Hepskuugeli vaan kaikille pitkästä aikaa! Pihatonttumaisen lyhyt ja ytimekäs kommentointi tähän koko ketjuun:
Heitän tähän keskusteluun vähäsen pontikkaa liekkeihin sillä, että tartun hitusen tietoisuuden problematiikkaan ja ulottuvuuksiin ja ulottuvuusjärjestelmiin. Lisäksi tyrkkään ilmoille pari ajatusleikkiä. Niistä totean, etten esitä niitä todennäköisyyksinä vaan hypoteettisinä näkökulmina, joita voi tarkastella samoin kuin vaikka symboliikkaa.
1. Vaikeasti yhteisössä ymmärrettävien ilmiöiden kohdalla yksi suurimmista ja vähiten huomioiduista ongelmista on se, että emme tiedä kunnolla mitä tietoisuus on emmekä sen vuoksi ole pystyneet määrittelemään sitä kunnolla.
Emme ymmärrä kunnolla edes sitä, missä ja millaisen dynamiikan kautta tietoisuus vaikuttaa. Kaksi ehkä lupaavinta näkemystä (memeettinen ja embodied) löyvät toisiaan korville - mikä ei välttämättä poissulje mitää.
2. Pallo kaksiulotteisessa paperimaailmassa -analogia oli hyvä.
Jos mietimme laajempia ulottuvuusjärjestelmiä kuin 3+1 niin paras lähtökohta lienee juuri matematiikan, fysiikan jne. mallintaminen tarinallisuuden avulla asiantuntemattomalle ajattelulle ymmärrettävään suuntaan.
Itse suosin omassa ajattelussani ajan ja tilan suhteen mm. itseensä kääriytyneiden eli singulariteetin tapaisten paikallisten ulottuvuusjärjestelmien, kompleksilukumatematiikan (josta en ymmärrä mitään), fraktaalisuuden ja varioiden toistavan skaalautuvuuden tapaisia ajattelun työkalupakkeja. Yksi tärkeimmistä hyödyistä, mitä nämä pakit tarjoavat on se, että ne auttavat jossain määrin irrottautumaan omasta esiymmärryksestä ja sen sokeuttavasta vaikutuksesta.
3. Ajatusleikki:
Vedetään foliopipo päähän ja kuvitellaan, että jossain kaukana on useita sivilisaatioita, jotka ovat tuhansia tai miljoonia vuosia meitä edellä. Seuraavaksi kuvitellaan, että näiden sivilisaatioiden on ollut pakko kehittää kaikille yhteisiä menetelmiä joilla ne varmistavat sen etteivät sodi toisiaan hengiltä. Kolmantena kuvitellaan, että meidän aurinkokuntamme sijaitsee jollain etupiireihin kuulumattomalla demilitarisoidulla alueella.
Kollektiivisessa valvonnassa oleva etupiirien ulkopuolinen demilitarisoitu alue voisi olla sikäläisten kaahojen ja kelmien temmellyskenttä ellei olisi valvontaa. Jos olisi valvontaa, niin se voitaisiin taatusti tehdä meidän tietämättämme ja huomaamattamme. Paitsi jos sen annettaisiin jossain määrin näkyä tai jos jotain menisi pieleen.
Kollektiivinen valvonta voisi tarkoittaa sitä, että joku sikäläinen Liberia, Pohjois-Korea tai eskimokylä olisi myös välillä osittaisessa valvontavastuussa. Ja silloin mahdollisuus sille, että jokin menisi pieleen ja me huomaisimme valvonnan olisi suurempi.
4. Toinen ajatusleikki. "Mistä tiedämme ettemme ole simulaatio."
Totanoin... Mehän olemme - jossain määrin. Ja samaan aikaan emme ole. Tämä kiertää takaisin ensimmäiseen kohtaan tietoisuuden arvoituksesta.
Inhimilllinen tietoisuus voidaan käsittää erittäin valikoivana simulaationa vallitsevasta todellisuudesta. Älyllinen laiskuus + se kuinka järjettömän paljon energiaa aivot ja ajatteleminen kuluttaa (noin 20% ihmisen energian ja hapen kulutuksesta silloin kun emme syvenny ajattelemaan vaikeita asioita) varmistavat sen, että tämä simuloiminen tapahtuu lähes aina matalimmalla mahdollisella resoluutiolla ja suppeinta mahdollista aiheenkäsittelyn rajausta noudattaen. (Tämän vuoksi suosimme analyyttistä ajattelua enemmän kuin systematisoivaa. Analyyttisyys tapahtuu vähintään yhden tai kaksi kertaluokkaa suppeampana ja kohdistuu jo tiedettyyn. Se siis mahdollistaa ajattelun korvaamisen esiymmärrystyökaluilla ja valmiilla vastauksilla lähes aina. Sellainen on nopeaa eikä kuluta energiaa. Samasta syystä luovuus on niin harvinainen ilmiö.)
Yksilötason inhimillinen ajattelu on simulaatio. Se sijoittuu kulttuuripääoman eli laajan kollektiivisen simulaation sisään. Kulttuuripääoman sisällä on paljon erilaisia laajoja alasimulaatioita (esim. matematiikka, sosiologia...) joiden sisällä on alasimulaatioita joiden sisällä oleviin alasimulaatioihin esim. se simulaatio jonka tämä tekstin kirjoittamiseen tehty "ajattelu"työ muodostaa. (Tässä onkin hyvä esimerkki sekä fraktaalisuudesta että varioivasta skaalautuvuudesta jotka aiemmin mainitsin hyvinä ajattelun aputyökalupakkeina.)
5. Ajatusleikki elämän todennäköisyydestä:
Ensimmäisen DNA:n arvoitus.
Kopioitumiskelpoinen DNA on niin monimutkainen ettei se käytännössä voi syntyä kuin jakautumalla. Tällöin tarvitaan olemassaoleva solu jonka DNA jakautuu ja emäksiä, jotka jakautuva DNA voi napata jokaiseen tikapuun kohtaan molempiin kierteisiin.
Todennäköisyys sille, että sattumalta syntyisi jakautumiskelpoinen DNA lienee niin pieni, että arvon voi aika surutta pyöristää nollaan.
Todennäköisyys sille, että jos tämmöinen ihme tapahtuisi, niin sitä seuraisi automaattisen emästarjoilun ihmse lienee niin pieni että sen voi aika surutta pyöristää nollaan.
Todennäköisyys sille että nämä kaksi ihmettä tapahtuisivat DNA:ta edeltävässä ympäristössä ja sellainen ympäristö silti tarjoaisi elinmahdollisuuksia kyseiselle itsestään muodostuneelle ihmesolulle ja itsestään muodostuneelle ihme-DNA:lle ja itsestään muodostuneelle kopioitumis- ja emästarjoiluautomatiikalle lienee niin pieni että sen voi aika surutta pyöristää nollaan.
Todennäköisyys sille että jos kaikki edellä oleva tapahtuisi, niin vailla elämää oleva ympäristö silti tarjoaisi miljardien miljardien sukupolvien mittaisen katkeamattoman elämän yllä pysymisen mahdollisuuden... Lienee niin pieni, että voidaa surutta pyöristää nollaan.
Jos ja kun halutaan tarkastella elämän syntyä tieteen eikä huuhaan näkökulmasta, niin ensimmäisen DNA:n arvoitus saattaa hyvinkin olla asia, joka osoittaa meille, että biologinen ja sähkökemiallinen näkökulma ei tarjoa eikä välttämättä tule koskaan tarjoamaan meille asiasta mitään uskottavaa.
Toivottavasti tämä lyhyt ja ytimekäs houraileva höpertäminen tarjoaa edes jonkun ajattelulle virikkeitä, inspiraatioita ja halua laajentaa oman ajattelun työkaluvalikoimia ja sitä kuinka niitä käytetään.
Näiden viiden kohdan yhteinen pointti?
Meidän ei tarvitse olla yhtä mieltä siitä onko
(
