset syntyvät K9:stä verrttuna PzH2000:seen? Kumpaan on todennäköisempää saada varaosia, reilut parisataa valmistettuun vaunuun vai siihen, jota on valmistettu pitkälti toista tuhatta? Onko vaunujen ominaisuuksissa merkittäviä eroja?

Toteutumaa ei tiedetä suuntaan eikä toiseen. Voihan olla, että Suomelle piilotetaan sadoittain vaunuja varaosat-nimikkeen alle, ja koko hankinnan kruunaa miljoona 155 mm laukausta. Kaikki tuo sillä mediassa arvioidulla 200 miljoonalla eurolla. Jos PV onnistuu solmimaan tuollaisen diilin, niin perun puheeni ja suutelen Jussi Niinistön ja Jukka Juustin kenkiä. :salut:

Yhtä hyvin voisi kuitenkin kysyä, että mikäli K9 on niin hyvä ja halpa ja edullisilla ehdoilla hankittavissa, niin miksi se ei ole myynyt paremmin? Miksi Liettua ja Kroatia ostivat käytettyjä Panzerhaubitzeja? Ovatko maat tehneet virhehankintoja, ja Suomi on oikeassa? Miksi, millä perusteilla?

Kiistämätön tosiasia kuitenkin on, että meillä ei edelleenkään ole (ainakaan julkistettua) hankintasopimusta, vaikka Liettualla ja Kroatialla sellaiset on ollut Saksan kanssa jo jonkin aikaa (yhteensä 36 panssarihaupitsista). Emme siis tulleet ruokapöytään ensimmäisinä, vaan muut kerkesivät jo aloittaa. Loogisesti ajatellen Suomelle jäi jäljelle tähteet: pulla, josta toiset nokkivat rusinat talteen. Eikä sen pullan tarvitse huonoa olla; rusinat vain olisivat olleet parempia.

(Tämä teksti ei jättänyt kylmäksi edes minua itseäni. :D)
 
Ymmärsin että Korealaisen lähteen mukaan Suomi ostaisi myös 200 milj. muita tukitoimintoja. Mitähän tuolla summalla olisi tulossa:varaosia,simulaattoria,ammuksia, voisiko tuo summa sisältää myös latausvaunuja? Aika iso summa kuitenkin jos nyt ylipäätään pitää paikkansa.
 
Miks ihmeessä me ostettais 155 ammuksia koreasta kun niitä (käsittääkseni) tehdään ihan täällä meillä..
 
Toteutumaa ei tiedetä suuntaan eikä toiseen. Voihan olla, että Suomelle piilotetaan sadoittain vaunuja varaosat-nimikkeen alle, ja koko hankinnan kruunaa miljoona 155 mm laukausta. Kaikki tuo sillä mediassa arvioidulla 200 miljoonalla eurolla. Jos PV onnistuu solmimaan tuollaisen diilin, niin perun puheeni ja suutelen Jussi Niinistön ja Jukka Juustin kenkiä. :salut:

Yhtä hyvin voisi kuitenkin kysyä, että mikäli K9 on niin hyvä ja halpa ja edullisilla ehdoilla hankittavissa, niin miksi se ei ole myynyt paremmin? Miksi Liettua ja Kroatia ostivat käytettyjä Panzerhaubitzeja? Ovatko maat tehneet virhehankintoja, ja Suomi on oikeassa? Miksi, millä perusteilla?

Kiistämätön tosiasia kuitenkin on, että meillä ei edelleenkään ole (ainakaan julkistettua) hankintasopimusta, vaikka Liettualla ja Kroatialla sellaiset on ollut Saksan kanssa jo jonkin aikaa (yhteensä 36 panssarihaupitsista). Emme siis tulleet ruokapöytään ensimmäisinä, vaan muut kerkesivät jo aloittaa. Loogisesti ajatellen Suomelle jäi jäljelle tähteet: pulla, josta toiset nokkivat rusinat talteen. Eikä sen pullan tarvitse huonoa olla; rusinat vain olisivat olleet parempia.

(Tämä teksti ei jättänyt kylmäksi edes minua itseäni. :D)
Euroopassa ei viime vuosina ole tehty juurikaan kauppoja uusista telatykeistä. Ja ne vähätkin on tosin ollut tekemisissä k9:n kanssa (Turkki jaPuola). Siksi niitä ei ehkä ole myyty sen enempää.
 
Norjassa K9 sai parempi pisteet kun Panzerhaubitz (niiden hankinassa)
 
Euroopassa ei viime vuosina ole tehty juurikaan kauppoja uusista telatykeistä. Ja ne vähätkin on tosin ollut tekemisissä k9:n kanssa (Turkki jaPuola). Siksi niitä ei ehkä ole myyty sen enempää.

Joo, mutta meillehän on tarjolla käytettyjä K9:iä, miksei siis noille käytettyjä Panzerhaubitzeja ostaneillekin?
 
Ei, patteristo on 18 kpl? ja patteri 6 kpl, 2 patteristoa on 36 tykkeja eli rykmentti tai riipuko se mitä tykkejä lasketaan? ex MLRS patteri on 6 kpl (RM-70) 36 = 6 patteria
Kuten toveri SJ ehtikin tuossa vastailla osittain, on julkisissa keskusteluissa vahvimmin arvioitu että patterin kooksi tulisi 4 ja patteriston 12 tykkiä. Jos hankintamäärä olisi se 48, niin sekin tukisi ajatusta. Se on ihan toinen asia, miten asia oikeasti tulee menemään... Toivottvasti tulisi pian jo hankintapäätös!
 
Onhan tämä ihan mahtavata tosiaan jos toteutuu siinä muodossa, mitä julkisuudessa on puhuttu. Silloin kun pari vuotta sitten projekti käynnistettiin, niin pelko oli persiissä että tulee ehkä yhden-kahden patteriston vehkeet, nyt tulee sentään vähän enemmän ja saadaan kaikki mekanisoidut joukot varustettua näillä.
 
Ei, patteristo on 18 kpl? ja patteri 6 kpl, 2 patteristoa on 36 tykkeja eli rykmentti tai riipuko se mitä tykkejä lasketaan? ex MLRS patteri on 6 kpl (RM-70) 36 = 6 patteria

Avataan tästä nopeasti asiaan perehtymättömille; Suomessa tykistön patteristojen jaottelu menee karkeasti näin; 122H63=kevyt patteristo(KVPSTO) ja tätä raskaammista aseista koostuva patteristo on raskas patteristo(RSPSTO).

KVPSTO:n koostuu kolmesta patterista, joissa on jokaisessa kaksi jaosta. KVPSTO:n yhdessä jaoksessa on kolme asetta eli kokonaismäärä on 3x2x3=18 asetta/PSTO.

RSPSTO koostuu kolmesta patterista, joista jokaisessa on kaksi jaosta. RSPSTO:n yhdessä jaoksessa on kaksi asetta eli kokonaismäärä 2x2x3=12 asetta/PSTO.

Huom! Tästä on olemassa poikkeusta jos jonkinlaista, mutta tämä on karkea jaottelu.
 
Olihan tämä tieto varmaan jo jossain, mutta oli niin komea kuva. Eli viikon sisällä ratkeaa kauppa, mahdollisesti.

Ymmärsin että Korealaisen lähteen mukaan Suomi ostaisi myös 200 milj. muita tukitoimintoja. Mitähän tuolla summalla olisi tulossa:

YLEn uutinen, jonka veli @JR49 linkkasi, sisältää samat ufo-hintatiedot, jotka oli Suomen Sotilaassa ja täälläkin marras-joulukuun vaihteessa. Suomen hankkima määrä oli jo silloin oikein. Viron puolustusministeriö ehti jo iltapäivällä kumoamaan hintatiedot
omalta osaltaan. Sen verran on asiassa tapahtunut, että Etelä-Korea ja Viro ovat nyt solmineet aiesopimuksen tykkikaupasta. Suomi teki saman heti Rovajärven koeammunnan jälkeen.
 
No hitto, eikö YLE olekaan luotettava :rolleyes:. Hyvä että täällä ollaan kartalla, itse kun en tykistöasioihin ole juurikaan perehtynyt.
Itse asiassa täältähän se ainoa perehdytys on minulle tullut tästä lajista :).
 
YLEn uutinen, jonka veli @JR49 linkkasi, sisältää samat ufo-hintatiedot, jotka oli Suomen Sotilaassa ja täälläkin marras-joulukuun vaihteessa. Suomen hankkima määrä oli jo silloin oikein. Viron puolustusministeriö ehti jo iltapäivällä kumoamaan hintatiedot
omalta osaltaan. Sen verran on asiassa tapahtunut, että Etelä-Korea ja Viro ovat nyt solmineet aiesopimuksen tykkikaupasta. Suomi teki saman heti Rovajärven koeammunnan jälkeen.

Mitä jos tuleekin todellinen jymypaukku ja ostetaankin 48 kpl + option toiseen 48 kpl myöhemmin (Koreassa mainittu 200m€ + 200m€) !!! Älkää viekö vanhalta heti toivoa!!
 
Back
Top