Vonka
Supreme Leader
Forbesin Paul Gregory haastaa rajusti:
Tiivistettynä:
Ukraina on vaarallisempi kuin ISIS, sillä jos Putinia ei pysäytetä siellä, sama toistuu toisaalla jonkin ajan kuluttua. Lokakuu 1962 voi toistua vielä esimerkiksi Baltiassa. Luuleeko länsi oikeasti, että sopimus Ukrainassa pyyhkii pois Venäjän loput laajentumishaaveet? Pakotteiden maksaman hinnan Putin on selvästi valmis maksamaan.
Länsi tuki Ukrainan aseettomuutta. Obama perusteli hylkäämistä sillä, ettei Putin saa "tekosyytä invaasioon". Mutta Putin teki invaasion.
Andrei Piontovsky on varma siitä, että onnistuminen Ukrainassa ruokkii nälkää ja että seuraava kohde on Baltia. Putinin näkökulmasta tämä erä on pian taputeltu ja on seuraavan jutun aika.
Hybridisota Baltiassa sisältää riskejä, mutta palkinto voi olla tähtitieteellinen: NATOn lyöminen organisaationa, osoittaminen heikoksi ja kyvyttömäksi.
Skeptikot sanovat. Mutta 5. artikla. Se on hyökkäys kaikkia vastaan. Obama on piirtänyt punaisen linjan ja tällä kertaa tarkoittaa sitä.
Mutta emmehän uskoneet, että hän liittäisi Krimin Venäjään. Emmekä uskoneet, että hän käyttäisi joukkoja Itä-Ukrainassa. Eikä hän saanut siitä juuri vaurioita. Hän tietää voivansa tehdä samoin Baltiassa. Hän ei ole kertaakaan hävinnyt hybridisodassa kuuden vuoden aikana: NATOn rauhankumppani Georgiassa hän nappasi maata eikä NATO tehnyt paljon mitään tai teki vähän.
Thomas Lifson: Putinia on rohkaistu provokaatioihin ja Obaman uhkaukset hän lukee tyhjiksi. Vaarallisinta maailmanrauhan kannalta on, että Obama reagoi hitaasti ja heikosti.
Putin heikentää NATOa Georgiassa, Ukrainassa ja Moldovassa. RT on jatkuvasti ja metodisesti Latvian kimpussa kertoen käsittämättömiä satuja. GRU ja FSB etsivät ja rahoittavat jo Latviassa olevia symppaajia. Mellakoiden alkamiseen ei ehkä ole kauan.
Voiko hybridisota toimia Baltiassa: porukat valtaavat rakennuksia ja tekevät barrikadeja ja jakavat AK-47:t. Venäjä keskittää voimia rajalle. Venäjä myöntää, että joitakin vapaaehtoisia on saattanut ylittää rajan, mutta Kremlillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa. Baltian on kerättävä voimaa ja poistettava "pormestarit" joukkoineen. Syntyy yhteenottoja.
Latvia vetoaa 5. artiklaan ja sanoo, että Venäjä hyökkää. Mutta Venäjä kiistää osallisuutensa ja sanoo, että Latviassa on sisällissota. Mutta venäläisväestö on vaarassa.
USA ja Venäjä tuijottaisivat silmästä silmään. Kumpi räpäyttää ensin, Putin vai Obama?
Vastaus ei ole lainkaan selvä! Maailman lehdistöön ja blogeihin leviää kolmannen maailmansodan pelko. Putin on jo väläytellyt ydinaseita sanoissaan. Putinin lepyttelijät erityisesti Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa kyselevät, olemmeko valmiita kuolemaan Latvian tähden?
Putinista tulee jälleen iskun jälkeen rauhantekijä. Asia saadaan pois päiväjärjestyksestä: miksi kääntäisimme maailman radaltaan yhden pienen maan takia, jossa on sisällissota ja jota ette edes löydä kartalta.
Baltia pyytää Brysselissä toimia. NATO ehdottaa, että odotellaan hetki ja katsotaan tilannetta. Ehkäpä se rauhoittuu ja kaikki käy hyvin. Lisää miehiä ja aseita tulee kaiken aikaa yli. Latvian raja-aluelle syntyy jäätynyt konflikti.
Putin on katsonut NATOn kortit ja maailma näkee, että se oli tyhjä kuori. Putin on kukkulan kuningas, ja hän päättää, ketä rangaistaan ja ketä siunataan.
ISIS olisi torjuttu kevyesti, kun se oli vielä muutaman tuhannen aseellisen siemen. Ukrainaan olisi voitu viedä joukkoja jo Krimin vaiheessa. Ukrainalle olisi voitu antaa aseita.
http://www.forbes.com/sites/paulrod...reat-than-isis-because-it-could-destroy-nato/