Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Juu, pitää. Oli jo eilen täällä tuo uutinen.Iltasanomien mukaan mm. KH-59 ohjuksia suunnitellut ukko olisi laitettu nippuun moskovan alueella:
iltikseen
Toivottavasti pitää paikkaansa.
???
Merkittäviä joukkojensiirtoja - Venäjän uudesta hyökkäyksestä varoitetaan | Verkkouutiset
Merkittäviä joukkojensiirtoja - Venäjän uudesta hyökkäyksestä varoitetaan | Verkkouutisetwww.verkkouutiset.fi
Alkaapa siis vähitellen loppua nuo Leonid aikaiset paksut! Hyvä juttu. Olikin jo aika. Kunnia siis perkeleen äijälle. Onko siellä ryssän helvetissä muuten edelleen kylmä? Eiköhän tuo Putlerikin sinne vielä ilmaannut, voitte vaikka loputtoman ajan kuluksi haukkua siellä sitten länttä ja vaikkapa kiittämättömiä tsuhnia erityisesti.Tuo olisi yksi selitys, tosin siitä ei ole näkynyt kirjoituksia / spekulointia ainakaan toistaiseksi. Etelä-Korea on tiedottanut aktiivisesti ryssän ja Pohjois-Korean yhteistyöstä joten arvaisin että he olisivat kertoneet, jos ryssä olisi antanut maksuksi panssarivaunuja (vaikka sitten T-54/55).
Jompy julkaisi uuden ketjun joka on kumppani Covert Cabalin tuoreelle Youtube-videolle, en lainaa tämän koko tekstiä koska hän käytännössä toteaa vain että tämä on ensimmäinen merkittävä varastotukikohta joka on tyhjä / miltei tyhjä.
-
Hän huomauttaa että listalla on sellaisia varastotukikohtia jotka ovat tyhjentyneet panssarivaunuista jo aikaisemmin, mutta 1295. on ensimmäinen merkittävä varastotukikohta josta ne ovat nyt loppu (se on samalla pienin näistä "merkittävistä tukikohdista" mutta jostainhan tämän on alettava):
Katso liite: 111370
-
Hän pohtii tukikohdasta poistuneita T-54/55 vaunuja ja arvaa niiden osalta tällaista:
At the same time we barely see any T-55s in Ukraine, despite more than half probably removed from storage by now.
I think they're instead being mostly converted to BTS-4 ARVs, as they're based in T-54/55 chassis.
Otherwise, where would those come from?
-
Hänen havaintonsa merkittävien varastotukikohtien tyhjentymisen keskiarvoisesta tahdista:
So far I've noticed a trend of about ~20 tanks and ~20-30 BMPs removed from each major storage base per month, and this will only accelerate until all that remains is cannibalized equipment.
-
Covert Cabal kommentoikin videonsa lopussa että heidän on tarkoitus niputtaa useita varastotukikohtia samalle videolle ja tarkastella niiden nykytila.
Sen jälkeen, mahdollisesti ennen vuodenvaihdetta, heidän on tarkoitus laatia yhteenveto ja julkaista se videona.
Pakkohan niitä oli tehdä, kun joka paikassa aina Neukkujoukot ovat Divisioonia, liekö pienin yksikkö ? Monenkohan Divisioonan kalusto tuhottu Ukrainan erikoisessa?Alkaapa siis vähitellen loppua nuo Leonid aikaiset paksut! Hyvä juttu. Olikin jo aika. Kunnia siis perkeleen äijälle. Onko siellä ryssän helvetissä muuten edelleen kylmä? Eiköhän tuo Putlerikin sinne vielä ilmaannut, voitte vaikka loputtoman ajan kuluksi haukkua siellä sitten länttä ja vaikkapa kiittämättömiä tsuhnia erityisesti.
Eipä vaan olisi elävä Leonid oli koskaan arvannut että YYA kekkoslandia olisikin joku päivä Nato-Suomi.
Leonid Brežnev – Wikipedia
fi.m.wikipedia.org
Ryssän pihtiliikkeet ovat vain paikallisia (neliökilometrejä). Etenemissuunnat seuraavat isoja huoltoteitä, joiden avulla saa hitaasti ja toistaiseksi varmasti nalkkiin kaupungin kerrallaan kuten Bakhmut, Pokrovsk jne. Strategisen tason pihtiliikkeisiin (salamasota, thunder run) ei ole rysyillä saumaa.Olisiko ideana pihtiliike Pokrovksista ja uusilla joukoilla Zaporihzista kohti Dniproa. Huomattu että Ukrainan huollolla menee valtaosa resursseista Pokrovskin torjuntataisteluista joten avataan 150 km päähän uusi rintamauunta missä Dnepr joki aiheuttaa oman päänvaivansa.
Katso liite: 111639
️Keskeiset tiedot yhteenvedosta:
Kaikkiaan viimeisen vuorokauden aikana kirjattiin 210 taistelukohtaamista.
Tarkennettujen tietojen mukaan vihollinen teki eilen 35 ilmaiskua Ukrainan joukkojen asemiin ja siviilialueille pudottaen 69 ohjattua pommia (КАБ). Lisäksi vihollinen suoritti 4170 tykistöiskua, joista 103 moninkertaisilla raketinheittimillä.
Viimeisen vuorokauden aikana Ukrainan ilmavoimat, ohjusjoukot ja tykistö osuivat seitsemään venäläisten joukkojen ja kaluston keskityspaikkaan.
Harkovan suunnassa vihollinen hyökkäsi kahdeksan kertaa ukrainalaisten asemia vastaan Vovtšanskin, Hlybokyn ja Starytsian alueilla.
Kupjanskin suunnassa tapahtui kahdeksan vihollisen hyökkäystä. Ukrainan puolustusvoimat torjuivat hyökkäyksiä Synkivkan, Zahryzovyn, Dvoritšnjan ja Lozovan lähellä.
Lymanin suunnassa vihollinen hyökkäsi 22 kertaa pyrkien etenemään Kopyanokyn, Novojehorivkan, Lozovan, Nadijin, Makiivkan, Ternyn ja Serebrjanske-metsän alueilla.
Kramatorskin suunnassa ukrainalaiset puolustajat torjuivat seitsemän hyökkäystä Chasiv Yarin, Hryhorivkan sekä Stupochkyn ja Bilo Horan suunnilla.
Toretskin suunnassa vihollinen hyökkäsi neljä kertaa Toretskin alueella.
Pokrovsken suunnassa ukrainalaiset puolustajat pysäyttivät 47 vihollisen hyökkäysyritystä Miroljubivkan, Prominin, Lysivkan, Datchensken, Novyi Trudin, Pishchanen, Ševtšenkon ja Čumatsken alueilla.
Kurahiven suunnassa puolustusjoukot torjuivat 51 vihollisen hyökkäystä. Vihollinen oli aktiivisin Sonnivkan, Stari Ternyn, Kurahoven, Dalnen ja Uspenivkan alueilla.
Vremivkan suunnassa vihollinen hyökkäsi 31 kertaa ukrainalaisten asemia vastaan Sukhyi Jalyn, Konstjantynopolsken, Rozdolnen, Neskutšnyn ja Novodarivkan alueilla käyttäen aktiivisesti pommitusilmailua.
Orekhivin suunnassa vihollinen yritti kahdesti tuloksetta hyökätä Novodanilivkan suuntaan.
Dniprojoen suunnassa venäläiset joukot hyökkäsivät viisi kertaa Ukrainan asemia vastaan, mutta kärsivät suuria tappioita.
Kurskin alueella operaatio jatkuu, ja Ukrainan sotilaat torjuivat 21 vihollisen hyökkäysyritystä. Lisäksi Venäjän joukot jatkavat omien alueidensa pommituksia; tietojen mukaan vihollinen teki 12 ilmaiskua käyttäen 18 ohjattua pommia (КАБ).
Liity puolustusvoimiin!
Yhdessä voitamme!
Kunnia Ukrainalle!
@AFUStratCom
Myhailo Drapatyi, Ukrainan asevoimien maavoimien komentaja, jakoi näkemyksensä maavoimien kehityksestä:
Ensimmäinen — ihmisten kohtelu, ihmisarvo ja laadukas koulutus. Tämä tarkoittaa koulutuksen uudistamista asevoimien tarpeiden ja rintamatilanteen dynaamisuuden mukaisesti. Lisää laadukkaita simulaattoreita ja uusia opetusmetodeja.
Jalkaväen taidot ja osaaminen on tehtävä mahdollisimman käytännönläheisiksi, ja näiden tietojen pääasiallisina välittäjinä toimii kokeneiden taistelijoiden kersanttiryhmä.
Maavoimien on oltava valmiita uusiin turvallisuushaasteisiin, mikä edellyttää läpinäkyvää rekrytointimallia. Se tulee olemaan täysin avoin ja nollatolerantti korruption suhteen. Sosiaalinen tuki on jatkuvaa: ensimmäisestä palveluspäivästä siviilielämän työllistymiseen palveluksen jälkeen.
Toinen — teknologinen etumatka jalkaväen aseistuksessa. Ukrainan asevoimien maavoimien on tultava korkean teknologian yksiköksi, joustavaksi ja sopeutumiskykyiseksi. Eliitiksi.
Kolmas — hallintoprosessien optimointi: liikkumavara ja tehokkuus hallinnossa organisaatiomuutosten ja digitalisaation avulla. Painopiste logistiikan varmistamisessa ja valmistautumisessa. Tavoitteena on kriittisesti arvioida aikaa vieviä hallinnollisia käytäntöjä.
Ihmiset, teknologia ja läpinäkyvä hallinto — nämä ovat keskeisiä painopisteitä, jotka tullaan toteuttamaan Ukrainan asevoimien maavoimissa.
@AFUStratCom
“Musta Haukka” GUR:lle – uusi impulssi hyväntekeväisyyskampanjaan!
Ystävämme Tšekissä haluavat hankkia Sikorsky UH-60 Black Hawk -helikopterin Ukrainan sotilastiedustelulle.
Ukrainan puolustusministeriön tiedustelupalvelulla (GUR) on jo useita tällaisia helikoptereita, joita käytämme menestyksekkäästi operaatioissa venäläisten miehittäjien tuhoamiseksi.
Helikopterin hankintaan tarvitaan yhteensä lähes 3 miljoonaa dollaria – kaksi kolmasosaa summasta on jo kerätty!
Kiitos kaikille Tšekissä ja muualla Euroopassa, jotka ovat osallistuneet tähän aloitteeseen ja tukevat Ukrainan vastarintaa!
️ Ystävämme ovat antaneet uutta pontta hyväntekeväisyyskampanjaan GUR:n vahvistamiseksi ja löytäneet Yhdysvalloista edullisemman ja laadukkaan Black Hawkin.
Osallistu hyvään tarkoitukseen: zbraneproukrajinu.cz/kampane/cestmir
Uspenivkassa tilanne on todella huono, eikä ole selvää, mitä ylemmät komentajat ajattelevat tai miten he aikovat vetää joukot pois sieltä pussista. Käytännössä poistuminen onnistuu vain harmaan vyöhykkeen kautta. Ihmisiä olisi pitänyt alkaa evakuoida aikoja sitten tai järjestää ulkoa käsin hyökkäystoimia vihollisen motittamiseksi.
Donetskin operaatiovyöhykkeen komentajasta olen yksinkertaisesti järkyttynyt. Tämä “Sodolin suunnitelma” näyttää olevan sellainen, että tehdään katastrofaalisia virheitä, tapetaan joukko ihmisiä ja siirrytään sitten rauhassa uuteen virkaan.
Upseeri ✙
Tilanne “Kurahivin pussissa” on lähellä kriittistä, sillä vihollinen on vakiinnuttanut asemansa Uspenivkassa.
Toimia vihollisen eliminointiin tehdään, mutta yhteydet kaakossa sijaitseviin kyliin ovat rajoitettuja vihollisen dronejen ja tykistön tulivalvonnan vuoksi.
Ryssän pihtiliikkeet ovat vain paikallisia (neliökilometrejä).
Tämä kyllä panee miettimään, että miksi nuo paskiaiset ei laita noita mopoja heti kerralla 500 taivaalle? Kun kyse on puhtaasta terrorista, niin tuohan olisi se metodi, jolla tulosta valitettavasti tulisi.. toivottavasti Ukraina pystyisi tällaisiin jopa tuhannen dronen yhteisiskuun, olkoonkin vaikka olisi kuinka pieniä kissanpieruja, niin kyllä sillä saataisiin sota hyvin liki perusörkkiä, kun jossain paukkuisi niin perhanasti.
Uudella Ukrainan maavoimien komentajalla on tavoitteena luoda hyvin osaavat, itsenäisesti pärjäävät sekä ketterät maavoimat, joissa aliupseeristolla on merkittävä rooli. Käytännössä Ukraina menee siis päinvastaiseen suuntaan kuin ryssät koko ajan.
Kiina näyttää väriä...Kiina rajoittaa dronekomponenttien vientiä länsimaihin
Musta ihan normi vastaus trunpin tulleihin. Nyt se vain osuu sata kertaa lujempaa, kun osuu kaksoiskäyttötavaraan, joka on toki värinnäyttöä, mutta olisiko tähän alettu ilman tulleja..Kiina näyttää väriä...
Laittaa vauhtia töppösiin , kiinariippuvuus poistuu aika nopeasti noiden osien osalta ja alleviivaa muidenkin alojen tarvetta omaan EU/ USA tuotantoon. Kai se nyt sitten vihdoin menee kaaliin etyä hyvän sään aikana saa mitä vaan ostettua, "yöpakkasten " aikana menee suurvaltapoliittisten oikkujen mukaan .Musta ihan normi vastaus trunpin tulleihin. Nyt se vain osuu sata kertaa lujempaa, kun osuu kaksoiskäyttötavaraan, joka on toki värinnäyttöä, mutta olisiko tähän alettu ilman tulleja..
Jos se olisi vain vastaus Trumpin tulleihin, niin sitten EU jäisi ulkopuolelle, mikäli olisivat hyvien puolella, tai Ukraina olisi poissuljettu. Ja miksi juuri dornekomponentit eikä kaikki elektorniikka? Selkeästihän tällä pyritään vain vaikuttamaan Ukrainan dronekomponenttien saatavuteen ja homma joudutaan puljaamaan välikäsien kautta, jos Kiinalaisia komponentteja käytetään. Akkuja varmaan paljonkin. Toisaalta tuo nyt ei ihmeitä vaadi, että pystyttäisi kiertämään ja komponentteja tulee paljon muistakin elektroniikkaa edullisesti tuottavista maista.Musta ihan normi vastaus trunpin tulleihin. Nyt se vain osuu sata kertaa lujempaa, kun osuu kaksoiskäyttötavaraan, joka on toki värinnäyttöä, mutta olisiko tähän alettu ilman tulleja..