Ukrainan konflikti/sota

Taisteluita Ukrainassa, useita loukkaantunut tulituksessa​

Antti Kirkkala | 10.07.2021 | 14:14

Etyjin tarkkailijoiden mukaan tulitaukorikkomukset ovat kiihtyneet viime viikkoina.

Ainakin yksi Ukrainan asevoimien sotilas on kuollut ja kolme loukkaantunut taisteluissa maan itäosissa. Sotilaita on kaatunut jo neljä viimeisen viikon aikana.
Venäjän tukemien separatistitaistelijoiden kerrotaan rikkoneen tulitaukoa yli kymmenen kertaa vuorokauden aikana. Zaitseven lähellä hallituksen joukkoja on tulitettu kranaatinheittimillä ja raskailla konekivääreillä. Rintamalinjaa on pommitettu lisäksi 122-millisellä tykistöllä.
Asevoimien tiedotteen mukaan miehitetyn Krimin niemimaan lähettyvillä on havaittu Orlan-10-tiedustelulennokkeja.
Ukrainan joukot kertovat vastanneensa tuleen ja ilmoittaneensa kapinallisten tulitaukorikkomuksista Etyjin tarkkailijoille.
Etyj kertoi jo torstaina kirjanneensa aiempaa suuremman määrän yhteenottoja viime viikkojen aikana. Alueen jännitteet nousivat keväällä Venäjän siirrettyä Ukrainan lähialueille hetkellisesti lähes 100 000 omaa sotilastaan.
 
Futiksen EM-kisat ja kisojen järjestäminen Pietarissa on Venäjän kohdalta ohitse. Nyt Venäjä kiihdyttää taas taisteluita.
Ja en ihmettelisi jos Japanin Olympialaisten jälkeen lisäävät vettä myllyyn vieläkin enemmän.
 
Niin, ja onhan sieltä se 2021 Zapad harjoituskin tulossa syksymmällä.
 
Kyllä tuo jännitys on niin ennaltaarvattavaa.

Turpot Twitterissä postailee junan kuvia missä on joku vanha t72 kyydillä. Tästä sitten viiltävää analyysiä kuinka hyökkäys on nyt ihan kohta tulossa.
Sama kuvio vuodesta toiseen.
Ei se nyt ihan niinkään ole, varsinkaan nyt. Valko-Venäjän tilanne.
 
Sehän venäjän tarkotus on. Hämätä natoa niin monta kertaa ettei noteeraa ja sitten käyvät käsiksi.
NATO:lla ei taida olla varaa ignoorata venäjän joukkojen siirtoja, vaikka itse pitäisin itä-ukrainan sijaan silmällä valko-venäjää.

Toisaalta, koko läntisen maailman silmät ovat varmaan tuossa Zapad 2021:ssä, joten vanha maskirovkan taitaja iskee jossain muualla ja joskus muulloin, vaikka hirveä härdelli olisikin V-V:n ja I-U:n suunnalla tuolloin.
 
Sas se! Voi olla että Kuolan niemimaalla ja ehkä omillakin rajoillamme on muutakin liikehdintää, kuin zapadiin liittyvää. Tai sitten aivan jossain muualla, vaikka Alaskan ja Japanian suunnilla. Ja Afganistaneihinkin jää tyhjiöitä nyt taas
 
Jep. Suomen rajat ei jää koskemattomaksi varsinkaan lappi. Kun murmanskissa on ydinaseitten kehitys tukikohta sekä barentsinmeri on täynnä venäjän ydinsukellusveneitä.
 
Sehän venäjän tarkotus on. Hämätä natoa niin monta kertaa ettei noteeraa ja sitten käyvät käsiksi.
Natosta en tiedä, mitä tekevät. Todennäköisesti taputtelevat ja kehuvat toisiaan, kun Stolbergi twiittailee teräviä, mutta eiköhän kansalliset asevoimat Euroopassa tee omaa tehtäväänsä, riippumatta mitä Venäjä tekee. Ei ne nyt toitänsä tekemättä jätä.
 
Sehän venäjän tarkotus on. Hämätä natoa niin monta kertaa ettei noteeraa ja sitten käyvät käsiksi.
Taitaa olla että sitä päivää ei tule että Venäjä käy Natoon käsiksi kuten esität. Tietävät itärajan takana asujat tasan tarkkaan että sen NATO:n takana on 70% maailman sotilasvoimasta ja heillä ei ole mahtipontisesta retoriikastaan muuta kuin maaliosaston rooli niissä bileissä vaikka Putin kauneusleikatussa naamassaan hokeekin Venäjän mahtia pitääkseen huomion pois järkyttävällä tasolla olevasta sisäisestä tilanteesta.
 
Ukrainan valloittaminen ei olisi mahdottomuus kun 70% itä-ukrainalaisista on venäjän kaksoiskansalaisia kun omisavat ukrainan kansalaisuuden.
 
Back
Top