Ukrainan konflikti/sota

Marin kuitenkin ennakko odotuksista poiketen ollut maanpuolustuksen suhteen edes auttamassa historiallista investointeja kalustoon . Nato kaivertaa monia mutten voi sanoa maanpuolustusvastaiseksi . Eikö se ole tärkeintä . Vai onko minulta mennyt jokin ohi.

Jep ja täytyy kuitenkin muistaa, että pääministerin rooli on edustaa vakautta eikä hötkyillä. Ihan hyvin se näyttelee osaansa.

Toivotaan nyt, että demareissa ja kepussa silti nyt silmät aukeaisivat ja mahdollisimman monen edustajan kanta muuttuisi natomyönteiseen suuntaan.
 
Tuota Ukrainan saamattomuutta ihmetteli kenraalimajuri Toveri A studiossa . Kun Venäjän joukot hyökkäysmuodostelmassa valmiina rajalla niin sitten vasta rajallista osaa reserviä kutsutaan palvelukseen . Ei yleistä liikkeelle panoa . Vertasi Suomen toimintaan ennen talvisotaa jolloin joukot kutsuttiin pari kuukautta ennen sodan uhkan päällä ollessa . Ennätettiin harjoitella ja rakentaa asemia . Syyksi arveli halua rauhoitella kansaa ja estää väestön joukkopakoa . Voi tulla kalliiksi koomikko presidentin varovaisuus .
 
Koomikko sitä ja koomikko tätä, vittu paras Ukrainan presidentti se on kautta aikain.
 
Venäjällä on ylivoima ja sitä arvaillaan, että kuinka nopeasti Venäjä voittaa. Päivää tai viikkoa.Minusta Ukrainan suurimpia ongelmia on pysyä hengissä keskityksissä, ohjukset ja voiko millään liikkua. Venäjä hallitsee ilmatilaa. Ukrainan armeija on sotinut asemasotaa 8 vuotta, joten kai ne on jotain oppinut. Lisäksi ne on saaneet yli 1500 tonnia aseita, jotka toimii, kunhan pääsee tarpeeksi lähelle. Uutisten perusteella voi tulla jopa jotain Talvisodan kaltaista. Tuo emäntä lipastamassa Putinin puhetta kuunnellen oli vähän karmiva. Putinin sota ei lopu valtaukseen. USA ilmoitti jo aikaa sitten, että suunnittelee, miten auttaa vastarintaliikettä. Putinilla on listat puhdistettavissa ja uudet joukkohautausohjeet.

Kuinka pitkälle Putin aikoo, siitä riippuu aika paljon. Koko maan kunnolliseen miehitykseen sillä ei riitä ukot. jos oikeasti luulee saavansa vapauttajan vastaanoton -kuten on uutisoitu- niin Putinilla kutistuu armeija, vaikka hyökkäysvaihe menisi hyvin. Tämä sota on täysin järjetön. Näillä askelmerkeillä ei ole mitään järkeä hyökätä. Ja pitää hyökätä niin pitkälle, että on haluamallaan uudella rajalla. Jos menee pienesti, niin länsi aseistaa lopun maasta uudelleen. Seuraava kerta on kalliimpi tai mahdoton. Sen Putin on tajunnut vasta, kun lentokoneet rupesi rahtamaan materiaallia.

Jos kestää viikon, niin hyvä. Isot pellot ja ilmaherrus on huono ennuste puolustajan kannalta. Pessimistin arvio. Toivon toki Ukrainan kaivavan kanin hatusta, sillä tietävät suurin piirtein miten siltä tullaan. Molemmilla puolilla on sotakokemusta. Venäläisiä on kierrätetty sepataristien alueella. Bonuksena on mukana Tsetsenian joukkoja, leiripaikasta päätellen on matkalla Kiovaan. Pitkän kaavan kautta Putinin halinto kaatuu miehitysajan tappioihin. 100.000 on rauha.
 
Samanlaisia saatanan rosvoja ja raiskareita ne on maailman sivun ollu, turha kai sitä on kaunistella, joku kurinalainen ammattisotilasjoukko voi olla poikkeus sääntöön...
Eli hyökkäysuuntiin riittävä määrä päihdepalveluita henkilömiinoiksi.
Konevoimaisten värkkien odotettavilla urilla taas parannettaan luistoa miinoittamalla ne hyvin suurella määrällä selvää vettä.
 
Ei nyt vissii ihan putkee marinilla ole menny. Marinin heikkous, ulkopoltiikka?
Tässä kyllä on Marinin vastaus irrotettu kontekstista.

Toimittajalta tuli kysymys: Onko riski, että Venäjän toiminta muuttuisi entistä aggressiivisemmaksi jos Suomessa ryhdyttäisiin aktiivisesti nyt puhumaan Nato-jäsenyydestä?

Marin vastasi tähän:
Meihin ei voida vaikuttaa ulkopuolelta, me teemme ratkaisumme omista kansallisista lähtökohdista käsin ja Venäjän toiminnalla ei näihin ratkaisuihin ole vaikutusta, eikä Venäjä voi meihin vaikuttaa, mutta mikäli arvioisimme että meidän turvallisuuspoliittinen intressimme olisi hakea jäsenyyttä, niin näin voisimme toimia...
 
Marin suoltaa täyttä peetä. Venäjän tulevat toimet estävät suomen natoon pääsemisen. Sitä optiota ei edelleenkään ole olemassa vaikka idiootit niin kuvittelevat. Se kuuluisa naton ovi on jo hyvää vauhtia menossa kiinni ja suomettunut takapajula on jäämässä ulkopuolelle...valitettavasti.
 
Yllätyin Australian avautumisesta. Kriisi on euroopan ja ukraina on maapallon toisella puolen. Myös Ruotsin SecDefin ulostulo on tervettä, hyökkäys on mahdollinen. Yhteistyösopimus myös mainittiin Suomen yhteydessä. Nato-optiot myös.
 
Mua nyt ei kiinnosta sun mielipide siitä, jos pidät mua trollina.

Vastaa nyt kuitenkin yhteen mun trollikysymykseen: Miten selität järkevästi Torvi- ja Convoy Finland porukalle oikeutetun bensiinin hinnannousun riittävän yksinkertaisesti? Itselläni ei hätää, koska bussi kuljettaa joka aamu tehtaalle trollityöhön, lounaalla kaalisoppaa ja illalla kaivokselle saman bussin kyydissä.

Miten saadaan kansan tuki hallitukselle, kun Sanna joutuu tekemään meille kipeitä päätöksiä? Karmein tilanne meille (tai siis teille suomalaisille) olisi se että pakotteiden takia kansan rivit rakoilee, kun eivät ymmärrä mistä se johtuu. Miten saadaan media etupeltoon rummuttamaan tulevia ikäviä hinnannousuja ja eteenkin hinnannousujen syitä?

Älä sinä Suomalaisten puolesta ole huolissasi. Ole huolissasi siitä vain et miten selviät hengissä jos Putte määrää sut hyökkimään Suomeen. Siinä voi henki helposti lähteä. "Kuhan keskirivin näppäimiä summassa hakkasin ja numeroita perään". Paska selitys paskalta rölliltä
 
Back
Top